On my way
On my way

Ekologiset kuukautiset

Kaupallinen yhteistyö: Vuokkoset

Minulle on nykyään tärkeää, että teen enenevissä määrin ekologisia valintoja. Yksi ihminen ei pysty muuttamaan maailmaa mutta uskon, että jos jokainen yrittää edes hieman – on jotain vielä tehtävissä. Tämän vuoksi merkittävintä onkin tehdä arjessa niitä pieniä hyviä valintoja, kuten lajitella roskia, välttää muovipussien ostamista, kierrättää vaatteita ja vähentää lihansyöntiä. Ekologisempi elämäntyyli on ikään kuin oppiaine – se on mahdollista sisäistää toistojen kautta ja jossain kohtaa siitä tuleekin automaatio kun oma ajattelutapa pikkuhiljaa muuttuu. Vaikka en missään nimessä ole tässäkään asiassa täydellinen, pyrin jatkuvasti parempaan. Ja koska pienistä puroista syntyy suuri joki, koen, ettei ekologisten aatteiden kannattaminen ole koskaan turhaa – ei edes niiden pienien tekojen kautta.

Vuokkoset VuokkosetVuokkoset

Tänään kirjoitan teille kuukautisista ja ekologisemmasta tavasta suojautua kuukautisvuodolta. Voi olla, että aihe on monelle tuttua kauraa mutta veikkaan, ettei välttämättä aivan jokaiselle. Itse ainakin ehkä jopa hieman nolona myönnän, etten ennen tätä vuotta ole koskaan miettinyt sitä jätettä, jota syntyy kuukautissuojista. Vaikka kuukautiset ovat olleet läsnä elämässäni jo 13 -vuotiaasta lähtien, ei tätä puolta asiasta ole tullut ajateltua. Jos esimerkiksi mietitään, että kerran kuussa kuluu paketillinen ellei toinenkin tamponeja ja siinä ohessa vielä siteitäkin, on tuo aikamoinen määrä jätettä! Ja ikävintähän kuukautissuoja jätteessä on, että se päätyy todennäköisesti kaatopaikalle ja tamponien mahdolliset muoviasettimetkin wc-roskisten mukana aivan muualle kuin muovijätekeräykseen…

Nykyään yhä useampi käyttääkin kuukuppia nimenomaan ekologisuus syistä. Kuukuppi on kyllä upea keksintö mutta kaikille se ei sovi. Itse lukeudun heihin, joita ajatuskin muovisesta kupista alapäässä ällöttää, enkä sen vuoksi ole sellaista kyennyt hankkimaan. En myöskään tykkää edes ajatuksen tasolla kupin tyhjentämisestä, vaan haluan hoitaa hygienian kuukautisten aikana mahdollisimman helposti ja huomaamattomasti. Oikeastaan tästä syystä olenkin vannoutunut tamponien käyttäjä, sillä tamponit ovat vaan niin käteviä! Öisin puolestaan suosin siteitä, sillä ne ovat miellyttävin vaihtoehto yöaikaan, jolloin vaihtovälikin saattaa venyä useampaan tuntiin. Huojennuksekseni enää tästä perinteisemmästäkään vaihtoehdosta ei kuitenkaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, sillä markkinoille on vihdoin saatu jotain sellaista, jota on pitkään kaivattu!

VuokkosetVuokkoset Vuokkoset

Pelastukseni ovat Vuokkosten ekologiset kuukautissuojat – siteet, pikkuhousunsuojat sekä tamponit, jotka ovat tulleet markkinoille muutama kuukausi sitten. Kaikki Vuokkosten Organic tamponit ja 100 % Bio siteet sekä pikkuhousunsuojat on valmistettu sertifioidusta luomupuuvillasta, jolloin ne ovat biohajoavia. Kyseiset tuotteet siis maatuvat ja voit heittää ne hätätilanteessa jopa mökin ulkohuussiin! Ekologisilla kuukautissuojilla on myös Joutsenmerkki, Allergiatunnus sekä Avainlippu -merkintä (merkki suomalaisesta työstä), jotka ainakin omissa silmissäni nostavat aina tuotteen uskottavuutta sekä arvoa.

Edellä mainitsemieni tärkeiden seikkojen lisäksi vaakakupissa painaa tietenkin käyttömukavuus, joka merkkaa ainakin itselleni erittäin paljon. Vuokkosten 100 % Bio-sarjan tuotteet ovat ihanan pehmeitä ja hengittäviä ihoa vasten, eivätkä ne täten aiheuta myöskään ihoärsytystä tai hautomisen tunnetta kuten niin moni side tekee. Siteiden pintakuitu on miellyttävää luomupuuvillaa ja imuosa klooritonta selluloosaa. Tamponeita puolestaan löytyy kolmessa eri koossa, Mini, Normal ja Super, joista voit valita itsellesi sopivan koon vuodon määrän mukaan. Koska tamponitkin ovat 100 % luomupuuvillaisia ilman muovia, klooria tai väriaineita, on niitä miellyttävä ja turvallinen käyttää. Tamponeissa ei ole myöskään asetinta, jolloin ylimääräistä muovijätettä ei pääse syntymään.

VuokkosetVuokkoset

Kuukuppi ei siis onnekseni ole enää ainut ekologinen kuukautissuoja, vaan sen rinnalle on saatu ainakin minulle huomattavasti mieluisampi vaihtoehto! Toivoisinkin, että mahdollisimman moni nappaa asiasta kopin ja miettii, miten kuukautisilta suojautuu – voisiko tässäkin asiassa muuttaa tottumuksiaan ja kokeilla ekologisempaa tapaa?

Koska kuukautisista puhutaan noin yleensäkin aivan liian vähän ja ne ovat edelleen vuonna 2018 jonkinlainen tabu, ei tällaisia asioita tule välttämättä ajatelleeksi. Enhän itsekään aikaisemmin ajatellut ja käytin vuosia asettimellisia tamponeja, joista syntyy oikein ekstra määrä jätettä. Tärkeää on kuitenkin että jossain kohtaa pysähtyy ajattelemaan ja ymmärtää sen, että ympäristö on meidän jokaisen vastuulla. Jokaisen teoilla on merkitystä, olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa.

Suojaudutteko te kuukautisilta mieluummin kuukupin vai tamponeiden sekä siteiden avulla? Onko joku kenties ehtinytkin näitä Vuokkosten ekologisempia kuukautissuojia testaamaan?

Kommentit (20)

  1. Anskuuu

    Mulla on kuukuppi ollut jo varmaan 10v käytössä enkä vaihtaisi pois. Ymmärrän, että alkuun se kuulostaa ehkä joidenkin korviin ällöttävältä kai vaikealta, mutta suosittelen kokeilemaan! Mullakin ekat pari kertaa oli haastavia eikä todellakaan ollut helppoa, mut siitä se sitten lähti sujumaan ja nyt menkkojen aikana en meinaa edes muistaa, että ne on just nyt 😁

    Hygieniasta huolehtiminen on myös älyttömän helppoa (eikä sotkuista kuten ehkä vois kuvitella) ainakin, jos vettä on saatavilla. Biohajoavat siteet/tamponit on toki parempi vaihtoehto kuin perinteiset vastaavat, mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia kokeilemaan kuukuppia! Ympäristön lisäksi kuukuppi säästää myös paljon rahaa, sillä sitä ei tarvitse uusia edes vuosittain.

    • On my way

      Hyviä pointteja! Ja samaa moni tosiaan sanoo, että on loppupeleissä siisti ja hygieeninen vaihtoehto. Ajatuksen tasolla vaan tosiaan ällöttää jotenkin mutta toisaalta kyse on osittain varmasti tietämättömyydestä kun ei ole sitä omaa kokemusta. 🙂

      Mutta kiva vaihtoehto nämä Vuokkosetkin! Ekologisuus on tärkeintä oli se suojautumistapa nyt sitten kuukuppi tai tamponit. 🙂

  2. Jonna / Palasia arjestani

    Mulla on kotona kuukuppi, mutta en ole sitä koskaan oppinut käyttämään. Juuri viime menkkojen aikana tuskailin sitä jätteen määrää mikä siteistäkin tuli ja päätin opetella kuukupin käytön. Mahtavaa, että biohajoavia siteitä ja tamponeitakin on nyt saatavilla. Tätä päivää olen odottanut!!! Aion todellakin antaa mahdollisuuden myös kuukupille, mutta siihen rinnalle voisin hankkia myös näitä biohajoavia Vuokkosia 🙂

    • On my way

      No näinpä, se jätemäärä on kyllä valtava… 🙁 Ja kannattaa todellakin ottaa nämä käyttöön jos et tuota kuukuppia opi käyttämään. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuin normaalit siteet ja tamponit! Ja voihan näitä myös vaihdella jos tuntuu ettei kuukuppia halua käyttää koko kuukautisten ajan. 🙂

  3. A

    Kuukuppi on silikonia, ei muovia. Itselläni käytössä jo 10v, en voi kuin suositella.

    • On my way

      Hyvä huomio! Mistähän olenkin ajatellut sen olevan muovia? 😀 Pitää korjata tekstiinkin, kiitos tästä.

  4. Luana

    Kuukuppi on kuin tamponi, mutta mukavampi 😀 Sen voi laittaa aamulla paikalleen, jos on tunne että kuukautiset alkaa sinä päivänä. Menkkojen loppuvaiheessa tai ylipäätään niukkojen menkkojen aikana on ihanaa, että kuukuppia voi pitää vaikka 12h putkeen 😉

    Onko tässä postauksessa mainostettujen yksittäisten tamponien tai siteiden ympärillä muuten muovia?

    • On my way

      Joo näinpä! 🙂 Yllätyksenä itselleni tuli kyllä tuo käyttöaika – en ole tiennyt että jopa 12 h voi putkeen käyttää…

      Vuokkosten ulkoiset pakkausmateriaalit ovat aina joko biohajoavaa muovia, polyteeniä tai kartonkia eli ne sopivat kierrätettäviksi! Itse tamponin päällä on kuitenkin valitettavasti muovikääre, josta itse asiassa välitinkin jo Vuokkosille palautetta! Olisi nimittäin hyvä että sekin osa olisi biohajoavaa muovia kuten vaikka sidepaketin kääreet. Vastaukseksi sain, että tuotekehitys kehittelee jatkuvasti tuohon ratkaisua mutta valitettavasti vielä asiassa ei olla päästy toimivaan ratkaisuun. Mutta tulevaisuudessa sitten toivon mukaan. 🙂

  5. Jenna

    Mä oikeastaan aloitin melkein heti käyttämään tamponeja, kun siteet on aina tuntuneen hyvin epämiellyttäviltä. Hyih, mua oikeen alkaa ahdistaan koko ajatus siteestä. 😀 Se on sellainen vehe johon en tule koskemaan.
    Tamponien jälkeen mä siirryin kuukuppiin ja pois en enää vaihda. On mulle kyllä niin helppo ja vaivaton ettei toista.

    On kyllä silti kiva, että sekä siteistä että tamppooneista saa ekologisempia vaihtoehtoja.

    • On my way

      Joo side ei ehkä ole kaikille se mieluisin vaihtoehto mutta itse olen tykännyt niistä öisin, sillä tamponien käyttöaika ei tosiaan kestä koko yötä… Mutta kuten mainittu, laatueroja on siteissä ja toiset eivät yhtään hengitä! Näissä Vuokkosissa on kyllä ollut plussaa se, että siteet hengittää ja tuntuu miellyttävälle. 🙂

  6. Hanna

    Hyvä aihe! Muistan myös ajatelleeni kuukupista, kuinka ällöttävää touhua se on. Mutta, siitähän ei nimenonmaan tule mitään sotkua. Varsinkin jos ei kauheasti vuoda suosittelen ehdottomasti kuukuppia, koska a) itse tyhjennän sen kaksi kertaa vuorokaudessa ja b) se ei tunnu yhtään ikävältä ottaa pois toisin kuln puolikuiva tamponi. Myönnän kyllä, että aluksi en meinannut sitä osata käyttää, siis saada paikoilleen tai pois, mutta eipä siinä paria päivää kauemmin mennyt, että sen oppi. Suosittelen siis:)
    Vuokkosten biohajoavia pikkuhousunsuojia olen käyttänyt myös. Hieno suomalainen juttu sekin!

    • On my way

      Joo näinpä! Varmasti tosiaan harhaluuloa ja myös tietämättömyyttä nämä ajatukseni koska moni kuukuppia kehuu. 🙂

      Ja on toki totta ettei kuiva tamponi tunnu miellyttävälle mutta toisaalta itsehän esimerkiksi käytän Vuokkosten minikokoa siinä kuukautisten loppuvaiheessa kun vuoto on niukempaa… Sen maxikokoisen käyttö ei tosiaan tuntuisi tuossa kohtaa kovin miellyttävälle ajatukselle. Eli tamponin kokoakin vaihtamalla voi vaikuttaa siihen käyttömukavuuteen. Tai jos vuoto on tosi pientä, saattaa myös Vuokkosten pikkuhousunsuoja riittää tuossa kohtaa.

  7. Laura

    Eikä ihanaa mikä tuote! Tää tuli niin oikeaan aikaan vastaan, sillä mulla just alkoi menkat ja oon viime kuusta saakka tuskaillut että pitäis vaihtaa kuukuppiin mutta en usko että oon vielä ihan valmis menemään niin pitkälle… Ehkä sitten joskus. Täytyykin tänään lounastauolla juosta lähimpään S-markettiin ja ostaa näitä tamponeja ja siteitä :DD Kiitos vinkistä!

    • On my way

      No eikö! Ovat kyllä ihania tuotteita. 🙂 Vuokkoset. <3

  8. Annie

    Heippa! Minäkin suosittelen kyllä kuukuppia, sen käytössä on paljon etuja. Omat kuukautiseni lyhenivät kahdella päivällä kuukupin käytön jälkeen! Toiseksi, vaikka se saattaa nyt tuntuu ällöttävältä, niin kuukupin käyttö on todella hyvä tapa tutustua omaan kehoon ja siihen kuukautisvuotoonkin. Kun näet kupista mitä sisältäsi tulee ja kuinka paljon, opit tuntemaan itsesi paremmin. Voit seurata omaa kiertoasi aivan uudella tavalla. Kuukautisvuodossahan tulee ulos se kaikki aines, joka oli kohdussa odottamassa mahdollista hedelmöitystä ja se kaikki olisi mennyt vauvan rakennukseen. Jostain syystä meidät naiset on kuitenkin iskostettu ajattelemaan, että kuukautiset ovat likainen ja inhottava asia. Minä uskon, että se on ylpeyden aihe! Omalla kohdallani kuukupin käyttö muutti minulle koko suhtautumisen kuukautisiin, suosittelen lämmöllä.

    • On my way

      Olet oikeassa ja hyvä näkökulma asiaan! On totta, että kuukautiset ovat edelleen jonkinlainen tabu ja asia, joka ällöttää niin itseämme kuin muitakin. Kyse on kuitenkin hyvin luontaisesta tapahtumasta, jota ei tulisi häpeillä. Mutta tällaiset asiat ovat tosiaan niin syvälle juurtuneita etteivät ne muutu ajatuksissamme kovin nopeasti. Muutokseen vaaditaan aina aikaa ja kenties tulevaisuudessa kuukautiset nähdäänkin eri valossa.

      Ihana näkökulma kyllä asiaan ja hyviä syitä tosiaan siihen, miksi valita kuukuppi. 🙂

  9. Jess

    Jeiii iso suositus kyllä kuukupille täältäkin!

    Mua myös alussa ällötti ihan kamalasti se ajatus ja muistan vieläkin sen ekan kerran kun sitä laitoin. Olin päättänyt, että nyt on aika kokeilla ja käyn ostamassa kupin. Sitten odottelin menkkoja ja voi herranjumala, kun ne alko niin mun stressitaso oikeen nousi ku mietin et miten tätä nyt pitää käyttää. Ähräsin vessan lattialla kyykyssä ja pesukone pauhas vieressä enkä pystynyt mitenkään keskittymään ja saamaan kuppia sisään. 😀
    Lopulta kaikki meni hyvin ja nyt vuosi menty kupilla, en osais enää ajatella mitään muuta vaihtoehtoa edes. Eikä se kupin tyhjennys lopulta oo mitenkään ällöttävää vaikka alussa sitä mietinkin. Kuppi on helppo asettaa paikoilleen, kunhan ei vaan panikoidu. 🙂

    • On my way

      Kiitos kokemuksesi jakamisesta. 🙂 Niin, voihan se olla että alku on haastava ja siinä kohtaa moni luovuttaakin sitten. Ja nimenomaan tuota mietinkin, hahah. Että asettelussa on varmasti opettelua koska ei ole kuitenkaan yhtä helppo sujauttaa kuin tamponi. 😀 Kiva kuitenkin kuulla, että sinulle on löytynyt sopiva ekologinen tapa suojautua kuukautisilta, sillä se lienee tärkeintä! 🙂

  10. H

    Itse testannu noita biohajoavia siteitä. Joudun ajoittain kävelemään töissä melko paljon. Ilmeisesti eivät oikein kestä hankausta koska reilun tunnin reippaan kävelyn jälkeen side oli silppuuntunut pöksyissä. Itellä niukat menkat pillereiden myötä mut jos olis vähänkin runsaammat niin en ehkä uskaltais käyttää noita.

    • On my way

      Ohhoh, no jopas on ikävä kuulla. Itse en ole kyllä huomannut vastaavaa, erikoista… Varmaan olet sen kuitenkin oikein asetellut ja alushousukin on ollut riittävän leveä siteelle? Voisin kuvitella että jos siteen laittaa stringeihin, eli ikään kuin käärii sieltä takaosasta saattaisi noin käydäkin. 😀 Mutta erikoista jos normaalissa alushousussa tai hipsterissä murenee. Olisiko siihen sitten tosiaan tullut liikaa hankausta ja tästä johtuen…?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *