Blogimaailma muuttuu, minä en

Jos yhtään blogimaailmaa seurailee, ei viime aikoina ole voinut välttyä teksteiltä koskien blogien suunnanmuutosta ja spekulaatioita siitä, mikä on se suunta, mihin ollaan matkalla. Moni bloggaaja on kirjoittanut, kuinka tämän päivän blogien kiiltokuvamaisuus ja täydellisyys ahdistavat, mutta sisällön on silti pakko olla laadukasta, jotta pysyy menossa mukana. Kun ennen yhden tekstin kirjoittamiseen ja kuvien ottamiseen meni puolisen tuntia, nykyään siihen saattaa mennä jopa kokonainen työpäivä – välillä jopa rutkasti enemmän. Blogin pitäminen vaatii kirjoittajalta paljon aikaa, ideoita, luovuutta, visuaalista silmää, kirjoitus- ja valokuvaustaitoja, sekä ylipäänsä kykyä koukuttaa lukijat. Tänä päivänä, kun blogeja on satoja ellei jopa tuhansia, on kaikki huomattavasti kovemman työn takana kuin aikaisemmin.

Blogimaailma

Itse aloitin kirjoittamisen keväällä 2010, eli kohta seitsemän vuotta sitten. Pari ensimmäistä vuotta poistin joskus nolostuksissani, mutta iso osa noista vanhoista postauksista on edelleen tallella. Kun niitä katselee ei voi kuin todeta, että pitkä matka on tultu tähän missä nyt ollaan. Alussa en osannut kirjoittaa laisinkaan ja teksti oli niin kankeaa. Aiheet olivat myös todella tylsiä (ainakin nyt omasta mielestäni) ja en oikeastaan ajatellut yhtään mitä kirjoitin. Toisaalta, enpä tuolloin muutenkaan ollut ihmisenä kovin kypsä tai pohdiskeleva, joten ymmärrän täysin. Tänä päivänä ollaan tosiaan pisteessä, jossa en olisi osannut koskaan edes kuvitella olevani. Kirjoitan aiheista jotka minua kiinnostavat, jaan elämäni ilot ja surut teille, rakastan kirjoittamista ja teen tätä koko sydämestäni. Näiden vuosien varrella olen myös innostunut valokuvaamisesta ja koen, että kehittynyt siinäkin hurjasti. Ja se mikä on tietysti myös muuttunut on, että blogini toimii nykyään itselleni harrastuksen sijaan tulon lähteenä ja työnä.

Paljon on puhuttu siitä, kuinka tämä blogimaailman suunnanmuutos harmittaa useampia, niin kirjoittajia, kuin lukijoitakin. Itse en tavallaan koe muutosta enää niin stressaavana kuin aikaisemmin, koska olen löytänyt niin selkeästi sen oman linjan blogini suhteen. Linjani on tehdä omaa juttua, mutta kuitenkin laadukkaalla tavalla. Haluan panostaa kuviin ja tekstiin, mutta en kuitenkaan tehdä blogistani mitään muotilehden sivua tai katalogia. Eikä se sitä varmasti olekaan tai edes lähelläkään, mutta pointtini on se, että jokainen bloggaaja voi mielestäni itse määritellä sen oman suuntansa ja jokainen lukija puolestaa sen, mitä blogeja lukee. Ihan sama jos osa bloggaajista istuu päivittäin tulppaanien kanssa sängyllä ja syö macaronseja, mutta tarvitseeko kaikkien silti niin toimia? Mielestäni ei. Kukin bloggaaja on vapaa luomaan jotain omaa, kirjoittamaan asioista, jotka ovat itselleen tärkeitä ja joista kirjoittaminen tuntuu oikealta. Liikaa ei pidä miettiä sitä suuntaa mihin ollaan menossa tai mihin tulisi mennä. Tein itsekin tuota aikaisemmin paljon mutta onneksi ymmärsin, että riittää, kun olen oma itseni ja teen omaa juttuani.

Pakko siis sanoa, että itseäni blogimaailman muuttuminen ei sinällään pelota. En koe ahdistusta siitä, että tulisi olla parempi kuin kollegani vaan koen, että minulla on oma lukijakuntani ja kollegoilla omansa. En kilpaile muiden kanssa tai pyri olemaan jotenkin parempi kuin muut. Mietin asioista aina niin, että teen parhaani ja katson mihin se riittää. Itse henkilökohtaisesti pidän blogeissa persoonallisuudesta ja siitä, että teksteistä välittyy jotain lukijoille. Kuvilla on tietysti myös iso merkityksensä, mutta tärkein on silti teksti. En jaksa enää innostua jatkuvista muotivillityksistä, vaan ennemmin haikailen kestävän muodin perään. Ja tuo pätee siis oikeastaan kaikkeen elämässä, ei pelkästään tyyliin ja pukeutumiseen.

Olen itse asiassa sitä mieltä, että vaikka blogimaailman suunta on ollut jo pitkään kiiltokuvamaisen täydellinen, se tulee lähivuosina muuttumaan. Ei ehkä palata ihan niihin pokkari- ja kännykkäkuviin, mutta jonkinlaiseen arkisuuteen? Kirjoitetaan tekstejä hetken mielijohteesta ja kerrotaan lukijoille ajatuksia kauniin kuoren takaa. Ollaan ylipäänsä rohkeampia ja samaan aikaan arkipäiväisempiä. Voi tietysti olla, että olen täysin väärässä, mutta mielestäni tällä hetkellä tuon ilmiön kehittyminen on ollut aika selkeästi nähtävissä. Itse ainakin odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mikä on se suunta johon blogit tulevat kehittymään. Siihen vaikutatte itse asiassa aika paljon te lukijat.

Se kehityssuunta johon minä haluan blogin suhteen tähdätä, on ehdottomasti enemmän arkinen, kuin kiiltokuvamainen. Haluaisin tuottaa blogiini enemmän aidon arkista sisältöä ja koitankin kokoajan opetella kuvaamista tilanteissa, joissa ei tulisi mieleen kuvata. Tässä haasteita aiheuttaa oma silmä, joka on valokuvaamisen suhteen aika tarkka… Toisaalta kyllä veikkaan, että blogiani ei edelleenkään lueta täydellisyyden vuoksi, mutta haluaisin silti kyetä tuomaan enemmän esiin sellaista rosoisuutta ja arkisuutta. Sitä, että kodissani on melkein jatkuvasti tiskivuori, välillä ne banaanipannarini palavat lähes poroiksi ja vihersmoothieni maistuu oksennukselle. Minulla on huonoja hiuspäivä (kuten tänäänkin) ja darrani kestävät nykyään jopa kaksi päivää. En ole täydellinen, kotini ei ole täydellinen, elämäntilanteestani puhumattakaan… Elämäni on itse asiassa tällä hetkellä aikamoinen luova kaaos, jonka kanssa koetan päivittäin taiteilla.

Mitä te haluatte tänä päivänä blogeilta? Kiehtooko kiiltokuvamaisuus vai toivoisitteko enemmän arkista sisältöä? Tässä kohtaa saa hihkaista myös minulle kehitysideoita! 

Kommentit (16)
  1. Ihana teksti! Rakastan sun blogissa eniten sun aitoutta, rohkeutta ja syvällisyyttä:)

    ”tueNiille, jotka palvovat muotoa
    Rakastavat hahmoa
    Ihailevat kuorta
    Minulla ei ole mitään sanottavaa.

    Niille, jotka palvovat mieltä
    Rakastavat ajatusta
    Ihailevat sisintä
    En osaa sanoa mitään.”

  2. Olen lukenut blogiasi vajaan vuoden ja se on nykyisin yksi lemppariblogeistani. Pidän nimenomaan pintaa syvemmälle menevistä, pohdiskelevista postauksistasi. Olen pystynyt samaistumaan moniin kirjoituksistasi ja vaikutat blogin perusteella samanhenkiseltä ihmiseltä 🙂 Monissa blogeissa ärsyttää juurikin se kiiltokuvamaisuus ja kauniit kuvat joiden rinnalla on tekstiä vailla sisältöä. Olisi mielenkiintoista lukea jatkossa esim. tulevaisuudenhaaveistasi, ajatuksiasi ekologisuudesta ja kestävästä elämäntyylistä tai ihan vaan postauksia arjestasi 🙂 myös ruokavinkit ja jutut superfoodeista kiinnostaa!

    1. Kiitos sinulle ihanasta palautteesta! Ja postaustoiveesi kuulostavat myöskin hyvälle, pitääkin laittaa toteutukseen. 🙂 Mukavaa viikonloppua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *