Avain hehkuvaan meikkipohjaan

Jo jonkun aikaa olen käyttänyt meikkini alla ainoastaan tietynlaisia päivävoiteita. Se, mikä näitä päivävoiteita yhdistää on hehku, jonka voide jättää iholle levityksen jälkeen. Tuosta Nivean Cellular Perfect Skin ”ihmevoiteesta” mainitsin blogissani jo aikaisemminkin mutta todella paljon vastaava tuote löytyy myös Joe Blascolta. Tällä hetkellä käytänkin aina jompaakumpaa voiteista silloin, kun tiedän meikkaavani. Voiteet nimittäin takaavat iholle todella kauniin hehkun, jonka myötä myös kevyt meikki iholla suorastaan kuultaa.

Vaikka voisi ehkä kuvitella, ettei ole väliä minkä voiteen meikin alle levittää, on sillä mielestäni aika isokin merkitys. Itse ainakin huomaan selkeän eron myös meikissä riippuen nimenomaan meikinalusvoiteesta. Jos pohjalla on hehkua antava tuote, näkyy se ihosta meikinkin läpi. Itse asiassa tuolloin koko meikkikin näyttää raikkaammalta, sillä ihoa ei tarvitse piilottaa vaan se hehkuu. Myös meikkipohjan levittäminen on huomattavasti helpompaa jos pohjustusvoide on juuri oikeanlainen meikinalusvoiteeksi. Vääränlainen tuote lähtee herkästi rullautumaan eikä toimi meikkivoiteen kanssa. Ehkä pieniä juttuja, joilla on kuitenkin vaikutuksensa. Itse siis ainakin ehdottomasti suosittelen hankkimaan oman hehkua antavan päivävoiteen meikinalusvoiteeksi, jota käyttää aina silloin, kun on tarkoitus meikata.

Kuten tosiaan mainittu, käytössäni on tällä hetkellä kaksi tuotetta, joita vaihtelen meikin alla. Toinen on *Joe Blascon Radiance Revealing Cream, joka on myös anti-age tuote. Tämä voide sisältää valoa heijastavia pigmenttejä, jotka ovat nimenomaan sen kuulaan meikkipohjankin salaisuus! Jo pelkkä voide antaa iholle todella kauniin hehkun, joka kasvoilla voi hyvin suunnata kaupunkiin tai ylipäänsä kodin ulkopuolelle. Valoa heijastavien pigmenttien lisäksi voide sisältää mm. hyaluronihappoa, kofeiinia, spirulina maximaa, mikropeptidejä sekä karitevoita. Voide on ihanan tuntuinen iholla, riittävän paksu mutta ei kuitenkaan liian tuhti meikin alle. Pidän todella paljon sen koostumuksesta ja samaan aikaan lopputuloksesta, joka iholle voiteen myötä syntyy.

Toinen suosikkini on *Nivean Cellular Perfect Skin, josta tosiaan olen maininnut blogissani jo aikaisemminkin. Kuten yhden ystäväni kanssa voidetta kutsumme, se on Chanelia Nivean purkissa. Voide antaa iholle aivan uskomattoman hehkun, joka säilyy myös meikin levityksen jälkeenkin. Toki suosittelen, että jos meikinalusvoide on hohtava, kannattaa käyttää mahdollisimman minimaalisesti peittävää meikkivoidettakin jos vaan mahdollista. Itselläni on käytössä tällä hetkellä Lumenen sävyseerumi, joka on omalle iholleni aivan paras sillä peitettävää ei juurikaan ole. Jos taas ilmaantuu finnejä tai epäpuhtauksia, tykkään peittää ne erikseen peitevoiteella. Olen ylipäänsä vuosien varrella huomannut, että mitä vähemmän ihoaan peittää, sitä kauniimmalta se näyttää. Nykyään olen myös otsan kanssa aika tarkkana ja pyrin välttämään nimenomaan juonnekohtiin meikkivoiteen levitystä, sillä se vaan antaa turhaan tunkkaisen fiiliksen tuolle ihoalueelle.

Etenkin näin talvella iho on usein hieman samea ja hehku saattaa kadota pakkasilmojen saavuttua. Toki kokonaisuus vaikuttaa paljon, eli se miten paljon liikumme ja kuinka syömme mutta myös kosteusvoiteella voi vaikuttaa siihen ihon pintakerroksen ulkonäköön. Kun kosteusvoide on hehkuva, antaa se iholle ilmeen joka luo nimenomaan silmälle ehkä pientä illuusiotakin. Pakko ainakin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että ne kerrat jos olen levittänyt mainitsemistani voiteista toista iholle ihan sellaisenaan tai meikin alle, olen poikkeuksetta saanut kehuja raikkaasta ja hehkuvasta ihosta/meikistä. Myös itse huomaan todella selkeän eron, jonka vuoksi halusin aiheesta kirjoittaakin. Toivoisin, että ihmiset oivaltaisivat myös meikinalusvoiteen tärkeyden meikkipohjaa tehtäessä sillä se niin usein jää meikkivoiteen varjoon. Haetaan mahdollisimman kevyttä meikkivoidetta, kun todellisuudessa kannattaisi kiinnittää huomiota siihen lähtökohtaan, eli tilanteeseen ennen meikkiä.

Molemmille mainitsemilleni tuotteille tosiaan iso suositus jos etsit hehkuvaa ja kuulasta meikinalusvoidetta! Nivean voide on se ns. pihistä vaihtoehto, kun taas Blascon suhteen voisi puhua jo pienestä panostuksestakin.

Onko kumpikaan tuotteista ehkä teille entuudestaan tuttu? Tai oletteko huomanneet saman kuin minä, että meikinalusvoiteella on merkitystä?

PS. Tähän loppuun haluan vinkata teitä FitFashion bloggaajien omasta blogista nimeltä Parempaa Oloa. Kirjoitin sinne ihan vasta kylmien ilmojen ihonhoidosta ja tulen vierailemaan vieraskynänä blogissa myös jatkossakin. Jos tuo postaukseni ihonhoitoon liittyen on mennyt syystä tai toisesta ohitse, niin se kannattaa kurkata täältä!

 

*Tuote sponsoroitu

Kommentit (2)
  1. Sulla on todella kaunis iho! Itselläni oli aika samanlainen, mutta lopetin e-pillerit 6 kk sitten ja ihon kunto on huonontunut. Iho on samea, vähän näppyläinen ja selkeesti vanhentunut. Ekaa kertaa elämässä olen joutunut tarttumaan heleyttäviin voiteisiin ym tuotteisiin parantaakseni ihon väsynyttä lookkia.

    1. Kiitos! Noin käy mitä ilmeisemmin useammille. 🙁 Heleyttävät voiteet ovat todellakin apu juuri silloin, kun iho on heikommassa kunnossa. Toki myös muutenkin mutta mielestäni nimenomaan tuolloin päivävoiteella voi parantaa tilannetta ja aikaansaada se heleys ihoon keinotekoisesti.

      Toivottavasti tilanne helpottaa kohdallasi lähitulevaisuudessa ja saat ihosi parempaan kuntoon! Maidoton ruokavalio muuten vaikuttaa aika positiivisesti ihoon, joten sitä voisin ainakin suositella kokeilemaan. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *