Arvostatko todella itseäsi?

Jokainen meistä on varmasti joskus hakenut hyväksyntää itsensä ulkopuolelta. Veikkaan ettei kovin moni voi väittää, etteikö joskus olisi toiminut vastoin tahtoaan siksi että tuntisi kuuluvansa joukkoon, tai kokisi tulevansa hyväksytyksi. Ihmisille on hyvin tärkeää tuntea yhteen kuuluvuuden tunnetta muiden kanssa, tulla rakastetuksi ulkopuolelta ja saada hyväksyntää – kuulla olevansa hyvä siinä mitä tekee ja saada muiden arvostusta. Saadakseen näitä asioita, on moni valmis venymään äärimmäisyyksiin ja siinä samalla laiminlyömään itsensä. Oletko koskaan miettinyt, kuinka aina noissa tilanteissa kun laiminlyöt rajasi, et kunnioita itseäsi? Joka kerta kun et kuuntele kehoasi tai pysähdy silloin kun mieli käskee pysähtymään, et arvosta itseäsi? Hyvin moni meistä voi näennäisesti sanoa arvostavansa itseään ja sitä mitä on, mutta loppupeleissä todella moni on silti valmis asettamaan itsensä kynnysmatoksi. Hyvin moni katsoo asioita läpi sormien, luopuu omista unelmista ja toiveista muiden vuoksi, antaa itseään huonosti kohdeltavan ja toimii vastoin arvojaan vain ja ainoastaan siksi, että tuntisi tulevansa hyväksytyksi. Jos tunnistit itsesi tästä ja samaan aikaan sanat herättivät sinussa ärsytystä tai vastareaktion – todennäköisesti olet juuri se kynnysmatto etkä arvosta itseäsi tavalla, jolla sinun tulisi arvostaa.

Jälleen kerran aihe, jonka suhteen en voi puhua korkealta. Vaikka nykyään osaan tunnistaa rajojani paremmin ja uskallan sanoa rohkeasti mielipiteeni, on minullakin taustalla paljon rikkinäisyyttä tällä osa-alueella. Olen joskus siitä kirjoittanutkin, miten en ole oikein koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon ja siitä syystä olen aikoinaan tehnyt paljon asioita itseäni vastaan tunteakseni yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Nykyään olen jo kutakuinkin hyväksynyt sen, mitä olen ja löytänyt rinnalleni useita ihmisiä, jotka minut tällaisena hyväksyvät, mutta nuorempana näin ei ollut ja se on jättänyt minuun jälkensä. Terapiassa tätä asiaa työstettiin paljon ja siellä huomasin, miten säälimätön olen joissain asioissa itseäni kohtaan. Jos puhun vaikeista kokemuksista tai haavoista ihmissuhteiden saralla, puhun niistä herkästi hyvin realistiseen ja kovaan sävyyn sen sijaan, että tuntisin itseäni kohtaan myötätuntoa. Pitkään menikin että edes vuodatin kyyneleitä empatiasta itseä kohtaan, sillä se oli itselleni niin vierasta. Tuohon havahtuminen oli minulle hyvin silmät avaava kokemus, sillä oivalsin jotain tärkeää suhteesta itseeni, joka on muuten heijastellut paljon myös ulospäin. Samassa yhteydessä ymmärsin konkreettisesti myös sen, miten tärkeää on luoda omat rajat, opetella näkemään tämä maailma ja elämä itsensä kautta sekä ennen kaikkea opetella arvostamaan itseään oikein perustein. Eli hyväksyntää ei tarvitse hakea ihmissuhteista, materiasta, kumppanilta, työnantajalta, sosiaalisen median seuraajilta eikä keneltäkään muulta ulkopuoliselta. Hyväksyntä lähtee aina itsestä ja itsensä arvostamisesta, kunnioittamisesta sekä rakastamisesta. Kun minä rakastan itseäni, näkyy se ulospäin ja heijastuu kaikkeen, mitä olen tai teen. Jos en rakasta itseäni, kuka muukaan minua rakastaa? Usein rakkautta haetaankin ulkopuolelta juuri sen vuoksi, että ajatellaan itsensä rakastamisen olevan helpompaa jonkun toisen ihmisen rakkauden kautta.

Olen myös ymmärtänyt, miten voin olla sellainen kuin olen, eikä kenelläkään ulkopuolisella ole oikeutta määritellä minua tai arvostella luonteenpiirteitäni. Kun aikaisemmin olen nähnyt esimerkiksi temperamenttini huonona piirteenä lähisuhteista tulleen arvostelun vuoksi, olen sinnikkäästi opetellut näkemään sen hyvänä ominaisuutena. Lisäksi kaikenlainen arvostelu, huono kohtelu ja alentava käytös, ovat sellaisia, joita en voi sietää enää yhtään – en itseäni enkä muitakaan kohtaan. Näen rajojen vetämisen ja epäkohtiin puuttumisen itsestä välittämisenä. Jos mietitään tilanne, jossa vaikka ystäväämme kohdellaan huonosti, totta kai me siihen puutumme! Samalla tavalla tulisi aina muistaa myös itseään kohdella. Ei ole oikein ajatella että vaikka parisuhteessa tai perheen sisällä toisen arvostelevat sanat ulkonäköä tai luonnetta kohtaan, ovat ok ja ”kuuluvat” asiaan. Hyvin usein lähisuhteissa kuitenkin ajaudumme sietämään huonoa kohtelua ja rajoja venytetään oman hyvinvoinnin kustannuksella ikään kuin huomaamatta, jolloin saman aikaisesti tapahtuu sitä itsearvostuksen rapistumista. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, tätä tapahtuu ja paljon. Varmasti eniten itsetuntoa sorretaankin lähisuhteissa, joiden tulisi perustua rakkauden yhteen tärkeimmistä muodoista, eli kunnioitukseen ja olla voimavaroina elämässä.

Itselleni nämä asiat ovat nykyään todella tärkeitä, koska olen huomannut, miten positiivisesti parempi minäsuhde vaikuttaa kaikkeen mitä teen tai olen. Kun arvostan itseäni ja suhtaudun itseeni rakastaen, selviän mistä vaan. En tarvitse ulkopuolelta asioita voidakseni tuntea oloni hyväksi, vaan minussa itsessä on se kaikki, mitä loppupeleissä edes tarvitsen. Toki edelleen on päiviä ja ajanjaksoja, etteivät asiat mene käytännössä niin kuin haluaisin niiden ajatuksen tasolla sujuvan ja edelleen minullakin on kamppailuni, mutta sekin on elämää. Jos on tottunut tallomaan omia rajoja tai oppinut siihen että muut niitä tallovat, saattaa viedä aikaa sisäistää terve itsekunnioitus, joka antaa meille voimia vaatia asioita myös ulkopuolelta. Tärkeää onkin pysyä itsensä kanssa herkillä ja on valveilla sen suhteen, miten kohtelee itseään sekä antaa muiden itseä kohdella. Kun näistä asioista huolehdimme, voimme varmasti paremmin.

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, oikein ihanaa lauantaita!

hyvinvointi ihmissuhteet itsetunto mieli
Kommentit (4)
  1. Tosi hyvä teksti ja pystyn hyvin samaistumaan! Olen itsekin vasta kolmekymppisenä oppinut asettamaan rajojani ja elämä on todella muuttunut paljon paremmaksi/helpommaksi, saan tehdä enemmän itseäni kiinnostavia asioita. Kukaanhan ei ole velkaa kenellekään, kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on vapaaehtoista, joten kukaan ei voi mulle suuttua jos en nyt jaksa lähteä johonkin mulle epämieluisaan toimintaan. Kaikenlainen painostaminen on vähentynyt huomattavasti, ja sitä en voi enää sietää, tarviin omaa tilaa runsaasti ympärilleni ja pidän siitä kiinni. Mua ei enää jaksa kiinnosta mulle vieraiden ihmisten mielipiteet, muut läheiset jotka tuntevat minut myös ymmärtävät ja kunnioittavat mielipiteeni, eli ei heillekään tarvitse selitellä valintojani.

    1. Kiitos! Mahtavaa kuulla että olet oppinut asettamaan rajoja. Se ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvää aivan jokaiselle, kuten ei ole aina itsellenikään ollut. Minulla on nykyään hyvin samanlainen asenne, eli teen kuten haluan enkä koe olevani tilivelvollinen kenellekään enkä halua ottaa huonoa fiilistä jostain, mistä minun ei sellaista mielestäni tarvitse ottaa. Toki tulee muistaa aina muiden huomioiminen, mutta samaan aikaan myös itsekunnioitus. Veikkaan itse asiassa että heillä joilla on terve itsetunto, tulee luonnostaan sellainen rajojen asettaminen, mutta he osaavat tehdä sen kuitenkin loukkaamatta muita.

  2. Loistava kirjoitus <3 Olen samaa mieltä. Jos ei itse arvosta ja rakasta itseään ei varmaankaan ole kovin hyvä olla itsensä kanssa. Minäkin vielä välillä opettelen omien rajojen vetämistä. Oma elämäni on muuttunut paljon parempaan suuntaan,kun olen alkanut arvostaa itseäni enemmän. Ihanaa helmikuuta sinulle <3

    1. Kiitos. <3 Ja nimenomaan, juurikin noin. Itsensä kanssa on huomattavasti parempi olla kunhan opettelee arvostamaan, rakastamaan ja kunnioittamaan sitä mitä on. Lisäksi itselleen tulee opetella antamaan anteeksi, se meinaa usein unohtua.

      Sinnekin ihanaa helmikuun alkua! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *