On my way
On my way

Aloita päivä hyvillä rasvoilla

Kaupallinen yhteistyö: Becel

Omiin ruokailutottumuksiini ovat jo vuosia kuuluneet hyvät rasvat. Olen blogissanikin useampaan otteeseen rasvoista kirjoittanut ja aina nimenomaan muistuttanut ihmisiä siitä, kuinka tärkeää elimistöllemme on saada riittävästi rasvaa. Rasvaton keho ei ole terve ja siihen ei kannata missään nimessä pyrkiä. Kehomme tarvitsee rasvaa toimiakseen ja erityisen tärkeää rasva on aivotoiminnallemme, sekä aineenvaihdunnalle.

Aloitan aina päiväni nauttimalla aamiaisen lomassa hyviä rasvoja. Mieleeni on ehkä pinttynyt ajatus siitä, että rasvoja nauttimalla ajatustoiminta pysyy virkeänä ja tämä jos mikä on tärkeää nimenomaan aamuisin. Aamiaisella on myös erittäin helppo nauttia rasvat esimerkiksi puuron, kauraleivän, smoothien tai omeletin seassa/kanssa. Kun päivän aloittaa ravitsevalla aamiaisella, on energiaa pitkälti yli puolen päivän! Rasvojen suhteen kannattaa kuitenkin muistaa se niiden laatu. Itse suosittelen suosimaan hyvää rasvaa, eli niitä ns. pehmeitä rasvoja. Hyvää rasvaahan löytyy mm. pähkinöistä, manteleista, useimmista öljyistä, rasvaisesta kalasta sekä avokadoista.

Olen ylipäänsä todella iloinen siitä, että tänä päivänä suurin osa ihmisistä ei enää pelkää rasvaa. Leivällä uskalletaan käyttää levitteitä ja smoothieen lorauttaa esimerkiksi manteli- tai hasselpähkinäöljyä. Jos et kuitenkaan halua käyttää voita leivällä tai esimerkiksi tahini ei maistu, saatat miettiä mitä sitten laittaisin leivän päälle? Itse pohdin tätä paljon siinä kohtaa, kun jätin maidon ruokavaliostani ja vatsani oli sille todella herkkä. Nykyäänhän kykenen jo syömään laktoosittomia maitotuotteita mutta en kovin suurissa määrin. Omaa suhtautumistani eläinperäisiin rasvoihin on ylipäänsä vauhdittanut se, että olen jättänyt kokonaan punaisen lihan ja kanan syönnin, jonka myötä myös täysin vegaaninen ruokavalio on alkanut kiinnostamaan. Mietin nykyään aina vaihtoehtoja maitotuotteille ja käytän niitä tällä hetkellä hyvin pienissä määrin.

Iloksemme Becel on nyt tuonut markkinoille kolme täysin vegaanista levitettä, jotka sopivat leivontaan, paistamiseen ja leivän päälle. Mukana on kaksi herkullista makua; avokado- & limeöljy sekä saksanpähkinä. Kolmas Becel on luomulevite, joka on markkinoiden ensimmäinen luomumargariini 100 % kasvipohjaisesti. Levite on myös säilöntäaineeton ja luonnollisestikin myös täysin vegaaninen. Olen ollut näistä kolmesta tuotteesta erityisen innoissani, sillä niiden vegaanisuus ja sataprosenttinen maidottomuus ovat seikkoja, jotka sopivat ainakin omaan ruokailufilosofiaani. Jokaisella levitteellä on myös sydänmerkki, eli tuotteet ovat rasvan laadulta ja suolan määrältä niitä parempia valintoja.

Olen suosinut edellä mainitsemiani levitteitä pääasiassa kauraleivän päällä tai ruoanlaitossa. Esimerkiksi omelettini olen jo jonkun aikaa paistanut Becelin luomu levitteellä ja puuroja maustanut jommallakummalla maustetuista levitteistä. Eilen esimerkiksi tuli tehtyä pähkinäinen kaurapuuro, johon ujutin mukaan saksanpähkinäöljylevitettä sekä hasselpähkinärouhetta. Erinomainen tapa saada aamiaiseensa hyviä rasvoja, joiden siivittämänä päivän käynnistyy energisesti.

Ohessa reseptini tuohon eiliseen aamiaiseen, joka vie muuten kielen mennessään. Suosittelen erittäin lämmöllä kaurapuurojen tuunaamista, sillä tuon avulla niihin saa kivaa vaihtelua! Lisäsin puuron joukkoon myös kananmunan jotta sain aamiaiseeni hieman lisää proteiinia. Kyseinen aamupala pitääkin sisällään mukavasti rasvaa, hiilihydraatteja sekä proteiinia, joiden ansiosta ihan heti tämän satsin nautittua nälkä ei kyllä yllättänyt!

Pähkinäinen kaurapuuro (GL, M)

  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl luomu kaurajuomaa
  • 1 tl (kukkurallinen) Becel saksanpähkinäöljylevitettä
  • 1/2 dl hasselpähkinärouhetta
  • 1 luomu kananmuna
  • 1 tl kanelia
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • Muutama tippa luomu vaniljauutetta
  • 1 tl suomalaista hunajaa

Lisukkeet:

  • 1 päärynä
  • 2 t luomu maapähkinövoita
  • Mantelilastuja
  • Hasselpähkinärouhetta
  • Hunajaa

Puolitetaan päärynä ja lorautetaan puolikkaiden päälle hieman kookosöljy sulaa sekä kanelia (itse laitoin kanelia hieman reilummin kuten kuvista voi huomata). Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja kypsennetään päärynöitä uunissa 30-45 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Päärynöiden paistuessa valmistetaan puuro miedolla lämmöllä hämmentäen. Jos haluat puurosta juoksevampaa, lisää nestettä tai pienennä hiutalemäärää. Reseptilläni puurosta tulee tosiaan aika paksua, sillä itse pidän jopa vähän mänkkimäisestä lopputuloksesta juoksevan sijaan.

Kun päärynät ovat kypsyneet ja puuro valmista, ovat ne heti valmiita tarjoiltavaksi. Koristele puuro lisukkeilla ja nauti! Juomaksi puristin appelsiinimehua ja nautin aamukahvini.

Loppuun haluan vielä muistuttaa, että tässä rasva asiassakin kannattaa kuitenkin säilyttää maalaisjärki ja ylipäänsä sellainen kohtuus. En kannusta ketään ehdottomuuteen ja toivonkin, että jokainen punnitsee itse valintojaan. Minä en ole ruokavaliossani minkään asian suhteen ehdoton, mutta tiettyjä seikkoja kuitenkin pyrin terveyteni vuoksi noudattamaan. Parempia valintoja on helppo tehdä arjessa, mutta eivät ne huonommatkaan valinnat aina pahasta ole. Tärkeää on muistaa kohtuus, tasapaino sekä terve suhtautuminen ruokaan ja hyvinvointiin!

Oikein energistä tiistaita jokaiselle! 

Kommentit (2)

  1. Taru

    Ihania kuvia tässä!:)

    • On my way

      Kiitos! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *