Alkuvuoden treenikuulumisia

Kirjoittelin viime vuoden lopussa treenitavoitteista, joita asetin alkaneelle vuodelle useita. Nyt kun vuoden ensimmäinen kuukausi on takana ja mennään kohta jo helmikuun puolessa välissä, ajattelin jakaa ajatuksiani treenien kulusta ja siitä, miten vuosi on lähtenyt niiden osalta käyntiin. Kuten taisin jo viime vuoden loppupuolella mainita, olen saanut jostain aivan erityisen motivaation sporttailuun, jollaista minulla ei ole aikoihin ollut. Todella pitkään treenasin ihan vaan tavan ja toki hyvinvoinnin vuoksi, mutta selkeitä tavoitteita en itselleni asettanut. Tällaisessa moodissa menin hyvin pitkään, enkä edes oikeastaan kaivannut sen enempää, saatikka saanut treeneistä kovinkaan paljon irti. Viime syksynä aloin kuitenkin kaipaamaan haasteita, kehitystä ja muutosta. Yhtäkkiä rohkenin jälleen asettaa itselle tavoitteita ja huomasin, miten paljon ne minua motivoivat! Siitä huvin vuoksi liikkujasta kehkeytyi pikkuhiljaa treenaaja, joka uskaltaa taas haastaa itseään, eikä pysyttele jatkuvasti mukavuusalueella.

Veikkaan että usein treenimotivaation puute saattaa johtua siitä, ettei ole minkäänlaisia tavoitteita. Vaikka hyvinvointi on aivan yhtä hyvä tavoite kuin kovemmat kunnon kohotukseen tähtäävät tavoitteet, ei se välttämättä aina riitä motivoimaan riittävästi. Herkästi liikunnasta tuleekin tasaista harmaata massaa, ellei itseään rohkene koskaan haastaa. Itselläni on ollut jo vuosia vaikeuksia viedä itseä äärirajoille, jonka vuoksi olen paljon passaillut ja tehnyt treeniä, joka pysyttelee turvallisesti mukavuusalueella. Veikkaan tämän johtuvan pitkälti siitä, miten aistiyliherkkä olen ja tästä syystä lähtökohtaisesti inhoan kivun ja epämukavuuden tunteita kehossa. Viime kuukausina kun olen kuitenkin väkisin vienyt itseäni äärirajoille – nostanut juoksuvauhtia siinä kohtaa kun olisi tehnyt mieli hidastaa ja tehnyt vielä pari toistoa silloin, kun olisi tehnyt mieli lopettaa. Tämän puolestaan olen huomannut motivoivan ja vievän treenejä eteenpäin! Ei ole valetta kun sanotaan, miten kehitys tapahtuu epämukavuusalueella tai siellä käynti kohottaa itseluottamusta ja saa uskomaan itseensä sekä omiin kykyihinsä.

Viime aikoina treenit ovatkin menneet aika hyvällä sykkeellä ja motivaatiolla. Vaikka tässä on ollut kaikenlaista meneillään, olen kuitenkin onnistunut säilyttämään hyvän treenisyklin ja pitänyt siinä mielessä itsestäni huolta. Tuo on itse asiassa sellainen tavoite, jonka pyrin aina pitämään – oli elämäntilanne mikä tahansa. Toki siinä kohtaa kun ruoka ei maistu, tulee itselleen olla liikunnan suhteen armollinen ja suosiolla jättää treenit väliin. Mutta noin yleisesti, mitä paremmin fyysisestä hyvinvoinnista kykenee huolehtimaan elämän vastamäissä, sitä paremmin kaikesta selviää. Kun keho on vahva, on mielikin vahvempi. Vaikka toki itse tässä kohtaa myönnän, miten kokonaisvaltaista kaikki on ja silloin kun on pahin ahdistus tai suru päällä, ei kroppa kestä ruokaa eikä liikuntaa – tai näin ainakin täällä. Eli tuollaisissa elämän risteyskohdissa tulee myöskin muistaa se armollisuus itseä kohtaan. Jos ei syö, silloin ei myöskään jaksa liikkua eikä tule pakottaa itseään liikkumaan. Tällä hetkellä treenit kuitenkin kulkevat hyvin ja olen huomannut kehitystä niin lihaskunnon kuin aerobisen saralla. Jollain tavalla jopa koen liikunnan juuri nyt helpottavaksi pakokeinoksi ikävästä ja urheilu on itselleni tietynlainen tapa nollata mieltä, purkaa stressiä ja kohottaa mielialaa.

Treenijako on mennyt alkuvuodesta kutakuinkin sillä samaisella jaolla kuin aikaisemmin, eli kolme lihaskuntotreeniä viikossa ja 1-2 juoksulenkkiä vähän sen mukaan, millainen sää on ollut. Juoksumatolla juoksen kyllä aina silloin jos sää ei anna ulkona juoksemista myöten, mutta pakko sanoa, ettei se ole sama asia kuin ulkona raittiissa ilmassa juokseminen. Välttelenkin juoksumattoa, mutta kyllä siinä saa aikaan melkeinpä yhtä tehokkaan treenin, mikäli laittaa maton lievään ylämäkeen ja pitää juoksuvauhdin optimaalisena. Tosin tylsäähän se on, siitä ei mihinkään pääse! Salitreeneissä olen viime aikoina tehnyt paljon kiertoharjoittelu tyylistä treeniä, jossa teen pari erilaista liikesarjaa putkeen ja vasta niiden jälkeen pidän noin minuutin palauttelun. Jostain syystä pidän tuollaisesta treenistä enemmän kuin siitä perinteisemmästä, jossa lyödään maksimit tankoon, tehdään kymmenen toistoa ja sitten palautellaan puoli minuuttia. Toki kaikessa on hyvä muistaa vaihtelevuus ja esimerkiksi pakaratreenissä taas suosin useammin tuota maksimaalista treeniä, koska suuria lihaksia treenatessa kahden raskaan liikesarjan putkeen tekeminen tuntuu vähän turhan voimia vievältä ja vie paukkuja seuraavasta liikesarjasta.

Kevään kohta alkaessa ja lumen sulaessa olen sunnitellut ottavani porrastreenin osaksi treeniviikkoja. Edelleen haaveissa on kehittää räjähtävää kuntoa ja siinä mielessä haastaa itseä uusille leveleille. Asun paikassa, jossa porrastreeni onnistuu erittäin helposti, eli mikään haaste se ei myöskään maantieteellisesti ole. Tavoitteeni on kevään mittaan muuttaa treenejä sen verran, että jako olisi kolme lihaskuntoa, yksi räjähtävää kuntoa kohottava treeni sekä yksi pidempi juoksulenkki viikkoon. Toki aina mennään vähän aikataulujen ja oman jaksamisen mukaan, mutta noin lähtökohtaisesti ajatusten tasolla tällaista olen kaavaillut. Tällä hetkellä motivaatio tekemiseen treenien saralla on kova ja itsensä haastaminen yksi ehkä eniten liikkeelle laittavista seikoista.

Mitä teidän treeneihin kuuluu? Onko motivaatio kohdillaan vai hakusessa? Ja mikäli teillä on jotain postaustoiveita treeneihin liittyen, kuulen niitä oikein mielelläni nyt ja jatkossakin. 

Kuvat: Mikaela