Aamupalaa

Rakastan vapaita sunnuntai aamuja ja tänään on sellainen. Parasta on viettää nämä aamut toisen ihmisen kanssa makoillen, syöden brunssia sängyssä ja katsellen leffoja. Harmi, että jouduin luovuttamaan kultasen tänään ohjaushommiin jo aamusta. Mutta, omaa aikaa ja tämähän tarkoittaa mulla aikaa blogille ja teille. 🙂 
Mä en ole aamuihmisiä, en pidä aikaisista nousuista enkä herätyskellon pirinästä. Mulle nämä viikonloppuaamut ovat tosiaan tätä melkein puolta päivää, joku saattaa vedellä jo tähän aikaan lounasta. 🙂 Noh, kukin tyylillään.

Lähes joka aamu herään tällaisen pupusen vierestä. 🙂

Aamutunnelmissa ajattelin kirjoitella jotain mun aamupalatottumuksista. Mulle aamupala on todella tärkeä osa päivää ja tykkään oikeastaan kaikista eniten aamupalalla syötävistä asioista. Esimerkiksi ravintolabrunssi on oikeaa herkuttelua mulle, vedän mieluummin hyvää aamupalaa kuin hyvää lounasta tai illallista. Aamupala käynnistää uuden päivän ja se mitä syöt silloin vaikuttaa virkeystasoosi ja yleisesti mielialaasi.

Mun aamut lähtee käyntiin kahvilla, oli se sitten terveellistä tai ei mutta tarvin vähintään kupin kahvia käynnistyäkseni. Ja mä pidän todella paljon kahvin mausta, tosin maidon kera sitä tykkään juoda mutta mulle se tosiaan on nautinto. Mieli herää ja fiilis nousee. 

Puuro on toinen asia, mikä kuuluu täällä päin lähestulkoon jokaiseen aamuun. Arkisin puuro toimii nopeana ja hyvänä nälän pitäjänä, syön sitä yleisimmin mehukeiton tai marjojen kanssa. Jossain vaiheessa kokeilin munakasta aamupalana mutta ei toiminut ainakaan mulla, seurauksena oli raskas ja ällö olo. Viikonloppuisin monesti kaipaan kuitenkin vaihtelua ja jätän puuron väliin. Tällöin syön protskuleipää/ruisleipää juustolla ja kasviksilla ja siihen kaveriksi hedelmiä, esimerkiksi viinirypäleitä ja omenaa. Myös jogurttia tulee välillä ostettua ja syötyä sitten leivän kaverina.


Jossain vaiheessa viime keväänä mulla oli hyvä moodi aamutreenaamisen suhteen. 
Jaksoin nousta salille ennen seitsemää ja vedin treenit tosiaan ennen töitä. 
Kesän aikana vaan kadotin tuon moodin jonnekin. Ehkä mä haen sen takaisin jossain vaiheessa, tai sitten en. 
Tärkeintä ei ole treeniaika vaan se, että ylipäänsä liikkuu! 🙂 
Tästä tulikin mieleen, että kohta Fressiin mars!

Millaista aamupalaa te syötte? 🙂
Kommentit (9)
  1. Mä taas en oo koskaan osannu syödä aamupalaa, vaan ala-ja yläasteellakin söin ”aamupalani” aina vasta koulun ruokatunnilla.

    1. Joo, meitä on moneksi. =)

  2. Mä tykkään syödä aamuisin vähän kevyemmin, esimerkiksi smoothieita! Kesällä tuli syötyä aamuisin aina puuroa aamutreenin jälkeen, mutta nyt on minultakin aamuiset lenkkeillyt jäänyt pahemman kerran väliin! Toisaalta nyt olisi niin kiva käydä aamuisin lenkillä kun on niin pimeetäkin eikä kukaan näe vaikka nousisikin suoraan sängystä! 😉

    1. Joo, onhan puuro ehkä aika ”tykkyä” mutta mä vaan rakastan kaurapuuroa ja siksi se maistuu mulle. 🙂
      Ja itseasiassa jaksan sillä suhteellisen pitkäänkin.
      Joo, mä oon tosi huono liikkuun ulkona talvisin, hyih.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *