2 x paras hyaluronihapposeerumi

Olen aikamoinen seerumin suurkuluttaja. Käytän seerumia kasvovoiteen alla vähintään kerran päivässä – hyvin tyypillisesti yövoiteen alla. Näin on ollut jo ainakin vuoden päivät ja olen huomannut, että ihoni on huomattavasti hehkuvammassa kunnossa seerumin käytön seurauksena. Näin kylmempien ilmojen saapuessa suosin seerumia yhä useammin myös päivävoiteen alla, jolloin seerumi hoitaa ihoa syvemmältä ja voide taas suojaa pinnalta. Ainakin itse koen, että seerumin ja kasvovoiteen yhdistelmä on iholle huomattavasti tehokkaampi kuin pelkkä kosteusvoide. Tästä syystä suosittelen jokaista hankkimaan edes jonkinlaisen seerumin itselleen, sillä seerumi on ihonhoidossa oikea superfood! Seerumeita löytyy laidasta laitaan, kaiken ikäisille ja monenlaisille ihotyypeille. Itse pidän eniten hyaluronihapposeerumeista, joilla on ihoa tasoittava, ryppyjä vähentävä ja kosteuttava vaikutus. Hyaluronihappo pystyy sitomaan itseensä jopa 1000 kertaisen määrän vettä ja se mukautuu ihon tarpeisiin ympäristötekijöiden mukaan (ilmasto). Omistan kaksi suosikkia kyseisistä seerumeista ja tänään haluan ne teille esitellä! Toinen on 100 % luonnonkosmetiikkaa ja blogistani jo aikaisemmin tuttu, sekä toinen korelaista kosmetiikkaa.

Ensimmäisenä kestosuosikkini Evolven hyaluronihapposeerumi*, jota olen käyttänyt jo kohta vuoden päivät säännöllisesti ihonhoidossa. Olen tosiaan kehunut seerumia blogissani ties kuinka monta kertaa, sillä niin kovasti siitä pidän! Seerumi on luonnonkosmetiikkaa ja se sisältää jo mainitsemaani hyaluronihappoa, joka sopii erityisesti tällaiselle +30-vuotiaalle iholle. Evolven hyaluronihapposeerumin erottaa monista muista vastaavista tuotteista sen sisältämä pienimolekyylinen hyaluronihappo, joka imeytyy syvälle ihoon ja täten myös kosteuttaa erittäin hyvin. Näiden kosteuttavien ominaisuuksien lisäksi pidän erityisesti seerumin koostumuksesta ja nopeasta imeytyvyydestä. Tämän tuotteen kanssa ei tarvitse odotella montaakaan minuuttia kun se on jo imeytynyt, ja päälle voi laittaa kasvovoiteen sekä halutessaan vielä meikinkin. Itsellänihän on aika normaali iho – mitä nyt syksyn ja talven tullen ehkä välillä hieman pintakuiva etenkin otsan alueelta. Itselleni seerumi on sopinut loistavasti, mutta sen sanotaan olevan etenkin pintakuivan- ja kuivan ihon pelastaja. Paljon olenkin lukenut netistä kehuja nimenomaan kuivaihoisilta, joten kosteuttavat ominaisuudet ovat todellakin toimivat! Niin ja vielä viimeisenä plussaa kätevästä pumppupullosta sekä riittoisuudesta. Yksi purkki kestää helposti muutaman kuukauden ajan vaikka suosisit sitä päivittäin.

Toisena sitten hieman uudempi suosikkini, nimittäin korealaisen Mizonin ihana Hyauronic Acid 100 -hyaluronihapposeerumi*. Kyseinen seerumi on yksi Mizonin suosituimmista tuotteista eikä mikään ihme, sillä korealaisen kauneudenhoidon yksi kulmakivistä on nimenomaan hyaluronihappo. Kyseinen Mizonin seerumi sisältää 50 % hyaluronihappoa ja se kosteuttaa ihoa erittäin tehokkaasti. Lisäksi seerumi sisältää myös koivunmahlamehua, joka tasapainottaa ihon omaa öljytasapainoa, josta voi olla hyötyä etenkin rasvaiselle iholle. Koostumukseltaan seerumi on juoksevaa, mutta kuitenkin kevyttä ja ihoon nopeasti imeytyvää. Myös tämä tuote sopii hyvin meikin alla käytettäväksi ja omien kokemuksieni mukaan meikki myös pysyy iholla paremmin, sillä hyaluronihappo sitoo kosteutta ihon pinnalla pidempään. Vaikka tuote ei olekaan luonnonkosmetiikkaa, se ei sisällä alkoholia, tuoksuja, väriaineita tai parabeeneja. Sanoisinkin että Evolven veroinen tuote jokaiselle k-kosmetiikasta pitävälle!

Jos jotain eroavaisuuksia näiden kahden seerumin välillä pitäisi miettiä, niin sanoisin että Mizonin seerumi on koostumukseltaan hieman juoksevampaa (jopa vesimäistä) verrattuna Evolveen. Muuten lopputulos iholla on aika saman tyylinen, eli en ole huomannut mitään suoranaisia eroavaisuuksia tuotteiden laadussa. Ehkä ainoastaan nimenomaan tuo pakkaus on Evolvessa kätevämpi, sillä itse pidän enemmän pienistä pumppupulloista kuin pipetillisistä – mutta tämähän on täysin makuasia. Muuten molemmat ovat hyvin ihoa kosteuttavia, laadukkaita ja toimivat ainakin omalle iholleni loistavasti. Myös hinta on molemmissa seerumeissa samaa luokkaa, eli pyöritään siellä kolmenkymmenen euron kieppeillä – tosin Mizon on hieman edullisempi.

Seerumi on loistava hankinta syksyyn ja talveen, joten lämmöllä suosittelen sen käytön opettelua! Etenkin ikäiseni +30-vuotiaat herätys, sillä meidän tulee hoitaa ihoa jo hieman tehokkaammin kuin parikymppisten. Seerumi onkin ehdottomasti satsaus oman ihon hyvinvointiin ja ainahan sitä voi kokeilla pullollisen verran, jonka jälkeen päättää jatkaako käyttöä tai onko sillä omaan ihoon merkittäviä vaikutuksia? Itse koen että seerumi on ihonhoidossa aivan ehdoton lisä, sillä se imeytyy ihon pintakerrosten alle huomattavasti tehokkaammin kuin kosteusvoide ja täten saamme ihollemme kaksinkertaisen kosteutuksen verrattuna siihen jos käytämme pelkkää voidetta.

Onko kumpikaan seerumeista teille entuudestaan tuttu tuote? Tai onko täällä muita seerumin nimeen vannovia?

 

*Tuote sponsoroitu

Kommentit (4)
  1. Monien suosittelemana ostin tuon Evolven seerumin, mutta ihoni meni hetkellisesti tosi huonoon kuntoon ja mietin voisiko se johtua tuosta seerumista? Näppylöiden seurauksena en ole oikein uskaltanut seerumia käyttää. Täytyy kai kokeilla sitä vielä vain jollekin tietylle alueelle kasvoista.

    1. Voi ei, ikävä kuulla. 🙁 En ole tosiaan kuullut että kukaan olisi saanut siitä näppyjä, mutta voihan se olla ettei seerumi nyt vaan sovi sinun ihollesi? Ehkä annat ihon tosiaan rauhoittua ja testaat jonkun ajan päästä pienemmälle alueelle kuten mietitkin? Tällöin asia voi olla helpompi selvittää. Mutta onhan se faktaa etteivät kaikki tuotteet sovi kaikille, joten voihan se olla että seerumi on vääränlainen juuri sinulle…

  2. Huhhuh mitä hintoja..! HA ei ole kallista valmistaa joten monesti noissa on ihan kauheesti katetta. Omasta mielestäni paras on The Ordinaryn HA+b5 tai Marine Hyaluronics, molemmat maksaa abot 6e ja toimii pirun hyvin.

    1. Juu, eivät nuo mitään muutaman euron purnukoita tosiaan ole. 🙂 Okei, itse en ole koskaan testannut mutta laitetaan mieleen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *