On my way
On my way

Miten hengellinen yhteisö on minuun vaikuttanut?

Olen maininnut blogissani muutamaan otteeseen, että omaan hengelliset taustat. Olen kirjoittanut aiheesta reilu vuosi sitten ihan oman postauksensa, jossa kerron päällisin puolin kokemuksestani hengellisessä yhteisössä – toisin sanoen kasvusta karismaattisuuden piirissä. Sain muutama päivä sitten Instagramin inboxiin viestin, jossa toivottiin lisää postauksia aiheesta ja tässä sitä nyt ollaan, kirjoittamassa yhdestä ehkä eniten kasvuuni sekä kehitykseeni vaikuttaneesta asiasta, joka on valitettavan vaiettu. Vuosi sitten kun kirjoitin ensimmäisen postauksen aiheesta, en ollut käynyt vielä läpi terapiaprosessia enkä täten oikeastaan edes oivaltanut miten suuresti hengellisyys on elämääni vaikuttanut. Vasta terapiassa nimittäin selvisi, että seurakunta on yksi tärkeimmistä minuun vaikuttaneista seikoista lapsuuden olosuhteiden sekä läheisten ihmissuhteiden ohessa. Tämä olikin itselleni alkuun pienoinen shokki ymmärtää ja hyväksyä, miten moneen asiaan seurakunta on elämässäni vaikuttanut. Alkuun pintaan nousikin ärsytys ja viha, jonka jälkeen aloin prosessoimaan asiaa pyrkien hyväksymään sen osaksi taustaani – osaksi minua. Tällä hetkellä koen olevani suhteellisen hyvässä balanssissa asian suhteen, vaikka tuskin koskaan pääsen eroon esimerkiksi tietyistä alitajuisista peloista, joita seurakunta on minuun jättänyt.

Seurakunta on tosiaan vaikuttanut elämässäni vahvasti ihan aikuisuuden alkumetreille saakka. Siihen asti kunnes muutin Helsinkiin 19-vuotiaana, kävin viikoittain seurakunnan kokouksissa ja olin hengellisesti aktiivinen. Rukoilin päivittäin, luin raamattua ja kerroin avoimesti ihmisille uskostani. En käynyt baareissa tai käyttänyt päihteitä, eikä seksuaalisuus ollut luonnollinen osa elämääni (kuten se useammilla muilla ikäisilläni oli). Helsinkiin muutettuani kävin edelleen jonkin verran seurakunnan nuortenilloissa, mutta pikkuhiljaa tutustuttuani laajemmin uusiin ihmisiin ja löydettyäni elämääni muitakin kuin uskovaisia, aloin kiinnostumaan enemmän siitä, mitä muuta elämä voisi minulle tarjota. Baarit alkoivat kiehtomaan ja halusin tehdä asioita, joita muutkin tekevät – elää normaalia nuoren elämää tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Olinkin 20-21 -vuotias, kun jätin lopullisesti seurakunnan ja siirryin elämään ns. tavallista elämää, johon ei liittynyt mitään omantunnon tuskia. Tuntui vapauttavalle tehdä, mitä haluaa, ilman että joku tuomitsee tai olet ikään kuin jonkinlaisessa henkisessä talutusnuorassa. Pikkuhiljaa vieraannuinkin uskovaisista ystävistäni ja osa katkaisi minuun suoranaisesti välit, eli toisin sanoen poisti Facebook-kavereista koska ei hyväksynyt uutta elämääni. Tuossa kohtaa en vielä ajatellut että päätökseni olisi jotenkin lopullinen, vaan pieni pelko takaraivossa ajattelin ”palaavani” jossain kohtaa, sillä en tietenkään halua joutua helvettiin. Vuodet kuitenkin vierivät ja etäännyin jatkuvasti yhä kauemmas hengellisistä asioista ja sillä samalla tiellä ollaan edelleen – tosin sillä pienellä eroavaisuudella, että enää en ajattele palaavani yhteisöön.

Se minkä olen tosiaan oivaltanut viimeistään terapiassa, on että hengellisyys on vaikuttanut minuun hyvin vahvasti. Se on vaikuttanut tapaani ajatella, tuntea ja kokea tämä maailma. Se on luonut tietynlaiset normit ja tuonut rajoja, mutta samalla tukahduttanut vapaata tahtoa ja nuorelle ominaista kokeilunhalua. Vaikka pitkään ajattelin etteivät vaikutukset yltäisi tähän päivään, kyllä ne ovat aina jollain tavalla olemassa olevana. Kun seurakunnan rooli on ollut elämässä suuri ja se on toiminut ikään kuin auktoriteettina vanhempien rinnalla, totta kai se jättää jälkensä. Tämä voi olla monen ns. normaalisti kasvaneen vaikea ymmärtää, mutta näin jälkikäteen kun mietin asiaa, olen selkeästi ottanut hengellisyyden suhteen aikuisempaa roolia jo lapsena/nuorena kuin minun olisi tarvinnut ottaa. Siispä jos minulta kysytään, olen sitä mieltä ettei (etenkään) lapsen tule joutua miettimään, joutuuko helvettiin, mikäli valehtelee tai tekee muita virheitä. Lapsi ei osaa käsitellä asioita samalla tavalla kuin aikuinen ja sen vuoksi raamatun kertomukset voivat olla lapselle jopa haitallisia. Teininä puolestaan nuoren normaalin kehityksen tukahduttaminen on sellaista, joka sekin jättää jälkensä. Itse kävin teininä paljon nuorten-illoissa, joissa puhuttiin nimenomaan seksin kuulumisesta vain avioliittoon ja samaan aikaan tiettyjä normaaleja nuoruuteen kuuluvia asioita leimattiin kielletyiksi (mm. alkoholi, bileet, radiomusiikki) sekä esimerkiksi homoseksuaalisuus nimettiin sairaudeksi, josta on mahdollisuus parantua Jumalan voimalla. Toki näissä on paljon seurakuntakohtaisia eroja, eli usein isojen kaupunkien seurakunnat ovat vapaamielisempiä. Itse kävin koko teini-iän hyvin tiiviissä pienen paikkakunnan seurakunnassa, jossa oli tosiaan ahdasmielinen ajatusmaailma. Tämä selittää pitkälti myös sen, että kokemukseni ovat sellaisia kuin ne ovat.

Seurakunnan todellinen vaikutus on tosiaan selkeytynyt itselleni vasta myöhemmin. Yksi aika vahvasti terapiassakin esiin tullut asia on rajat ja niiden aiheuttamat ongelmat. Elin niin pitkään tiukkojen alitajuisten rajoitusten piirissä, jonka vuoksi sellainen rajattomuus aiheutti paljon hapuilua. Yhtäkkiä kukaan ei enää sanonutkaan mitä saa tai ei saa tehdä, enkä itse osannut vetää rajoja, koska aikaisemmin kaikki oli tullut ulkopuolelta. Osittain tuohon liittyi myös turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. Koinkin monesti todella huonoa omaatuntoa ja soimasin itseäni asioista, jotka olivat täysin normaaleja. Takaraivossa painoi ajatus helvettiin joutumisesta ja siitä, miten sitä on syntinen kun tekee jotain, mikä nyt vaan kuuluu ikäisilleni ja on aivan normaalia. Ehkä pahin uskonnon aiheuttama taakka onkin ollut jonkinlainen itsensä tuomitseminen ja alas painaminen. Hengellisessä yhteisössä vellotaan mielestäni aivan liikaa ”olemme syntisiä” ajatuksella, mikä tekee tuhoa ihmisen itsetunnolle. Vaikka kyllä – Jumala armahtaa – mutta ennen sitä meidän tulee katua ja myöntää, että olemme syntisiä. Mielestäni tuossa yhtälössä on vaan jotain todella epänormaalia…

Hieman samaiseen asiaan liittyen, kuolemanpelko on asia, joka on myöskin jäänyt vaikuttamaan. Vaikka en enää nykyään usko helvettiin, enkä ole oikein varma Jumalastakaan, kuolemanpelosta kärsin edelleen ajoittain. Kuolema käykin ajatuksissani säännöllisesti, eikä minua ujostuta puhua siitä ihmisten kanssa. Siinä kohtaa olen usein tajunnut että minussa on jotain pielessä, kun muut ovat kysyneet, miksi mietin tuollaista? Miksi mietin kuolemaa vaikka elän? Kuolema on kuitenkin asia, joka on paljon seurakunnassa esillä vapaiden suuntien pää sanomakin perustuu siihen, miten olemme maan päällä hetken, jonka jälkeen kuolemasta alkaa ikuinen elämä. Minua onkin helpottanut tieto siitä, että kuolemanpelko liittyy alitajuntaan ja siihen, mihin minut on kasvatettu. Myös tieto siitä, että nuo ajatukset ovat ainoastaan ajatuksia eikä todellisuutta, rauhoittaa mieltä. Osaankin nykyään suhtautua uskontoon siten, että olen sen yläpuolella. Minä hallitsen, ei uskonto. Ja tässä kohtaa jos joku kyseenalaistaa miksi valitsin uskonnon, niin ei lapsi useinkaan osaa valita jotain sellaista, joka poikkeaa perheen arvoista. Siinä kohtaa taas kun olisin voinut valita, elin niin sisällä hengellisessä kuplassa, etten edes nähnyt sen ulkopuolelle. Ajattelin että toisin ajattelijat ovat vääräuskoisia ja me ollaan oikeassa – tiedämme jotain enemmän kuin nuo muut tietävät. Yhteisö tekee nimenomaan tuon. Sulkee ihmisen korvat järjen ääneltä ja mahdolliselta kyseenalaistamiselta.

Ihmisten kokemukset hengellisyydestä ovat erilaisia. Itselläni on hyvin ääripääkokemus ja siksi minulla on jopa uskonnon jättämiä traumoja. Noita käsiteltiin paljon terapiassa ja tänä päivänä koen että voin olla eheä ihminen vaikka minulla onkin taustani. Toki hengellisyys vaikuttaa varmasti lopun elämää jollain tavalla minussa, mutta hallitseva elementti se ei enää ole. Haluan kuitenkin muistuttaa, että toisilla on ainoastaan positiivisia kokemuksia uskonnoista, vaikka olisikin jossain kohtaa lähtenyt yhteisöstä. Kaikki on pitkälti kiinni siitä, millä tasolla hengellinen kasvatus on ollut, tai missä kirkossa on ollut jäsenenä.

Jos jotain hyvää, niin koen että hengellisyys on antanut elämääni yhden perspektiivin katsoa tätä maailmaa ja tämän kokemuksen myötä rohkenen keskustella ihmisten kanssa hyvin syvistä asioista. Tosin ne syvälliset uskontoon liittyvät keskustelut uskovaisten kanssa ovat sellaisia, joihin en jaksa lähteä, koska tiedän lopputuleman – tiedän mitä ja miten he ajattelevat. Sen sijaan yleinen keskustelu hengellisyydestä ja uskontojen olemassa olosta on mielenkiintoista. Itseltä kun löytyy kokemusta, on näitä ajatuksia toisinaan mielenkiintoista jakaa.

Arvasin että tästä tulee kilometripostaus, siispä hatun nosto teille jotka jaksoitte lukea alusta loppuun saakka!

Onko täällä muita uskonnollisista yhteisöistä lähteneitä? Miten koette että uskonto on vaikuttanut elämäänne?

Kuvat: Iines / edit: minä

Kommentit (3)

  1. Anskuuu

    Hienoa, että pystyt kertomaan asiasta noin avoimesti. Itse en ole ikinä ollut uskovainen, ja muutenkin aihe on itselleni hyvin vieras, ja olikin mielenkiintoista kuulla siitä enemmän. Jäin vielä miettimään, mitä tänä päivänä ajattelet vanhemmistasi / läheisistä aikuisista nimenomaan siltä kantilta, että heidän ”takiaan” sinäkin jouduit niin vahvasti tuohon hengellisen yhteisöön, jonka jälkikäteen olet kokenut ennemminkin negatiiviseksi kokemukseksi. Ja toinen asia mikä kiinnostaisi, että ovatko läheisesi yhä mukana ko. yhteisössä vaikka sinä et, ja jos, niin onko elämä heidän kanssaan jollain tavalla erikoista. Toivottavasti sait ajatuksesta kiinni, vaikea pukea sanoiksi.

    • On my way

      Kiitos kommentistasi! Itselleni on tosiaan ollut jo pidempään yllättävän helppo puhua näistä kokemuksista vaikka ristiriitaisia tunteita ovatkin tässä matkan varrella herättäneet… Olen käynyt aikamoisen tunteiden kirjon läpi, mutta tiedostan ettei tällaisista asioista voi ketään syytellä. Samalla tapaa jonkun toisen mielestä minun tapani ajatella voi olla väärä, eikä se pois sulje sitä että minulla on oikeus ajatella aiheesta kuten ajattelen. 🙂

      Perheessäni vain toinen vanhemmista on uskovainen, mutta hänen kanssaan ollaan toki hyvissä väleissä, vaikka pakko myöntää että kyllä asia on herättänyt monenlaisia ristiriitojakin tässä matkan varrella. Nykyään pyrin välttelemään tätä aihetta keskusteluissa, jolloin näkemyseroista ei aiheudu turhaa kiistaa. Ja perhepiirissä ei tosiaan ole muita uskovaisia, eli muutkin ovat joko olleet kokonaan ulkona kuviosta tai jättäneet sen vanhemmiten.

  2. Hanne

    On valitettavaa, että hengelliset yhteisöt tietynlaisine tulkintoineen saavat tuollaista aikaan. Itse olen saanut lapsuuden kodissani kristillisen kasvatuksen, ja koen kristilliset arvot edelleen oikeina ja tavoiteltavina. Haluan myös välittää niitä omille lapsilleni. Maallinen maailma on melkoisessa murroksessa ja ”vapaassa pudotuksessa” tällä hetkellä. Mitä vielä tulemme näkemäänkään… Tuntuu, että erityisesti kristillisiä arvoja romutetaan ja pilkataan. Media tekee omalta osaltaan tätä työtä. Kristittyjen vaino maailmalla kasvaa, yli 200 milj. kristittyä vainotaan uskonsa vuoksi, johon syyllistyvät erityisesti muslimit, mutta myös buddhat, hindut jne. En ole kuullut, että kristityt harjoittaisivat tällaista vainoa toisin uskovia kohtaan.
    Tottahan se on, että loppujen lopuksi elämä täällä maan päällä on lyhyt, pisimmilläänkin vain n. 90v. eli todella lyhyt aika jos ajattelee ajanlaskun alkua. Jokainen varmasti pohtii jossain elämän vaiheessa mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Itse uskon, että on olemassa taivas ja helvetti. Jumala on antanut ihmiselle vapaa tahdon valita, haluaako ottaa vastaan Hänen kutsunsa. Ja kyllä ihminen on syntinen, ihan jokainen uskovakin, mutta senhän vuoksi Jumala on antanut meille Jeesuksen ristinkuoleman, ja armon. Se on suurinta rakkautta ihmistä kohtaan. Uskoa ei tarvitse suorittaa vaan loppujen lopuksi on kyse uskosta,lahjan joko ottaa vastaan tai sitten ei.

    Itse olen kokenut myös niin, että mikään muu uskonto, uskomukset eivät pysty vastaamaan samalla tavalla ihmisen elämää koskeviin isoihin kysymyksiin. Tälle ajalle on hyvin tyypillistä ja itsekin näen sitä lähipiirissäni, että henkisyyttä kaivataan ja sitä haetaan eri paikoista esim. enkeliterapia, reikihoito tms. Nämä eivät kuitenkaan lopulta vastaa ihmisen syvään, sisimmässä olevaan kaipaukseen yhteydestä elävään Jumalaan. Ihminen hakee elämäänsä epätoivoisesti sisältöä ja korviketta milloin mistäkin, mikä ei lopulta kuitenkaan johda syvään ja pysyvään sisäiseen rauhaan.
    Siunausta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 x hyvinvoinnin suosikkia juuri nyt

Tällä hetkellä meneillään on jonkin sortin flunssa-aalto. Ainakin minun ympäriltä ihmisiä on kaatunut vuoron perään petiin ja todella moni on vähintään jonkin asteisessa flunssassa. Itse olen vielä toistaiseksi sellaiselta välttynyt, vaikka useampaan otteeseen on tuntunut…

Liika on liikaa – seksi somessa

Viime kuukausien aikana seksin puhumisesta on tullut mediaseksikästä. Blogit, podcastit, Instagram ja muu sosiaalinen media täyttyy seksiaiheisista jutuista, enkä rehellisyyden nimissä voi olla miettimättä, missä menee yksityisyyden raja? Voi olla että nyt moni ajattelee kuinka…

Tämän hetken suosikit x 5

Nordiq Nutrition Hydration Wholefood Powder -kasvijuomajauhe* Tämän hetkisistä sekalaisista suosikeista mainittakoon ensimmäisenä Nordiq Nutritionin kasvijuomajauhe, joka sekoitetaan veteen ja nautitaan kestävyysurheilun aikana. Itse suosin juomaa tällä hetkellä oikeastaan aina silloin, kun tiedän tekeväni pidemmän ja…

Työhöni liittyvät harhaluulot

Yksi hyvin yleinen olettamus jota kohtaan työni puolesta suhteellisen usein, on vapaa-aika ja sen oletettu runsaus. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta kun minulle on ohimennen todettu; ”sinulla on varmasti paljon ylimääräistä aikaa” tai että…

Jouluherkku: Maapähkinävoi-suklaa raakapallot

Lupasin viime viikolla, että ennen joulua jaan teille viikoittain reseptejä, jotka sopivat tähän ajankohtaiseen juhlakauteen. Viime viikon resepti olikin jouluinen banaanileipä ja tämän päivän resepti jotain hieman erilaista – nimittäin maapähkinävoi-suklaa raakapallot! Blogistani löytyy lukuisia raakapallojen…

Vaikeuksien kautta voittajaksi

Jokaisen elämään kuuluu erilaiset vaikeudet, kriisit ja ongelmat. Sen rinnalla että välillä on runsaasti iloa, on myös huolta ja murhetta. Joskus mietin, miksi ihmeessä joillekin ihmisille annetaan enemmän kantaakseen kuin toisille, mutta kai sekin on…

Miksi aloitin rautakuurin?

Tällä hetkellä puhutaan paljon varastoraudan puutteesta, eli kehon ferritiinivarastojen tyhjentymisestä. Itsehän en ole koskaan mittauttanut suoranaisesti kyseistä arvoa, mutta kieltämättä olen muutamaan otteeseen viime aikoina harkinnut, vaikka hemoglobiiniarvoni ovatkin olleet poikkeuksetta hyvät. Ja siinähän se…

Viime aikojen mietteitä x 10

*Sis. mainoslinkkejä Bachelorette loppui ja valitettavasti arvasin lopputuleman. Ikävää ettei rakkautta löytynyt, mutta ymmärrän ettei sellaista juttua kannata jatkaa, joka ei tunnu hyvältä tai muuten oikealta. Siinä kohtaa kun Jenny eilen itkien kertoi, miten pelkää…

Alkoholin mentaaliset vaikutukset

Yksi syy siihen miksi juon nykyään alkoholia harvemmin, on sen masentava ja lamauttava vaikutus – eli toisin sanoen hirveä krapula. Krapulat ovat pahentuneet vuosi vuodelta ja huomio, jonka olen tehnyt, on että mitä harvemmin juo,…

Helppo pikkujoulumeikki

Pikkujoulukausi starttasi virallisesti eilen, kun siirryttiin vihdoin joulukuun puolelle! Moni on varmasti jo tässä kohtaa juhlinut muutamat eri pikkujoulut, mutta itse vietin eilen ensimmäisiä ystävieni kanssa. Mietin jo etukäteen hieman asukokonaisuutta, vaikka mitään erillisiä hankintoja…