Monna
Monna

Vastuullisuutta arkipäiviin?

Kaupallinen yhteistyö: Joutsenmerkki ja Lotus

Oon alkanut miettimään entistä enemmän sitä, miten voisi omalta osalta tehdä vastuullisempia ratkaisuja ihan arkipäviin? Pienentää sitä omaa hiilijalanjälkeä ja kantaa kortensa kekoon maailman hyvinvoinnin kannalta.

Mulle on aina merkannut ympäristön hyvinvointi. Vaikka syön lihaa ja matkustan välillä lentokoneella ulkomaille, haluan tehdä ratkaisuja, joilla voin kuitenkin vaikuttaa edes pienesti. Kaikki hyvät valinnathan on aina askel parempaan! 🙂 Joskus oon miettinyt, että onko sillä merkitystä mitä yksittäinen pieni ihminen tai perhe tekee ekologisuuden puolesta, jos isot tekijät heittää koko ekologisuuden romukoppaan. Mutta kyllä niillä on merkitystä!

Helppoja tapoja lisätä ekologista vastuullisuutta arkipäiviin on mm. kierrättää roskat, valita ruokalautaselle useammin kasviksia ja kalaa, lihan sijaan. Jos mahdollista pitää etäpäiviä tai matkustaa työmatkoja julkisilla. Kotona ei välttämättä tarvitse olla koko ajan kaikki patterit täysillä, eikä ihan jokaisessa huoneessa valot päällä. Kotimaisten, lähellä tuotettujen raaka-aineiden valinta on myös hyvä tapa.

Suomessa kaupoissa kannattaa suosia myös Joutsenmerkittyjä tuotteita! Joutsenmerkityt tuotteet ja palvelut täyttää tiukat ympäristövaatimukset, jotka perustuu elinkaariajatteluun. Siinä arvioidaan mm. materiaalien alkuperä, tuotannon ja käytön energiankulutus sekä kemikaalien käyttö ja jätteiden synty koko tuotanto- ja kulutusketjun aikana.

Me kaikki ostetaan kotiin vessapaperia ja moni myös talouspaperia ja nenäliinoja. Lotuksen tuotteissa on Joutsenmerkki kyljessä. 🙂 Joutsenmerkitty pehmopaperi kuuluu tuoteryhmänsä vähiten ympäristöä kuormittaviin tuotteisiin ja Joutsenmerkki osoittaa, että tuote täyttää tiukat ympäristövaatimukset. Meillä ainakin kuluu paperia aika paljonkin, niin vessa- kuin talouskin, siksi sillä mitä pehmopaperia ostaa on merkitystä! 🙂

Mun mielestä oli tosi mielenkiintoista lukea tällainen fakta Joutsenmerkistä:

Joutsenmerkillä on kriteerit yli 60 tuote-ja palveluryhmälle. Ehdotukset uusiksi tuote- ja palveluryhmiksi testataan niin sanotulla RPS-menettelyllä:

  • R tarkoittaa relevanssia eli liittyykö tuoteryhmään ympäristöongelma ja kuinka suuri se on.
  • P tarkoittaa potentiaalia eli voidaanko ympäristöongelmalle tehdä jotain.
  • S tulee ruotsinkielen sanasta styrbarhet eli ohjattavuus, joka määrittelee muun muassa sen, miten hyvin Joutsenmerkki voi ongelmaan puuttua.

Vasta kun kaikki RPS:n kolme parametria täyttyvät, Joutsenmerkki voi laatia toimivat kriteerit tuote- tai palveluryhmälle.

***

Minkälaisia ekotekoja ja vastuullisia valintoja te teette arkipäiviin? Tai vaikka viikonlopuille! 😉 Mutta siis tarkoitan, että mitkä on niitä pieniä tekoja, joilla te pistätte oman lusikkanne maailman ympäristön hyvinvointiin?

Kommentit (9)

  1. Elina

    Oli mukava lukea tämänkaltainen postaus, kiitos.
    Koen blogisi isolta osin melkoiseksi kulutusjuhlaksi. Tämä toki on ymmärrettävää Fitfashion-brändin alla, kun parhaita kirppistrikoita ei pysty oikein toisille vinkkaamaan, mutta silti esimerkiksi tuo Lontoon tuliaispostaus toi minulle pahan mielen, kun katsoin kuvia röykkiöistä halpatuotettuja, tuskin erityisen ekologisia vaatteita. Siksi toki hyppäänkin usein reissu-, shoppailu- ja tuliaispostaukset yli, ymmärrän kyllä että monelle ne ovat blogisi parasta antia.

    Ihana siis, että kulutuksen suhteen välillä jotain muutakin – vaikka toki pehmopapereista puhuttaessa ne kuvioimattomat ja valkaisemattomat olisivat varmaan vielä parempi valinta?

  2. Johanna

    Toinen työpaikoistani on niin lähellä, että pääsen töihin kävellen. Viikonloppuisin pyrin miettimään, että tarvitseeko ihan välttämättä käyttää autoa. Kodin lähellä on niin monta ruokakauppaa ja erikoiskauppaa, että kävellenkin pääsen. Ruokaa pyrin ostamaan vain sen verran kuin on tarve, ettei sitä tarvisi heittää roskiin. Yleensä bioastiasta löytyykin vain kananmunan- ja banaanin kuoria sekä käytettyjä suodatinpusseja.
    Monta muutakin juttua on, mutta nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen 🙂

    • Monna

      Hyviä!! 🙂 Toi ruokahomma on muuten sellainen, missä voisi varmasti jokainen parantaa! Me ollaan kanssa kiinitetty nyt enemmän huomiota siihen! Ostetaan kerralla vain sen verran kun on tarve.

  3. Päivänsäde

    Mun arkeen kuuluu kierrättäminen, kasvissyönti, julkisen liikenteen käyttö mahdollisuuksien mukaan, ostan usein vaatteita kirppiksiltä ja koitan välttää ettei ruokaa menisi roskiin. Nyt uutena asiana oon ruvennu miettimään miten saisin vähennettyä muovijätteen määrää omassa arjessa, ja myös vähentämään kaiken turhan tavaran ostamista. Paljon mäkin voisin tehdä asioita vielä ”paremmin”, mutta ajattelen kans niin että kukin tekee ekologisia valintoja oman elämäntilanteensa mukaan, ja omalla tavallaan. Ja tarpeeksi monta pientä ihmistä tai perhettä kun toimii ekologisesti, niin kyllä sillä rupeaa olemaan merkitystä 🙂

    • Monna

      Hyviä juttuja! 🙂 Toi on tosi hyvin sanottu, että kukin tekee ekologisia valintoja oman elämäntilanteensa mukaan. Ja oikeasti ihan jokaisella valinnalla on väliä. 🙂

  4. Irmeli

    En omista ajokorttia, enkä aijo koskaan hankkiakaan. Harkitsen nykyisin ostoksia todella paljon enemmän, sekä ruoka että tekstiili. Vähemmän tekokuituja ja muovipusseja. Kotimaisia, ajattomia vaatteita enemmän. Ruokaa tekee vain sen verran kuin jaksaa syödä ja nyt kun meillä on taas pitkästä aikaa normaali kahvinkeitin kahvikoneen sijasta, olen huomannut että helposti keittää liikaa kahvia. Siihen täytyy kiinnittää jatkossa huomiota. Pienillä korjausliikkeillä saa paljon aikaiseksi. 🙂

    • Monna

      Hyviä juttuja! 🙂
      Meillä on otettu käyttöön termari! 😀 Voi juoda vielä parin tunnin päästä kupin, ei mee hukkaan.
      Mutta siis tosiaankin, pienillä korjausliikkeillä saa paljon aikaan!

  5. Mammanen

    Meillä kierrätetään kaikki. Siis metalli,lasi,paperi,kartonki,muovi ja biojätteet. Lisäksi ajetaan vaan yhtä autoa vaikka oikeasti tarvittas kaksi kun itse lähden töihin. Matkustetaan tosi vähän ja suositaan kierrätyskulttuuria, lisäksi ostetaan lihat yleensä suoraan lähituottajalta.

    http://www.lily.fi/blogit/aiti-jumppaa

    • Monna

      Tosi hyviä!! Meillä kanssa vaan yks auto, vaikka tosiaan nyt kauemmaksi muutettua tarvetta olis kahdelle. Mutta toinen menee aina sitten junalla. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *