Monna
Monna

Vasta nyt tiedän, mitä onni on?!

Kello on 03.15. Olen nukkunut kolme tuntia katkeamatonta unta, olen siihen hurjan tyytyväinen. Olen juuri herännyt vauvan liikkeisiin ja silmät ristissä tuijotan vauvan pieniä sormia ja nenää, kun hän tuhisee tyytyväisenä untansa kainolossani. Olen hetkellisesti niin väsynyt, että uni ei tule takaisin ja tekee mieli vain ihastella nukkuvaa pientä prinsessaa. Haistan, että pöksyissä on jotain muutakin kuin sileä peppu (enkä puhu omistani..). Olen älyttömän onnellinen.

unnamed-9

Muistan, kuinka todella monesti ja monesta suusta kuulin ennen raskautta ja vauvan syntymää lauseen; ”vasta äidiksi tultua tietää mitä onni oikeasti on”. Lause kalskahti tällöin korvaani erittäin kovaa. Olin nimittäin oikein onnellinen, kahden koiralapsen äiti ja yhden ihanan miehen vaimo. Kaikki oli älyttömän hyvin ja onnellisesti. Rakastin työtäni ja elämää ylipäänsä. Olin kokenut jo aiemmin elämäni aikana todella monta onnen tunnetta ja onnellisuuden hetkeä. Koin olevani onnellinen, vaikka meillä ei ihmislasta ollutkaan.

Nyt, maailman ihanimman tyttölapsen äitinä, olen todella onnellinen. Tuo ihana pieni pallero, rakkaista rakkain lapsemme on saapunut tähän maailmaan. En osaisi kuvitellakaan mitään parempaa. En voisi olla onnellisempi. (tai no ehkä vähän pidemmillä yöunilla juu.. 😉 )

15355638_10154632584685351_6705808441582346237_n

Kuitenkin olen sitä mieltä, että kukaan ei voi määritellä toisen onnea. En ikinä sanoisi kenellekään tuttavalleni tai edes (tai varsinkaan) hyvälle ystävälleni, jolla ei lapsia ole, että onnen tietää vasta kun on oma lapsi. Sehän olisi toisen elämän ja onnellisuuden aliarvioimista. En ikinä arvostelisi toisen onnea tai onnellisuutta.

Eihän kukaan muu voi tietää mikä tekee jonkun toisen onnelliseksi. Tiedän ja tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat omasta tahdostaan lapsettomia ja ovat silti (tai heidän kohdallaan juurikin siitä syystä) erittäin onnellisia. Tiedän monia, joille työ tai vaikkapa matkustelu ovat asioita onnellisuuden tekijöinä. Monille koirat tai kissat ovat niitä rakkaita lapsia, niitä, jotka tuovat onnen heidän elämäänsä.

Mielestäni tärkeintä on löytää ne asiat, jotka tekee itsensä onnelliseksi ja elää sitten sen mukaan. Ei kukaan muu ole sanomaan, mikä asia on se, mikä tässä maailmassa tekee tai pitäisi tehdä kaikki onnelliseksi. Tärkeintä on nauttia elämästään, antaa ja saada rakkautta.

Juuri minut tekee onnelliseksi meidän pieni perheemme. Pienen prinsessamme syntymän myötä tuntuu, että meidän perheemme on nyt kokonainen. Rakas mieheni, kaksi rakasta koiraamme ja pieni rakas tyttäremme, sekä minä – siinä on meidän perheemme. <3 En voisi olla onnellisempi, en oikeasti edes niillä pidemmillä yöunilla. Olen onnellinen näin. 

***

fullsizerender

PS. Jos olet menossa Itäkeskuksen suuntaan tänään torstaina (15.pvä) tai pe tai la, niin käy Hope Ry:n pisteellä osallistumassa vähävaraisten lahjakeräykseen! Me käytiin tänään Tuukan ja vauvan kanssa ostamassa kolmelle lapselle lahjat. <3

15541329_10154640713330351_7588934617328373098_n

Kommentit (19)

  1. Anonyymi

    Minullekin on joskus sanottu onnesta noin, ja se on kolahtanut aika kovaa – käyn nimittäin läpi lapsettomuushoitoja. Toki puhujat eivät tiedä ihmisten taustoja, sitä varovaisemmin muille pitäisikin puhua. Koen silti olevani onnellinen ihan itsenänikin, ja joudun elämään myös sen pelon kanssa että kukaan ei koskaan täydennä tätä onneani enempää. Silti ei voi ajatella että oma elämä ja onni on vajavaista, tai muuten tähän hajoaa ja elämästä katoaa rakkaus ja toivo. Kiitos postauksesta, tärkeä aihe. Ja toivon sulle pitkiä unipätkiä jatkossakin! 🙂

    • Monna

      Jep! Juurikin esim. tämän lapsettomuus-asian vuoksi tällaiset laukomiset sais jättää jokainen laukomatta. 🙁
      Ihana, että koet myös olevasi onnellinen ihan juuri omana itsenäsikin. <3

  2. Heidi

    Kiitos Monna tästä tekstistä! ❤️
    Heidi

    • Monna

      Kiitos <3

  3. Jonna

    Kuinka ihanasti kirjoitettu ajateltuna kaikkien kannalta <3

    • Monna

      Kiitos <3

  4. Eve

    Hyvin kirjoitettu teksti!

    Ja oli pakko tulla kertomaan, kun katsoin juuri sun snapchatteja ristiäisvalmusteluista, että olet todella kaunis nainen ja äiti! Hehkut onnea 🙂 Kaikkea hyvää koko teidän perheelle ja tunnelmallista joulua! ♡

    • Monna

      Oi ihana, kiitos kovasti! <3 Ja ihanaa joulua sinne myös!

  5. Taru/WJ

    Niin totta! Vähän sama pätee myös vaikkapa matkusteluun tai työelämään, mihin vaan. Kyllä ihminen voi olla onnellinen ilman ylenpalttista reissailuhalua/-kokemuksia tai urakehitystä. Jonkun liikuntaendorfiinit tulee siitä viikoittaisesta jumpasta ja joku toinen taas hakee ne triathlonin teräsmiesmatkalta. Intressit vaan on erilaisia ja jonain toisena hetkenä voikin olla sitten toisin. Itse ajattelen jotenkin myös niin, että meidän kahden perhe oli kokonainen kaksistaan silloin kun kaksistaan oltiin. Aika aikaa kutakin tai jotain. Nyt elämä on vähän erilainen ja odotetaan onnellisina vauvaa syntyväksi <3. Tästä muistan myös vilpittömästi olla kiitollinen, koska aina ei tosiaan asiat ole kiinni vain niistä intresseistä ja se tie onkin sitten aika vaikea. Tosi vaikea ajatella myös, että onni olisi joku "sitten kun -juttu". Onni on matka, eikä maali.

    • Monna

      Just näin! Onni todellakin on matka, eikä maali!

  6. -Katri-

    Hyvää pohdintaa!

    Mielestäni tuon lauseen ”sitten vasta tiedät, mitä onni on, kun saat oman lapsen” sanominen on aina vähän riski. Se on ihan ok sanoa odottavalle äidille, mutta toisaalta odottajalla saattaa olla pelkoja esimerkiksi vauvan menettämiseen liittyen ja lause voi tuntua pahalta. Ja entä jos oikeasti käykin sitten niin, että tulee kohtukuolema tms. musertavaa?? Silloin se lause tuntuu takuulla erityisen pahalta. Mun mielestä tuota lausetta ei ikinä saa sanoa lapsettomalle. Juurikin tuosta syystä, että jollakin saattaa olla lapsettomuushoidot menossa tai harkinnassa tai keskenmenoja tai ei aikomustakaan hankkia lapsia tai kenellä mitäkin.

    Se onni, mitä tuolla lauseella tarkoitetaan on mun mielestä ihan erilaista onnea. Onni lapsen saannista on erilaista kuin onni puolisosta, elämästä, kissasta, koirasta, kauniista kodista, hyvistä urheilusuorituksista, lauluäänestä tms. Tunne on erilainen, kun saa suojeltavakseen käärön, jonka puolesta on valmis taistelemaan emotiikerin lailla. En minäkään tiennyt sellaisesta tunteesta mitään ennen kuin oma vauva oli sylissä. Se iskee kuin sata volttia. En tiedä, onko se tunne onni, onko se edes oikea sana kuvaamaan sitä, mutta hieno kokonaisvaltainen tunne se silti on.

    • Monna

      Sen sanominen on aina todellakin riski!
      Ja juuri kuten sanoit, kyllä onni omasta lapsesta on erilaista kuin puolisosta, koirasta, matkustamisesta tms.. Mutta sen vuoksi niitä onnentunteita ei voikaan verrata. <3

  7. Rilla

    Riippuu naisesta mitä onni on. Ite oon vela enkä ikinä usko, että oisin onnellinen äitinä. Tällä hetkellä haluan vain saada töitä. Oma äitini pilasi elämänsä meidän lasten takia.

    • Monna

      En valitettavasti tiedä, mikä on vela. Mutta juuri kuten kirjoitin, se tosiaankin riippuu naisesta (tai miehestä) mitä onni kenenkin kohdalla on.

  8. opiskelijatytt.

    Mielestäni tuo lause on todella riski sanoa lapsettomalle tai odottavalle äidillekin (kaikki voi mennä vielä pieleen). Ite en lähtis sanomaan kellekkään, että vasta sitten tiedät mitä onni on kun olet saanut lapsen/matkustellut ympäri maailmaa/ saanut unelmiesi ammatin tms. Uskon, että lapsen saaminen on elämää mullistava kokemus ja monelle se on juuri sitä onnea mitä ei mistään muusta voi saada.Tuollaisista asioista voi olla mukava jutella toisten äitien kanssa, jotka on itse kokenut saman 🙂 Itse en siitä tiedä mitään kun ei lapsia nyt ole 🙂 Onni ei ole päämäärä vaan juurikin tämä matka. Minulle sanottiin, ennen kuin aloin seurustelemaan ja olin siis sinkku, että seurustelua ihanampaa ei ole yms yms. Se on aivan totta, että seurustelu ja kihloissa oleminen on ihanaa. On ihanaa, että on löytänyt miehen, jonka kanssa on hyvä olla MUTTA olin myös onnellinen sinkkuna ja nautin elämästä. Elämä vaan muuttui kun löysin miehen. Voisi varmaan sanoa, että olen onnellisempi jollain tapaa, mutta silloinkin olin onnellinen. Huolia oli toisaalta vähemmän , kun ei tarvinnut pelätä oman rakkaan menettämistä tms.. Lapsi/lapset on ihania asioita, mutta myös heistä voi tulla huolta ja pelkoa. Toivon kaikille äideille jaksamista lasten kanssa! <3 Ja jos lapsia itselleni siunataan, niin myös itselleni jaksamista 🙂

    • Monna

      Joo, näin on! Sen sanominen on aina riski.
      Onni muuttaa muotoaan elämän aikana ja kuten sanoit, sinkkuna voi olla onnellinen ja sitten taas parisuhteessa. Samoin lapseton voi olla onnellinen, kuten sitten myös äiti tai isä. <3

  9. Mi

    Ihanaa että tässä ei ”tuomita” tai lytätä toisten onnellisuutta, jos heillä ei ole lapsia. Arvostan!

    Uskomattoman paljon tuntuu olevan sitä, että ihmisten pitäisi muka olla onnellisia samalla tavoin. Joku voi hyvinkin kokea mielestään aitoa onnea vasta lapsen myötä, ja jotkut tosiaan voi olla onnellisia juuri siksi, että lapsia ei heillä ole. Toisen onni voisi olla jollekulle muulle epäonni, ihmiset on erilaisia ja se on just hienoa! Toivotaan että kaikki löytää sen itselleen sopivan aidon onnen elämäänsä.

    Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle <3

  10. Monna

    Joo, toisen onnea ei mielestäni ikinä saa tuomita tai lytätä.
    Se on todella tylsää, että miksi niin moni ajattelee vain yhden tavan elää olla se oikea ja onnellisin tapa.

    Ihanaa joulunaikaa myös sinne! <3

  11. JK

    Itselläni on lapsi, mutta olin sielultani aina se ’vela’ eli vapaaehtoisesti lapseton – tiedän olisin ollut onnellinen myös jos lasta ei olisi elämässä. Inhoan juurikin tuota, että ”vasta äidiksi tultua tietää mitä onni oikeasti on”. Höpöhöpöä eikä niin tule sanoa kenellekään. Ymmärrän kyllä (tai oikeammin, että pystyn ehkä ymmärtämään), että kun lasta haluaa niin sitä haluaa palavasti (minulla 0% vauvakuume), mutta olisihan se surullista jos elämän huikein onnellisuus olisi jälkikasvusta kiinni.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *