Monna
Monna

Treenimotivaatio hukassa!!

Ounou! Nyt on kyllä sellainen juttu, että treenimotivaationi on hukassa, kuin muumit laaksosta marraskuussa. 🙁

Ehkä se johtuu siitä, että olen nyt jotenkin extraväsynyt yhtäkkiä. Tai sitten siitä, että en löydä syytä treenata. Ajatelkaapa sitä!! Tiedän ihan 100% sen, että treenin jälkeen se olo on niin super hyvä. Tiedän mitä treenaaminen tekee mielelle. Olen AINA energisempi ja hyvinvoivempi kun treenaan. Mutta silti nyt puuttuu se kipinä.

Tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa mennä tekemään jotain ylätaljaa ja jalkaprässiä kuntosalille. Vaikka tiedän, että se tulisi tarpeen. Niin henkisesti, kuin fyysisestikin. 😉

Olen yrittänyt miettiä, että millä saisin motivaation treenaamiseen taas heräteltyä. Pitäisikö aloittaa jokin uusi harrastus? Vai kenties herätellä henkiin jotain vanhaa? Tankotanssia mietin ihan vakavasti tuossa yksi päivä, siitä pidin nimittäin ihan hirmuisesti! Myös akrobatiatreenit on olleet mielessä nyt lähiaikoina. Jotenkin tekisi tavallaan mieli tehdä niitä ihania jalkatreenejä, mutta kuitenkaan salillemenoon ei meinaa löytyä kipinää.

Se on hassua, kun tietää teoriassa miten sen motivaation saisi hankittua. Tietää myös miten hyvää se treenaaminen tekisi. Niin miksi sitä ei sitten muka jaksa tehdä?!

Olen miettinyt, että olenko liian tyytyväinen tällä hetkellä siihen mitä minulla on. Siis, että kroppani pelaa ja raskauskiloja ei ole jäljellä. Nään peilistä kauniin naisen, vaikka se vähän pehmeämpi onkin kuin ennen raskautta. Olisiko parempi, jos näkisin siellä peilissä jotain muuta? Potkaisisiko se minut liikkeelle paremmin?

Nyt kun selailin tähän postaukseen vanhoja treenikuvia, ne kyllä kieltämättä herättivät hieman motivaatiota.. 😉 Koska näen niistä kuvista sen fiiliksen, mikä minulla on ollut kun olen treenannut säännöllisesti.

Nyt näyttäisi siltä, että kroppanikin olisi vihdoin valmis ihan oikeasti treenaamaan. Pari päivää sitten kokeilin vatsalihasteni tilannetta ja tuntuisi siltä, että erkauma on vihdoin hävinnyt!!

Ehkä minä tästä postauksesta saan nyt voimaa, motivaatiota ja inspiraatiota lähtemään taas kohti erilaisia treenisaleja!! 🙂

***

Millä te herättelette treenimotivaatiota tai miten pidätte sen yllä?

Treeneistä puheen ollen! Helsingin monipuolisin kesätreeniryhmä alkaa taas toukokuun lopussa 29.5!

Monipuolisista harjoituksista vastaavat inspiroivat ja energiset valmentajat: Tuukka PursiainenVeera MalmivaaraLari SalamaJoosua Visuri ja minä! 💥 💪🏃🏋 Kesätreeniryhmä sisältää huikeat 40 monipuolista harjoitusta näiden inspiroivien valmentajien vetämänä!

Kesätreeniryhmässä on 3-5 harjoituspäivää viikoittain. Harjoituspaikat, harjoituksien sisällön ja valmentajat, hinnat jne. löydät MT Personal Trainingin :n kotisivuilta.
Ilmoittaudu pian mukaan, sillä paikat menevät taas nopeasti! 👏🙌

Kommentit (20)

  1. Johanna

    Kuulostaa tutulta… Aika usein kuitenkin saan itseni salille, vaikkei sitä motivaatiota olisikaan, mutta ei siihen treeniin kyllä saa niin paljoa tehoja. Jotenkin ei vaan ole pää niin hyvin mukana kuin joskus aikaisemmin. Todennäköisesti pitäisi olla jokin selkeä tavoite, jota kohti alkaisi treenaamaan. Tai sitten kaveri, joka tykkäisi myös treenata ja lähtis samaan aikaan salille.
    Minulla salitreeni vaihtuu välillä pitkään kävelylenkkiin. Ehkä sitä pitää vain tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä, ja tulee hyvä mieli. Vaikka niistä lihaksistakin kannattaa pitää huolta 🙂

    • Monna

      Sepä se! Olen useasti itsekin tässä kevään aikana lähtenyt sinne salille, mutta kun motivaatiota ei ole ollut, ei treenistä ole tullut oikein mitään. 😀

      Tavoitteet on aina hyviä motivaattoreita!!

  2. Emilia

    Itseltäni loppui myös vähän yhtäkkiä motivaatio salitreeniin, vaikka ennen tykkäsin siitä kovasti. Päätin aloittaa crossfitin ja se on kyllä poistanut kaikki motivaatio-ongelmat! Treeneissä pääsee yhdistämään juuri mainitsemaasi voimistelua, kehonpainojuttuja, sykejumppaa ja kunnon painonnostoa. Joka treeneissä haastaa itsensä ja tulee voittajaolo! Suosittelen!

    • Monna

      Vitsit!! Mä oon kyllä miettinyt tuota crossfitiä jo kauankin! Pitääpä pistää tää taas harkintaan!

  3. miltsu

    kyllä mä miettisin hetkeks toista treeniä kun salia 🙂 usein se kipinä syttyy kun vähä vaihtelee lajia ja yhtäkkiä huomaatkin olevas taas salilla. itselläni toimii ajattelumalli et vaikka ei huvittaisi niin käyn salilla, edes puol tuntia tekee jotain treeniä, ja kaskummaa nopsaa se tuntikin sitten menee. tsemppiä motivaationmetsästykseen 🙂

    • Monna

      Näinhän se on! 🙂 Mulla on pari ässää hihassa, niin voi olla että niiden pariin tässä käännyn. 😉

  4. Hanna

    Tee sitä mikä kiinnostaa!!

    Mua ei tällä hetkellä salitreeni vois vähempää kiinnostaa. Sen sijaan aloitin dancehallin ja kuin huomaamatta sen treenaaminen jatkuu kotona koska haluaa oppia. Tän lisäksi mua motivoi käydä salin ryhmäliikuntatunneilla, enimmäkseen joogassa ja lyhyillä peppu/abs tunneilla. Ja kaiken päälle sään mukaan kävelyt metsässä voimaannuttaa ihan eri tavalla kuin hauiksen pumppaaminen salilla. Aluksi harmitti, kun ei salille saanut itseään mutta sitten tein sen päätöksen että hei ihan yks hailee miten liikun, kunhan liikun. Ja uskon myös että ne liikuntamuodot mitkä tällä hetkellä mua motivoi, kehittää enemmän kuin se että väkisin punnertaisin itseni salille 🙂

    ihanaa kevättä!

  5. Jenni

    Moi!
    Itselläni nyt 6kk vauva ja tunnen samoja fiiliksiä. Ennen raskautta kävin kuntosalilla tavoitteellisesti vatsalihakset loistaen😄 Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen elämässäni kaikkeen muuhun, että ei tunnu kiinnostavan näkyykö ensi kesänä vatsalihakset vai ei. Raskauskiloja ei enää ole, mutta kroppa näyttää aivan erille kuin ennen raskautta.

    Ulkona vaunulenkit ja hölkkä ovat nykyään rakkaat harrastukseni.😊 Kuntosalille palaan kun siltä tuntuu😊

  6. Henzku

    Tämä minun juttuni liittyy myös motivaatioon, mutta hieman eri tavalla..

    Itse aloittelin viime elokuussa saliharrastuksen vierelle rakkaan nuoruuden harrastukseni futiksen tai mun piti vaan mennä käskystä kokeilemaan yksiin harkkoihi ja lupasin miettiä sen jälkeen, vaikka tasan tarkkaan tiesin kun siihen palloon kosken niin se kipinä iskee heti koska oli jo elänyt niin kauan ajatuksissani ja niin siittö lähtiki uudelleen käyntiin rakas harrastus. Koko talven höpötin muijille (joukkuekavereille), että kuin paljon odotan tulevaa kesää ja sitä, että pääsen pelailemaan kokonaisen kesän kanssanne kun hyppäsin niin jälkijunassa, että kerkesin vain vikaan peliin ja futsal sisällä ei yhtään sellaista kuin futis nurmella.
    Ulkokausi käynnistyi n. 2 kk sitten ja voi juku sitä fiilistä kun pääsit ulos vaikkakin vain hiekkakentälle vasta mutta silti! Ensimmäisenä peli tai harkkamatsi oli 24.4. Porissa ja sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja matkalla sinne mua härnättii olemaan koko peli maalissa kun toisella molkella selkä prenkkas ja niimpä lupauduin kun tehtii diili ettei mun tartte sen jälkeen yhtäkään peliä olla kokonaan maalissa.

    Muijat pelasivat niin hyvin, että mähän seisoskelin ensimmäisen puolierän vaan maalissa ja huutelin vaihtipenkille kuin tylsää täällä on. (Olis kannattanut olla hiljaa vain). 😀 Toinen puolierä alkaa ja vastustajat saa yhen maalin mikä mua ottaa päähän, koska tyhmä moka. Sitten viimeisillä minuuteilla tapahtuu jotain sellaista mitä olen aina pelännyt ja varsinkin siitä asti kun joukkuekaveri teloi nilkkansa meiän vikassa pelissä elokuussa ja hän rupesi nyt vasta pääsemään kepeistä eroon. Nimittäin se, että multa kielletään liikunta ja treenaminen, joka on ollut pitkään mun henki ja elämä, jonka parissa puran niin ilot kuin surutkin.
    Olen hyppäämäässä vastustajaa vastaan joka tulee pallon kanssa maalia kohden ja jostain syystä jalkani tyssähtääkin maahan ja lennän selälleni sekä kuulen polvestani niin kauhean rutinan etten ole koskaan kuullut ja tipun maahan karmean kivun kanssa. Kaverit tulevat vaihdosta juosten kyselemään mihin sattuu ja olin kuulemma melko hiljaa, vaikka naamasti näki että sattuu ja hoen ettei täs mittää. Ajattelin koko automatkan kotiinki, ettei mun polvessani mitään ole se on vaan venähtänyt tai jotain, mutta silti kaverini käskee varata lääkäriin varoiks aikaa seuraavalle päivälle ja suuntaamme hakemaan hänen keppinsä mulle lainaan. Tiistaina oli se koetuksen päivä ja en ole pitkää aikaa pelännyt lääkärille menoa niin paljoa kuin silloin koska polvea en saanut koukistettua laisinkaan ja oli kummallinen. Lääkärissä selvisi, että on kaksi vaihtoehtoa eturistiside poikki tai kierukka ja kierukka olisi se parempi vaihtoehto, koska parantuu nopeammin. Pääsin yllätyksekseni heti magneettiin ja tämän jälkeen alkoi tuskalliset minuutit odottaen, että mikä polvessa on ja kaveri kyselee koko ajan, että onko selvinnyt mitääb ja tsemppaa kuultuaan vaihtoehdot, että ”odotetaan tulokset ja kaikista selvitetään”. Sitten saan kuulla sen tuskaisen kesäni haavettein murskaukset, että polvesta on eturistiside poikki ja tarkoittaa sitä, että kesäni pelailut oli siinä. Mää päästän porun epätoivosta ja vitutuksesta, että multa viedään nyt henki ja elämä sekä teljetään sisälle.
    Nyt on polvi leikattu viikko sitten ja yritän saada turvotusta laskettua sekä tehtyä kotikuntoutusohjeiden mukaan liikkeitä, mutta onhan tää yhtä helvettiä olla vaan sisällä ja kulkea keppien kanssa. Mitään et saa tehtyä, et saa vietyä koiraa lenkille, et voi ajaa autoa jne. Ei sekään, että parin viiko päästä alkaa fyysinen rankka kuntoutus vaan se kuinka rankkaa tää on henkisesti, kun haluisit mennä treenaamaan jalkoja muijien kanssa kännölän, futisharkkoihin ja peleihin, tahtoisit lähteä juoksemaan, koiran kanssa lenkille tai vaikka salille, mutta et saa vielä todellakaan ja menee vielä aikaa.

    Monet itkut on itketty jo ja monet varmaan vielä edessä sekä toivon vaan, että pääni selviäis tästä taistelusta. Pointtini oli tässä, että pelkään liikkkumattomuudestani johtuen menetäb motivaationi kaikkia harrastuksiani kohtaan ja syksyllä ei huvitakaan tehdä enään mitään ja keräilen kesällä oikein kunnon kilot itselleni. Ihminen joka on laihtunut melkein 30 kg rupeaakin saamaan niitä kiloja takaisin tahtomattaan. 🙁
    Kiitos ja anteeksi, että kirjoitin ja jaoin tämän mutta koen tämänkin helpottavan olotilaani. 🙂 Mukavaa kesän odotusta vai pitäskö sanoa talven odotusta! 🙈

    • Hanzu

      Hei Henzku!

      Harmillista että noin pääsi käymään 😔 tosi kurja homma! Juuri se tunne kun pääsi vauhtiin niin päättyykin ihan liian nopeasti. Tiedän sen tunteen kun odottaa paranemistaan ja sitä että pääsee taas liikkumaan kunnolla. Ja viemään koiraa lenkille 😃 sehän se suurin pelko on että mitä tapahtuu motivaatiolle kun ei saakkaan liikkua. Välillä se voi nousta uudelle tasolle mutta herkästi käy että fiilis tipahtaa ja kynnys alottamiselle on suuri. Itsellä tuntui että entä jos en enää pystykkään. Mutta, antaa ajan kulua niin varmasti se motivaatio löytyy ja kasvaa halu päästä treenaamaan!

      Tsemppiä ja voimia!

    • Henzku

      Kiitos Hanzu paljon tsempeistä ja kyllä mä uskon, että tää tästä kun vaan saa itse oman päänsä kasaan ja hyväksyttyä sen, että aikaa menee nyt jonkun verran, että lihaksia saa ruveta vahvistamaan.

      Uskon kun saan luvan lihaskunnon kasvattamiseen niin tää rupee helpottamaan ainakin hieman, vaikka futiskentälle eniten tässä hinkua onkin. 😀

  7. A

    Rakastan tankotanssia! En ole ikinä ollut mikään salikissa ja tankoillessa kroppaa tulee treenattua ihan huomaamatta 🙂

  8. Hanzu

    Itte oon oikeastaan aina treenannu tavotteita kohti. Varsinkin juoksussa. Paljon kävin aikaisemmin ratsastamassa ja se oli sellasta stressinpoistoa. Se mahdollisuus jäi kuitenkin pois ja täytyny ottaa oheen jotakin muuta. Salitreenejä kokeilin mutta en saanut siitä vaan sellasta kipinää. Olin aina treenin jälkeen niin väsynyt että olisin kotona voinut kaatua sohvalle.

    Elämä oli äärimmäisen kiireistä ja stressaavaa. Opintojen aikana treenasin enemmän kuin koskaan ja eihän tottumaton kroppa sitä kestänyt. Uusi työ oli vika tikki ja lopulta alkoi terveys sen verran murentumaan että kun juoksin leikkimielisesti kilpaa portaita ylös niin ylös päästyä lähti taju ja olin saanut kouristuskohtauksen. Siitä lähti elämäni pahin loppukesä ja loppuvuosi. Tutkittiin ja tutkittiin mutta mitään fyysistä vikaa ei ollut missään mikä oli hyvä juttu. Yli puolen vuoden liikuntakielto päälle – siltä osin ettei saa treenata äärirasitukseen eikä uida.

    Luulin jotenkin että kun pääsen eroon liikuntakiellosta nii innostun uudestaan treenaamaan. Noh. Eihän se niin mennyt. Treenit ei antanu enää samanlaista kipinää, ei vaan saanut fiilistä irti. Olin tottunu kevyeen liikkumiseen. Mutta ehkä pelastukseni oli se että opin kuuntelemaan itseäni ja nyt vasta koen että tunnen kehoni ja tiedän mitä kroppa ja mieli kaipaa. Uudet lajit kuten jooga tulivat tutummaksi. Juoksusta tuli vihdoin se stressinpoistaja jota olin kaivannut.

    Tavotteiden asettaminen on tärkeetä. Omaa hyvinvointia kuunnellen 🙂

    Uskon vahvasti että sinä, Monna, löydät vielä sen kipinän uudelleen. Kokeile vaikka jotain tuttua tai uutta lajia. Mulla välillä auttaa ajatus siitä että liikkuminen on omalla tavallaan seikkailu – aina voi kokea uutta. Liikkuminen on mahdollisuus ja tärkein motivaatio lähtee aina itsestään 🙂 lenkkitreffit kaverin kanssa on kyllä mukava lisä! 🙂

  9. Kata

    Entä jos vaan hyväksyt sen, että nyt on tällänen kausi ja täts it. Olen ihan varma, ettei sun kunto pääse romahtamaan vaikka nyt otatkin iisimmin. Sulla on vielä vuosia ja taas vuosia aikaa treenata ja se on paljon kivempaa sit kun siihen tulee taas se hirvee himo. Ja yleensä se tulee kun on hetken antanut itelleen luvan chillata. Jos se kokoajan nakertaa takaraivossa niin se motivaatio vaan menee kauemmas mutta kun ajattelet että fine, nyt on tällänen kausi ja nautin tästä ja kohta on uus kausi ja sit nautin siitä 🙂 oot ihana!

  10. Caro

    Kuulostaa liiankin tutulta! Eilen illalla selailin myös vanhoja kuvia ja totesin, että ”oho missä kunnossa sitä oltiin vuosi sitten” 😀 Aloin miettimään, että miksi tyydyn vaan koiran kanssa ulkoiluun sekä syömällä oikein ja pitämällä niillä peruskuntoa yllä kun voisin treenata täysillä ja saada siitä sen hyvän olo minkä oon aina saanut treenien jälkeen 🙂
    Niimpä ostin eilen illalla teidän kesätreeniryhmän all in-harjoitukset eli parin viikon päästä niissä merkeissä 🙂

    Eiköhän se motivaatio ala pikku hiljaa löytymään!!! 🙂

  11. anna-maria

    ei liity asiaan, mutta kunhan tuli mieleen. oletteko vielä tuukan kanssa yhdessä? 🙂 jotenkin tullun sellainen olo että ettette olisi :/

    • Monna

      No kyllä olemme. Juurihan olimme mm. viikon koko perhe lomalla Ruotsissa. Aika hassua, jos on sellainen olo tullut…

  12. Ama/sillyblondie.com

    Tee mikä hyvältä tuntuu. Kohta Emma jo istuu. Liikkukaa pyörällä.
    Mä itse hurahdin juoksuun raskauden jälkeen ja treenaan nykyään salilla ehkä 2 kertaa viikossa.

  13. Eveliina

    Sä olet vasta saanut lapsen ja elät nyt ainutlaatuista aikaa ja ihan erilaista elämää kuin aiemmin. Nauti nyt ohikiitävästä vauva-vuodesta täysillä. Salille ehdit myöhemminkin ja varmasti se motivaatio löytyy myöhemmin kun lapsi kasvaa. Itse koin esikoisen kanssa samanlaisia fiiliksiä ja nyt toisen kanssa ei tullut yllätyksenä etten hingukaan heti salille. Esikoisen odotusaikana kuvittelin lähteväni heti vauvan syntymän jälkeen jälleen treenie pariin, mutta toisin kävi ja hautauduin vauva-kuplaan lähes vuodeksi. Vaunulenkkeily ja satunnaiset juoksulenkit oli ne joilla pidin pääkoppani kasassa, ja ne riitti silloin. 🙂

  14. Christina

    Mä uskon että sun motivaatio palaa melko nopeesti takaisin 😊
    Kannattaa ottaa tääkin vaihe sellaisena oppina että nyt sä ainakin tiedät mitä se on jos jollakulla vaikka valmennettavalla ei oo yhtään motivaatiota mihinkään. 😊 Osaat entistä paremmin astua sellaisen ihmisen asemaan ja neuvoa henkilöä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *