Monna
Monna

Tissit.

Kun mä täällä kotona nyt sairastelen jo kolmatta päivää, enkä pääse treenaamaan (ITKU!!!) niin kirjoittelen jostain muusta. En tiedä kuinka fiksua tästä aiheesta on kirjoittaa, kun ns. ”pöly on jo laskenut”, mutta kuten tähänkin asti olen kirjoittanut aina siitä mistä haluan, niin kirjoitan nytkin.
Paljon tekstiä luvassa tänään ja toivonkin, että luette ajatuksen kanssa, koska nyt avaan teille yhden henkilökohtaisimman asian omien tuntemuksien kautta. Te keitä asia kiinnostaa.
Aloitetaanpa siis pohjustus asialle rasvaprosentista.
TÄSSÄ postauksessa kerroin viimeisimpiä InBody-tuloksia. Ihan mahtava fiilis on noista tuloksista ja kyllähän sen peilin ja mittausten lisäksi ihan käsinkin tuntee, että kroppa tuntuu rasvattomammalta ja kiinteämmältä. Rahkamuija kommentoi mahtavasti tuohon postaukseen näin: ”Huikeeta settiä! Rasvaprosenttihan on tullut alas prosenttiyksikköinä 11,4 prossaa, mutta jos laskee kuinka monta prosenttia rasvaprossa on laskenu vuodessa, niin tuloshan on 34 prossaa (oot jättänyt kolmanneksen läskista pois kyydistä :D), eli aika käsittämättömän huikeeta, ellen sanois!”
Mä en itse edes hoksannut laskea tuota vuoden aikana tapahtunutta prosentuaalista rasvaprosentin tippumista. Joten kiitos vaan Rahkamuijalle tästä oivalluksesta! 🙂
Rasvaprosentin tippumisen myötä kehossa tosiaan on tapahtunut muutoksia moneen hyvää suuntaan. Ja yksi niistä on tissit! 😀 Siis todellakin, tänään aion kirjoittaa teille tisseistä!!
Anteeks!! 😀 Mun oli pakko laittaa tää kuva tähän.
Noin pari kuukautta sitten oli erilaisilla keskustelupalstoilla asti keskustelua siitä onko mun rinnat silikonia vai aidot. Ihan tarkalleen en ymmärrä miten MUN TISSIT voi kiinnostaa TUNTEMATTOMIA ihmisiä niin paljon, että siitä jaksetaan puhua keskustelupalstoilla asti.
Tällöin pari mun ystävää ja esim. Onnenpäivä-blogin A.Sinivaara kehotti mua kirjoittamaan aiheesta ihan rehellisen postauksen. Silloin jotenkin tuntui siltä, etten halua lisätä vettä myllyyn ja jätin aiheen sikseen.
Siitä asti kuitenkin oon miettinyt ihan huumorismielessä kirjoittavani joku päivä aiheesta postauksen. Luettuani A.Sinivaaran oman postauksen samaisesta aiheesta, päätin nyt kirjoittaa itsekin..TÄSTÄ LINKISTÄ pääsette hänen kyseisen postauksen lukemaan. 🙂
Yhden lauseen lainaan häneltä: ”Tuntuu omituiselta, että kansa on valmis kommentoimaan asiaa sen enempää miettimättä, suorasanaisesti ja syytellen.
Näin juuri. On todella outoa, miten ihmeessä kenelläkään on lupaa tai oikeutta arvostella kenenkään rintoja mistään tietämättä tai muutenkaan. On ne rinnat sitten ihan luomua tai silikonia, ne on todella henkilökohtainen asia. Ihminen syntyy tietyillä geeneillä, ja rinnat kasvavat tai eivät kasva. Tähän ihmisellä itsellään ei ole mitään vaikutusvaltaa, joten sen asian tuomitseminen tai kommentoiminen on todella mautonta.
Jos rinnat eivät ole sen kokoiset mihin itse olisi tyytyväinen voi niitä sitten suurentaa tai pienentää erilaisilla leikkauksilla.
Jokainen joka on ottanut silikonit tai pienentänyt rintansa, tietää ettei kyseessä ole mikään hetken mielijohde tai ex tempore-päätös. Tämä tekee asiasta vieläkin henkilökohtaisemman.
Omat rintani on mietityttäneet keskustelupalstojen kävijöiden lisäksi myös minua itseäni. Oikeastaan koko elämäni ajan.
Pienenä tyttönä (ala-asteella) olin luokkani ensimmäisiä tyttöjä joille rinnat alkoivat kasvaa. Sehän tietysti merkitsi pientä kiusaamista luokan muilta tytöiltä ja ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”-tyyppistä piikittelyä pojilta.
Muistan edelleen kirkkaasti sen hetken kun meillä oli yhdistetty liikuntatunti vuotta vanhempien tyttöjen kanssa. Liikuntatunnin alkua odotellessa pukuhuoneessa vanhempi tyttö osoitti sormella minua ja luokkatoveriani ja sanoi: ”Monnalla on tollaset vesimelonit ja *piip*:llä on viinirypäleet.
Murrosiässä rintani olivat edelleen muita ikäisiäni tyttöjä ”edellä” kehityksessä. Ja toinen epämiellyttävä muisto pulpahtaa mieleeni. Vanhemmillani oli isot juhlat meillä kotona ja siellä eräs isäni työkaveri sanoi isääni kyynärpäällä kylkeen tönäisten: ”Ai teiän Monnallahan on jo ihan naisen muodot.” Ja hörötti päälle. Isäni meni vaikeaksi ja kommentoimatta lausetta käänsi puheen äkkiä johonkin muuhun.
Noin parikymppisenä sain kuulla todella inhottavan kommentin tädiltäni (johon en enää pidä minkäänlaista yhteyttä). Tämäkin lause on jäänyt elävästi mieleen. Oli isäni tädin perunkirjoitus, tilaisuudessa sanoin jotain ”eihän sillä rahalla ole merkitystä tällaisessa tilanteessa kun rakas sukulainen on kuollut”. Tähän tätini kommentoi: ”Monna, sulla on tainnut valahtaa kaikki järki aivoista noihin sun tisseihin.”
Näitä erittäin viisaita ja kivoja kommentteja olen saanut kuulla pitkin ikääni. Isot rinnat ovat monen mielestä ”yhtä kuin” tyhmyys.. Itse olen sitä mieltä, että henkilöt jotka yhdistävät isot rinnat tyhmyyteen ovat itse hyvin vähä-älyisiä.
Ehkäpä jo tekstistä tähän asti on tullut ilmi siis rintojeni luomuus. Olen todella monesti harkinnut vakavasti rintojen pienennysleikkausta. Ihan senkin vuoksi, että isorintaisen on paljon vaikeampi urheilla. Tai löytää sopivia vaatteita; tisseistä kinnaa ja mahasta on löysä. Myös niskavaivat ovat vaivana.
Siitä mistä aloitin tämän postauksen, eli rasvaprosentin pienemisestä, on ollut tähänkin asiaan iloinen vaikutus. Rintani ovat vihdoin pienentyneet, enkä tällä hetkellä harkitse enää pienennysleikkausta.
TÄSSÄ postauksessa laitoin ojentajapunnerrus-kuvan teille näkyville (alla kuva uudelleen). Ja kysyinkin teiltä, että ”mitä muuta muutosta te kuvassa näette kuin ehkä hiukan kasvaneet lihakset”. Moni jäi ihmettelemään ja arvuuttelemaan, yksi tiesi mitä tarkoitin. 😀
Rintani (joista ei ikinä ole rasvamassa pienentynyt vaikka olen ollut hoikempikin) ovat vihdoin heränneet ja tajunneet luovuttaa osan massasta pois!! 😀
Nyt pistän taas pään tyynyyn ja toivon, että olen huomenna voittanut flunssan kokonaan!
Toivon myös, että älykääpiöt jättävät kommentoimatta jotain pirun fiksua tähän todella henkilökohtaiseen kirjoitukseeni.

Kommentit (34)

  1. JennaMK

    Ihan aito ja rehellinen kirjoitus Monna! <3

  2. Anonymous

    Nyt Monna kirjoitit pelkkää faktaa! Voisin allekirjoittaa nuo äskeiset sanasi. Itselle oli kova paikka laihtumisen myötä rintojen pieneminen, kun ne on ollut jo ala-asteesta saakka (minullakin) elämässä mukana.

  3. i.

    <3

  4. FaerieS

    Hieno kirjoitus Monna! :)On kyllä älytöntä, että keskustelupalstoilla jaksetaan sun rintoja ruotia, ei voi kun ihmetellä..Pistää mietityttäämään, että mitä ihmettä ihmiset sillä tiedolla tekee onko luomua vai silaria?Upea juttu, että kirjoitit aiheesta ja toivottavasti ne sankarit, jotka sun tissejä on jaksaneet pohtia menevät itseensä tän jälkeen! 🙂

  5. Bobby Jean / Heidi

    Tissit on kyllä niin hirvittävän henkilökohtainen asia, että en ymmärrä, miksi ne ovat keskustelupalstoja myöten muka vapaata riistaa. Mulla tipahti suu auki lukiessasi tuon tätisi kommentin. :(Monta kertaa oon itsekin saanut lukea (lähinnä kommenttikentästäni, myös keskustelupalstoilta), että eihän mulla oo ees tissejä ja siksi kroppani on ruma. Jos mulla olisi tissit, olisin varmasti hyväksytympi näillä lihaksilla. Nyt se on vaan väärin. No voi voi sentään. Tissejähän mulla ei oo koskaan ollut, eikä tule kyllä olemaankaan. 😀 Koulussa haukuttiin laudaksi. Asiaa ei auttanut se, että paras ystävä oli sitten taas luokan isotissisimpiä. Tosin se huomio mitä hän sai hormonihullujen poikien suunnasta ei tosiaan ollut yhtään sen mahtavampaa.Kerran yläasteikäisenä täytin tissiliivit sukkapalloilla. Olin menossa jo ulos, mutta otinkin ne pois. Ehkä jokin asian lopullinen hyväksyminen tapahtui sillä hetkellä. Ei sillä, että olisin asiasta juuri koskaan kärsinyt. Pieni olin muutenkin ja pieni olen edelleen. Ei siinä sen kummempaa. Kyllä nää nyt riittää mulle, kun tämmöset oon saanut. :)p.s. Mä mietinkin, että mahdoitko ojentajapunnerruskuvassa tarkoittaa tuota nimenomaista asiaa. 🙂

  6. New Me

    Mullakin on aina ollu suhtkoht suuri rintamus, josta oon myöskin saanu kuulla jos jonkinmoista kommenttia.Nyt kun multa on pari kiloa lähteny painosta, niin tuntuu, että ensimmäisenä se multa lähtee rinnoista! Mikä ei harmita juuri laisinkaan. Hyvä että rasva lähtee – mistä sitten ikinä lähteekään. 🙂

  7. Emari

    Moi.Mahtava postaus jälleen kerran. En tosiaan voi ymmärtää miten jotkut kehtaa arvostella toisten ihmisten rintoja tai miettiä keskustelupalstoilla onko rinnat luomut vai ei. Nämä älyköt voisivat ihan oikeasti hankkia vaikka elämän.Itsellänikin rinnat alkoivat kasvaa jo ala-asteella ja kyllä niistä sai kuulla kommenttia ilkeään sävyyn ”Näytät ihan Pamelalta Baywatchista” jne. Ja treenatessakin pitää tarkkaan miettiä, että millainen kaula-aukko paidassa on, koska osa voi luulla että tuo ihan tahallaan esittelee sulojaan. Kun näin ei tod. ole.Pikaista paranemista Ihana-Monna!-Emppu

  8. Maano

    Itsekkin oon kirjottanu aiheest omaan blogiini ja henklökohtaisesti aina tiennyt että sulla on aidot, sen kummemmin kyselemättä 😀 Mutta kai se johtuu sit siitä että itsellä kans samoja ongelmia ollut nuoresta asti…Itselläni kans niska/hartiakipuja ja vihaan juoksemista yms pomppimista tissien takia ja harkinnut leikkaukseen menemistä. Youtubeen minulle yksi herrasmies kommentoi näin:”Äh.. Unohtakaa noi pienennysleikkaukset, niistä selkä ja muista pääsee kyllä eroon kuntosalilla! Ne kivut ei kylläkään johdu niistä rinnoista vaan heikosta ylävartalon lihaksistosta! ”Liekö tuossa perää.

    • Saliharrastaja

      No lihaksia treenattaessa vahvistuu samalla ihmisen luustokin, jolloinka keho kestää kantaa paremmin niitä rintoja. Sitähän varten monet urheilijatkin treenaa salilla, jotta niillä niin helposti vammaudu taikka rasitu paikat. Että kyllä vaan lie.

  9. Janna

    Ihanaa kun oot niin rehellinen… mut tiedäkkö, ihmiset on vaan niin pirun kateellisia!! 😀 jätä tuommoiset omaan arvoonsa 🙂

  10. Petra

    Tää sun kirjoituksesi veti mut ihan hiljaiseksi. En alkuun tiennyt, mitä olisin sanonut sulle, vaikka kovasti jotain halusinkin kommentoida. Sitä aika ajoin havahtuu siihen, miten ikäviä ja inhottavia ihmiset ovat. Miksi? Isot tissit, pienet tissit… Iso perse, pieni perse… Liian laiha, liian lihava, liian lihaksikas. Jostain aina saa kuulla. Jos olet ns. tavallinen, saat varmaan kuulla siitäkin, että olet liian tavallinen. Jos on täydellinen, ihmisiä ärsyttää se. Mua harmittaa, miten paljon energiaa me käytetään muiden ihmisten arvosteluun sen sijaan, että tehtäisiin jotain sellaisille asioille itsessämme, johon emme oo tyytyväisiä. Miten tyhmiä ihmiset voivatkaan olla?Oma rintavarustukseni on harvinaisen normaali, vaikka olinkin luokallani ensimmäisiä, joille tissit kasvoivat. Siihen se kehitys sitten jäikin. En kuitenkaan osaa kuvitella, miten oot mahtanut ”kärsiä” rinnoistasi, vaikka niidenhän pitäisi olla ylpeyden aihe – samalla tavalla kuin pienempienkin rintojen pitäisi olla kantajalleen 🙂 Me ollaan kaikki erilaisia ja juuri täydellisiä sellaisena! Niin sinäkin, Monna! <3 Ja olit rohkea, kun kirjoitit näin sydäntäsi lähellä olevasta asiasta.

  11. Karo

    Ihanan rehellistä tekstiä 🙂 nämä on näitä ihmeellisyyksiä, että miksi toisten rinnat on joillekin niin valtava asia? Oikein keskustelu niistä aloitettu jossain?! Pitäkööt huolen omista tisseistään! Voi argh. Mun rinnat on suht pienet, joten en voi samaistua, mutta äidin rinnat on isot ja hän pääsee pienennysleikkaukseen. Hänellä on ollu jatkuvia todella pahoja hartiasärkyjä ja pitkiä sairaslomia niide takia, joten ymmärrän että asiaa on tullut harkittua.

  12. Anonymous

    Rohkea, hieno nainen! Voi kun uskaltaisi olla samanlainen ja löytäisi samanlaisia ystäviä.

  13. Tea

    Ihanan rehellinen teksti! <3 Mie olin yks joka "etsimällä etsi" sitä poikkeavuutta noista kuvista ja jotenkin etsin ihan muita juttuja… toki kiinnitin huomiota myös siihen, että rasvaa on lähtenyt tisseistäkin, mutta se oli mun mielestä niin henk.koht.asia etten siihen kiteentynyt… ajattelin et asia ei mulle kuulu, niinkun varmaan "normaalin" ihmisen kuuluisikin ajatella. Musta on ihan käsittämätöntä määriteellä ihminen hänen rintojensa koon mukaan ja mullakin loksahti suu auki tuon tätisi kommenttia lukiessani…

  14. Maisa

    Lukiessani tuon tätisi kommentin tuli mieleeni lausahdus ”Suku on pahin”, ilmeisesti siinä siis voi joskus olla perääkin.. Samoin mietin kunpa olisin yhtä rohkea ja itse varma kun sä!

  15. Anonymous

    Hei! Täyttä asiaa kirjoitat. Aina ihmiset löytää jotain ruodittavaa muista, varsinkin naiset. Ulkonäkö taitaa olla suosituin aihe. Blogisi on mukavaa luettavaa, kiitos siitä! Tissiaiheesta vielä; mulla rinnat olleet pienehköt aina. Raskauksien jälkeen olivat jo isommat, mutta nyt laihdutettuani 29kg ovat ne surkastuneet täysin:(Kaikkea ei voi saada!

  16. Bruth

    Hyvä kirjoitus Monna! Ja valitettavan tutulta kuulostaa tökeröt tissikommentit..Mistäköhän lie edes alkujaan lähtenyt sellainenkin ajatus ihmisille, että isorintaiset naiset olisivat jotenkin tyhmempiä ja tyrkympiä, kuin pienirintaiset. Ihan uskomatonta peetä suoraan sanottuna. Onneksi on vahvoja ja rohkeita naisia, kuten sinä, todistamassa toisin!Ja kyllä sinusta selvästi huomaa, että tisseistäkin on rasvaa lähtenyt, koko olemus muuttuu heti pienemmäksi ja sporttisemmaksi! Ja on varmaan itselläkin helpompi olla ja treenata :)Oot mahtava! Keep on rocking! <3

  17. Anonymous

    Heips!Käsittämättömiä ovat eri keskustelupalstojen aiheet!?!! Taitavat olla itsensä kanssa jonkin asteisessa kriisissä kun toisten tisseistä kirjoittavat…Aivan yksilöllisiä ovat nuo erot, miten esim. laihduttaessa / kuntoillessa tissit pienenevät tai eivät pienene. Mutta tosiaan, nyt kun laitoit noi kuvat uudestaan ja valaisit asiaa, niin tissisi ovat kuin ovatkin luopuneet rasvastaan =0) Onnittelut rasvaprosentin huimasta pudotuksesta!!!

  18. Mari

    Tuntuu toisaalta pahalta, että sun pitää puida näitä asioita täällä osittain siksi, että ihmiset puhuu ja vatvoo jossain keskustelupalstoilla. Hyvä, että sait tälle asialle laitettua pisteen mutta on tuo ihmisten tyhmyys kyllä… Ihan käsittämätöntä. Rohkea olet. 🙂

  19. Nana

    Todella rohkea ja upea kirjoitus. Se on aivan uskomatonta, miten ihmiset tosiaan kokevat oikeudekseen kommentoida toisten rintavarustusta. Ja naiset ovat yleensä niitä ilkeimpiä. Mä kuulin noin vuosi sitten, että poikaystäväni joku tyttöpuolinen kaveri (ex kenties…) oli sanonut yhteiselle kaverillemme että miten se voi olla sen kanssa, sillähän on silikonitkin, ja antanut ymmärtää että tämä tekee musta jonkun tyhmän bimbon… Mä olin aika ihmeissäni tästä kommentista. Muistan kuudennella luokalla kun ihastukseni kohde kysyi, että kasvaako sulla rinnat sisäänpäin? Ihan kamalaa… 🙁 Siitä päivästä aloin käyttää topattuja rintsikoita. Mutta siis, hieno teksti, ja nyt tuli varmaan keskustelupalstoille uutta vipinää 😉

  20. Pia

    Ihan käsittämätöntä, että keskustelupalstoilla ruoditaan sun tissien aitoutta! Miettisivät että tuntuiskö itestään kivalta, jos omat tissit olisivat kuin yleistä riistaa! Se on täysin totta ettei sillä ole merkitystä, että onko tissit luomut vai silarit, sillä se on jokaisen henkilökohtainen asia! Tuntuu et isorintaisia saa sitten haukuskella ja sitku haukkuu pienirintaista niin on hirviö. Terveisin pikkutissinen 😉

  21. Anna

    Rohkea ja aito teksti, Monna! <3 Itse hyvin pienirintaisena en edes yritä asettua siun asemaan muuten kuin noiden kommenttien osalta. Siis aivan älytöntä, miten joku voi sanoa tuollaisia ääneen – tai ylipäätään edes ajatella. Huhhuh! Itse joskus harmittelen todella pientä rintavarustustani, mutta eipä se isorintaisenakaan taitaisi paljon helpompaa olla…Oot upea nainen, muista se! <3

  22. Minna

    No olipa tämä ihanaa luettavaa!! 🙂 Jälleen kerran voin vain hehkuttaa miten ihanan aito ja rohkea oletkaan! Tissit on kyllä toden totta äärimmäisen henkilökohtainen asia, enkä ymmärrä miten joku jaksaa nähdä vaivaa toisten rintojen puolesta… mutta meitä on moneen junaan ja jollakulla on aina asiaa, puolesta tai vastaan 😀 Mä oon vähän katkera että mulla lähti aikanaan kun alkoi treenata ekana tissit.. onneksi nyt ei ihan kaikki sentäs, mut voisin mä ottaa vaik vatsasta vähän rasvaa takaisin rintoihin ;D

  23. Katarina

    Nyt tuli suorat sanat, Hyvin tehty Monna! Tuttu juttu….. alaaste 4 luokka oli minun alku.Olet upea!

  24. A. Sinivaara

    Tissit <3 Haha! Minulla on vähän sellainen fiilis, että Suomessa rintoihin kiinnitetään syystä tai toisesta enemmän huomiota kuin esimerkiksi täällä Yhdysvalloissa. Olen huomannut, että kun tulen käymään Suomessa, yritän maastoutua mahdollisimman huomaamattomaksi löysiin vaatteisiin ja vältellä kaikin tavoin muotojen esiin tuomista. Täällä taas voin ihan huoletta pistää sen topin tai avara kaula-aukkoisen paidan päälleni eikä kukaan yritä tappaa minua katseellaan.Pahimmassa tapauksessa minulle on tultu ihan kasvotusten siunailemaan sitä, kuinka huono esimerkki olen lapsille ja nuorille jälkiasennettuine rintoineni. Ei ole mitään väliä, vaikka elämäntapani ovat terveet, urheilen ja elän muutenkin siivosti, kun ne rinnat tekevät minusta silti yltiö pahan ihmisen, joka esittelee paljaita rintojaan varmasti siellä ja täällä, mokoma pervo.Suututtaa ihan joskus, kuinka kapeakatseisia ihmiset ovat ja kuinka he tekevät olettamuksia ilman, että tietävät asioiden todellista laitaa.

  25. Nella H

    Mukava kuulla, että olet saanut mieleisiä tuloksia myös rintojesi suhteen 😀 Itselläni on kyllä täysin päinvastainen ongelma, tissit ei oo ikinä olleet kovin isot, mutta itse olen niihin tyytyväinen, pelkään vaan, että kovalla treenillä ne alkaa pienenemään :O

  26. Anonymous

    Monna, on ollu tosi hieno huomata tässä kuluneiden kuukausien aikana, miten sun itsetunto ja itsevarmuus kehon suhteen on tietyllä tavalla vahvistunut (ja syystäkin, upean työn olet tehnyt) ja tämä teksti vaan lisää sitä! Just näin! Keep it up!

  27. Anonymous

    Monna oot ihan huippu! T. Treenaava lukijasi kata

  28. Katri Viirret

    Olipa melkein kuin mun elämästä! Itse kun elää maailmassa, missä isoja tissejä jumaloidaan ja omistaan haluisi vain eroon…Mulla lähti kisadieetillä viime keväänä kaksi kuppikokoa rinnoista ja raskaaksi tullessa ne sitten kasvoikin kolme kuppikokoa. Odotan ”innolla” mitäkähän näistä on jäljellä imetyksen jälkeen, mutta sanonpahan vaan että jokainen huolehtikoon omista hinkeistään! Ihan sama jos joku ottaa silarit – jokainen tunkekoot paitansa alle mitä lystää!

  29. Nanna

    Voi kurja kun sairastat:/ Hyvä kirjoitus! Itsekin ”aina” isorintainen ollut teinistä asti ja voi sitä häpeän,nolouden ja ties minkä määrää minkä olen saanut osakseni. Kun kehitys alkoi varhain oli kamalaa olla muiden naureskelun ja pilkan kohde,tökkimisestä puhumattakaan:(Antaisin mitä vain että saisin pienet rinnat. Jumpissa on kamala joskus olla kun tukevimmistakin liiveistä huolimatta rinnat pomppii ja joillain tunneilla niitä pitää käsillä tukea ettei hölskyisi:/ Onneksi kiusaaminen ja tuijottelu on aikuisiällä jo loppunut mutta varmaan ikuisesti säilyy muistoissa nuo.

  30. Annika

    Ihana kirjoitus!! Mä olen ollut ”Se annika jolla on isot tissit” – niin kauan ku muistan. Kaks vuotta sitten mä kävin rintojenpienennysleikkauksessa, mut ei mulla oo siltikään mitkään pienet tissit, koska mun tissit oli niin jäätävät alunperinki 😀 nyt olen kuitenki todella tyytyväinen itse (ja jos vielä liikunnanmyötä pieneneee nii seki on ihan fine!) ja pystyn paljon enemmän tekemään. Enää ei ahdista ja ällötä.Mä olin niin tottunut myös siihen huomioon mitä tisseistä tuli, tuntu että oikeesti aina bileissä/kavereiden kesken/baarissa puhuttiin siitä miten isot mun tissit on. Vaik sille välillä jakso nauraa niin kyl se alko vituttamaan. En mä haluu että mua kuvaillaan muille ”sinä isotissinenä” koska oon mä paljon muutakin..Ja se, että vaikka millanen paita olis, niin ne tissit näkyy. Jotku luuli ja luulee, että se on joku mun tarkotus, että haluan niitä esitellä.. hei haloo, ne on niin isot et ne vaan on siinä !! 😀 Ja ihmiset luuli että niil on oikeus kommentoida ja tuijottaa ihan avoimesti?? huoh!! Ja auta armias jos olis halunnu laittaa jotain avarampaa päälle, eihän se sovi ku on nii isot tissit. EI niitä saa esitellä hei!!Nyt voin laittaa normaaleja vaatteita ja jos haluan jotain paljastavampaa ei sekään oo enää ”kiellettyä” Ihanaa että sun ei tarvinnut mennä leikkaukseen (vaikka siis ei todellakaan oo siitä mitään pahaa sanottavaa, suorastaan suosittelen sitä kaikille!!), vaan sait ”ongelman” ratkaistua liikunnan avulla 🙂 Paljon tsemppiä sulle, ja kiitos motivoivasta blogista 🙂

  31. Anonymous

    No onpas ihmisillä ollut huvit…näkeehän noista että aidot ovat! Nyt kun olemuksesi on sporttisempi, hyvähän se on kun tissitkin ymmärtää pienentyä, sopii jotenkin paremmin pakettiin. Tämän vuoksi ymmärrän niitäkin jotka hakeutuvat pienennysleikkaukseen ihan jo olemuksen takia, saati terveydellisistä syistä. Kiitos Monna tästä.

  32. Anonymous

    Hei! En ole koskaan ennen kommenoinut, mutta olen lueskellut blogiasi jo pidempään. Kiitos tästä postauksesta, voin samastua siihen täysin.Itse olen tanssinut ja liikkunut koko elämäni. Minulla on aina ollut isot rinnat ja osittain samanlaisia kokemuksia. En ymmärrä, miks isojen rintojen kommentoiminen on sen oikeutetumpaa, kuin pienten? Todella ärsyttävää kun kaverit kommentoivat tyyliin, ”sähän et varmaan tällaista paitaa voi käyttääkään, kun sulla on toi rintavarustus…” Se tuntuu todella ikävältä, (vaikka tiedän, etteivät he toki pahaa tarkoitakaan). Mutta eivät pienirintaiset ymmärrä, millaista on elää isojen rintojen kanssa. Itsellä on vielä se ongelma, että olen tosi hoikka ja rinnanympärykseni on noin 65cm, joten en koskaan löydä alusvaatteita tarpeeksi pienellä ympärysmitalla ja tarpeeksi suurella kuppikoolla tavallisista alusvaateliikkeistä. Ja tiedän, että jos yrittäisin vielä laihtua tästä niin kuppikokoon se ei juurikaan vaikuta. Olen myös pohtinut pienennysleikkausta, mutta jotenkin ajatus leikkaukseen menosta pelottaa… Olen jotenkin oppinut onneksi edes välillä olemaan sinut rintojeni kanssa, koska muuhun kroppaani olen lähes 100% tyytyväinen. Joten kiitos vielä sinullekin, kiva kun kirjoitit aiheesta. Ehkä ihmiset, jotka lukevat tämän, tajuaisivat paremmin, miltä tuntuu kun on isot rinnat ja miltä tuntuu, kun muut kommentoivat niitä. Kiitos muutenkin blogista, vaikutat tosi aidolta ihmiseltä! 🙂

  33. Maria

    Hei,
    Ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin ja hauska tämä tissi kirjoitus. Itse kuulun ihmisiin joka miettii onko jonkun treenatun ihmisen rinnat aidot vai ei…ja ihan vain siksi, että itse olen luotu pienirintaiseksi ja treenaamisen & imetysten myötä minulla on vain nahkapussit rintojen tilalla. Olen siis harkinnut silikoneja ja ihan vain itseni vuoksi. Mikään vaate ei istu, kun selkä on leveä ja kädet isot…tissejen kohdalla ei ole mitään… tai paremminkin ne pussit. Helpompi olisi olla pienten rintojen kanssa, mutta kun on roikkuvat pussit…löydäppä niihin sitten esim bikinit. Bikinien pitää olla jykevät ja painaa pussit kasaan…urheilutoppi siis 😀 Lapsiluku on täynnä ja vielä kun karistan loput raskauskiloista, niin otan ne silikonit. En isoja, mutta sopivat ja toivottavasti luonnolliset 🙂 Kiva blogi, joten taidan jäädä seuraajaksi 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *