Monna
Monna

Tättärää!!

Tervehdys uuden blogini lukijoille!! 🙂

Ensimmäinen postaukseni kertokoon hiukan minusta.

Olen juuri valmistumassa Personal Traineriksi. Työt tämän ammatin parissa olen jo aloittanut.
Liikunta on aina kuulunut osana elämääni, pienenä tyttönä aloitin tanssiharrastuksen, joka onkin jatkunut tähän päivään asti. Lapsena kokeilin myös monia muita lajeja, mutta tanssi tuntui omimmalta.
Reilu viisi vuotta sitten urheilu on astunut isompaan rooliin. Opiskelin Kisakallion Urheiluopistolla liikunnanohjaajan puolen vuoden peruskurssin, jonka jälkeen aloin pitämään kaikenlaisia ryhmäliikuntatunteja, uimakouluja, kuntosaliohjauksia jne..

Nykyään päiväni täyttyvät omasta treenistä ja asiakkaitteni treenauttamisesta. 🙂
Rakastan työtäni ja toivon kovasti, että tämä tulee olemaan tulevaisuuteni työ vielä pitkään!! ♥

Treenaamisen lisäksi vapaa-ajalla vietän aikaani mieheni, ystävieni ja perheeni kanssa.
Mun perheeseen kuuluu mun ja mun mieheni lisäksi mun äiti, veli, täti ja serkku ja appivanhemmat.
Mä ajattelen niin, että koko toi konkkaronkka on mun perhe! ♥ Rakas isäni on jo poismennyt. 🙁

Tänään oon taas ihan täynnä energiaa, vähän työjuttuja tiedossa ja sitten treeniä!
Pitkä pyörälenkki ois tän päivän treeni ja sen lisäks tietty 8 min abs!!
Aloitin tossa pari viikkoa sitten kyseisen vatsalihastreenin, se on tosi tehokas ja hyvä.
Mutta toki tuloksia syntyy vain muun treenin ohessa.

Upeeta sunnuntaita kaikille!! ♥ Kivaa että löysit uuteen blogiini! 🙂 Liity heti myös lukijaksi! 😉
Tämä uusi blogini tulee pääasiassa käsittelemään urheilua ja treenaamista kaikissa muodoissa!
Siinä sivussa saatan välillä kertoa hiukan myös itsestäni… ;D

Kommentit (6)

  1. Taina

    Nyt siis liikuntablogi. Hyvä. Se antaa varmaan intoa myös monelle pohtijalle: aloittaako vai ei liikuntaharrastus. Minä voin todella sanoa, että ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. Nyt olen jo 62 -vuotias ja liikuntainnostus senkun lisääntyy. Nyt olen aktiivisesti liikkunut n 5 vuotta. Mukaan vaan. Ja nykyään Personal Trainerit ovat erinomainen apu aloittamiseen. Löytyy oma laji ja saa vinkkejä myös syömiseen ja painonhallintaan. Ja mieli pysyy virkeänä. Taatusti 🙂

    • Monna

      Juu liikunta/treeniblogi! :)Tää oli kyllä tosi hyvin sanottu kokonaisuudessaan!On tosi hienoa ja kunnioitettavaa kun olet löytänyt niin suuren liikuntainnostuksen ja hyvinvointi paistaa kauas!! <3

  2. Anna

    Jes, hyvä Monna! 🙂 <3

    • Monna

      Hih! 🙂 Kiitos Anna! <3

  3. Kaisa

    Onnea uuteen blogiin!! :)T. Seurailija

    • Monna

      Kiitos paljon Kaisa!! <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *