Monna
Monna

Tankotanssi – Mitä se on ja kelle se sopii?

Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa. Liikuntamuotona laji kehittää erityisesti voimaa, notkeutta ja koordinaatiota.
Näin kirjoitetaan Wikipediassa.

DCIM100GOPROTankotanssi on kasvattanut suosiotaan aika roimasti viime vuosina. Se on erilaista ja todella haastavaa treenaamista. Tankotanssi vahvistaa kehonhallintaa ja lihaksia.
Mä itse ajattelen, että se on munlaiselle ihmiselle ihan loistava harrastus, koska olen tanssinut pienen ikäni ja voimaa kartuttanut viime vuosina kuntosalilla. Voimistelua oon halunnut alkaa harrastamaan, mutta tämä on mulle sitä. Vielä vaan vähän siistimmässä muodossa. 🙂

Tankotanssi on peräisin sirkusmaailmasta. Nykyään (tai siis jo vuosia) tankotanssista kisaillaan ihan maailmanmestaruustasolla ja laji muutenkin nostaa päätään koko ajan enemmän.
Se ehkä saa myös aikaan sen, että vanhat käsitykset lajin eroottisuudesta ja sen liittämisestä vain strippiluolien kalustoksi hälvenee ja lajin haastellisuus urheilumuotona nousee korkeammalle.

DCIM100GOPRO
Tankotanssi sopii oikeastaan kaikille. Sitä harrastaa nykyään myös miehet! Kaikki muut voivat harrastaa tankotanssia, paitsi raskaana oleville sitä ei suositella. Siinä kun voi tulla pudotuksia tai iskuja tankoa vasten.
Lajin voi aloittaa ihan ykköstasolta ja käydä ykköstason tunneilla vaikka ikuisesti. 😀
Vaikka kirjoitin tuossa ylempänä, että ajattelen tankotanssin olevan juuri munlaiselle ihmiselle sopiva laji, niin se ei tarkoita sitä ettäkö tankotanssimisen aloittamiseen tarvittaisiin tanssitaustaa tai kuntosalilla käymistä. Niistä on vain apua, mutta ne eivät ole vaatimuksena. 🙂

Screenshot_2014-02-10-10-14-49
Mä oon ihan hurahtanut lajiin ja haluaisin treenata sitä joka päivä. Mutta valitettavasti ei aika riitä. Pari kertaa viikossa ehdin nyt käydä tankoilemassa ja se saa tällä hetkellä riittää, koska haluan pitää harrastuksen hyvää mieltä tuottavana ja haasteellisena treeninä, enkä pakkopullana.

Musta tuntuu, että joka ikinen kerta mä opin jotain uutta. Joka kerta myös ”hokaan” jotain juttuja eri tavalla mitä oon niitä aiemmin tehnyt. Vaikka jossain pyörähdyksissä tai pidoissa, tulee sellaisia ahaa-elämyksiä, että ok tällee ja tollee pitää työntää lantiota tohon suuntaan tai tätä jalkaa tonne päin, niin onnistuu paremmin.

Screenshot_2014-02-10-10-12-21
Nää ahaa-elämykset tulee tietysti siitä, että tulee varmemmaksi kehonhallinastaan tangolla. Mutta ne tulee mun mielestä myös siitä, että käy eri ohjaajien tunneilla. Jokainen ohjaaja kenen tunnilla oon käynyt Pole4Fitillä on ollut todella hyvä. Jokaisella on omanlaisia juttuja ja myös vähän eri liikkeitä opetellaan. Mikä on sekin pelkkää plussaa!!

Screenshot_2014-02-10-10-17-22Nyt joululoman jälkeen kun porukka on palannut töihin ja kouluihin, aamutunnit on olleet ihanan hiljaisia. Tai että meitä on ollut tunnilla alle kymmenen, silloin on saanut vielä henkilökohtaisempaa neuvoa kun ohjaaja ehtii katsoa kaikkien suorituksia ja tulla korjaamaan.
(kiitän tässä välissä sitä, että saan tehdä omat työaikani itse 😉 ja suurin osa asiakkaista on vasta klo 15 jälkeen)
Eilenkin opin taas vaikka mitä uutta kun ohjaaja ehti neuvoa ja korjata ja ”uskalsin” myös kysyä.

mammut-liquid-chalk-200mlMä hikoilen paljon treenatessani. Niin salilla kuin tankotanssitunneillakin. Se on vähän huono juttu pitojen kannalta. Mutta onneksi eräs ohjaaja Pole4Fitiltä osas suositella mulle Mammuttia! 🙂 Ostin siltä seisomalta viime viikolla putelin ja eilen pääsin testaamaan sitten tositoimissa. 😀 Ja kyllä oli ihan hitokseen hyöytyä!
Kun pyörähdykset oli tehty ja siirryttiin tangolle seisomaan ja istumaan, niin pistin putelista ainetta sisäreisiin ja polvitaipeisiin ja voi vitsit! Ihan kun olis ollut kuiva iho. Pito oli ihan eri luokkaa!!
Aine toimii vähän niinku salilla magnesium, eli estetään ihoa hikoilemasta ja lisätään pitoa ja kitkaa ihoon.
Jos ei hikoile kovasti, niin ainetta ei tarvi. Oon joskus kokeillut jotain seisomisia tai istumisia tangolla ennen tuntia kun iho ei ole vielä hikoillut, niin tunne on aika sama.

Screenshot_2014-02-10-10-15-33
Tuli muuten ehkä vähän vielä kipeemmäks sisäreidet, koska iho tuon Mammutin takia oli sitten nihkeämpi, eli hinkkasi tankoa enemmän kun en vain luiskahtanut alaspäin tangolla hikoillessa. 😀
Hahaha.. Näistäkin jutuista joku saa varmaan jotain äärimmäisen kivaa (perverssiä) ajateltavaa.. Mutta siinäpähän sitten saa. Tää on urheilua eikä strippausta! Piste. 😀 Tai no siis toki sitäkin, mutta ei mun osalta eikä tuolla tankotanssitunneilla vaatteet lennä. Hahahahaaa!!

Joku lukija kysyi multa joskus, että tehdäänkö tunnilla paljon eroottiisia tanssiliikkeitä tangon ympärillä. 😀 Niin juu, ei tehdä.
Sitten kun tangolla osataan liikkua kauniisti ja nostot, pidot ja pyörähdykset on taitavia, niin onhan se ihan TODELLA KAUNISTA ja eleganttia katsottavaa. Ja tietysti pyörijästä riippuen myös seksikästäkin. 😉 Mutta ei silti strippaamista, muuta kun sitten niihin tarkoitetuissa paikoissa. Mikä sekin tietysti voi olla kaunista.

IMG_20140210_105226Arvatkaas mitä?! Minähän opin eilen sitten krusifiksin pää alaspäin!! JEE!!!
Ja ohjaaja sanoikin tunnin jälkeen, että kaikki me jotka eilen tunnilla olimme (ei ollut yhtään ensikertalaista) voisimme jo pikku hiljaa siirtyä kakksotason tunneilla. Ja käydä kakkosta ja ykköstä yht’aikaisesti. No KÄÄK!! En kyllä vielä oo ihan varma uskallanko. Ehkä mä haen vielä muutamat viikot varmuutta ykköstason tunneilta ja sitten rohkaistun menemään kakkos-alkeisiin. 🙂

Tässä vielä pieni pätkä mun pyörähdyksistä viime viikolta, jos joku ei vielä ole nähnyt tätä pätkää.

Muistakaahan, että Pole4Fitillä on edelleen voimassa tankotanssituntitarjous teille mun lukijoille!!
Yksi tunti 10€/hlö!! TÄSTÄ tuntia varaamaan ja ei muuta kun ihastumaan lajiin!!! 🙂

Kaikki postauksen kuvat on eiliseltä tunnilta. Eilen kokeiltiin vähän haastavampia juttuja, koska tunnilla ei ollut mukana yhtään ensikertalaista. Älkää siis peljätkö, että heti ekalla tunnilla joudutte roikkumaan pää alaspäin ilman käsiotetta. 🙂

Puspus kaikille! 😉
Se on moro!

Kommentit (4)

  1. Laura

    Moi! Itselleni sattui ensimmäiseksi tankotanssi opettajaksi brasilialainen tyttö jonka opetus tapa oli eroottinen tanssiminen tankotanssin ohella. Tunneista jäi huono fiilis, mutta aion mennä jossakin vaiheessa toiselle opettajalle, koska muuten aivan loistava liikunta muoto 😀

    • Monna

      Moikka! 🙂 Se on kyllä tottakai myös opettajasta kiinni, että mitä siellä tunnilla tehdään. 😀
      Tuolla Pole4Fitillä on ollut tosi hyviä opettajia kaikki ja selkeesti tunnit koostuu kehonhallinnasta ja on enemmänkin sellainen taitolaji kuin eroottinen tunti.
      Toivottavasti sulle sattuu seuraavalle kerralle parempi opettaja! 🙂

  2. Jenni

    Hei Monna!

    Kiinnostuin tuosta Mammutista, koska itse käyn aika usein heiluttelemassa kahvakuulaa ja olen todella herkkä hikoamaan. Sen seurauksena kämmenet onkin sitten aika usein rakoilla tai auki, varsinkin nyt kun kuulissa alkaa olla isompia numeroita.
    Yritin googlailla tuotetta, mutta linkkejä löytyi vain muutamiin nettikauppoihin. Saanko udella, että mistä liikkeestä tuota ostit, kun ei viitsisi testausmielessä lähteä netistä tilailemaan. 🙂 Kiitos!

    • Monna

      Moikka Jenni!

      Ostin sen tuolta Pole4Fitiltä. Käy siellä ostoksilla! Siellä on henkilökuntaa paikalla aina tuntien väleissä ja arki-iltaisin saattaa olla muutenkin. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *