Monna
Monna

Synnytyspelko

Sunnuntaina minulle kävi pienoinen moka. Olin vastaamassa ystävälleni yksityisviestiin Snäpissä, mutta pari tuntia myöhemmin huomasin ladanneeni nämä yksityissnäpit sinne julkiselle puolelle. Ihmettelin kovasti, miksi niin monelta seuraajaltani tulee viestiä synnytyksestä ja sektioista. Jopa suunnitelluista sektioista, josta en muistaakseni ollut puhunut mitään blogissa tai muualla. No totuus löytyis sieltä My Story -osiosta, josta löytyi nämä ystävälleni tarkoitetut yksityiset snäpit.. 😀

Alkuun nauratti, sitten rupesi ahdistamaan ja poistin ne. Tiesin aiheen olevan monelle naiselle musta vaate, tai jopa punainen vaate. Vähän samoin kuin imetys. Tuntuu, että alatiesynnytys on ainoa oikea tapa synnyttää ja siitä tulee kunniaa äidille. Samoin imetys, se on ainoa tapa ruokkia lasta – korvikkeet on suoraan sieltä jostakin, mihin aurinko ei paista. Näin kärjistettynä sanoen.
Kuitenkin tämän valloilla olevan asenteen vuoksi halusin poistaa snäpit, joissa kerroin ystävälleni meneväni tiistaina pelkopolille ja siellä myös aikovani jutella kätilön kanssa suunnitellusta sektiosta. Poistin ne suojellakseni itseäni.

image

Nyt kun tätä sitten kirjoitan, mietin miksi ihmeessä kirjoitan silti tästä blogiin. Miksi tuon taas näin henkilökohtaisen asian tuhansille silmäpareille luettavaksi, kun kuitenkin saan sitten taas niitä kommentteja, jotka vetää mielen matalaksi. Mutta päätän silti jatkaa kirjoittamista. Sillä tämä on itselleni eräs tapa käsitellä omia ajatuksia. Ja koska tiedän, että tätä samaa asiaa pohtii niin moni muukin.

Olen puhunut täällä blogissakin synnytyspelosta. Onko pakko synnyttää, jos ei tahdo? -postaus keräsikin paljon lukukertoja ja kannustavia kommentteja. Sain niistä paljon voimaa ja uskoa siihen, että kaikki sujuu kyllä hienosti. Silti kuitenkin pelko synnytystä kohtaan yrittää ottaa vallan. Se pelko ahdistaa. Se tuntuu myös jotenkin väärältä. Että olisin jotenkin heikko, kun pelkään synnytystä. Kaikkihan synnyttää. Ja silti kukaan ei puhu siitä, että se pelottaa. En varmasti ole ainoa.

Olen kasvanut jonkinlaiseksi selviytyjäksi. Haluaisin aina selvitä itse mahdollisimman pitkälle ja mielellään täysin ilman apua. Haluaisin, että minä kontrolloin niitä asioita joita teen. Että olisin aina tilanteen yläpuolella. Minua ahdistaa epämukavuusalueen jutut, mutta silti niitä välillä teen. Koska ainakin usein se epämukavuusalue muuttuu pian mukavaksi, kun vain uskaltaa antaa mennä ja luottaa itseensä.

Silti tämä tuleva synnytys on jotain niin erilaista. Jotain mitä ei pysty yhtään ennalta suunnittelemaan. Vaikka kuinka tekisi synnytyssuunnitelmia sun muita, kaikki voikin mennä aivan täysin eri tavalla. Se siinä pelottaakin. Etten pysty hallitsemaan sitä tilannetta, en todellakaan ole tilanteen kontrolloija tai ainakaan tilanteen yläpuolella.

Huomenna menemme mieheni kanssa Kätilöopistolle pelkopoli-käynnille tapaamaan kätilöä. Siellä saamme kysellä synnytyksestä niin paljon kuin sielu sietää. Kätilö kertoo meille lisää ja toivon käynnin helpottavan oloa. Aion myös kysyä suunnitellusta sektiosta, vaikka en yhtään vielä ole varma haluanko edes ajatella sitä vaihtoehtoa synnytykseen. Kuitenkin haluan tietää ammattilaisen näkökannan siihen asiaan, en vain niitä alatiesynnytyksen tehneiden äitien kommentteja, kuinka väärin on tehdä suunniteltu sektio. Tai lukea lisää niitä vauvapalstan keskusteluja kamalista leikkaushaavakivuista. Haluan kuulla, mitä ammattilainen on asiasta mieltä.

image

Olen myös saanut osallistumisoikeuden Synnytyksen ABC- verkkokurssille ja meinaan siihen käyttää aikaa tällä viikolla.
Niin se vain on, se täytyy myöntää, kärsin synnytyspelosta.

Kommentit (37)

  1. Sanna

    Hei Monna!
    Olen lukenut sun blogia ja seurannut snäpissä jo kauan, mutta koskaan en ole kommentoinut.
    Nyt kuitenkin haluan sanoa sulle pari sanaa:
    * SINÄ synnytät tämän lapsen
    * SINÄ tunnet sen pelon
    * SINULLA on epävarma olo
    * SINÄ haluat varman olon
    * SINÄ tunnet oman mielesi
    * SINÄ omistat oman intuitiosi
    * SINÄ tunnet itsesi
    * SINÄ tiedät
    * SINUUN sinun pitää luottaa

    Lapsi on tietenkin yhtä paljon myös miehesi, mutta karu totuus on, että hän ei sitä synnytystä kuitenkaan suorita. Vain SINÄ tiedät, miltä sinusta tuntuu. Ei kukaan muu. Piste.

    SINÄ tiedät, jos haluat sektion. Ja sen sinä saat, jos siihen päädyt. Kukaan tässä maassa ei pakota ketään synnyttämään alakautta, jos se tuntuu kertakaikkiaan mahdottomalta.

    Ja kyllä, tiedän, että alakautta synnyttäminen on parempi vaihtoehto kaikille ja tavallaan helpompaa. Mutta joskus järki voittaa järjen. Itse tiesin, että jos lähden synnyttämään alakautta, niin siitä ei hyvä heilu. Sen vaan tiesi. Ja hetkeäkään en ole katunut. En hetkeäkään. Kaksi erittäin tervettä lasta on kotona. Molemmat syntyneet suunnitellulla sektiolla. Ja ne leikkauskivutkin on hyvin yksilöllisiä. Paras neuvo siihen on, että nouse heti pystyyn kun voit ja kävele selkä suorassa, vaikka sattuukin. Sinulla on hyvä mies, joka varmasti osallistuu paljonkin vauvan hoitoon.

    Kaikkea hyvää! Asiat ratkeaa kyllä <3

  2. Marianne

    Moi. Vaikka en itse äiti olekaan muutakuin meidän karvavauvalle, niin on pakko kommentoida 🙂 Mä en käsitä miksi kaikki aina kuvittelevat että heillä on oikeus pahoittaa muiden mieli omilla kommenteillaan. Siis toki kantaa saa ja kuulukin ottaa kun kirjoitellaan julkisilla foorumeilla, mutta miksei sitä vain osata tehdä positiivisella ja kannustavalla mielellä vaikka sitten oltaisiinkin eri mieltä asioista?! Mielipiteitä ja ongelmia mahtuu maailman yhtä paljon kuin on meitä ihmisiäkin, mutta se ei anna kenellekään oikeutta alkaa rääväsuuna huudella muille ilkeästi, vaikka ratkaisut eivät henkilökohtaisella tasolla miellyttäisi. Ei näiden pitäisi olla kenellekään muulle ongelma. Pääasiahan tässä on se, että sekä lapsi etä äiti voivat synnytyksen jälkeen hyvin, ja synnytys kävisi ilman komplikaatioita ja parhaalla mahdollisella tavalla. Monillehan on fyysisesti mahdotonta synnyttää alateitse, vaikka haluaisivatkin. Ei se tee kenestäkään vähemmän hyvää äitiä miten lapsensa synnyttää, kunhan tarjoaa uudelle elämälle rakastavan ja parhaan mahdollisen kodin, turvan ja hoivan. UGH, olen puhunut 🙂
    Minusta on ihanaa kuinka teksteistä paistaa läpi se jännitys ja odotus mitä teillä on. Tämä on ihana asia, ja jokaisella varmasti on ja saakin olla omat pelkonsa ja huolensa, se on normaalia kun elämässä tapahtuu näinkin mullistava asia kuin ensimmäisen lapsen syntymä. Käännetään siis se toinen poski näille mielensäpahoittajille ja otetaan oikeus tuntea niinkuin tunnemme!
    Tämä on juurikin se syy miksi itse lopetin blogin kirjoittamisen, sillä pelkäsin mitä muut sinne kommentoivat vai kommentoivatko ollenkaan ja miten kaverit ja tutut alkavat nauraa että mitä se nyt kirjottelee…vaikkei sillä pitäisi olla mitään väliä, vaan sillä mitä itse haluan. Mutta onhan se helpompi neuvoa muita kuin tehdä itse 🙂

  3. Naikkonen 30v

    Hienoa että asiasta puhutaan:) musta sektioon pitää olla syy, ettei huvinvuoksi lähdetä vaan leikkaamaan koska siinkin omat riskinsä ja toipuminen vähän erilaista, mutta synnytyspelko on yksi yleisimmistä suunnitellun sektion syistä ja hyvä syy siihen. Päätös on jokaisen oma ettekä te synnyttäneet ja imettävät äidit ole yhtään sen parempia äitejä kun sektioon tai korvikkeeseen päätyvät äidit. Itselläni ei ole lapsia, muttatyöskentelen sosiaali ja terveysalalla. Tsemppiä monna synnytykseen! On se sitten kumpi tahansa:) ja ihanaa vauvaonnea:)
    Ps. Tuomitseminen on tyhmää tyypit hei:)

  4. Pinja

    Luulen, että suurinta osaa synnytys jännittää tai pelottaa enemmän tai vähemmän, mutta jostain syystä siitä ei niin puhuta. Itse olen pelännyt synnytyksiäni etukäteen mutta itse siinä tilanteessa en, silloin on jotenkin niin siinä ”kuplassa”. Minulla tieto on paras lääke pelkoihin, joten hyvä kun pääsette pelkopolille! Kannattaa myös tutustua käsitteeseen aktiivinen synnytys, synnyttäjällä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan oloonsa ja synnytyksen etenemiseenkin (toki tietyissä rajoissa). Tsemppiä kovasti ja synnytätpä miten tahansa, tärkeintä on se uskomaton palkinto, joka teitä odottaa ja hänen hyvinvointinsa (ja äidinkin toki!) ❤ !

  5. -tea

    Moi,

    En ole ennen kommentoinut mutta nyt aihe koskettaa niin läheltä että ajattelin kertoa omia fiiliksiä.

    Itselläni takana kolme sektiota joista yksi kiireellinen ja kaksi suunniteltua.

    Ensimmäisen lapseni kanssa olin sata varma että ”mä en ainakaan sektiota halua!” Kuinkas kävikään, pitkittynyt synnytys ja sitten vauvan vointi alkoi rajusti huononemaan, 5min ja huone täyttyi ainakin 15 hoitajasta, kätilöstä ja lääkäristä ja siitä sitten äkkiä leikkaussaliin. Pelotti, pelotti ja paljon! Loppu meni kuitenkin hyvin ja terve vauva syntyi. No sitä kestikin sitten vain puoli päivää kunnes sektio haava alkoi vuotamaan runsaasti. Ei muuta kun uudestaan leikkaussaliin. Päälimmäisenä tunteena koko synnytyksestä kamala pelko.
    Ja erityisen ikävää oli joutua kuuntelemaan osastolla vieruskaverin kovaäänistä arvostelua kuinka sektio ei ole synnyttämistä. Että sektiolla synnyttäneet eivät SAA sanoa synnyttäneensä, koska eivät tiedä mitään asiasta, sillä vauva vain leikattiin vatsan kautta.
    Yritä siinä sitten tuoreena nuorena äitinä, kahdesta isosta leikkauksesta toipuen nauttia siitä vauvan tuoksusta ja läheisyydestä kun vieressä oleva on sitä mieltä että olen vähän vähemmän hyvä äiti sektiosta johtuen. En vieläkään ymmärrä miten joku voi sanoa noin, tuntematta tilannetta tai minua. Vauva elämähän pelastettiin sektiolla, miten se tekee minusta huonon?

    Ymmärrettävästi toisen lapseni kohdalla ravasin pelkopolilla useastikin, kun kaikki olivat sitä mieltä että pelkoni alatiesynnytystä kohtaan on turha ja aiempi kokemus ”tuskin toistuu”. Ja en sitten ikinä saa kokea alatiesynnytystä jos nyt saan sektion. Itkuhan siellä aina pääsi, mutta vihdoin sain lääkäreiltä sen suunnitellun sektion. Kovasti tuolloinkin ihmetytti se että miten ulkopuoliset voivat vähätellä minun pelkoa alatiesynnytyksestä. Minähän siinä synnytän, ei ne muut. Onneksi toisen kohdalla meni kaikki hyvin. Olin valmistautunut leikkaukseen, tiesin sen kulun joten pystyin olla turvallisin mielin. Ja osastollakin meni hyvin tällä kertaa.

    Kahden sektion jälkeen seuraavat ovat poikkeuksetta sektioita. Kolmas kerta oli omasta mielestä kaikista ”paras”. Ehkä siitä syystä kun se tehtiin naikkarilla, jossa oli vain suunniteltuja sektioita, joten helpotti se että ”kaikki olivat samassa veneessä”. Tiesi jo alkuun ettei tarvitse kuunnella sektiovastaisuutta kun kaikilla osastolla olevilla oli sektio takana. Leikkaus meni hyvin, sain vauvan heti iholle ja siinä hän pysyikin leikkauksen loppuun, koko ajan heräämössä ja osastolle mentäessä.
    Toipuminen meni hyvin ja kotiin päästiin kolmessa päivässä.

    Kaikkien kolmen sektion jälkeen olen vieläkin tyytyväinen että ovat olleet sektioita. Enkä ole yhtään vähemmän synnyttänyt kuin kukaan muukaan äiti. Toki en voi sanoa kokeneeni kunnollista alatiesynnytystä, mutta se ei mittaa minua äitinä.

    Pelkopolilla kannattaa kysellä paljon ja kertoa niistä omista tuntemuksista. Se olet sinä joka synnyttää eikä muut.

    Kaikkea hyvää sinulle Monna!

  6. Laurelin

    Halaus.
    Itse olen kahden raskauden aikana käynyt pelkopolilla ja kokenut siitä valtavasti apua. Toisella kerralla näistä sain myös suunnitellun sektion ajan pelon perusteella. Tärkeintä oli, että pelkoani kuunneltiin, minua kunnioitettiin eikä tuomittu. Suunniteltiin synnytystä ja siihen liittyviä ”reunaehtoja”.
    Suunniteltua sektiota ei ehditty tehdä, koska lapsi päätti syntyä ennen sitä. Silloin uskoin että kroppa kertoi, että se on tarkoitus näin. Kuitenkin pelkosynnyttäjänä minut huomioitiin tarkasti ja kätilö valikoitui sen mukaisesti.
    Kolmannen kohdalla en tarvinnut enää pelkopolia.

    Hienoa että menet pelkopolille, uskon että saat sieltä hyvää näkökulmaa ja jäsenneltyä ajatuksiasi.

  7. Hannemari_si

    Niiden täydellisten äitien mielestä mää en itteäni vois ees äitiks sanoa 😉 Nimittäin täällä on äiti, jonka vauva on syntynyt sektiolla (kiireisellä sektiolla) ja syö korviketta.
    Mun mielestä sellanen äiti ei oo lähellekkään täydellinen, joka menee arvostelemaan toista äitiä!

    Snäpissä jo laitoinki sulle viestiä sektiosta. Itellä leikkaushaava parani tosi hyvin, tietysti ensimmäisinä päivinä mies joutu hoitamaan vauvan ja tuomaan tissille. Kääntyminen sängyssä oli kivuliasta, mutta parin päivän päästä pääsin jo paremmin liikkeelle. Eli ainakaan oma sektio ei ollu niin paha, mitä monelta muulta oot kuullu. Tietysti ihanat ja asiantuntevat kätilö ja anestesialääkäri vaikutti siihen, että mulla jäi synnytyksestä ja sektiosta positiivinen mielikuva.
    Pelkopolilla käyminen on varmasti tosi hyvä asia, koska siellä saa kaikkii kysymyksiin vastauksen. On tosi rohkeaa ja muille äideille kannustavaa, että puhut asiasta ääneen. 🙂

    • Hannemari_si

      Ja täytyy sanoa, että omasta mielestäni oon niin täydellinen äiti, ku voin omalle pojalleni olla ❤❤ Omana itsenä ja kaikkine virheineni! Sektiolla tai alatiesynnytyksellä ja tissimaidolla tai korvikkeella 🙂

  8. Wilikkii

    Hei! Itse olen äiti, joka ei ole imettänyt lapsiaan oikeastaan ollenkaan, vaan pumppasi maitoaan ja siirtyi maidon vähennyttyä noin 1,5kk synnytyksestä korvikkeeseen, toki vähitellen. Näin tein siis molempien lapsieni kohdalla, koska koin, että imetys ei vaan sopinut minulle, koska olen äärimmäisen stressaavainen ihminen – etenkin väsyneenä. Esikoisen kohdalla yritin laitoksella ja kotineuvolakäynnillä imettää mallin vuoksi, koska asiaa minulle tuputettiin. Lopulta minun oli sanottava neuvolassa, että ei, en imetä, koska se ei vaan tunnu luontevalta ja enkä yksinkertaisesti jaksa yrittää. Kuopuksen kohdalla päätin olla heti oma itseni ja kerroin heti laitoksella, että haluan antaa hänelle pullosta ensin omaa maitoani ja vähitellen siirtyä korvikkeeseen. Olen kokenut asiasta aluksi huonoa omaatuntoa ja huono äiti-fiiliksiä, mutta sitten tajusin, että se on minun ratkaisuni ja minä olen tyytyväinen ja lapset ovat tyytyväisiä oman kokemukseni mukaan juuri meille helpompaan ruokailuun. Silti minä ymmärrän, että imetys on joillekin todella tärkeä asia ja ymmärrän, miksi he haluavat ehdottomasti imettää omaa lastaan. Vanhemmuudessa niin moni asia ja valinta riippuvat sekä vanhempien että lapsen persoonallisuudesta ja fyysistä piirteistä. Näin on myös synnytyksen laita – jokainen tekee omat ratkaisunsa synnytyksen suhteen, eikä kenenkään pidä toista moralisoida. Kukaan toinen ei voi tarkalleen tietää, mikä on juuri sinun oma henkinen ja fyysinen tilasi – vain itse tietää omat tunteensa, pelkonsa ja rohkeutensa. Itse en jaksanut edes perustella valintojani muuten kuin sanomalla:”Tämä on minun valintani ja tämän tunnen itselleni parhaaksi tavaksi tällä hetkellä”. Sillä eihän asia muille kuulunut millään lailla :).

    Mitä synnytykseen tulee, olen synnyttänyt molemmat lapseni alateitse. Suunnilleen samoilla viikoilla kuin sinä olet nyt, alkoi esikoisen raskaudessa synnytys pelottaa minua. Kyselin paljon synnytyksestä äidiltäni ja luin faktatietoja synnytyksestä ja etenkin kivunlievityksestä. Kohti synnytystä mennessä pelkoni hälveni, etenkin kun lääkärin arvio oli, että lapsi mahtuu hyvin lantiostani syntymään. Tässäkin korostuvat juuri fyysiset ja henkiset erot eri ihmisten välillä. Ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat tilanteisiin erilailla, silti kaikki ovat omalla tavallaan vahvoja ja tekevät itsestään oikealta tuntuvat ratkaisut. Minusta hyvää vanhemmuutta ei mitata sillä, minkä ruokinta- tai synnytystavan valitsee – tärkeintä on, että lapsi saa syntyä rakastaville vanhemmille millä tavalla tahansa ja sitä myötä saada myös ravintoa, rakkautta, opetusta, huolenpitoa ja huomiota. Tärkeää on myös se, että vanhemmat tekevät juuri itsestään parhailta tuntuvat ratkaisut juuri lapsen parhaaksi. Tsemppiä sinulle Monna – tee oma ratkaisusi, jota sinun ei tarvitse muille, ainakaan moralisoijille perustella. Kaikki ovat omanlaisiaan vanhempia ja kaikki ovat omanlaisiaan lapsia – ja usein juuri oma äiti ja isä osaavat tehdä ne hetkeen ja tunnetilaan sopivimmat ratkaisut.

  9. Eve

    Synnytys on pelottavaa. On ihan normaalia pelätä sitä! Mun mielestä se on järkevä tapa suhtautua asiaan… Eri asia on se, antaako sille pelolle vallan. En varmaankaan osaa itsekään mitään päteviä neuvoja antaa, mutta itselläni tuo pelko helpotti mitä lähemmäs synnytystä päästiin – lopulta sen pienen vain haluaa jo ulos sieltä, millä keinolla tahansa!!! On hyvä kuitenkin valmistautua henkisesti molempiin synnytysvaihtoehtoihin. Itse päädyin kiireelliseen sektioon vaikka olisin täysin halunnut alatiesynnytyksen. Sain kokea kaksi vuorokautta synnytystä ja vasta juuri ennen ponnistusvaihetta minut kiidätettiin leikkaukseen. Silloin ei kyllä enää mitkään omat pelot olleet edes mielessä – itse olisin vääntynyt ja haljennut vaikka mistä kunhan lapsi pääsisi parhaiten syntymään! Niin – ja tarkoitukseni ei ollut pelotella millään pitkillä synnytyksillä, omanikin meni näin jälkikäteen ajateltuna oikein hyvin, vaikeuksineen päivineen, enkä synnytyksen vuoksi epäröisi hetkeäkään uutta raskautta! Se on suuri asia, mullistava asia, mutta hyvällä asenteella siitäkin jännittävästä, pelottavasta ja hurjasta asiasta selviää parhaiten! Ja sektiohaavastakin voi selvitä ilman kipulääkkeitäkin, kuten minä! On hyvä että voit näin blogin välitykselläkin valmistautua asiaan. Hyviä vointeja! Ps. Oli kiva tutustua blogiisi lauantain jumpan kautta! 😉

    • Jonna

      Itsekin olisin halunnut alatiesynnytyksen, mutta luonto päätti toisin ja parin vuorokauden kivuliaan odottelun jälkeen päädyttiin sektioon. Mulla leikkaushaava parani myös todella nopeasti. Tyttö syntyi yöllä ja jo seuraavana aamuna olin jalkeilla. Toki se on kipeä, mutta pahin menee parissa päivässä ohi. Seuraavaa lasta (jos sellainen joskus tulee) en edes yritä synnyttää alateitse, sen olen päättänyt. Ja näin itse asiassa suositteli kätilökin 🙂

      Mihin ratkaisuun ikinä Monna päädytkään niin se on oikein! Sinä teet päätöksen ja pääasia on, että molemmat selviätte synnytyksestä terveinä <3 Muakin synnytys pelotti todella paljon juuri sen takia etten tiennyt mitä tapahtuu. Kun synnytys kuitenkin käynnistyy niin sitä vaipuu sellaiseen jännään kuplaan ja keskittyy vain itse tilanteeseen. Pelkoa en enää siinä vaiheessa tuntentut!

  10. Ipa

    Päädyt kumpaan ratkaisuun tahansa, sinusta tulee silti ÄITI. Millään muulla ei ole väliä, ja se miten sinusta ÄITI tulee, se ei kuulu kenellekkään muulle. Tsemppiä ihan hirveesti ja toivottavasti olosi helpottaa pelkopoli käynnin jälkeen 🙂

  11. Jutta2

    Auttaisiko sinua, jos erittelisit syynnytystoiveisiin ne asiat, jotka sinua synnytyksessä pelottaa/jännittää. Ihan vaikka neulakammosta tai sairaalan hajun aiheuttamasta pelosta lähtien, jos vaikka sellaista olisi. Tällöin peloista voisi jutella synnytyksen aikana sen eri veiheissa kätilön kanssa eikä sinun tarvitsisi pidätellä ja jännittää tunteitasi siinä tilanteessa. Päädyit sitten kumpaan tahansa tapaan synnyttää. Ihan kauheasti tsemppiä!

  12. Sanna

    Moi, rohkea kirjoitus! Tekstin perusteella itselle nousi mieleen kysymys: Pelkäätkö itseasiassa synnytystä vai sitä ettet pysty kontrolloimaan tapahtumaa? Oman kokemuksen ja ammatin vuoksi olen keskustellut monien synnytyspelosta kärsineiden kanssa. Usein pelottavinta on tieto siitä, että tilannetta ei pysty kontrolloimaan eikä tulevasta tiedä. Jokainen tekee oman ratkaisun, mikäli suunniteltu sektio tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, sitä kannattaa harkita! Pelon ja ahdistuksen keskellä on kuluttava elää, kannustan kovasti miettimään kuitenkin sitä, mikä siinä synnytyksessä pelottaa. Ja tosiaan keskustelemaan ammattilaisen kanssa, se on hyvä juttu.

    Mitä vähemmän muiden mielipiteitä kuuntelee sitä tarkemmin voi keskittyä siihen mitä sisimmässään tuntee. Anna tunteiden tulla ja mennä, sä pärjäät kyllä. Äitiys ja vanhemmuus on yhtä epämukavuusalueella oloa, aluksi. Mutta te selviitte ❤

  13. Vilja

    Mustakin on täysin oma asia miten synnyttää, mitä se kellekään muulle kuuluu? Yhtä lailla se lapsi sieltä syntyy alateitse tai sektiolla. Ja ihan yhtä hyvä äiti sinä olet teit kummin vaan.

    Mua ahdisti ajatus synnytyksestä ennen kun olin raskaana. Ajattelin etten ehkä koskaan haluaiskaan lasta sen takia. Raskauden aikana sen sijaan ajatus alkoikin tuntua tosi luonnolliselta ja oli yhtäkkiä itsestään selvää, että alakautta lähdetään yrittämään. Mua helpotti jotenkin se ajatus, että niin moni nainen on siitä selviytyny ja vieläpä toiset aikoinaan jossakin saunassa ilman kivunlievityksiä ym. Lisäks lähipiiristä kuulin pääosin positiivisia kokemuksia, toisin kuin nettipalstoilta – niissä tuntuu jokaisella menneen jotain pieleen. Lisäks liikunta-alan ammattilaisena sulla on paljon vahvuuksia synnytyksessä, kun osaat tunnistaa milloin lihas on rento ja milloin jännittynyt jne. Siitä on paljon apua supistusten aikana (eli ei jännitä vastaan vaan rentouttaa lihakset ja antaa supistuksen tehdä työtään). Lisäks mä lähdin sillä asenteella, että otan kaikki mömmöt mitä vaan tarjotaan ja ehdin saada. Eli ei tosiaan lääkkeetön synnytys, mut jäipä ihana muisto eikä pelkoja. Rohkaisen alatiesynnytykseen, mutta sulla on toinen aivan yhtä hyvä vaihtoehtokin 🙂

  14. Mrs G

    Ehkä voisi vielä ihan piirtää kaavioita että jos tuntuu siltä niin sitten otetaan nämä kivunlievitykset vaihtoehdoksi ja missä vaiheessa voi kokeilla mitäkin. Että alussa kokeillaan vaikka ammetta jos on vapaana ja haluatko olla kotona mahdollisimman pitkään vai tuntuuko turvallisemmalta mennä heti lääkäriin jne… Jotenkin kun kaikki on piirrettynä ja asiat näkee niin se pään sisällä oleva sekasotku ei enää olekaan ”möykky” vaan ihan oikea toimintasuunnitelma. Ja sitten hahmottuu myös se kuinka paljon oikeasti on vaihtoehtoja. Sängyssä ei siis tarvitse maata flegmaattisena naama irvistyksessä ja passiivisena olla muiden armoilla.

  15. Elina

    Paljon tsemppiä pelkopolille! Pelkopolit ovat mahtava juttu ja siellä olevat kätilöt aivan ihania, heille voi puhua mistä vain ♡ Monen synnytyspelko on sinne jäänyt tai lievittynyt niin paljon että onkin päätynyt alatiesynnytykseen vaikka olisi ollut sitä vastaan etukäteen. Toisaalta moni on saanut myös sitä kautta sen suunnitellun sektion jos on todettu, että alatiesynnytys on mahdoton pelon vuoksi. Suunnitellun sektion kanssa pelon vuoksi ollaan hieman nihkeitä sen faktan takia, että sektioon liittyy aina suuremmat vaarat ja komplikaatioriskit kuin alatiesynnytykseen, mutta joskus se on kuitenkin se paras vaihtoehto. Toivottavasti käyntejä jatketaan tarpeen mukaan ja teidän kannalta paras vaihtoehto löytyy! ♡

  16. Tarja

    Hei Monna&co,

    en ehdi nyt pitkästi kirjoitella, mutta lämpimästi suosittelen kätilö Johanna Sarlio-Niemisen vastaanottoa, yebomama.fi löytyy. Johannalla on pitkä kokemus Tammisaaren ja Kättärin synnäreiltä ja hän on poikkeuksellisen lämmin ja kannustava tyyppi. Uskoisin, että hänen luonaan käynti voisi auttaa, mitä ikinä sitten päätättekään. Tsemppiä!

  17. Lumi

    Itse olen edelleen synnytyspelkoinen, vaikka yhden lapsen olenkin jo vääntänyt alatiesynnytyksellä ulos. 😀 Ekassa raskaudessa pelkäsin about kaikkea synnytykseen liittyvää (sairaala, henkilökunnan kohtelu, neulat, kipu, repeämiset, kontrolloimattomuus, vauvan hyvinvointi jnejne). Tässä tokassa raskaudessa pelottaa eniten nyt se kipu, oli se vaan niiiiiiiiiiiiiiiiin helvetillistä (ja jatkuvat kivut kestivät vielä noin vuorokauden ajan). Silti yritän rauhoitella itseäni siitä, että selvisin siitä jo kerran. Pelkään vielä paljon enemmän sektiota, joten toivon voivani tälläkin kertaa synnyttää alateitse (vaikka se onkin kirjaimellisesti ihan peestä :D). Lapseni sai alusta saakka sekä äidinmaitoa että korviketta, kun imetys ei oikein onnistunut ja lopulta siirryin täyskorvikkeeseen (huh sitä helpotuksen määrää, kun ei enää tarvinnut yrittää suorittaa imetystä ja tuntea p*skaa mieltä sen epäonnistumisesta). Tokan lapsen kanssa aion olla armollisempi itselleni; jos imetys ei ala suht helposti onnistua, mennään korvikkeilla tälläkin kertaa. Lapseni on maailman fiksuin, ihanin, hassuin ja rakkain, joten joku maitostressi tuntuu järkikäteen aivan järjettömältä ja turhalta. Hiton hormoonit ja suorittaminenhan sen teki. Tee Monna niinkuin itsestä parhaalta tuntuu ja toiv pelkopolista olisi apua. 🙂 Onneksi synnytetään Suomessa, eikä missään kehitysmaassa, missä hygieniataso, tieto ja taito saisivat itseni kyllä valitsemaan vapaaehtoisen lapsettomuuden synnyttämisen sijaan! :S

  18. Inga

    Mulla 2 synnytystä takana. Olin molemmissa päätymässä pelon takia sektioon, mutta juuri tuo pelkopolilla käynti auttoi minua. Molemmissa synnytyksissä oli ongelmia mut tytöt syntyi terveenä se on pääasia. Pelkäsin hulluna synnytystä ja tunnistan nuo olotilat😊voimia.

  19. Elina Söderholm

    Hei,
    itsekin pelkäsin ekaa synnytystä. Mutta ajatukset: muutkin ovat selvinneet ja olen rääkkännyt itseäni kilpaurheilulla, joten tiedän mitä kipu on, joten ei se niin kauheaa voi olla.
    Itse synnytys meni hyvin, mutta synnytyksen jälkeen se kauhu alkoikin. Vuodin 3000ml hetkessä ja minut kiidätettiin paikkailtavaksi leikkaussalisaan. Kohtu ei supistanut.
    No toisessa raskaudessa tämä kuoleman kokemus tuli mieleen, mutta luotin synnytyksessä ammattilaisiin. Taaskaan en osannut pelätä synnytystä vaan mitä käy sen jälkeen. Tällä kertaa verenvuotoon oli varauduttu ja synnytys hoidettiin päiväaikaan, niin hengissä selvittiin.

    Monna luota itseesi, sinä selviät. Ja jos pelko kasvaa liian voimakkaaksi on parempi todellakin harkita suunniteltua sektiota.

  20. Jht

    Meinasin jättää lapsen tekemättä koska pelkäsin synnytystä. Raskaaksi kuitenkin tulin (onneksi 🙂 ) ja pelko synnytyksestä vaan kasvoi. Minä en halunnut aiheesta puhua koska sitten olisin ollut entistä hysteerisempi. Heräilin jo muutenkin yöllä pelosta itkien. Lopulta laskettu aika tuli ja meni ja poika senkun viihtyi masussa. Siihen mennessä luonto oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja lähes rukoilin joka ilta, että heräisin yöllä siihen että synnytys on alkanut ja pääsen synnyttämään 😀 Loppuraskaus valtavan mahan kanssa oli tuskainen ja halusin vaan lapsen ulos. Myös synnytys meni hyvin koska epiduraali on maailman paras keksintö. Muutenkin sitä oli koko synnytyksen ajan niin omassa kuplassa etten edes oikein tiedä mitä synnytyssalissa tapahtui. Tsemppiä mihin ikinä päädytkin! Mahtavan lapsen saat joka tapauksessa 🙂

  21. Katri

    Muakin pelotti ekan kohdalla synnytys järkyttävästi. Ajattelin, että en voi sitä jaksaa millään ja mitä, jos jotain sattuu. Molemmat, sekä alatiesynnytys että sektio olivat yhtä pahoja vaihtoehtoja. Itse yritin vain aluksi olla ajattelematta asiaa ja sitten lähempänä h-hetkeä mietin vaan, että muutkin ovat tästä selvinneet ja jos monissa maissa synnytetään ilman mitään apuja, niin enköhän minäkin selviä länsimaisen lääketieteen keinoin. Synnytys ei todellakaan mennyt niin kuin ajattelin tai minkään oppikirjan mukaan, mutta ei se parin päivän rutistus niin kauhea ollut. Nyt odotellaan toista tulevaksi ja taas jännittää ja pelottaa, ei voi tietää, mitä on edessä. Mutta enköhän tästäkin suoriudu, otetaan taas hetki kerrallaan. Mulle paras keino on olla ajattelematta koko asiaa ennen kuin ollaan tositoimissa. 😊

  22. Maria

    Hei!

    Ehkä saattaa tuntua, ettet ole synnytyksen kontrolloija tai sen yläpuolella. Mutta kukas muukaan sen kontrolloija voisi olla kuin sinä? Se on sinun vartalo, joka hoitaa synnytyksen ja se hoitaa sen luonnostaan hyvin. Naisen vartalohan on täydellinen synnyttämistä varten. Luota siihen, että vartalosi kyllä tietää, mitä tehdä, jos sinä et tiedä ☺ Synnytyksessä jotenkin vaipuu sellaiseen mielentilaan, että kaikki mahdolliset suunnitelmat ja odotukset häviävät. Ei siinä muista/tajua sellaisia miettiä. Ja kokemuksenahan synnytys on aivan upea ☺

  23. Emilia

    Moi!
    Ajattelin tulla jakamaan oman kokemukseni sinulle, koska vasta olin samassa tilanteessa. Meille syntyi talvella tyttö, ja mä kärsin aivan kauheasta pelosta alatiesynnytystä kohtaan.. Mua aivan ahdisti ja panikoin sitä kokoajan. Käynnit pelkopolilla auttoivat onneksi ja mitä lähemmäs laskettua mentiin, sitä vähemmän enää pelotti. Aika teki siis tehtävänsä kun raskauteen oli aivan ”kypsä” ja ne käynnit, kun sai jutella ammattilaisen kanssa peloistaan ja toiveistaan synnytystä kohtaan.. Ja kuitenkin olin päättänyt että jos kaikki menee hyvin niin alateitse haluan synnyttää ihan vain sen kokemuksenkin vuoksi. Mua eniten pelotti se pahasti repeäminen, enkä vaan päässyt siitä yli.. Mutta niin ei käynytkään, ei yhden yhtä tikkiä. Kun synnytys itsestään käynnistyi 40+4, luotin vain itseeni ja muistin HENGITTÄÄ oikein. Sillä pärjää jo pitkälle! Sitä vaipuu omaan kuplaansa ja muu maailma unohtuu, luonto hoitaa homman <3 onhan se raskas, mutta mahtava kokemus saada kokea se kaikki.. Jotain niin ainutlaatuista ja unohtumatonta! Joten luota itseesi ja osaavaan henkilökuntaan sairaalassa, mihin ratkaisuun ikinä päädytkään! Se ei tee huonompaa äitiä jos ei synnytä alateitse tai ei imetä, ne on pieniä asioita verrattavissa moneen muuhun.. Kaikkea hyvää teille ja mukavaa loppuraskautta!

  24. Pampula

    Hei Monna!

    Huikee mamma oot, sait lapsesi mitä kautta tahansa. Minun molemmat lapseni ovat syntyneet suunnitellulla sektiolla ja minulla on molemmista reissuista pelkästään hyvää sanottavaa. Ensimmäinen sektio perätilan vuoksi, toinen synnytyspelon vuoksi. Sanoi kuka muu mitä tahansa, olen paras äiti näille lapsille ja kaikkeni heidän eteen tehnyt ja teen. Imetys ei sujunut kummankaan kohdalla paria kuukautta pidempään, he ovat silti hyvin iloisia, reippaita, luottavaisia ja rakastavia, avoimia lapsia. Imetyksen puuttuminen ei ole tarkoittanut läheisyyden tai hellyyden osoittamisen puutetta.

    Kävin kättärillä pelkopolilla ja keskustelut olivat hyviä ja ne käytiin kannustavassa hengessä ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Saat sieltä varmasti paljon sellaisia ajatuksia, että mielesi käsittelee asiaa jo eri tavalla heti ekan käynnin jälkeen. Vaikkei pelko katoaisikaan, se voi menettää sen terävimmän kärjen, voit saada enemmän varmuutta omaan päätökseen, oli se kumpi vaan. Niin tai näin, paras äiti olet lapsellesi. Onnea matkaan!

  25. Jenna

    Hei!

    Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta kommentoin silti. Kovasti sinulle tsemppiä ihan mihin ratkaisuun päädytkään! Musta on käsittämätöntä että synnytyspelkoa vähätellään niin kuin se ei olisi mitään, kun se on ja jokainen kokee asiat erilailla.
    Mä en myöskään käsitä näitä et ole oikea äiti jos et ole synnyttänyt alakautta ja imettänyt. Siis täh?! Ne ruumiilliset toiminnot siis tekevät äidin näiden mielestä. Ihan yhtälailla jokainen jolla on lapsi on äiti; oli sitten synnytystapa mikä tahansa, imetti tai ei vai adoptoiko lapsen.

    Musta on hyvä että käyt pelkopolilla ja sitten teet päätöksen. Tee sellainen mikä itsestäsi tuntuu parhaalta ja hyvältä sopii sinun tilanteeseesi. Kovasti jaksamisia.

  26. Paula

    Tottakai synnytys pelottaa,tai ainakin jännittää,varmaan suurinta osaa äideistä. Mutta rohkeus ei oo sitä,etteikö pelkäis..vaan,että tekee asioita,vaikka ne pelottais. Muistatko kun postasit pelkätyttö Monnasta? Oot uskaltanu jo vaikka mitä! Synnytys on pelottavaa,kun täytyy vain ottaa vastaan mitä tulee. Samalla se on erittäin voimaannuttava kokemus! Puhun nyt alatiesynnytyksestä,koska sektiosta ei ole kokemusta.

  27. Merri

    Tsemppiä Monna! Itsellä takana 2 alatiesynnytystä, kolmas ja viimeinen oli sektio, pelkopolin kautta, ilmotin, etten synnytä alateitse ja piste. Ensimmäistä lasta imetin 2kk, muita en ollenkaan. Ja ihan on kaikista kolmesta tullut täyspäisiä fiksuja ihmisiä, kaksi jo aikuista ja yksi teini-ikäinen.

  28. Pinkki

    Olen kokenut sekä suunnitellun sektion että alatiesynnytyksen, ja näiden pohjalta kannustaisin synnyttämään alateitse 🙂 Ensimmäinen lapseni syntyi sektiolla perätilan vuoksi ja toinen sitten normaalisti alateitse. Sektiohaava oli kipeä, mutta niin oli epparihaavakin kiristävine tikkeineen. Sektiohaava parani paljon nopeammin kuin alapään haava ja muistan kuinka jo kahden viikon kuluttua sektiosta olotila oli lähes normaali. Mutta kokonaisuutena alatiesynnytys oli vain niin luonnollinen tapahtuma. Lapsi tuli ulos silloin kun ”halusi” toisin kuin suunnitellussa sektiossa pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Olo alatiesynntyksen jälkeen oli kirjaimellisesti väsynyt, mutta onnellinen. Uskomatonta, mihin naisen keho pystyy! Toki pelko on asia erikseen ja jokainen synnytys on arvokas 🙂

  29. Emily

    Moi Monna ja Tuukka 🙂 ! Voivoi:-) . En meinannut illalla saada unta kun mietin mitä tsemppaavaa osaisin teille sanoa. Liittyen synnytyspelkoon. Mitä tahansa päätättekin 🙂 päätätte oikein, kun teette sen sydämestänne. Minä olen kolmen lapsen äiti; kaikki syntyneet alateitse. Mua on ekalla kerralla jännittänyt ja toisilla kerroilla vähän vähemmän. Omalla kohdallani se oli enemmän sellasta suurta oottamista ja tuulta päin menemistä. Mulla oli kokoajan sellanen ajatus että minä haluan tehdä sen 🙂 siis synnyttää, että haluan kokea sen. Jotenkin ajattelin että kaikki menee omalla tahdillaan. Ja niin on mennyt. Kivunlievitystä jos/ kun ehtii saada ( itselläni epiduraali) niin loppu oli omalla kohdallani mieleenpainuvaa ja kannatti kyllä kokea. Ette varmaan usko :-)) mutta kivunlievityksen saatuani itse synnytys ei sattunut. Tämä siis minun kokemukseni. Haluan sanoa että ilon kantamoisia ja tsemppiä mihin ikinä päädyttekin. Voi kun ihanoo odotusaikoo 🙂 !!!

  30. Tiina

    Jes mikä kirjoitus! Suoraa puhetta, sitä tämä suomalainen synnytys- ja vauvakulttuuri kaipaaki Ei sitä iänikuista ”kaikki on niin ihanaa ja luonnollista” -hehkutusta. Onhan se nyt niin, että välillä tuntuu (varmasti ihan kaikista), että kaikki on ihan syvältä ja ihmettelee, miten ihminen voi saattaa itsensä semmoiseen tilaan. Niin kuin moni on yllä jo maininnut, kaikista tärkeintä on se, miten sä itse koet asiat. Jos yrittää tuntea ja tehdä väkisin eri tavallla kuin mikä itsestä tuntuu parhaimmalta, saat vain supermoisen ahdistuksen, ja sen varjoon jää helposti kaikki.

    Itsellä todettiin yllättäen raskauviikolla 32 paha istukan vajaatoiminta, ja beibi todettiin tosi paljon pienemmäksi kuin olisi pitänyt jo noilla viikoilla olla. Tuli äkkilähtö Naikkarille ja sitten odotettiin, milloin vauva pitää saattaa maailmaan. Loppujen lopuksi pääsin jopa viikolle 34, ja sitten vauva leikattiin. Itse olisin alunperin halunnut synnyttää alakautta, mutta vauvan superpienen koon ja huonokuntoisuuden vuoksi riskit olivat niin suuret, että sektio oli ainoa vaihtoehto. Itse leikkaus meni ok, mutta sain rajun komplikaation seuraavana päivänä, ja toipuminen oli todella pitkällistä ja tuskaista. Lääkäri totesi, että juuri tämän takia sektioita yritetään välttää, mutta huomaa, että ehdottomasti suurin osa leikkaukseen päätyvistä toipuu todella hyvin ja nopeasti (huonekaveri käveli täysin normaalisti jo seuraavana päivänä). Pointti on, että riskit pitää tiedostaa vapaavalintaisessa sektiossa, mutta jos pelko on todella ylitsepääsemätöntä, kannattaa valita se, mikä tuntuu parhaimmalta juuri sulle. Synnytystrauma ei ole mukava kaveri. Mua itseä on jäänyt kovasti kaivelemaan, etten voinut synnyttää alakautta, ja mietin sitä vieläkin.

    Ja imetyksestä sen verran, että myöskään meikäläisellä se ei juuri onnistunut, vaan aluksi pumppasin kaiken maidon ja tuskailin ja itkin imetyksen (ja sen pumppaamisen) vaikeutta. Tuloksena oli hermoheikko, rättiväsynyt ja ahdistunut äiti, jonka olisi pitänyt olla vähä paremmassa kuosissa pikkukeskosen hoitamiseen. Kun sain kolmen kuukauden päästä tehtyä päätöksen, että nyt saa riittää, vuorovaikutus vauvan kanssa parani huimasti, ja aloin jopa nauttia vauvan hoitamisesta. Lapsi ei ole sairastellut juuri yhtään, vaikka on vielä pikkukeskonen. Nykyiset korvikkeet ovat todella hyviä!

    En tiedä, miten normaalitapauksissa imetykseen suhtaudutaan (ilm. aika fanaattisesti), mutta meille vähän vaikeamman alun kokeneille äideille sanottiin suoraan, että äidinmaidon voi korvata, mutta äitiä ei. Tämä on mielestäni paras neuvo ihan kaikille.

    Tsemppiä Monna! Muista, että Suomessa on huippuhoito synnytyksissä ja myös silloin, jos kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä.

  31. Sari

    Tsemppiä Monna! Kyllä näillä asioilla on tapana järjestyä. Itse en osannut pelätä esikoiseni synnytystä – toki se jännitti, mutta peloksi se ei muuttunut missään vaiheessa. Olin siihen ikään (32) kuullut monenmoista tarinaa synnytyksistä, ja todennut ettei sitä voi suunnitella. Menee miten menee – kyllä luonto hoitaa 😉 Oma kokemukseni ensimmäisestä 15 tunnin puserruksesta oli hyvin voimaannutta kaikkinensa. Myöhemmin kuulin, että ponnistusvaiheeni oli kestänyt poikkeuksellisen pitkään, koska vauvan pää oli alkuun vinossa :), mutta enhän ensikertalaisena sitä voinut tietää ja hyvä niin 😉 Toista odottaessani viimeisillä viikoilla kuulin, että joudun mahdollisesti synnyttämään sektiolla, koska vauva ei ollut kääntynyt pääalaspäin – silloin itkin. En missään nimessä halunnut synnyttää sektiolla. Ja nämä tuntemukset tulivat itselleni yllätyksenä, sillä olin tässä toisessakin raskaudessa pystynyt siihen saakka olemaan synnytystä murehtimatta sen kummemmin. Lopulta vauva kyllä kääntyi kyllä ja syntyikin sitten pikavauhtia melkein kotimme eteiseen, mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa. Mitä yritän sanoa on, että kuuntele itseäsi ja tuntemuksiasi – älä anna kauhukertomusten vaikuttaa puoleen jos toiseen. Meidät naiset on tehty kantamaan uudet elämän alut – synnytys ei ole uhka vaan uuden ihanan alku <3

  32. Jutta

    Mua ei oikeastaan kumpikaan synnytys pelottanut vaikka joka puolelta toitotettiinkin kuinka se sattuu ja jenkkileffoissa ne muijat räyhää miehilleen kuin mitkäkin demonit..En siis sinällää osaa samaistua sun tilanteeseen. Olen aika pienikokoinen niin kyllä mua silti pikkuisen jännitti ekan synnytyksen lähestyessä. Molemmat naperot synnytin Kätilöopistolla ja kyllä ne siellä tiesivät mitä tekivät joten olin hyvissä käsissä ja luottavaisin mielin.Ilokaasusta kieltäydyin kummallakin kerralla koska tulen herkästi pahoivoivaksi (mua peloteltiin että päässä pyörii ja laatta lentää jos sitä ottaa).Sen sijaan epiduraalipiikki oli halleluja!Eka synnytys kesti 8 h ja vastasi kivuliaita kuukautisia ja kakkonen oli 4 h ja sattui aivan perkeleesti.Minkäänlaisia repeämiä tms ei tullut,miestä ei tehnyt mieli dumata tai olla muutenkaan vihainen kellekään 😊 Se kaikki kipu unohtui heti kun nyytin sai kainaloon 😊 Kakkosvauvan kanssa epiduraali oli niiiiiin jeba 😁 Tsemppiä tulevaan koitokseen!Sullakin niin hyvä fyysinen kondis ja bad-ass asenne että selviät leikiten <3

  33. Elina Söderholm

    Lisään vielä, että epiduraali on ollut huippu juttu molemmissa synnytyksissä. Ponnistusvaiheet lähes kivuttomat. Ekassa nauroin kun en tuntenut mitään ja yritin vain ponnistella. Toisessa ponnistusvaiheesta jäi hyvä mieli, sillä osasin ponnistaa ja sain tuntumaa siihen, olinhan tuo ponnistettava 4.3 kiloa rakkautta.

    Luota itseesi ja kehoosi, vain sinä päätät miten toimitaan.

  34. Essi

    Kun katselin snapchatin my storyäsi (jotka olikin yksityisiksi tarkoitettu) ajattelim, että WAU! Ajattelin, että onpa hienoa, että joku uskaltaa kertoa ajatuksiaan noin avoimesti noinkin arasta aiheesta.

    Synnyttämiseen en osaa sanoa mitään muuta kuin, että tsemppiä! Teillä on niin ihana perhe. Pienokaisella tulee olemaan paljon rakkautta elämässä. ❤

  35. Jemina

    Moikka. 🙂

    Minä olen yhden lapsen äiti, minä pelkäsin ensimmäistä synnytystäni ihan mielettömästi. Minä olen varma, että lähes kaikki pelkäävät ensimmäistä synnytystä edes vähäsen.

    Toivoin koko raskausajan, että voisin synnyttää sektiolla. En kuitenkaan koskaan puhunut peloistani missään ja päädyin synnyttämään alakautta. Koko synnytyksen ajan ja sen jälkeenkin manasin, että olisi pitänyt vaatia sektio. Minun synnytykseni ei mennyt hyvin, vaikken sitä suunnitellut mitenkään etukäteen. Positiivisesti yllätyin, miten nopeasti paranin repeämästä ja episiotomiasta. Muutamassa viikossa synnytys oli vain muisto, eikä näistä haavereista ollut jälkeäkään. Käsittelin pitkään näitä pelkojani ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että synnytin alakautta. Paraneminen oli todella vauhdikasta!

    Nyt minulla on 7kk ikäinen lapsi. Aika kultaa muistot, nimittäin odotan toista lastani neljännellä kuulla. 😀 aluksi mietin: ”perkele, minun pitää synnyttää tämä, en halua”. Nyt tämän parin kuukauden aikana olen käsitellyt pelot. Minulla on kauhea hinku synnyttämään. En malta odottaa, että pääsen kokemaan alateitse synnytyksen uudestaan. En myöskään aio suunnitella synnytystä etukäteen, ainut toiveeni on saada lapsi syliin heti, edes tämän kerran. <3 ja tietty, että synnytys käynnistyy luonnostaan. 🙂 minun pahin pelkoni tulevaa synnytystä ajatellen on sektioon joutuminen. Mieli on kyllä kumma!

    Paljon tsemppiä synnytykseen ja näiden ajatusten kanssa taisteluun! <3 päädytpä synnyttämään miten tahansa, sinä olet hyvä äiti ja sinulla on oikeus päättää, haluatko synnyttää alakautta vai sektiolla. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *