Monna
Monna

Sinillä siivous sujuu? (sis. arvonnan!)

Kaupallinen yhteistyö: Sinituote

Kuinka moni teistä muistaa Sinituotteen varmasti mieleenpainuvimman mainoksen ”Sinillä siivous sujuu”? 🙂 Mä ainakin! Se on myös ensimmäinen lause, joka mulle tulee mieleen aina, kun kaivan siivousvälineet kaapista ja nään Sini-logon. 🙂

Meillä kahden aikuisen, yhden taaperon ja kahden koiran kotitaloudessa siivottavaa riittää! Emma on joko sisäsyntyisesti todella siisti lapsi tai sitten oppinut meiltä, mutta joka tapauksessa hän tykkää siivota. Rätti kädessä hän huseeraa ja pyyhkii pöytiä. Hän myös lähes aina laittaa omat lelunsa takaisin laatikkoon ja jos heittelee palloja omasta pallomerestään lattialle, hän käy korjaamassa jokaisen pallon takaisin pallomereen. Imuri on häntä naurattanut pienestä pitäen ja kun hankittiin varsi-imuri, hän halusi päivittäin imurointia! 😉

Siivoustaidot ei ehkä lattian moppaamisessa ja pölyn pyyhkimisissä vielä ihan riitä tällä meidän taaperolla, vaikka intoa riittääkin. Me kuitenkin halutaan antaa mahdollisuus osallistua siivoukseen. Ainakin silloin tällöin. Sinituotteella on teleskooppivarsia mopeissa, joten niitä on helppo säätää lapselle (ja aikuiselle) sopivan mittaisiksi.

Pikamoppi on tehty erityisesti helpottamaan päivittäistä kodin puhtaanapitoa. Se on helppo ja nopea ottaa esille, ilman että hakee myös ämpärin ja laittaa ensin ämpäriin pesuveden ja sitten vasta pääsee moppaamaan. 🙂 Pikamopilla on nopea pyyhkiä lattialle kaatunut ruoka/juoma ja se on heti käyttövalmis. Siihen voi siis vain suihkuttaa suihkepullolla vettä/pesuaineliuosta (tai mopin voi vaihtoehtoisesti kastella  ja puristaa kuivaksi.) Pikamoppi on monipuolinen, koska se soveltuu lattian lisäksi myös kattojen, seinien, jalkalistojen ja kapeiden kolojen puhdistukseen, johon hieman märemmäksi jäävä ja iso parkettimoppi ei esimerkiksi sovi.

Mulle merkkaa arjessa kodin siistinä pitämisessä helppous! Sen takia esim. tää pikamoppi on ihan loistava keksintö! Varsi-imuri tai rikkalapio ja harja on helppo kaivaa kaapista ja imuroida / lakaista suurimmat karvat ja kivet lattialta. 🙂 Moppaaminen on taas aina ollut vähän ”isotöisempi” juttu. Mutta tän pikamopin saavuttua kotiimme, tuntuu moppaaminen myös helpolta ja nopealta tehdä vaikka joka toinen päivä.

Sinituote on lanseerannut nyt myös uudet 100% kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet. Niihin kuuluu wc-harja, tiskiharja + vaihtopää ja kaakeliharja. Mun mielestä tällainen valmistustapa on ihan huikea! Toivottavasti moni muukin muovia tuotteissaan käyttävä yritys hyödyntäisi tulevaisuudessa mahdollisimman paljon kierrätysmuovia! 🙂 Jos teitä kiinnostaa lukea, miten tällaiset kierrätysmuovista valmistetut tuotteet oikein sitten valmistetaan, niin TÄSSÄ tietoa. Kannattaa lukea! Mun mielestä toi nimittäin oli erittäin mielenkiintoinen tieto!

Mä oon sitä mieltä, että jokaisessa taloyhtiössä pitäis alkaa löytymään myös muovinkeräys-astia. Mitä helpommaksi muovin (ja kaiken muunkin) kierrättämisen tekee kotitalouksille, sitä varmemmin yhä useampi alkaisi kierrättämään muutakin kuin biojätteet. Vai mitä?

Loppuun vielä ihana ylläri! Saan nimittäin arpoa teille yhden pikasiivoussetin!

Pikasiivoussettiin kuuluu:

  • pikamoppi
  • pikakuivain
  • wc-harja (kierrätysmuovi
  • kaakeliharja (kierrätysmuovi)
  • tiskiharja (kierrätysmuovi)
  • siivousliina

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, että miten se siivous teillä oikein sujuu? 😉 Sujuuko se siivous teilläkin Sinillä? 😉 

Arvonta päättyy 18.syyskuuta klo 20.00. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostiin! Arvonta suoritetaan yhdessä Sinituotteen kanssa.

***

Kommentit (225)

  1. Lotta

    Siivous sujuu Sinillä ja vähän muillakin tuotteilla. Kohta sitä herkkua on tarjolla ihan urakalla, koska muutto edessä, tervetullut olisi uusi siivousvälinepaketti. 🙂

  2. Essi

    Sinillä sopii siivous täälläkin. ☺️ Lattian pesu,imurointi tehdään pari kertaa viikossa. Pölyjenpyyhintää pitäis harrastaa paljon useammin ,mut itse en siitä hommasta tykkää yhtään 😃 lapsetkin osallistuu kiitettävästi siivoamiseen.

  3. Minna

    Sinillä mennään meilläkin. Ja omaa duunia helpottaakseni otin Freskalta 1krt/ kuukaudessa siivouksen. 😊

  4. Henna

    Pääasiassa pikasiivouksella mennään. Perusteellisempi siivous olisi kyllä tarpeen kolmen pojan ja koiran kodissa. Siniä löytyy jo entuudestaan ja hyväksi todettu😊

  5. Niina

    Siivouksesta tulee helpompaa kun on oikeanlaiset välineet. Siivoustavaan on pakko tehdä, halusi tai ei. Siivotussa kodissa on ihana olla.

  6. Emmi

    Sini tuotteita tääläkin suurinosa. Kahden koiran taloudessa saa aika usein imuria ja moppia näyttää varsinkin näin syksysin kun on kurakelejä ja hiekkaa kulkeutuu sisälle paljon 😁 uusi siivouspaketti olisi oiva ylläri tähän perheeseen 😊

  7. Jutta

    Siivous ei suju sinillä (vielä), mutta yhteistyöllä koko perheen voimin. Lapset mukaan pienestä pitäen, niin nyt vähän isompina (4v ja 8v) se sujuu jo hienosti.

  8. Leena Laukkanen

    Hei! Sinillä on siivous sujunut meilläkin jo vuosien ajan. Koiria talossa 2, pikamoppausta harrastan usein😁Se tunne, kun puhdas koti näkyy ja tuoksuu ihanalle! Ihanaa syksyn aikaa kaikille.

  9. Satu

    Rakastan siivoomista 😍
    Kaksi poikaa, kissa ja paskainen raksamies niin siivottavaa riittää 🤣
    Toi pikamoppi tulis tarpeeseen!

  10. Sonja

    Toivoisin, että hoituisi Sinillä, mutta tuli omaan kotiin muutettuessa säästää turhaan välineissä… 😅 Nyt tekisin erilaisia päätöksiä hankintojen suhteen.

  11. viann

    Täällä myös siivous sujuu Sinillä 🙂 Ja sujuukin varsin usein. Labradorinnoutajaperheessä kun ei tuota siivottavaa jää puuttumaan! Erittäin mielelläni kotiuttaisin uuden siivousetin.

  12. Miira

    Sinillä sujuu täälläkin! Jokseenkin siivous aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. 🙉

  13. Mira

    Sinillä siivous sujuu ja muillakin tuotteilla. Imurointia harrastetaan viikottain mutta lattioiden luutuaminen tahtoo jäähä. Taapero on innokas apulainen varsinkin imuroinnissa 😊

  14. Sippura

    Inhoan siivoamista, mutta kyllähän se hyvillä välineillä multakin sujuis. 🤣

  15. Salena

    Sinillä sujuu😊en tosin kyllä ole mikään innokas siivooja,mutta josko sitä nyt syksyn tullen saisi vitosvaihteen päälle😀

  16. Pauliina

    Aiemmin heilui imuri ja moppi vähän harvemmin, mutta nyt tuo 7kk poika ryömii jo kovaa kyytiä joka paikkaan ja hienolla pinsettiotteellaan vetelee kaikki löytämänsä muruset napaan, joten siivousta täytyy tehdä hieman useammin! Ostoslistalla meilläkin varsi-imuri helpottamaan pikaista imurointia ja tuo pikamoppi ois myös huikee!

  17. Elisa

    Sinillä siivous sujuu👌🏻 Itse tykkään paljon Sinin tuotteista, ne ovat mielestäni todella laadukkaita ja niitä on mukava käyttää. Näin muuton keskellä siivous oikeen korostuu. Pitäisi tämän hetkinen asunto saada siihen kuntoon, että uuden asukkaan on mukava tulla, sekä samalla siivota meidän uutta ihanaa kotia. Meillä koira, josta karvaa irtoaa ihan riittämiin,pitää huolen, että meillä täytyy siivota päivittäin jos haluaa pitää kodin siistinä (ja minähän haluan), sekä samalla tulevan vauvan puolesta haluan että pinnat ovat siistinä, eikä mitään ylimääräistä löydy esim lattioilta.

  18. Miia

    Itse en juurikaan ole käyttänyt Sinin tuotteita, vaikka mieli on tehnyt! Hieman se on ollut budjetistakin kiinni.. laatu maksaa 😉 Meillä siivotaan päivittäin isoimmat roskat ja järjestellään, useamman kerran viikossa imurointi, pölyt ja moppaus onkin sitten jäänyt harvemmaksi.. Meidän perheeseen kuuluu vanhemmat ja 3 teiniä, 2 kissaa ja lauma hamstereita 😀

  19. Katri

    Sinillä siivous sujuu! 😁 Sini tuotteita löytyy ennestäänkin mutta etenkin tuo pikamoppi olisi tervetullut.

  20. Larre

    Meillä siivous sujuu sekalaisella tarvikevalikoimalla, myls Siniä kyllä löytyy😁 Parasta meillä on keskuspölynimuri ja kodinhoitohuone, jotka helpottavat siivousta ja sen ylläpitoa!

    • Anna-Liisa

      Kyllähän se siivous ei ole mieluisimpia juttuja mutta toki se on hoidettava ja hyvillä, jouhevilla vermeillä. Meillä niin lapsuuskodissa kuin omassakin on aina ollut joku Sini-tuote. Viimeisimpänä uutuutena ostin lattiaviemäriin semmosen lattiakaivosuodattimen – hyvä ostos! Ostan myös vuosittain jonkin Sini-tuotteen vaaleanpunaisen tuotteen.

  21. Marjo

    Osittain sujuu sinilläkin, uutta koiranpentua odotetaan saapuvaksi ja silloin olisi kyllä pikamoppi paikallaan!

  22. Ida

    Pikamoppi kuulostais juuri nyt hyvin tarpeelliselta, kun esikoinen alkaa liikkumaan ja ryömimään pitkin lattioita. Kolmen koiran taloudessa saisi edes vähän vähemmäksi lattialla olevan lian, karvan, kuran määrää.
    Siivoussetti tulisi siis tosi tarpeeseen, hyvät välineet takaa tässäkin lajissa hybän suorituksen.

  23. Katri

    Sinillä siivous sujunut jo sanoisinko ainakin lähes 3vuosikymmentä. Vuorotyöläisenä siivoon kun ehtii ja jaksaa. Pikamoppi uutena kiinnostaa kovasti.

  24. Sirkka

    Hyvillä välineillä mukava siivota. Usein,kun siivoaa niin ei ole paljon kerralla siivottavaa.

  25. Paula

    Sinillä siivous sujuu täälläkin, mulla kolme kissaa, ni siivottavaa riittää 🙂

  26. Minna

    Mä en oo ikinä tykännyt siivoamisesta, vaikka tykkään siisteydestä 🙈 kaikki imuroinnista lähtien on pakkopullaa ollut aina. Kahden koiran ja yhden lapsen taloudessa siivottavaa toki riittää. Ja Sinin tuotteet on kyllä laadukkaita ja hyviä, peukku etenkin tolle vaihtopää tiski harjalle 👍 meillä se on ollu käytössä jo pitkään, vaikka on vähän kalliimpi mut tykkään kans kun tulee vähemmän muovijätettä kun tarvii vain ne päät vaihtaa uusiin eikä aina koko harjaa 😊

  27. Teija

    Käytössä on monia Sinin tuotteita.
    Meillä laitetaan tavarat yleensä käytön jälkeen omille paikoilleen ja näin ollen viikkosiivous hoituu helposti ja nopeasti.

  28. jiip

    Itseltä löytyy vaihdellen eri tuotemerkkejä. Osa varmasti peruja siltä ajalta kun vanhempien luona vielä asuin ja minkä valmistajan tuotteita äiti sillon suosi 😊

    Itsellä tulee viikottain vähintäänkin imuroitua, pyyhittyä pölyt ”pikaiseen” ja pestyä vessa / kylpyhuone. Nyt oottelen pakkasia, jotta sais kaikki irtoavan parvekkeelle tuulettuu 😃

  29. Tarja

    Meillä myös kaksi aikuista,yksi lapsi ja kaksi koiraa 🙂 Eli siivottavaa riittää. Sinin siivousvehkeet on tuttuja.Joka päivä kun tekee ylläpito siivousta niin ei tarvi hirveitä suursiivouksia tehdä. Tuo pikamoppi kuulosti kivalta 🙂

  30. Eve

    Yksin elelen ja pidän että kotini on siisti. Vaikka on pieni asunto saa olla siivoamassa joka viikko ja moppaaminen itselle on aina epämiellyttävin mutta ehkäpä pikamoppi muuttaisi sen myös minulle mukavammaksi ☺

  31. R

    Sinillä sujuu! Lähes joka päivä imuri heiluu, kun koira, kissa ja lapsia ☺ moppi heiluu × 2 viikossa ja tarpeen mukaan 😊

  32. Hanna

    Sinillä siivous sujuu 😁 mies hoitaa siivoamisen ja minä välineiden hankinnan. Unelmadiili siis, 3vuoden yhdessäolon aikana en ole siivonnut kertaakaan 😅😂

  33. Mariem

    Pika mopolla tai millä tahansa kunhan on siistiä 😆

  34. Hanna

    Sinilläpä siivous sujuu täälläkin, mutta alkaa olemaan vanha jo niin heikossa hapessa, että uutta kaipais 😊

  35. Maikki

    Käytössä vähän kaikenlaisia tuotteita 😊 toi paketti tulis kyllä tarpeeseen tällaisen reilu 1 vuotiaan kanssa, joka kovasti opettelee itsenäistä syömistä 😅

  36. Serianna

    Aiemmin Sinillä siivous sujui, ja tykkäsin kovasti. Tällä hetkellä naapureiden kanssa yhteiset siivousvälineet ja omia kyllä kovasti kaivattaisiin! 🙂

  37. Hanna

    Sinillä pääsääntöisesti. Juurikin perusteellinen moppaaminen on inhottavaa, mieluusti voittaisin siihen tämän uuden vaihtoehdon, pikamopin! 😊

  38. Kati

    Sinillä siivous sujuu, koira-ja lapsiperheessä sitä riittääkin😁 Arkea helpottamaan ollaan hankittu siivousvälineet nopeasti saataville niin ylä-kuin alakertaan, joten pikasiivous hoituu helposti ilman välineiden raahausta kerroksesta toiseen (tämä oli jotenkin ylitsepääsemätön tehtävä ja siivousta lykkäävä asia aikaisemmin, nyt ei ole enää tekosyitä😂). Pikamoppi kuulostaa mahtavalta lisältä, saisi kuraiset tassunjäljet helposti huitaistua lattiasta.

  39. Juli

    Täällä siivotaan sekalaisilla siivoustarvikkeilla, joista löytyy myös Siniä 😀 Tykkään muuten siivouksesta, mutta lattioiden pesemisestä en yhtään, joten pikamoppi olis meillekin hyvä koiratalouteen! 🙂

  40. Milja

    Vasta muuttaneena vielä on iso osa siivousvälineistä hankkimatta, vaikka tykkään siivota päivittäin 😀 ihan lemppareita siivouksessa on ihmesienet!

  41. Emma V.

    Siivous ainakin yrittää sujua Sinillä, mutta suurperheessä sitä sotkua kyllä tulee ja paljon 😀

  42. Sohvi

    Siivous sujuu laiskasti, oon laiska siivoamaan! Se on siinä mielessä välineurheilua, että kyllähän näppärät, helposti käytettävät välineet tekevät siivouksesta mukavampaa. Erityisesti kaakeliharjalle ja pikamopille olisi käyttöä.

  43. Miia

    Taitaa olla meillä kaikki siivousvälineet Siniä 🙂 Kerran viikossa on siivouspäivä, mutta ei kyllä mitään suursiivouksia viikottain vaan ihan perussiivousta.

  44. Sanna

    Kyllä Sinituotteen siivousvälineet ovat aina olleet luottotuotteita! Pikamoppia olisi mahtavaa päästä testaamaan 🙂

  45. Sonja

    Tuttu on tuo Sinin tunnuslause ja joitain tuotteita löytyykin valmiiksi myös meidän siivouskomerosta. Kahden aikuisen kodissa siivousta tehdään päivittäin vähän kerrallaan, joten suurempia siivouspäiviä tarvitaan hyvin harvakseltaan.

  46. Emmi

    Ehdottomasti sini on ollut siivoustuotteista paras. Rakastan siistiä kotia, siivoisi useammin jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja 😉

  47. Else Hemming

    Sinillä siivous sujuu. Neljän lemmikin omistajana pikkusiivous tehdään päivittäin.

  48. Blonette

    Osa on Sinin tuotteita ja osa muita. Hyvillä välineillä on niin paljon parempi siivota 🙂

  49. Maria Pulliainen

    Meillä sujuu siivous ihan päivittäisenä askareena, tykkään kyllä siibota, mutta lattioiden pesu on yksiä inhokkipuuhia! Siihen tuo pikamoppi voisi olla kätevä. Siniä löytyy suurimmaksi osaksi, mutta välineet alkavat olla kuluneita, joten olisi uudistuksen aika!

  50. Jessica

    Mies siivoo useammin kun minä 😁 ainakin kerran viikossa imuroidaan ja pintoja pyyhitään usein! Kotona asuu koira ja kohta 2 v poika 🙂

  51. Sini Mustonen

    Koiraperheessä meilläkin on siivottava usein! Imuri on esillä päivittäin, hieman isommin siivotaan parin-kolmen päivän välein. Sinillä toki!

  52. Milla

    Kahden kolmivuorotyöläisen huushollissa on aina pieni sotku. Arjen helpottamikseksi hyvät siivousvälineet olisivat luksusta. Sini on vielä hieman tuntemattomampi meille, eli nyt olisi hyvä hetki tutustua 😊

  53. Johanna

    Muutamia sinin tuotteita omistan ja eron huomaa verrattaen muutamiin halvempiin versioihin, joita joutuu uusimaan useammin. Tämä tietenkin harmittaa sillä muovijätettä syntyy enemmän. Tällä hetkellä testissä on kemikaalittomat siivousaineet. Kylpyhuone ja keittiö puhdistuu vedellä jossa on sekoitettuna soodaa. Wc pöntön pesussa käytän lisäksi etikkaa. Päivittäinen kemikaalikuorma itselle sekä luonnolle on melko valtava joten yritän edes muutamassa asiassa vähentää. Lisäksi pyykki pestään pesupähkinöillä ja lorauksella etikkaa. Suosittelen, siinä säästää myös rahaa 🙂

  54. Heidi

    Siivous saisi sujua paremmin. Olen liian laiska siivoaja. Pikamoppia olisi kiva kokeilla 👍

  55. Hane

    Sini tuotteet on osittain tuttuja. Uudet siivous välineet olis kyllä uuteen kotiin kivat🙂 meillä siivotaan aina, kun tarpeellista. Eli esim keittiön lattian moppaus joka toinen päivä 🙈

  56. Jenna

    Pikasiivoukset pitävät kodin riittävän hyvässä kuosissa. Joskus sit perusteellisemmin jos jaksaa. 🙂

  57. Annamariiia

    Kyllä nää Sinin tuotteet vaan on hyviä ja siivouskin on hieman mukavampaa hyvillä vehkeillä 😉

  58. Maisamiisa

    Pääasiassa sinillä, koska kotimainen 🙂 useamminkin vois kyllä sujua, ollaan vähän laiskoja noissa siivouspuuhissa 😀

  59. Taikkuli

    Moikka! Tykkään suosia suomalaisia palveluita ja tuotteita. Sini-tuotteet ovat paitsi suomalaisia, myös todella laadukkaita tuotteita ja siksipä Sini näkyykin meidän perheen siivouskaapissa! Toiset tuotteet saavat useammin ja toiset harvemmin ulkoilutusta, mutta käyttöä on. Meillä siivotaan säännöllisen epäsäännöllisesti kaiken kaaoksen keskellä. 😀

  60. Maija

    Siivous sujuu vaihtelevasti! Nykyään pikku juttuja joka päivä 3 pienen lapsen kanssa! Siniä suositaan meilläkin koska kotimainen ja mielestäni hinta-laatu suhde kohtaa!

  61. Soile

    Siivous sujuu aika usein Sinillä, välineet ovat laadukkaita ja kestäviä!

  62. Laura

    Omasta lapsuudesta Sini-tuotteet on jo tuttuja ja ekaan omaan kotiin aikoinaan muuttaessa ei muut tuotteet tulleet kuuloonkaan. Wc- ja tiskiharja tällä hetkellä S-ryhmän omaa halpissarjaa kukkaron keveyden vuoksi, mutta moppi ehdottomasti Sinin 🙂 siivous sujuu kuin siivillä!

  63. Karoliina

    Meillä vauva, taapero koitataloudessa siivous sujuu miten sujuu. Ollut pidempään tarkoitus uusia kaikki siivoustyotteet Sini tuotteiksi että siivous todella sujuisi jouhevasti arjen keskellä. Jotenkin se vain aina unohtunut ja muistuu kun kaivaa vaikeaksi todetut siivousvälineet esiin. Eli voittotuotteilla todella olisi käyttöä ja arvostusta löytyy kierrätysmuovista ja ennen kaikkea kotimaisuudella 👍🏻

  64. Jone

    Sinillähän se joka viikkoinen siivous sujuu,kaksi kissaa kotona niin puhdasta pitää olla.. 🙂

  65. Sari

    Jep täällä kans Siniin luotettu omakotitalon siivouksessa alusta asti! Mahtava arvonta, kun oikeasti todella tarpeellista tavaraa jaossa! Ja meillä tällä hetkellä 2 alle 4v lasta, eli pikamoppi olis todella todella tarpeen! 😉

  66. Timo

    Moi. Meillä sujuu siivous Sinin ja Viledan yhteistyöllä.

  67. Kaisa

    Siivous sujuu vaihtelevalla innokkuudella, mutta hyvin suurelta osin Sini-tuotteilla.

  68. Satu

    Sinillä meilläkin siivous pääosin sujuu. Tällä hetkellä, kiireisenä reilu 1 vee lapsen vanhempina, haaveillaan, että palkkaisimme siivoojan käymään edes kerran kuussa tekemään hieman isomman siivouksen.

  69. kukka

    En pidä siivoamisesta, mutta inhoan sotkua ja likaa, jolloin siivoaminen on jatkuvasti välttämätöntä.

    Sini on mun suosikkisiivousmerkki.

  70. Eeva

    Pääasiassa siivous sujuu Sinillä. Todennut laadukkaiksi tuotteiksi. Lasten mielestä olen siivoushullu. 🙂 Myönnän, että olen tarkka siitä, että on siistiä ja puhdasta.

  71. Päivikki

    Tykkään siivosmisesta, mutta välineiden on oltava hyviä😉 Pikamopista en ole kuullutkaan ja heti heräsi mielenkiinto. Lapsiperheessä ja isossa omakotitalossa tuolle mopille olisi varmasti käyttöä.

  72. Heli

    Siivous sujuu vaihtelevalla menestyksellä 2v apurin kera 😀

  73. JennaO

    Sinillä mennään! Siivous ei varsinaisesti kuulu lempparipuuhiini, mutta hyvät välineet tekevät siitä siedettävää puuhaa. Koitan ajatella siivouksen liikunnan kautta ja siten, että siinä saa kyykkyä, ojentelua ja venytystä mukavasti. Hyvä musiikki taustalle niin kyllä lähtee!

  74. Susanna k

    Kyllähän siivoukseen kuluu viikossa aikaa.. varsinkin lapsi- ja koirataloudessa. Sinin tuotteet ovat kyllä hyviä. Siivous ei varsinaisesti mielipuuhiin kuulu, mutta on siitä perus siisteydestä huolehdittava. Se on ihanaa, että lasten antaa osallistua kotitöihin pienestä pitäen. Meilläkin reilu 2v neidillä omat tehtävät siivouspäivälle ja auttaa muutenkin kotitöissä, kuten kauppakassien purkamisessa.. toisinaan turhankin innokkaasti 😀

  75. Susanna k

    Tulikohan äskeinen kommentti perille ollenkaan… noh, siivous on kuitenkin pakollista. Sinin tuotteet on hyviä 🙂

  76. Elisa

    Pääasiassa Sinillä, joskus jollain muullakin, mut uudelle huippumopille ois kyllä tarvetta… ja Sini on kyllä luottomerkki, joten ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂

  77. Elisa

    Siivoaminen sujuu vaihtelevasti 😅 Ajan kanssa siivoaminen on parasta terapiaa! Kiireessä kodin sotkuisuus lisää stressiä entisestään. 😬

  78. Ansku

    Siivousintoilija täällä! Monet tuotteet meillä kotona on Siniltä, muutamien virheostosten jälkeen, koska Sinin tuotteet on kestäviä ja muutenkin haluaa tukea suomalaista jne.

  79. Mallukka

    Sinillä ja isännän kanssa vuosien myötä hioutuneella työnjaolla sujuu:

  80. Katri

    Seinillä siivous sujuu, hyvät välineet on kaiken a ja o 😊 Lisäksi hyvä musiikki.

  81. Heidi K

    Sujuu aika sekailailella seurakunnalla 😀 Voisi hyvinkin olla pienen päivittämisen tarpeessa!

  82. Heidi

    Siivous sujuu sekalaisella setillä vaihtelevalla innolla.

  83. Katya

    Siivooja käy 2krt/kk

  84. Jensu

    Siivous sujuu Sinillä ja muilla merkeillä. Perheessä on vastikään kiinteät aloittanut vauva eli siivottavaa riittää.

  85. Sarppa

    Mun opiskelijakämppä kaipais kyllä kunnon siivousvälineitä

  86. Anne

    Meillä valitettavasti siivoaa suurimmaksi osaksi poikaystävä mun sairauden vuoksi. Tosin hän sitten siivoaakin paremmin kuin minä 😂

  87. Kaisa

    Lastalla ja luutulla olen aina lattiat pessyt, mutta tuommoinen pikamoppi olis bueno! 👌 Tulisi varmasti siivottua useammin.

  88. Heidi

    Siivous sujuu sinillä. Oikeastaan muita merkkejä ei ole edes koskaan tullut kokeiltua.

  89. Sanna H.

    Sinillä siivous sujuu😊 ja varsinkin silloin, kun siivousvermeet ovat kunnossa! Täälläkin huushollissa riittää siivoomista. Siitä pitää huolen kolme Englanninspringerspanielia💙

  90. Emilia

    Sinillä meilläkin ja varsiimurilla. Uudelle pikamopille olisi tarvetta🙂

  91. Sini

    Oih! Pikamoppi! Semmoinen olisi pakko saada! Saisi paalupaikan keittöstä! 3 lasta (8v, 2v ja 1v + masuasukki) ja 2 aikuista! Sotkua riittää varsinkin 1 ja 2 vuotiaan toimesta ja KYLLÄ Sinilliä siivous sujuu parhaiten <3 😊

  92. Sini

    Osa siivousvälinestä taitaa olla Sini-merkkiä, vaikka muitakin löytyy.
    Meilläkin siivottavaa riittää; koira, omakotitalo ja pian esikoinen syntymässä 🙂
    Eli tarvetta tälle setillä kyllä olisi.

  93. Helmiina

    Jep, Sinin moppi löytyy tästäkin perheestä. On kyllä koirien ja taapero kanssa tarpeen. Meidän taaperon siivousinto vaihtelee, mutta tiskikoneen tyhjentäminen on aina mukavaa myös herran mielestä. Meillä myös saa lapsi osallistua siivoukseen, toivon että sitä kautta myös oppii siivoamaan ja näkee että joku sen työn kuitenkin tekee ja siihen on hyvä osallistua!

  94. Sanna Lankila

    On Siniä ja muitakin merkkejä!
    Mopit Siniltä on kyllä verrattomia, varsi kestää paljon paremmin kuin halppis merkeillä 😊

  95. Minna

    SInillä pitäisi sujua, mutta kun ei suju. Olen nimittäin hirveän laiska siivoamaan 😉
    Ikuisuuksia vanha Sinin moppi odottaa kaapissa käyttöään. Tavarat ovat kyllä järjestyksessä, mutta esimerkiksi asuntomme lattioita ole mopattu kertaakaan sen jälkeen kun muutimme uuteen asuntoon 2,5 vuotta sitten 😀
    Sinin tiskiharja tosin on kovassa käytössä.

  96. Hanne

    Siivous hoidetaan meillä pääasiassa Sinin tuotteilla, laadukkaita kun ovat. Apurina innokas 3,5 vuotias neiti. 😍 Tuota pikamoppia oon jo kaupassa hypistellyt, tulisi tarpeeseen.

  97. maikki

    Sinin tuotteilla sujuu, mutta sujuu myös muillakin 🙂

  98. Miiru

    Molempien vanhempien vuorotyö ja kaksi alle viisivuotiasta poikaa on yhdistelmä, jonka vuoksi siivousvälineiden ja -suunnitelmien on oltava kunnossa. 😄

    Kaakeliharja ja pikamoppi tulisi ehdottomasti käyttöön heti! Niitä meillä ei ole, mutta kylpyhuone kaipaisi jälleen kerran hiukan isompaa jynssäystä. 😊

  99. Seppo

    Kahta en vaihda milloinkaan, kultaa ja Sinin siivousvälineitä.

  100. Kata

    Sekalaisella seurakunnalla, mutta Sinillä myös! Varsi- ja rikkaimurilla siivous on mukavempaa juurikin sen helppouden takia, ei tarvitse johdon kanssa temppuilla! 😀

  101. Iida

    Pölyt pyrin pyyhkiin kerran viikossa. Imuroida täytyy useammin. Lattiat siivotaan silloin kun ne moppia kaipaavat. Tykkään pitää erityisesti keittiön ja vessan puhtaana. Siivous sujuu sekä sinillä että muillaki.

  102. Pee

    Siivous sujuu sählähten sinillä ja tolulla! 😀 Kaksi pientä tyttöä pitää huolta siitä, että tahmaa tulee eikö siivous ole tylsää – ei niin tehokasta! 😀 – kahden apulaisen kanssa!

  103. Soile Nikander

    Olen hieman boheemi siivousasioissa, joskus pinnat välkkää ja toisinaan pölykoirat laukkaa. Sini välineitä on pääkäyttöisesti taloudessa. En ole ehtinyt vielä uusinta pikamoppia hankkimaan. Mikrokuituliinoja eri värisenä löytyy päivittäisiin siivouksiin.

  104. Sinilläsiivoussujuu

    Sinillä siivous sujuu meilläkin, toki on muitakin tuotteita. Siivousintoa vaan pitäisi vielä löytää enemmän. Ehkä tämä paketti auttaisi siihen 😊

  105. Heli

    Rakastan ylikaiken puhdasta kotia, mutta olen
    silti onnettoman huono siivoamaan. 🙈 emme itseasiassa edes omista lattiamoppia vaan lattiarätin kanssa konttaan paikat läpi. 😃

    Sen on kyllä tässä huomannut, että kun on taapero sekä koira niin siivota pitäisi oikeastaan koko ajan. Ehkäpä se oikeilla tuotteilla onnistuisi paremmin! Jos ei arpaonni nyt suosi niin lupaan tässä kyllä itselleni, että käyn hankkimassa kunnon siivousvälineet niin ehkäpä se siivouskärpänen puraisisi minuakin vähän useammin.👌😀

  106. Kristiina Viitanen

    Parasta siivousta Sinillä

  107. Anni

    Siivoushommat ajoitan yleensä torstaille, koska perjantaina on kiva tulla töistä puhtaaseen kotin. Jos jostain syystä torstaisiivous jää väliin, alkaa lauantai sitäkin ahkerammalla jynssäyksellä. Viikkosiivoukseen kuuluu imurointi, lattian pesu ja perusjärjestelyt, mutta kun joka päivä tekee vähän jotain niin ei se viikottainen siivoushetki kestä kuin reilun puoli tuntia, vaikka omakotitalossa asutaankin. Eri asia on sitten ne hirvittävät maaniset kaakelinhinkkaustalkoot, jotka saa kanssa-asujan pakenemaan äkkiä johonkin kauas!

  108. Suski

    Kyllä, meillä siivous sujuu sinillä 🙂 yhtä mieleen jäävä lause, kun esim: ”Simo vaatehuoneelta moi” 😀 😀 pyrin valinnoissani käyttämään suomalaisia tuotteita ja varsinkin lähialueen tuotteita 🙂 Mulle on tärkeää, että siivoustuotteet on helppokäyttöisiä ja mm. juurikin tuo säädettävä varsi on loistokeksintö! Pidän myös tärkeänä, että vessaharja ja tiskiharja jne vaihdetaan tarpeeksi usein. Se on myös osa siisteyttä. 🙂

  109. Mervi

    Olen innostunut siivoamisesta sitä enemmän mitä vanhemmaksi olen tullut, ja todennut myös että vähempi siivoustarvikemäärä innostaa siivoamaan paremmin, kun välineet ovat toimivia!

  110. Veera

    Varsi-imuri helpottaa asunnon puhtaana pitämisessä, aina ei jaksa ja ehdi kaivaa isoa imuria esille. Harvemmin tulee mopattua, juurikin sen työläyden vuoksi, joten olisi kiva päästä kokeilemaan pikamoppia!

  111. Veera

    Sinillä sujuu siivois ja siivottavaa kyllä riittää jokaiselle päivälle kahden koiran taloudessa, varsinkin kun toinen on pitkäkarvainen ja ulkoillaan paljon metsässä. Välillä tuntuu että kantautuu puoli metsää mukana kotiin. Joten sini on kyllä täystyöllistetty meillä 🙂

  112. Iris

    Siivoaminen ei kuulu mielipuuhiin, mutta oikeilla välineillä siitä saa miellyttävämpää. Ja juuri näitä helppoja ratkaisuja kaipaa itsekin, varsi-imuri jo löytyy, mutta tuollainen pikamoppi kuulostaisi hyvältä myös! Iloisena ottaisin siis palkinnon vastaan 🙂

  113. Soile

    Hyvin sujuu Sinillä ja muillakin😊 Siivous on mukavaa jos on kunnon välineet.

  114. Julia

    Siivoan meidän 3 kerroksinen paritalo perusteellisesti kaksi kertaa vuodeesa: ikkunoiden ja tekstiilien peseminen, verhojen vaihto, kylppärien ja saunan peseminen. Viikottain imurointi, pölyjen pyyhkiminen, lattian peseminen. Anoastaan ikkunapesusetti mulla on Sinin. Olen harkinnut ostamaan talon jokaiselle kierrokselle oma siivous setti. Täällä hetkellä kannan siivousvälineet kerroksesta toiseen🙂Tykkään kun talossa tuoksuu puhtaalle.

  115. Heidi

    Sekalaisilla välineillä mutta Siniäkin löytyy 🙂

  116. jasmine

    ehkä yksi tai pari tuotetta on siniä muuta jotain muuta. mutta joo yritän edes 1 viikossa niillä halpisversioilla siivota mutta ei suju yhtä hyvin kuin tanssi

  117. Henna

    Siivous tapahtuu meillä aika sekalaisilla välineillä, Siniäkin joukossa. 🙂 Päivittäin ylläpitosiivousta (tasojen pyyhkimistä, tavaroiden järjestelyä yms.), isompi siivous noin kerta viikkoon.

  118. Minna

    Perussiivous sujuu meillä kissataloudessa säännöllisesti-Sinillä! Pölyjä saisi olla useammin pyyhkimässä 🙂

  119. Kirsi

    Tosi vanhalla sinipiialla sujuu lattioiden pesu. Käytössä myös Sini tiskiharja sekä Sini juuresharja .Myöskin käytössä Sini lattiakaivonsuodatin.

  120. Päivänsäde

    Osa tuotteista on Siniä, loput sekalaista 🙂 Meillä mies siivoaa useammin kuin minä, mutta isoimmat hommat tehdään yhdessä 🙂

  121. Tinde

    😂😂😂 minä korvsmato! Joo tuotteet tuttuja ja lapsiperheessä kyllä siivoustarvikkeitä kuluu! 😅

  122. Anne Hopiala

    Työharjoittelussa opin juuri käyttämään kunnon välineitä, kuten levymoppia, joten välineistö on menossa uusiksi kotonakin – joskin levymoppi on sinne liian suuri. Pikamopista en ollut kuullutkaan! Miesystävällä asiat ovat vielä huonommin – hän ei pystyi siivoamaan, joten minun on tehtävä se, jotta viihtyisin hänen luonaan. Mutta työvälineet ovat minun ikivanhoja lahjoituksiani, ja sokerina pohjalla mummovainaan antiikkinen, haiseva, rikkinäinen ja epäergonominen imuri! Aargh!

  123. Pauliina

    Kyllähän siivous on hyvin pitkälti välineurheilua, ja Sini varsin tuttu ja tunnettu laadukkaista välineistään. Koiraperheessä imuria tulee heilutettua ahkerasti, mutta moppaaminen on todella vaivalloista jo ajatuksen tasolla. Olisipa kiva päästää testaamaan tuota pikamoppia, josko inhokkihomma muuttuisikin sen myötä lemppariksi 😉

  124. Erja

    Sinillä sujuu ja taitaa olla pari muuta merkkiä komppaamassa 🙂. Kaks aikuista ja haukku sotkee riittämiin 🍁

  125. Helena Nylander

    Siivous sujuu sinillä ja lapset mukaan siivoamaan. Tarvetta olisi pikamopille.

  126. tiitu

    Kolmen alle 6v. lapsen taloudessa saa siivota kokoajan 😅 tuntuu, että pikasiivouksella mennään🙈

  127. Kirsi

    Hyvin sekalaisilla siivousvälineillä mennään, siivousvälineiden päivitys tulisi tarpeeseen! Teemme kotona myös asiakastyötä, joten kodin on aina oltava ns vierassiisti. Usein siivouksen joutuu tekemään kiireessä.

  128. AH

    Sinin tuotteilla sujuu meilläkin. Katson aina, että Sini tuote on kyseessä ostanpa vaikka tiskiharjan. Molemmat siivotaan ja robotti imuroi nyt kun imuri meni rikki ja ei ole varaa ostaa tällä hetkellä kunnollista imuria.

  129. Veera Pikkarainen

    Osin sinillä, osin itse kudotuilla/virkatuilla liinoilla. Pääasiassa minä olen se joka siivoaa, mutta toisinaan myös mies ja lapset.

  130. Kati sefedini

    Sinillä sujuu pakolliset siivoukset, ei mitään lempipuuhaa kuitenkaan..

  131. Marja Majuri

    Sinillä siivotaan jo toisessa polvessa, eli äidin opeilla mennään ja omat lapsetkin jo Sinillä siivovat omat kotinsa.

  132. Johanna

    Tällä hetkellä siivous (tai moppaus) ei suju millään, koska meillä katkesi moppi! 🙁 Tulisi siis todella tarpeeseen tämä setti.

  133. Leena

    Sinillä minäkin siivoilen yhden naisen ja koiran taloudessa 🙂

  134. Ida

    Siivous sujuu jotenkuten, lisää välineitä kyllä tarttisi 😀

  135. Katri

    En muista kyl minkä merkkinen mahtaa mei moppi olla, onhan tuo jo 6 vuotta vanha.. 3 koiraa ja 2 kissaa tuo ihan hyvin aihetta siivoukseen 😀

  136. Henna

    En oo varma onko Siniä. Siivousvälineet on miehen vanhoja. Useammin pitäisi siivota, vieraita kun tulee niin on siistiä. Eli en toivo yllärivieraita 😅 pikamoppi tulisi todellakin tarpeeseen! Uusilla välineillä tulis useammin siivottua 😊

  137. Katia

    Sinin tuotteita on meilläkin käytössä,pikamoppi olisi kyllä kätevä.

  138. HEIKKI

    Sinillä sujuu, tarkemmin joitakin kertoja vuodessa, piensiivousta harva se päivä.

  139. Jossu

    Olen lapsesta saakka tykännyt järjestyksestä ja siivouksesta ja nuo Sinin tarvikkeet olisivat loisto juttu 😁

  140. Johanna

    Ehdottomasti ja vain sinituotteilla siivous sujuu. Meillä se on jäänyt omille olkapäilleni, mutta olen iloinen, että kaikki kolme tytärtäni ovat ottaneet oppinsa ja siivoavat ( tosin heillä siivoavat myös kumppanit9 ahkerasti kunnon välineillä!

  141. Iina

    Sinillä meilläkin siivotaan. Haaveissa olis rikkalasta ja -säiliö systeemi. Huonepölyä tänään irrotin lattioilta, ensin imurilla, sit pesu ja vielä irtosi teräväkuivaimella muutama villakoira!!

  142. Mari-Johanna Knuutti

    Sinillä siivous sujuu tai oikeastaan sujuisi, mutta koen myös työläänä normi moppaamisen ja siksi pikamoppi tulis meillä enemmän kun tarpeeseen. Haluaisin löytää siivoamisen ilon sitä kautta.

  143. Jonna

    Siivous sujuu nykyään mahdollisimman ekologisilla tuotteilla, joten oli ihana kuulla että Sini-tuotteita on myös vastuullisesti tuotettuina 😊👍🏼

  144. Erja

    Sinillä on siivous sujunut jo pidempään. Joskus kokeiltu muuta, mutta aina palattu siniin. Joka päivälle löytyis siivottavaa kahden lapsen, koiran ja kissan jäljiltä. Onneksi vanhin neiti 2.5vee on oivana apuna äidille ja isille. Uusi siivous setti tulisi kyllä todelliseen tarpeeseen, pikamoppia odotellessa…

  145. Jenny

    Sini on ainoa oikea mitä siivousvälineisiin tulee. Paljon kertoo se, että käytössä on edelleen sama moppisysteemi kuin minkä ostin ensimmäiseen omaan kotiini. Moppiosa on sentään vaihtunut 15v. aikana. 😅

  146. Jari

    Sinituotteet on parhaita:). Vaikka vähemmälle käytölle jäänyt kun palkattiin siivooja mut kyl sitä pieniä sotkuja kahden hengen taloudessakin tulee siivouskertojen välissä😉. Vaikuttaa oivalta toi pikapesun😏.

  147. Tiina

    Meillä imuroi iskä ja rättihommat kuuluu pääasiassa mulle. Siniltä käytössä ovat ainakin tiskiharja, varrellinen (ei teleskooppi) lattiaharja, matonpesuharja, kaakeliharja, ikkunapesin, ikkunalasta, pieni teräväkuivain ja rikkaharjasetti. Pikamopille voisi löytyä käyttöä tästäkin taloudesta. 🙂

  148. Jenni

    Pakkopullaa siivoaminen, on jotain Sini-tuotteita käytössä

  149. Maija H.

    Sinilläpä hyvinkin! Minä mennä viuhdon edellä ja karvakorvat tulevat perässä – työ ei siis koskaan lopu 😄 Mutta ei se mitään, siivous on ihan jees. Ongelma on se, että miesystävä ei raaski satsata Siniin!? Ja mä en kestä mitään huonoja siivousvermeitä. Tämä paketti menisi siis hänen kotiinsa 🤗

  150. Elli

    Pääsääntöisesti siivous sujuu sini-tuotteilla

  151. Marikki

    Kyllä, suurin osa siivousvälineistäni on Sini-merkkiä.

  152. Helmi

    Sinin tuotteilla osaltaan sujuu mullakin, paras ystäväni on ihmesieni <3

  153. Anne

    Varsinkin moppia tulee käytettyä aivan liian harvoin, mutta tämä pikamoppi vaikuttaa todella kätevältä ja voisi lisätä käyttöä. Muutenkin hyödyllinen paketti, joka voisi innostaa siivoamaan niitäkin paikkoja, jotka yleensä jäävät väliin.

  154. Satsa

    Joka päivä siivotaan, muttei Sini-tuotteilla (olisihan se OK kokeilla). Löytyy täältäkin taapero ja koira, niin siivottavaa riittää. Meillä poika kerää myös lelunsa ja pyyhkii pölyjä sekä huitelee lastan kanssa…

  155. rriina

    Siivoaminen on mulle terapeuttista plus se fiilis, kun istahtaa sohvalle ja ihailee kättensä jälkeä. Noilla Sinin vermeillä homma sujuisi varmasti vieläkin paremmin 😉

  156. Jessica

    Siivous sujuu sinillä ja myös muilla tuotteilla. Joskus hyvin perusteellinen siivou,lattiasta kattoon ”jynssäämistä”. Välillä pikasiivous ja siihen pikamoppi sopisi erittäin hyvin 🙂

  157. Sanna

    Meillä asustaan samanlainen poppoo kuin teillä ja Sinit on kovassa käytössä! Varsinkin syksyn keleillä tekee mieli pestä lattia normaalia useammin 😊

  158. Saila

    Äidiltä sujuu siivous, miesväellä on vielä hieman tsempattavaa 😀

    Sinin siivousvälineet on kyllä huippuja!

  159. Jess

    Siivous sujuu milloin milläkin!

  160. Niina

    Meillä siivous sujuu pääsääntöisesti muilla tuotteilla kuin Sinillä, siksi olisikin ihana päästä testaamaan Sinin tuotteita.
    Meillä on juuri kaksi-vuotta täyttänyt taapero jonka syntymän jälkeen siivoamiseen on panostettu enemmän, ehkä koska olen itse enemmän kotona on myös mukavaa että kotona on siistiä! Reilun kuukauden päästä meille syntyy vauva, joten olisi mahtavaa että päivittäiset siivousrutiinit helpottuisivat toimivien siivoustuotteiden myötä! 🙂

  161. MaaritAnneli

    Sujuisi Sinillä vielä sukkelammin jos olisi meilläkin pikamoppi. Keittiö ja eteinen kaipaisivat joka toinen päivä moppia jotta olisi siistiä. Nyt imuroin kahdesti viikossa ja lattiat pesen joka toinen viikko. Sinin vaihtovarsi on hyvä keksintö..siksikin Sini.

  162. Sikkuralla

    Välillä vähän nihkeesti sujuu. Sinillä osittain siivotaan.

  163. Soikku

    Tuo pikamoppi ois meidänkin perheelle huippu, kun pienten lasten kans sais olla jatkuvasti moppaamassa lattiaa, milloin kaatuu muki tai saapastellaan kurasaappailla olkkariin asti..😂 meillä siivotaan kerran viikossa kunnolla, imurointia ja muuta tarpeen mukaan siinä välissä.. ja Sini-tuotteet tuttuja täälläkin, toki uusimisen tarpeessa!😉

  164. Eveliina

    Meillä sujuu, kolme koiraa pitää siitä huolen, että siivottavaa riittää. 😀

  165. Anja

    En ole mikään himosiivooja mutta sinillä siivous sujuu silloin tällöin. 🙂

  166. jaana

    Sinituotteet on tuttuja ja tykkään aina hankkia uutuuksia, kun niitä tulee valikoimiin.

  167. anna

    Uuden kodin siivous sujuu Sinillä ja vähän muillakin tuotteilla. Päivittäin laitellaan tavarat paikoilleen ja kerran viikossa heilutellaan imuria sekä pölyhuiskaa 🙂

  168. Kristiina

    Itseasiassa kyllä meillä on lähes kaikki siivousvälineet, wc-harjaa ja tiskirättiä myöten Siniä! En ollut edes tajunnut koko asiaa ennen, kun nyt kun luin sun postauksen 😁. Tiskiharja, tiskirätti, wc-harjat, lattialasta, ikkunalasta, moppi, pölyrätit… Kaikki noi ainakin Siniä. Meidän pyykinkuivausteline hajosi, niin tilalle ostettiin Sinin versio 👍ihastuttiin paksuihin ripustus”tankoihin” (mitä ne oikein on nimeltään 😄) ja todettiin, että mielummin maksetaan vähän enemmän kestävästä telineestä, kun meilläkin sitä pyykkiä (ja siivottavaa) riittää kahden aikuisen, 6- ja 10-vuotiaiden lasten ja kohta syntyvän vauvan taloudessa. Arvostetaan monessa asiassa laatua ja kotimaisuutta ❤!

  169. Jaana

    Sinillä meilläkin siivotaan ja sujuu paremmin kuin kilpailijoiden vermeillä! Kunnon välineet ovat tie helppoon siivoukseen

  170. Mirva

    Sinillä sujuu kahden pienen tytön avustuksella.

  171. Eeelina

    Kyllähän se hyvin pitkälti Sinillä sujuu. 😀 Koko talo siivotaan yleensä kerran viikossa (okei kesällä saattoi tulla pidempiä välejä) ja sitten tarpeen mukaan paikallisia pikasiivouksia esim. keittiössä pitkin viikkoa.

  172. Pauliina Orkamaa-Blomberg

    Meillä mies imuroi ja pitää lattiat siistinä. Minulle kuuluu kaikki räpellys niinkuin mieheni sitä pöytien ja hyllyjen siistimistä kutsuu. 22 v. aikana ei ole kummankaan koskaan tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa tai riidellä siivouksesta. Meillä se luonnistuu itsekseen kun molemmat viihtyvät siistissä kodissa.

  173. Johanna

    Sinillä se minunkin taloudessa siivous sujuu! Ja nopeasti yleensä sujuukin, en halua siivoukseen käyttää paljoa aikaa. Joka viikko on siivottava ja imuroitava ainakin kerran. Kaksi kissaa levittää hiekkaa ja karvaa ”ihan mukavasti”. Onneksi näin viileämpänä aikana sitä karvaa irtoaa vähemmän kuin kesällä, joten yksi siivouspäivä viikossa yleensä riittää. Lattioita en ihan niin usein pese, mutta tuollaiselle pikamopille voisi olla kyllä käyttöä. Minä ainakin viihdyn siistissä kodissa paljon paremmin, sekamelskassa ei pysty rentoutumaan!

    Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että muovinkeräysastiat pitäisi olla jokaisen taloyhtiön roskakatoksessa! Se varmasti innostaisi vieläkin useampaa kierrättämään muovit. Itse kyllä kerään ja vien ne sitten läheisen marketin pihassa olevalle keräyspisteelle, mutta se vaatii aina erillisen käynnin eikä sitä keräysästiaa muista aina ottaa mukaan, kun kauppaan lähtee…

  174. Katariina

    Olemme juuri muuttamassa poikaystävän kanssa lapsuudenkodeistamme ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Näillä välineillä ainakin siivous sujuisi ja tulisi tarpeeseen 😀

  175. Ada

    Lähes päivittäisessä käytössä on Sinin tiskiharja, johon saa ostettua käteviä vaihtopäitä! Ainut harja, jolla se lika oikeasti lähtee 🙂

  176. Saara

    Sinillä siivous sujuu meilläkin. NIin tiskiharjana kuin moppina. Ja paras on..:)

  177. Iina

    Sinillä sujuu siivous meilläki! Moppaamisen suhteen oon todella laiska, sillon vaan, ku on ihan pakko!

  178. Eeva-Liisa

    Sinin kuivamoppi sekä rikkalapio ja -harja pölyjen ja irtoroskan keräämiseen ovat säännöllisessä käytössä. Kissataloudessa siivottavaa riittää ja imuri on tässä taloudessa se näppärin siivousväline.
    Onpas hieno palkinto arvottavana. ☺

  179. Outi

    SIivous sujuu miehen ja mun yhteistyönä ja välineinä on osa sinin tuotteita ja osa sekalaisia muita tuotteita. Meillä on kaksi pientä lasta, joten joka päivä saa olla rikkaimuri ja tiskirätti kädessä monta kertaa ja kerran viikkoon tehdään sitten suurempi siivous. Ja silti tuntuu että aina on sotkua ja likaa jossain. 😀 Ostoslistalla on pitkään ollut Sinin mopit, mutta vielä ei ole tullut hankittua kun edellinenkin moppi on vielä käyttökelpoinen.

  180. Sinik

    Siivous sujuu vaihtelevasti, välilä eletään pienessä kaaoksessa 🙈 Sini-tuotteita löytyy kyllä, ja hyviä ovat olleet.

  181. C

    Tällä hetkellä huonosti, mutta jos ois Siniä, niin sillä sujuisi varmasti. 😀

  182. Elina

    Sinin tuotteita löytyy, ne tosi hyviä ja kestäviä. Kiva että varsiin voi yhdistää monia eri harja ja lasta päitä. Kultaisennoutajan omistajana siivottavaa riittää, millon pitää pyyhkiä kuolaa lähes katon rajasta, millon harjata hiekkaa eteisestä ja toisinaan moppi heiluu tiuhaan lattioita pyyhkiessä. Tuosta pikamopista en oo aikasemmin kuullut, mutta sellainen on kyllä kotiutettava mikäli arpa onni ei suosi.

  183. Sari

    Myös minulla Sini-siivousvälineitä jo entuudestaan käytössä, tosin seassa myös muiden merkkien tuotteita. Hyvältä kuulostaa tuo pikamoppi, olisi mukava päästä testaamaan! 🙂

  184. Lottis

    Sinin tuotteita on meilläkin, niillä on näppärä siivota koiran rapatassujen jäljet ja omat sotkut 😅

  185. Miude

    Suurimmaksi osaksi Sinillä se meidänkin siivoilu sujuu 🙂

  186. Inga

    Sinillä todellakin siivoys sujuisi.

  187. Mervi

    Sinillä sujuu ja joskus vuosia sitten ostin Roosa-nauha kampanjan aikaiset siivoustarvikkeet. Uusioperheen (kaksi aikuista, neljä lasta) arjessa nopeus on valttia, joten varsinkin toi pikamoppi ois erittäin tervetullut uutuus tähän talouteen. Muutenkin olis hyvä päivittää siivoussettiä.

  188. Anni Salminen

    Silloin ku siivotaan niin siivotaan kunnolla, siis kaikki paikat kotona😁 Imurointia suoritetaan lähes joka päivä eläintaloudesa kun asutaan. Sinillä pestään mm. Ikkunat ja lattiat 😊

  189. Taija

    Ei oikein suju, noinkohan Sinillä sujuisi?

  190. Tiia Levy

    Sinillä sujuu ja pikku taaperon äitinä pikamoppi olis ihan huippu ✌😍

  191. Maaria

    Itseäni on ruvennut pohdituttamaan yhä enemmän ekologisemmat valinnat siivouksessakin, joten tällä Sini-setillä siivous varmasti sujuisi entistä kevyemmällä mielellä 🙂

  192. Tuire

    Melko harvoin sujuu, vois sujua useammin kunnon välineillä.

  193. Hanna Vaahteranlinna

    Meillä siivoaa kotosalla minä ja lapset. En kovinkaan innokas siivooja ole,mutta Sinin tuotteilla se on mukavampaa.

  194. Elisabeth

    Siivous sujuu pääosin imurilla mutta noin kerran kuussa jaksaa ottaa mopin esiin ja luututa lattiat. Siivoussetin päivitys olisi ihana juttu!

  195. Kirsi-Maria castren-Harju

    Sinillä ja Mielellä sujuu ☺️ Pikamoppi piti mainoksen uhrina heti hankkia, vaan on se kyllä kätevä 👍☺️

  196. pipsa possu

    Kipupotilaana siivous haasteellista, mutta Sini tuotteet kyllä käteviä (Y)

  197. Heli

    Sinin moppiin on täällä luotto, helppo heittää likainen mopinrätti vain pesukoneeseen. Varsinkin näillä kurakeleillä sille on aktiivista käyttöä vaikka kuinka koiralauman tassut pyyhkisi ja varren saa säädettyä lapsellekkin lyhyeksi. Ja aivan mahtavaa että Sini-tuotteita tehdään kierrätysmuovista nykyisin!

  198. Siiri

    Mielen imuri ja sinin mopit 😊 Näillä mennään.

  199. Anneli Kuusela

    Ei ole Siniä tällä hetkellä kun kertynyt kaikkea sekalaista tarviketta. Laitoshuoltajaopinnot lopuillaan. Sekaan mahtuu!

  200. Emppu

    Sinillä ja muillakin sekalaisilla välineillä. Siivoaminen on mukavaa puuhaa jos saa rauhassa ja hyvillä välineillä tehdä 😊👌

  201. Anna

    Löytyy niin sini tuotteita kuin muitakin. Hyvillä välineillä siivous on vaivatonta ja mukavaa.

  202. Anna-Maria

    Hyvät välineet nostavat hieman huonon siivoojan melko kelvoksi! 😉

  203. mt

    Inhoon siivoomista yli kaiken mutta alle 30 neliön kämppään olisi jotenkin tyhmää kutsua säännöllinen ulkopuolinen siivooja. Kaikki pikaratkaisut ovat siis mun makuun ja olisi kiva saada testiin nämä Sini-tuotteet jotka eivät ole entuudestaan mulle tuttuja.

  204. Pauliina.K

    Sinillä ja muilla hyväksi todetuilla merkeillä! Joka päivä tehdään pientä siivousta ja viikonloppuisin isompi siivous , joka sisältää ainakin imurointia.

  205. Sini

    Niin ne väittää, että Sinillä siivous sujuu. Aina ei tunnu sujuvan, mutta ehkä tällä upealla setillä se alkaisi luistaa 🙂

  206. Elisamm

    Vuosikaudet ollut jo käytössä sinin lasta + siihen ”pyyhe”. Siivous ei sinänsä oo ihan lempihommaa mutta tykkään että aina on perussiistiä niin sitä tulee kuitenkin tehtyä aika paljon. 😂 Aina mukavampaa tietysti hyvillä välineillä!

  207. marjuli

    Joka päivä jotakin siivousta. Siniä kaipaisin avuksi. Kun tytär huomaa uutuudet, ne siirtyvät hänen kotiinsa ja äiti on taas vailla. Pääasia, et hänelläkin siivous sujuu.

  208. Maisu

    Täällä siivous sujuu nyt silloin kun ehtii. Kaksi pientä lasta pitää huolta että siivottavaa kyllä riittää. Joitakin Sini-tuotteita löytyy ja lapsetkin tykkää kovasti auttaa siivoamisessa. Välineiden uusiminen voisi kyllä tehdä hyvää siivoustulokselle… 😉

  209. Anneli Kaikkonen

    Kyllä ainakin Sinin ikkunalasta löytyy sekä Sinin kierrätettäviä ”tiskirättejä” Pyrin siivoamaan säännöllisesti, sillä itsellänikin, kun on koira. Tuo nivelreuma vaan välillä on pahempana, niin sitä yrittää tehdä siivousta mahdollisuuksien mukaan.

  210. Niina

    Ei ole sini tuotteita nyt käytössä mutta on ollut. Kahden kissan taloudessa pitäisi siivota useammin. Helppous olisi paras keino

  211. ida ihana

    Hyvin sujuu kiito!:) Oikeanlaisten välineiden lisäksi meillä auttaa se, että pidämme kotimme melko siistinä päivittäin ja siivoamme viikottain. Lisäksi olen huomannut yhteenmuuton myötä, että kahdestaan se sujuu huomattavasti helpommin kuin yksin!

    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  212. Sari

    Siivous sujuu pääasiassa Sinillä. Ihan parhaat ja kestävimmät välineet 😊

  213. Hanna Teppo

    Kyllä on paljon sinin siivoustuotteita. Muutama vileda löytyy lisäksi. On tärkeää että siivousvälineet on hyviä😊

  214. Heli Karjalainen

    Sinillähän se sujuu kahden pikku apuri kanssa 😃

  215. muhkura

    Sinillä siivous varmasti sujuisi.
    Oman siivouskaapin sisältö alkaa olla jo hyvin loppuun käytetty, eikä opiskelijabudjetilla hirveästi uusia moppeja ostella.

  216. Sanna Äikää

    Siivous sujuu vaihtelevalla menestyksellä, Sinillä ja muunkin merkkisillä välineillä. Useammin pitäis siivota kun lapset ja koira sotkee ☺

  217. Jonna

    Sinillä meilläkin siivous sujuu💪😊 mutta ehdottomasti kiinnostaisi voittaa tuotepaketti, etenkin tuo moppi kiinnostaa näin 11kk sormiruokailijan äitinä😅

  218. JST

    Kaapissa on Siniä ja vähän muutakin. Tosiasia on että siivous saisi sujua paremmin. Meillä asuu minun ja mieheni lisäksi taapero sekä koira, joiden elämäntehtävä tuntuu olevan sotkeminen. 😅

  219. Kirsi Kataja

    Sinillä tietenkin. 3 kissan kanssa karvoja riittää

  220. Susanna

    Hyvinhän se kuonaa sinillä😊

  221. Noora

    Sinillä siivotaan täälläkin! Perheeseen kuuluu kaksi lasta, jotka myöskin kantavat kortensa kekoon siivous ja sotkemis asioissa! Lapset ovat 2,5v ja 1v2kk ja perheessä vielä kaksi koiraa. Pikamopille olisi siis erittäin kovasti käyttöä meidän perheessä! 😂

  222. Mira Niittylahti

    En osaa sanoa, miten uudessa kodissa siivous sujuu, kun olen vasta kerran ”käyttöönotto” siivonnut sen. Olen kuitenkin varustautunut kahdella imurilla (kaksi kerrosta, molempiin oma). Koiriakin on neljä ja nyt uutena muovimatot lisäksi meillä on laminaattia, joten täytyisi varmaan käydä täydentämässä Sini-varastoa etenkin jos ei arpaonni suosi 😉

  223. Päivi

    Siivous sujuu pakon edessä tehokkaasti!

  224. Monna

    KIITOS KAIKILLE ARVONTAAN OSALLISTUNEILLE!! 🙂 <3
    ARVONTA ON SUORITETTU JA SINITUOTE ON YHTEYDESSÄ VOITTAJAAN!! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *