Monna
Monna

Rohkeasti sinä!

Kyselin jokin aika sitten teiltä, että olisikohan mun blogin nimi syytä vaihtaa pelkäksi Monnaksi vai pitää edelleen ”treenaa” -liite perässä. 🙂 Tai en edes muista kyselinkö, vai pohdinko vain ääneen tätä asiaa.

Noh! Nyt on päätös tehty! Blogini nimi on tästä lähtien ”MONNA”. 🙂 Oon kyllä ihan fiiliksissä tästä!! Mietittiin myös yhdessä A-lehtien tuottajan kanssa sopisiko blogilleni jonkinlainen motto nimen alle ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä. Motto olisi jotain sellaista, mikä kuvaa omia ajatuksiani ja sitä, mitä haluan kannustaa muillekin. Ole rohkeasti sinä!

Mitäs tykkäätte uudesta bannerista ja nimestä? 🙂 🙂 🙂

Paina sydäntä postauksen alussa tai lopussa jos pidät uudesta bannerista ja nimestä! ❤️

Koska blogini on nykyään paljon kaikkea muuta kuin treeni-blogi, oli mun mielestä turhaa pitää treenaa -sanaa blogin nimessä. Nyt nimi on kuvaava ja tuo slogan on myös ihan jotenkin tosi osuva!

Tottakai nimenmuutos on vähän myös haikeaa, vähän kuin yhden jutun loppu. Mutta toisaalta aina jonkun jutun loppu on toisen jutun alku. 🙂

Blogin kuvaukseen tuli myös uusi teksti: Monna -blogin takaa löytyy pienen tyttölapsen äiti, personal trainer, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Monna kannustaa blogissaan lukijoitaan olemaan rohkeasti omanlaisiaan. Blogissa tartutaan asioihin positiivisuuden kautta ja Monna tahtoo motivoida lukijoitaan hyvinvointiin. Kantavia teemoja blogissa on äitiys, treeni ja positiivinen kehonkuva. Liikunta ja hyvinvointi on sekä Monnan harrastus että työ.

Ja sitä se on! 🙂 Tahdon ja aion tarttua taas asioihin omalla positiivisella tavallani. Vaikka mullakin on niitä huonoja päiviä, haluan jakaa sitä positiivisuutta. Sillä sitä ei oo oikeasti liikaa tässä maailmassa!

Kaikki postauksen kuvat: Johanna Myllymäki / A-lehdet

***

Iloista, ihanaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää! Paljon onnea 100-vuotias SUOMI!

Lue myös: Vapautunut!

Kommentit (15)

  1. Pikkumyyx

    Ihana Monna! Tajusin juuri, että osittain sinun positiivisuutesi ja rohkeutesi takia minusta on tullut myös positiivisuuden lähetteliäs. Uskallan olla rohkeasti oma positiivinen itseni. Ja olen huomannut tällä olevan isoja vaikutuksia myös työelämässä ja työkavereissani! Ja vain positiivisia vaikutuksia.

    • Monna

      Kiitos! 🙂 <3
      Tosi ihana kuulla!! 🙂 Jatka siis samaa positiivista rataa!

  2. Pauliina

    Mitä kokoa sulla on nuo ihanat urheiluhousut? 🙂 Olen niitä monesti katsellut, mutta kun en osaa päättää otanko S vai M… Onko ne kuinka venyvää? Ja haalistuuko tuo kuviointi kun ne vetää päälle?

    • Monna

      Mulla on kokoa M. 🙂 Mun mielestä ne on sellasta ”perus”matskua, ei liian venyvää. Ja ei haalistu ainakaan mun jalassa. 😀

  3. T

    Tosi hyvä veto!:) palaan tänne päivittäin katsomaan, onko tullut uusia postauksia. Tosi kivat noi sun pöksyt!
    Rauhallista joulunaikaa.

    • Monna

      Kiitos! 🙂 Mahtava kuulla! 🙂
      Ja rauhallista joulunaikaa myös sinne!

  4. Taru

    Ihana juttu ja ihana sinä tuossa kuvassa! <3 ps. On pitkään pitänyt kysyä, onko nimesi oikeastaan Monna vai onko se lyhenne jostain?

    • Monna

      Kiitos! <3 🙂 Joo, Monna on mun oikea nimi. Ei oo lyhenne mistään, ihan ristimänimi. 🙂

  5. katariina.kuronen

    Aivan ihana!!!! <3

    • Monna

      Kiitos!! <3

  6. Päivänsäde

    Ihan just sun näköinen uusi banneri ja uusi nimi 🙂 Ihanaa joulukuuta koko perheelle <3

    • Monna

      Kiitos! 🙂 Ja samoin, ihanaa joulukuuta sinne myös! <3

  7. Elle

    Sun postauksia on aina ihana lukea, niistä saa hymyn huulille. Sun blogin kautta olen myös rohkaistunut pitämään omaa blogia!

    • Monna

      Kiitos kovasti! 🙂 Ja ihana kuulla!!

  8. MAISU

    Tosi hyvin uudistettu! Joskus tuntuu, että blogien uudistamiset vie niitä huonompaan suuntaan. Nyt mentiin kyllä selvästi parempaan päin, minusta on ainakin tärkeää ajankohtaistaa myös blogin nimi välillä, tai kun sille on tarvetta. Ihania kuvia myös 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *