Monna
Monna

Minä olen jo 8kk!

Täytin 6.heinäkuuta jo kahdeksan kuukautta. Me juhlittiin pullakahvien kera sitä mummin, vaarin, äitin ja iskän kanssa mökillä. Tai no, ne muut sai pullaa ja minä sain maitoa.

Terve!

Minä tykkäsin ihan hirmuisen paljon olla mökillä. Sain tutkia luontoa, mitä rakastan! Sain leikkiä kolmen koiran kanssa, minun omien koirien Pimun ja Geren lisäksi nimittäin mummin ja vaarin koiran Taran kanssa.

Opin moikkaamaan reteästi takaisin, kun minulle vilkutetaan. Ja opin juomaan nokkamukista ihan itse. Tätä ennen se on mennyt vähän niin ja näin. Tai ainakin olen ollut ihan märkä juomisen jälkeen. Nyt meni kaikki juomat ihan kurkusta alas.

Minä opin myös konttaamaan, mutta tein sitä vielä salaa. Aina kun äidin tai muiden katse vältti, menin kontaten eteenpäin, mutta heti kun ne huomasivat, laskin mahan lattiaan kiireen vilkkaa.

Söin mummin tekemää perunamuussia ja mutustelin leipää. Niin ja pääsin puusaunaan. Gere ja Pimukin oli mukana. Saunassa minulle oli iskän vanha amme. Aika hassua, että se on muka siihen joskus mahtunut. Mutta minä sain ammeessa polskutella ja pärskiä vettä.

Minä vähän melskasin pari ekaa yötä mökillä. Opin nimittäin sellaisen kivan jutun, kuin mahallaan nukkumisen. Olen tähän asti nukkunut aina selällään tai kyljellään, mutta hitsi vieköön – nyt keksin, että mahallaankin voi nukkua. Äiti oli siitä vähän kauhuissaan, se valvoi kaksi tuntia sängyn vieressä ja katsoi hengitänkö minä. No se nyt on vähän kyllä hölmö. Kyllähän minä nyt osaan hengittää. Vikana yönä mökillä vedin ihan enkat, nukuin nimittäin klo 21-05 välisen pätkän ihan suoraa kyytiä. Olipahan vähän polla sekaisin aamulla, kun heräsin.

Yhtenä päivänä saunassa kävikin jotain ihan hassua. Minä istuin ammeessa pärskimässä vettä ympäriinsä ja yhtäkkiä iskä nappasi minut syliin ja sitten me jo seistiinkin keskellä peltoa. Äiti jäi tuulettamaan saunaa. Koiratkin siinä samassa hötäkässä meinas karata metsään.

Äiti ja iskä teki jotain kiuasmakkaraa, mutta makkarapussi oli jotenkin hapero ja nesteet sitten valahti kiukaalle ja sauna oli ihan täynnä savua. En minä siitä mitään kyllä ymmärtänyt, mutta näin ne selitti mummille ja vaarille.

Minulle on tähän ikään mennessä puhjennut jo viisi hammasta, se kuudes on kovaa vauhtia tulossa. Ainakin siltä tuntuu. Se on vähän inhoittavan tuntuista. Tekee mieli koko ajan pureskella jotain, sitten se vähän helpottaa.

Tällä hetkellä minun lempihommiani on nousta kaikkea vasten seisomaan. En oikein niinkään välitä, että mikä se on mitä vasten nousen ja sitten välillä meinaan vähän kaatua. Tykkään myös kovasti tutkiskella luontoa, laittaa hiekkaa suuhun ja ruohoa.

Kiitos mummille ja vaarille kivasta mökkireissusta! Minä tykkäsin tästä tosi paljon. Toivottavasti äiti ja iskä vie minut taas pian tuonne mökille.

Terkuin,
Emma

Kommentit (1)

  1. Syksyn suunnitelmat! – Monna treenaa!

    […] Minä olen jo 8kk! […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *