Monna
Monna

Mielenrauhaa, kylmiä väreitä ja poskelle vierähtänyt kyynel. ♥

Yö jää
maa kimmeltää
oot vain mun
sun luonas aina näin rauhoitun

kynttilä

Mä osallistuin oman elämän inventaarioon muutama kuukausi sitten.
Sen aikana ja varsinkin sen jälkeen koin monta ahaa-elämystä ja oikeasti inventoin elämääni ja omia tarpeitani.

Sain jonkinlaisen rauhan, mielenrauhan. Sellaisen, mitä en oo koskaan aiemmin tuntenut.
Se rauha säilyy mussa edelleen. Sisällä. Ja ehkä ihan vähän sitä rauhaa pirskahti myös mun käyttäytymiseen ja luonteeseen.

Osasin ja uskalsin jättää joitain asioita taakse, tai kokonaan pois elämästäni.
Ymmärsin vihdoin sen, että mikä merkitsee. Kenen mielipiteillä on väliä ja kenen ei. Mikä tai kuka saa mulle hyvänmielen ja hymyn huulille. Mitkä tai ketkä tekee olostani paremman.
Sen jälkeen oon yrittänyt keskittää aikani ja huomioni vain niihin asioihin ja ihmisiin.

Mä uskon siihen, että asiat tapahtuu jostain syystä.
Kaikella on tarkoitus. Vaikka se ei aina tuntuis siltä sillä hetkellä. Jotenkin oon opetellut ajattelemaan niin, että meitä koetellaan täällä just sen verran kun kukin meistä on valmis kantamaan. Ei kaikki saa niskaansa yhtä paljon kuraa ja vaikeita asioita. Joillain menee asiat helpommin ja jotkut joutuu ylittämään monia kiviä ja kantoja matkan varrella.
Mä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Ajattelen, että ehkä juuri sen vuoksi mä oon oppinut tämän mitä nyt tiedän.
Elämisestä. Ihmisistä. Rakkaudesta. Ystävyydestä.
Ja koko ajan opin lisää.

Kun oma rauha sisällä on olemassa, voi taas oppia lisää muista.

hymy

Yksi tärkeimmistä asioista elämässä mulle on musiikki.
Se kulkee monessa asiassa mukana.
Mä kuuntelen todella paljon musiikkia. Mä saan musiikista voimaa. Niin treeneihin kuin moniin muihinkin asioihin.
Musiikkiin liittyy mulla myös monia muistoja.

Aloitin soittamaan pianoa kun olin 5-vuotias.
Laulu tuli mukana. Olen kai siunattu kauniilla lauluäänellä. Näin olen kuullut. 😉
Tykkään myös laulamisesta.
Joskus jos on vaikeita hetkiä elämässä, kuuntelen musiikkia ja laulan mukana. Tai soitan pianoa ja laulan.

Mulla nousee kyyneleet silmiin todella helposti.
Joskus kun soitan pianoa ja laulan, alkaa itkettämään.
Soitan lähes aina yksin. Se on mulle sellaista jonkinlaista meditointia.

Olen myös esiintynyt häissä, juhlissa ja erinäisissä tilaisuuksissa, mutta se on eri asia.

Nykyään soittamisella ja laulamisella saan oman hetken.

Kuuntelen aina todella paljon sanoja. Ja melodiaa.
Joskus melodia itsessään on jo niin kaunis, että se saa kylmät väreet kulkemaan koko vartalossa.
Joskus taasen sanat on niin kauniit, että kyynel vierähtää poskelle.

Nyt olen kuunnellut Paula Vesalan versiota Paula Koivuniemen vanhasta laulusta Sua vasten aina painautuisin.

Se tuo mulle jotain todella kaunista mieleen. En tiedä lauletaanko laulussa erosta. Mutta itse en ajattele sitä niin.
Mulle tulee laulusta sellainen olo, että haluaisin laulaa sanat ”sun luonas aina näin rauhoitun” mulle kaikista rakkaimille; Tuukalle, äidille, Jussille ja mun isälle.
Mun isälle sitä en pysty enää laulamaan, mutta ehkä hän jossain sen kuulisi jos laulaisin.

Mun veljeni oli eilen meillä ja mulle tuli sellainen olo, että täällä on koti. Turva ja rauha.
Samanlainen olo mulla tulee äitini ja Tuukan läsnäolosta.
Ja samanlainen olo mulla tuli isäni läsnäolosta.

Tuo laulu tuo mulle mieleen jostain syystä myös sellaisen vanhan muiston.
Olen varmaan noin viisivuotias. Olen mummoni ja vaarini mukana jossain tanssiaisissa.
Aikuiset tanssii hienosti keskenään ja minä kuuntelen sitä kaunista laulua siellä taustalla.
Mieleni tekee tanssia ja laulaa.
Muistan myös kuinka silloin ajattelin, että isona musta tulee tanssija ja laulaja.

Sen jälkeen usein nauhoitin mm. mummolleni laulujani kasetille.
Muistan kuinka lauloin Uralin pihlajaa kasetille ja olin alle kymmenen. Jouduin painamaan tuontuosta pausea nauhoituksessa, koska mua itketti niin paljon kaunis melodia.

käsi

Nyt ajatus virtasi taas ja en todellakaan ollut alunperin kirjoittamassa tänään mistään lapsuusmuistoistani. Tai musiikista.
Mun piti kirjoittaa itseni hyväksymisestä ja siitä rauhasta, mistä vähän aloitinkin kirjoittamaan.

Nyt tuli tällainen kirjoitus ja kyynel vierähti poskelle tätä kirjoittaessa. Ja Paula Vesalaa kuunnellessa.

Suosittelen oikeasti tuohon oman elämän inventaarioon mukaanlähtemistä. Se ei maksa kuin reilu 30€ ja se on äärimmäisen pieni hinta siitä, mitä saatat sen aikana huomata omassa käytöksessäsi ja elämässäsi.
Tästä voit käydä ilmoittautumassa mukaan.

 Ihanaa päivää! ♥

Kommentit (8)

  1. heartbeat

    Hassua miten just mietin samoja asioita kuunnellessa silmät kiinni yhtä lempikappalettani… Musiikki on pelastanut minut monesta alakulosta. Saan niin paljon voimaa itselle tärkeistä kappaleista, että sitä on monen vaikea ymmärtää. Joskus keikoilla saatan avoimesti itkeä -joko onnesta tai niistä muistoista mitä ne kappaleet herättää. Musiikki on todellakin yksi tärkeimmistä asioista elämässä <3 Olisi kiva kuulla kun laulat, laita videopostausta vireille 😉

    • Monna

      Ihana kuulla, että musiikki on sullekin iso asia ja saat voimaa siitä. <3
      Katsotaan josko joskus laittaisin laulua videolle. 🙂

  2. Heidi

    Ihan samanlainen höpsö olen musiikin suhteen. Harva se päivä vollotan kauniista melodiasta, kauniista sanoista tai vaikka kauniista äänestä. Ihan vain siitä tunnelatauksesta mikä tulee musiikkia kuunnellessa. Tuo Vesalan versio on kyllä ihana. Tosi kaunis. Vesala on kyllä muutenkin aika ihana! <3

    • Monna

      Hihi 🙂 Tunnen samoja fiiliksiä!
      Ja Vesala on todellakin aika ihana. 🙂 <3

  3. Mari

    Moi Monna,

    Luin blokistasi tuosta oman elämän inventaariosta, kiinnostuin ja nyt on menossa ensimmäinen viikko! Uskon, että siitä on apua ja tuota rauhaa minäkin odotan…
    T, Mari

    • Monna

      Ihana kuulla Mari! <3 Uskon todella, että siitä on apua siihen rauhan saavuttamiseen. 🙂

  4. ad

    Mäkin osallistun Oman Elämän Inventaarioon. Äkiseltään tuntuu aika heppoiselta – ehkä on vain suunnattu ihmisille, joilla oikeasti ei ole koettelemuksia takanaan…tai ne koettelukset on, no, heppoisia. Itse en usko enää tuohon ” ihmiselle annetaan sen verran kuin ketää”. Uskoin vuosikymmenet kunnes joku viisas mua valaisi ja nyt tiedän, että se on luterilaista hapatusta. … tai jota shaibaa anyway. Jotkut ihmiset TODELLAKIN saa enemmän kuin niiden kuuluisi kestää. Tsemppiä meille kaikille. Kohta on kevät!

    • Monna

      No voi että. 🙁
      Kukin ottaa sen miten ottaa.
      Tsemppiä sullekin ja kaikkea hyvää.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *