Monna
Monna

Lomakohde vaihtui..

..mutta hyvällä fiiliksellä! 🙂

Kävimme Emman kanssa lääkärissä keskiviikkona ja lääkäri suositteli jättämään lentämisen väliin. Hän sanoi, että ei hän toki sitä kiellä, mutta kertoo nyt vain sen mitä itse ammattilaisena tietää. Joku toinen lääkäri olisi voinut sanoa, että ei muuta kuin lentoon vain. Me päädyimme nyt siis ratkaisuun, että Kreeta on ja pysyy – voimme sinne matkustaa koska tahansa uudestaan. Tällä lomalla me matkustamme Ruotsiin.

Tämä oli meille stressittömämpi ratkaisu. City Survivorsin jälkeen olemme olleet aika puhki ja poikki. Emman tukkoisuus ja yskäisyys ei helpottunut keskiviikkoon mennessä, joten päädyimme perumaan Kreetan lomamme. Tässä välissä täytyy kiittää Tui:ta, että heillä on niin joustava peruutussysteemi. Emman lääkärintodistusta vastaan saamme matkan summan lähes kokonaan takaisin.

Me päädyimme yhteistuumin sitten lääkärikäynnin jälkeen Tuukan kanssa siihen, että emme halua ottaa sitä riskiä, että Emma-pieni joutuisi kärsimään lentomatkan vuoksi. Olisi voinut käydä niin, että Emma olisi tyytyväisenä nukkunut koko lennon, eikä nousut ja laskut olisi tukkoisessa pienessä päässä tuntunut missään. Mutta sitten olisi ollut se mahdollisuus, että laskut ja nousut olisi ollut täyttä tuskaa pienelle. Sitä riskiä emme halunneet ottaa ja päädyimme vaihtamaan lomakohdetta. 🙂

Matkaamme iloisin mielin Turun kautta Tukholmaan ja siellä pieneen ihanaan hotelliin merenrannalla. Vietämme siellä ihanan loman ja Kreetalle voimme lähteä vaikka ensi syksynä. 🙂

***

Postauksessa Emman päällä on Jollyroomin lastenvaatevalikoimasta Tiny Treasuren Unicorn Lahjapaketti -setti. Tiny Treasurelta löytyy ihania tuotteita muutenkin, esim. tämä housusetti ja bodysetti. Niitä on myös vaaleansinisenä. 😉 Ne on valmistettu luomupuuvillasta ja ne on ovat ekologisesti valmistettuja.

Sain Jollyroomilta tämän koko setin arvottavaksi blogiin: 1 Unicorn lahjapaketti -setti, 1 housusetti ja 1 bodysetti (kaikkiin linkit tuossa ylempämä). !! 😊❤

Koko tuo paketti arvotaan tähän postaukseen kommentoneiden kesken. Voittaja saa valita haluaako paketin vaaleanpunaisena vai vaaleansinisenä. Kilpailuaika päättyy lauantaina 29.4.

Otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse.

Jee! 🙂 Onnea kisaan! 😉

*Yhteistyössä: Jollyroom

Kommentit (224)

  1. maikki

    Mukana arvonnassa 🙂

  2. Laura

    Kiva että pääsette matkaan joka tapauksessa, olette lomanne ansainneet! Kiitos vielä kivasta kokemuksesta city survivorsissa, tulen ehdottomasti uudelleenkin 🙂

    Ps. Ihana Emma 😍

  3. Iina

    Ooi mikä ihana pikkunen tyttö siellä taas! 😍 Niin innoissaan kattelen aina noita kuvia, ja mietin, että kuinkahan suloselta oma lapsi sitte tuntuu, jos tuntemattomien lapsetki on niiiin lutusia.. 😍😂 oispa ihanat nuo vaaleanpunaiset vaatteet meiän kesäkuun tytölle..
    Rentouttavaa lomaa teidän koko perheelle!
    😊

  4. Pauliina.K

    Mukana kisassa! ^_^

  5. Moona

    Ihanaa, että pääsette kuitenkin lomalle rentoutumaan! Mukana myös mahtavassa arvonnassa!

  6. KohtaNIINlomalla

    Ihana kun pääsitte tsemppaamaan ruotsin lomaa nuin ihanalla asenteella! Pikku neidille extra halit ja pusut äidiltä ja isältä <3 saadaan se typerä nuha pois.

    Täällä odotellaan kuumeisesti kuinka omalle etelänlomalle käy kohta oman puolivuotiaan tytsyn kanssa.. nuhaisuutta ilmassa 🙁 kävi miten kävi pienen ehdoilla mennään ja aina tulee uusia lomia niin kuin itsekin sanoit 🙂 pääasia että koko perhe saa olla yhdessä, paikalla ei ole edes enää niin väliä 😀

  7. Niina

    Ihanaa reissua Tukholmaan!
    Täällä myös tukkoinen puolivuotias tyttö ( sekä 2 vuotias isosisko jolla myös nokka vuotaa) ja meillä olisi reissuun lähtö kahden viikon kuluttua.

  8. Heidi

    Ihanaa lomaa!

  9. Sippura

    Mukana! 🙂 Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille! 🙂

  10. Elisa

    Mukana kisassa 🙂

  11. Laura Pallari

    Mukana kisassa! Toinen tulossa ja kk päästä tietänemme sukupuolen, jos arpaonnea löytyy niin siniseen väriin luotan 😊

  12. Jannina

    Voi että.. no kyllä niitä lomia tulee uusia. Meillä kans ollaan kipeenä ja reilun viikon päästö olis lento Saksaan. Toivottavasti päästään Islan kanssa matkaan. Mukana kisassa 😃

  13. Sanna L

    Kävimme viimeviikolla myös lomalla Ruotsissa. Ihanan rentouttava matka oli meidän 2,5- vuotiaan ja 8kk kanssa 😊

  14. Senja

    Lomakohteen vaihto on varmasti hyvä päätös. Tukholma on hieno kaupunki, mekin olemme miettineet Ruotsin/Tukholman reissua kesällä. Meillä on Emman ikäinen tytär. 🙂
    Arvonnassa mukana, jos saataisiin meidänkin tytölle noin suloinen asu. 😀

  15. Emi

    Ihanaa lomaa🤗 ja mielellään pukisi tuommoisen tulevalle vauvalle sitten päälle😍

  16. Anu

    Teillä on kyllä mahtava asenne 👍 loma on loma, oli se sitten kauempana tai lähempänä 😊 mut lapsen ehdoilla on parasta mennä. Rentouttavaa reissua teille!

  17. Reetta

    Mukana! Ja pinkki tietenkin 🙂

  18. Sattemaakari

    Huippua, että pääsette kuitenkin lomalle ja rentoutumaan! 🙂 Ihanaa matkaa.

  19. Heini

    Pikaista paranemista Emmalle ja hyvää lomaa! 🙂

  20. Katja Heikurainen

    Mukana arvonnassa! 😊 Vaaleanpunaiset olisi ihanat, vielä masussa kasvavalle tyttövauvalle 💕

    Ja ihanaa reissua!!😊

  21. Katja

    Katselin jo instan puolella tuota vaatesettiä, ihan supersöpö! Niinkuin myös tyttökin. Aivan älyttömän hurmaava pikku neiti. 💗

  22. Kati

    Suloinen Emma😍 kivaa lomaa teille, nauttikaa ☺

  23. Essi

    Arvostan päätöstänne matkan peruuttamisesta. Vanhemmuus on siitä haastava laji, että sinä teet ne ratkaisut vanhempana yksin ja otat vastuun siitä pienestä ihmisestä.
    Ihanaa kuitenkin että pääsette lomalle!

  24. Riikka

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa! Ja mukana kisassa,vaaleanpunainen olisi meidän tytölle😊

  25. Nuisku

    Hauskaa lomaa kohteen vaihtumisesta huolimatta!

  26. Annuska

    Rentouttavaa lomaa teille! 😍 Mukana myös kivassa arvonnassa! Setin ottaisin sinisenä.

  27. Tarja

    Hyvää lomaa teille, olette lomanne ansainneet! 😍
    P.S Mukana kisassa!

  28. Eeva

    Mukavaa matkaa! Mukana arvonnassa 😊

  29. Lotta

    Mukana arvonnassa ja hauskaa lomaa 😊

  30. Emmi

    Mukana arvonnassa! Ensi kuussa saamme tietää kumpi väri olisi meille sopivampi, jännittävää <3

  31. Hanna

    Ihanaa lomaa joka tapauksessa! 😊 Kiva että pääsette kuitenkin rentoutumaan ja nauttimaan ajasta yhdessä!

    Mukana arvonnassa 😉

  32. Kaisa

    Ihanan rentouttavaa reissua teille! Nautitte varmasti enemmän kun ei tarvitse lentoa jännittää 🙂 Meilläkin olisi etelän matka tulossa vajaan vuoden ikäisen kanssa. En ees ole ajatellut, että meidän pieni voisi sairastua ja matka voitaisiin joutua perumaan… 😓 Toivottavasti tämän mamman matkaKUUME ei tartu pieneen (ehe ehe 😅).
    Ihanat vaatteet ja ihana Emma 😊

  33. Susanna

    Mukana 🙂 oikein ihanaa lomaa!!

  34. salla

    Hyvää matkaa! Rentoutukaa..
    Mukana arvonnassa- jos onni suosii, vaal.punainen setti olisi ihana❤

  35. Vilhelmiina

    Eiköhän tuo hymy lämmitä yhtä paljon kun Kreetan aurinko, jopa enemmän😍☀️
    Rentouttavaa lomaa☺

  36. Tanja

    Mukana! Meidän tulevalle kesätyttövauvalle olis ihanat 😍 ihanaa lomaa teille! 😊

  37. Anu

    Mukana kisassa, sininen setti olisi ihana. 🙂

  38. Eveliina

    Mukavaa lomaa 😊

  39. Kea

    Ihana Emma!! 😍 ja täydellinen vaaleenpunanen setti!! Mukana arvonnassa😊
    Rentouttavaa lomaa, ei sillä ole niin väliä missä lomailee, seura ratkasee❤️💙

  40. Sabina

    Ihana paketti! Ja ihana vauva! Meidän markus, kohta 6kk, pitäisi tuosta vaaleansinisestä setistä! ❤

  41. Sallamari

    Ruotsi on myös hyvä kohde! Kivaa lomaa!

  42. Annu

    Mukavaa lomaa! 🙂 arvonnassa mukana myös🙋

  43. Tuija

    Ihana Emma!
    Varmasti oli paras ratkaisu jättää lentäminen väliin ja niin kuin laitoit, Kreeta ei katoa, sinne kerkeää muulloinkin! ❤️😊

  44. Iida

    Ihanaa lomaa kaikesta huolimatta ja kisassa mukana!<3

  45. Ulpu

    Arvonnassa mukana 🙂
    Kiitos hyvästä blogista!

    • Qirsi

      Ihanaa lomaa ja toki osallistun arvontaan!

  46. Omppu

    Mukana arvonnassa 🙂

  47. Liisa

    Mukana arvonnassa! Rentouttavaa lomaa! 🙂

  48. Jonna

    Totta – kohteet ei onneksi katoa minnekkään! 🙂 ikävää että Emma sairastui, mutta ihailtavaa teidän asenteenne siihen 👍🏼 Hauskaa ja ennenkaikkea rentouttavaa lomaa!

  49. Jemppa

    Pinkki setti sopisi ihanasti kummitytölle lahjaksi 🙂

    Ps. Rentouttavaa lomaa!

  50. Minskuliina

    Varmasti hyvä päätös, mukavaa lomaa!
    Ja mukana arvonnassa.

  51. Johanna

    Oi, antaisin setin ihanalle työkaverille joka odottaa ensimmäistä lastaan.

  52. Ansku

    Mukavaa lomaa! ✨🎈 Mukana arvonnassa vaaleanpunaista settiä toivoen.

  53. Sanni Kaasalainen

    Ruotsin lomakin kuulostaa rentouttavalta! Ihania vaatteita Emmalla 😍 mukana arvonnassa

  54. Anna

    Ihan varmasti samaan ratkaisuun olisin päätynyt itsekin Emman ikäisen poikani kanssa! Joskus itse poskiontelotulehduksessa lentäneenä laskeutuminen on ollut ehkä yksi hirveimmästä kipukokemuksista – kuinka kamala se sitten on pikkukorville😕

  55. Iris

    Ihanaa lomaa! Varmasti Ruotsissa tulee hyvä loma-fiilis myös 😊

  56. Mira

    Arvonnassa mukana!! Sopisi varmasti hyvin meidän tulevalle prinsessalle, jonka kesäkuussa pitäisi syntyä 🙂 ja mukavaa lomaa! <3

  57. Marjo

    Ihanaista lomaa teille ruotsin puolelle. Toivottavasti säät suosivat. Arvontaan vaaleanpunaisen setin osalta meidän 3kk rinsessalle.

  58. Tatta

    Teillä on kyllä niin suloinen tyttö! Ihanaa lomaa 😊
    Mukana arvonnassa, tuo vaaleanpunainen setti olisi aivan ihana!

  59. Katri

    Mukana arvonnassa 😍
    Mukavaa lomaa teille ❤

  60. Susanna

    Mukana ja vaaleansininen tulisi pojalle 🙂

    Kivaa Ruotsin lomaa! Viisas päätös!

  61. Taru/Wannabe Juoksija -blogi

    Mukana. Vaaleansinistä meidän pienelle kuusiviikkoiselle ❤

  62. Elinap

    Ihanat vaatteet! Mukana arvonnassa 🙂

  63. Hanna

    Hyvä asenne sulla matkakohteen muuttumiseen. Syksyllä ehtii myös ihan hyvin. Hyvää lomaa!

  64. Marja Simi

    Ihanaa lomamatkaa koko perheelle! 😎
    Vaaleanpunainen olisi mieluinen meidän 8kk tytölle. ❤️

  65. Eveliina

    Mukavaa lomaa!!😊☀️ Ja mukana arvonnassa.😉

  66. Heidi

    Hyvä päätös. Itse lensin viime syksynä nuhaisena ja laskeutuminen oli täyttä tuskaa! Toinen korva niin kipeä, painoin korvaa koko laskeutumisen ja pelkäsin että siellä pamahtaa jotain, koska siltä se tuntui. Loppu päivän saman puolen korvan alue poskeen asti aivan tunnoton, enkä korvalla kuullut yhtään mitään. Onneksi mies hoiti kaiken niin että minä vaan seurasin 😀 Ja onneksi aamuun mennessä kyllä oli ohi. Mutta kyllä säikäytti.

    • Heidi

      Ja hyvää lomaa!

  67. Noora

    Voi pikkuista, harmi että loma ei Kreetalle onnistunut mutta pienen hyvinvointi edellä ja aina ne suunnitelmat ei vaan onnistu. Nyt sitten oikein mainiota ja rentouttavaa lomaa, kyllä se nyt näyttäisi täällä pohjoisessakin aurinko paistavan 😀

  68. Karoliina

    Arvostan päätöstänne!

    Mukana arvonnassa, täällä vajaa 4kk ikäinen käyttäjä 🙂

  69. Sarde

    Mukana arvonnassa!

  70. Niina

    En ole ikinä aiemmin lukenut kenenkään blogeja. Kokenut ne tylsänä jaaritteluna. Löysin blogisi ig:n kautta kun odotin omaa poikaani, joka nyt 5,5 kk ja seurasin mielenkiinnolla sinun matkaasi, onhan lapsemme lähes samanikäiset. Edelleen tykkään lukea blogiasi, päivittäin ja kiva nähdä mitä Emma on oppinut – tiedän odottaa mitä meillä opitaan pian ;)! Kirjoitustyylisi on kiva (ei ärsytä) ja olet ihanan positiivinen! Tsemppiä, hyvää lomaa ja hienoa että olet löytänyt oman polkusi ja ammatin jota rakastat!

  71. Heidi pylkkä

    Mukana arvonnassa 😍💕

  72. Hanee

    Voi että tämä neiti on kyllä niin söpöliini!

  73. Salla

    Mukana arvonnassa! Mukavaa lomaa 🙂

  74. Susanna

    Itse haaveilen myös pienestä breikistä, irti normiarjesta. Onneksi sentään voi vauvan nukkuessa lukea sinun hyviä blogitekstejä ja ihanasta Emmasta. Super huippua rentouttavaa reissua Ruotsiin! 😊 Olen myös mielelläni mukana arvonnassa!

  75. Jenni

    Olisipa ihana lahja esikoistaan odottavalle siskolle!

  76. Läski

    Vaaleanpunainen, kiitos, jos arpaonni suosii.

  77. Sanna

    Mukana! 👍

  78. Heidi

    Arvonnassa mukama, Hyvää lomaa! 🙂

  79. Niina

    Pääasia että pääsette kuitenkin lomalle vaikka varmasti harmittaakin.. ♥ Mukana arvonnassa, vaaleansinisen valitsen 🙂

  80. Mirtsi

    Ihanaa lomaa teille! Ihania kuvia Emmasta 😍 meillä on saman ikäinen tyttö, joten käyttöä olisi vaatteille 👍

  81. Emmi

    Ihanaa lomaa, nauttikaa. Olette lomamme ansainneet !

    Mukana kisassa 🙂

  82. Elina

    Toivottavasti Emma voi jo paremmin 🙂 mukaan arvontaan!

  83. Hanna

    Harmittaa ettette päässeet sinne kreetalle, mutta ei voi mitään jos toiselle tulee flunssa, mutta onneksi päätitte kuitenkin lähteä jonnekkin rentoutumaan, olette ansainneet sen 😊

  84. tiina

    Mukana arvonnassa!

  85. Jessica

    Mukana 🙂 vaaleansininen setti olisi kiva !

  86. RH

    Mun lemppariblogi 😊 kiitos kun kirjoitat!

    Mukana arvonnassa 😊

  87. RH

    Mun lemppariblogi! Kiitos kun kirjoitat ☺️

    Mukana arvonnassa 😊

  88. Kiia

    Ihanaa, rentouttavaa lomaa koko perheelle!
    Jospa itekkin pääsis kesällä johonkin lomailemaan.. (#toivossaonhyväelää)
    P.s. Ihana emma😍

  89. PäiviR

    Mukavaa lomaa! Päätös oli varmasti oikea!
    Arpaonnen osuessa valitsisin setin pinkkinä <3

  90. Taru

    Ihanaa, kun oot Monna noin positiivinen! Toivottavasti Emma paranee pian! 😊 täällä meillä myös yksi korvatulehduspotilas 8kk 😔 mutta mukavaa reissua teille Ruotsiin! Ja ihanaa kevättä! 😎

    Ja mukana arvonnassa myös!

  91. Kati

    Harmi että lomakohde vaihtui, mutta ihanan positiivinen asenne! 🙂 Ja varmasti mukavampi loma tiedossa teille kaikille kun ei tarvitse ressata lentomatkaa 🙂 Mukana arvonnassa!

  92. Krista Ehrukainen

    Mukana kisassa 😊

  93. Pami

    Vaaleanpunaisena 🙂

  94. Emma

    Mukana arvonnassa 🙂 Ja ihanaa lomaa, Ruotsin puolellakin riittää ihmeteltävää ja nähtävää.

  95. Lara

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille ja paranemisia pienelle nuhanenälle ❣️

  96. Katri

    Mukana 💙

  97. Mirjami H

    Mukana arvonnassa, jospa arpaonni suosisi ja saisin antaa paketin tulevalle siskon tytölle! 💓

  98. Miia

    Mukana✌️

  99. Hannav

    Arvonnassa mukana! Mukavaa reissua Tukholmaan😊

  100. Janni

    Rentouttavaa lomaa teille! Olette ihana perhe💕

  101. Anni

    Suloinen typy! Kivaa lomaa teille! Mukana arvonnassa 3kk tytön kanssa 🙂

  102. Heidi Tauriainen

    Hyvää lomaa koko perheelle 🙂
    Mukana arvonnassa!

  103. Marja Torvinen

    Mukavaa lomaa!😊

  104. Hanna

    Ihanaa lomaa! Hyvä että tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, näin lomastakin tulee varmasti onnistunut, oli kohde mikä tahansa 😊
    Mukana myös kilpailussa, pikkuneidille vaaleanpunainen setti olisi unelma 😍

  105. Kati Mikkonen

    Tukholma on oikein hyvä vaihtoehto, justiinsa sieltä tulleena, vaikkakin vain päiväreissu oli 😊 Meidän Rasmuksen eka ulkomaanmatka.

    Hyvää ja ennenkaikkea rentouttavaa lomaa!

    *mukana arvonnassa* 💗

  106. Jenna

    Mukana arvonnassa! Hyvä, että vaihdoitte matkakohdetta, varmasti Emmalle tällähetkellä parempi 🙂

  107. Syksylintu

    Toivottavasti Emma paranee pian! Hyvä päätös varmasti, vaikka toki ikävää kun Kreetan odotettu loma peruuntui. Mutta sairaan lapsen kanssa ulkomaillakaan ei ole kovin kiva olla, joten varmasti teille kaikille stressittömämpi vaihtoehto on nyt tuo Ruotsin reissu. Mahtavaa, että pääsette lomalle kuitenkin <3.

    Mukana toki arvonnassa, ihanat vaatteet!
    Vaaleanpunaisen setin valkkaisin :).

  108. taika

    Hauskaa lomaa!
    Mukana arvonnassa!

  109. Mirka

    Ihana setti, mukana arvonnassa! Rentouttavaa lomaa😎

  110. Kaisa

    Mukana arvonnassa, sopisi hyvin meidän prinsessalle ja kietaisubodeja ei ole kaapissa liikaa 😊 Mukavaa lomamatkaa!

  111. Jenny

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille 😘😊

  112. J

    Hyvää ja rentouttavaa lomaa! Ihanaa että pääsette edes jonnekin! 🙂

  113. Iida

    Mukana arvonnassa, vaaleanpunainen setti tytölleni. Niin mukava seurata tätä sun blogia ja ig:tä. Tällaista aitoutta harvoin blogeissa näkee.Tulee niin hyvälle tuulelle!👌😍 Mukavaa ja rentouttavaa lomaa teille!🙋

  114. Jonnis

    Ihanaa lomaa ja pikaista paranemista pienelle ❤ mukana arvonnassa! 😊

  115. Anu

    Messissä kilpailussa! 🤗 Ihanaa lomaa koko perheelle! 🛳️

  116. Laura

    Mukana arvonnassa.😊

    Ihanaa reissua ja lomaa teille!😊

  117. Riia

    Eikä, katsoin jo ennen tekstin lukemistak että ihanat vaatteet Emmalla – toivottavasti Monna mainitsee, mistä niitä saa! Meidän baby boy on tuloillaan elokuussa, joten vaaleansiniset yksisarviskamppeet olisivat enemmän kuin tervetulleita tähän talouteen 🙂

  118. Marianne

    Aurinkoista lomaa!😎

  119. Tuija

    Peukut sun blogille. Olet maanläheinen aiheiden kanssa ja moniin sun tarinoihin pystyy samaistua. Treenaus, pienilapsi ja arki. Tsemppiä tulevaan 😊
    Lapsen ehdoilla niin se kuuluukin tehdä matkoja tulee tulevaisuudessa varmasti monta. Nauttikaa Ruotsin lomasta.

  120. Annikakoo

    Mukana!! 😍

  121. Anniina

    Mukana arvonnassa.

  122. Heidi

    Hyvää lomaa ja kiitos ihanista kirjoituksista!😊

    *Mukana arvonnassa. 🤗

  123. riikka

    Ihastuttava asu! 🙂 Mukana arvonnassa.

  124. Henna

    Mukana arvonnassa 😊

  125. Ansku I.

    Mukana arvonnassa! 😊

  126. Jonnahaaa

    Mukana arvonnassa. Hyvää lomaa koko perheelle! 🙂

  127. Maria

    Todella harmi, että Kreeta jää väliin, mukavaa reissua kuitenkin Ruotsiin!
    Ihanan setin arvontaan mukaan myös 🙂

  128. E

    No hienoa kuitenkin että lähdette reissuun. 🙂 Ihanaa lomaa! Mukana myös arvonnassa.

    • E

      Niin siis vaikka ei Kreetalle niin muualle. 🙂

  129. Tiia

    Mukana arvonnassa! 🙂

  130. Iida

    Tukholmassa olisi kyllä kiva matkakohde pitkästä aikaa. Jaathan vinkkisi pienen kanssa matkaaville.

  131. Elisa

    Mukana kisassa, pojalle vaaleansinisenä kelpais 🙂

  132. Miia

    Mukana 🙂

  133. Ämäl

    Loma on loma, paikasta riippumatta. Kiva että lähtee kotoa pois. Hyvää lomaa!
    Kisassa mukana.

  134. Tiina Lehtonen

    Harmi, että matkakohde vaihtui, mutta varmasti loma on silti loma 🙂

    Ja mukana arvonnassa minäkin! (sinisen valitsisin 8-kuiselle pojalle:)

    T:Tiina

  135. Jenezky

    Pikaista paranemista suloiselle Emmalle <3

  136. Melanie Blez

    Voi harmi,mutta ihanaa että pääsette kuitenkin lomailemaan, se tekee aina hyvää, oli kohde mikä vaan ☺ pikaista paranemista pikku neidille ja rentouttavaa lomaa 😚

  137. Hanne

    Mukana arvonnassa!😉

  138. Noora

    Ihanaa reissua teille jokatapauksessa ja Emmalle pikaista paranemista, hän on kyllä suloinen tyttö! <3

  139. Sussu

    Harmi, että alkuperäinen loma peruuntui, mutta onneksi keksitte uuden kohteen ☺ Eikä teitä varmaan niin paljon harmita, kun tiedätte, että se oli tytön parhaaksi. Ihana Emma kuvissa 😍

    Ja kilpailussa kans mukana, olisipa ihana saada tuo vaaleanpunainen paketti meidän Emma-vauvalle 😍

  140. Elli

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

    Mukana arvonnassa.

  141. Marjut

    Mukana 😊
    Ihana, että pääsette kuitenkin lomalle😊. Viettäkää ihana ja virkistävä loma!

  142. Lissalk

    Hyvää lomaa! Ja mukana arvonnassa 😍

  143. Salli

    Mukaan arvontaan. Ja vaaleanpunainen olisi pikku Minttu tytölle ihana.

  144. Jonna

    Kisassa mukana! 🙂

  145. Veera

    Ihanat vaatteet! Mukana siis arvonnassa 🙂

  146. Mira

    Mukana arvonnassa!

    Kivaa lomaa teille, Tukholma on hieno kaupunki! 😊

  147. Niina

    Hyvää lomaa ja pikaista paranemista Emmalle!
    Täällä 2kk:n ikäinen nuhanenäinen poika (ja sen äiti) tykkäisi v.sinisestä paketista. Eli mukana arvonnassa! 🙂

  148. Tiina

    Mukana arvonnassa 🙂

  149. Elina Lax

    Ihanaa lomaa koko perheelle!

  150. Katja

    Voi pientä Emmaa. Meilläkin poitsu 7kk ollut nyt kovassa flunssassa. Toivottavasti menee pian ohi ja kiva kun pääsette kuitenkin reissuun ja pois koti ympyröistä. Nautinnollista lomaa siis 🙂

  151. Tiitu

    Ihanaa lomaa 😊

  152. Heidi

    Ihana Emma <3 Ja ihana teidän koko perhe!
    Mukana arvonnassa 😉

  153. Noora

    Mukana! Ihanaa lomaa teille!

  154. Päivänsäde

    Mukana arvonnassa 🙂 Oikein rentouttavaa lomaa ja toivottavasti potilas paranee pian <3

  155. Anna

    Osallistun arvontaan (vaaleansininen setti) ja toivon samalla teille ihanaa reissua! 🙂

  156. Tiia

    Mukavaa lomaa ja pikaista paranemista Emmalle 🙂 Vaaleanpunainen setti olisi ihana parhaan ystävän tyttärelle ♥

  157. Katriina

    Mukana arvonnassa!

  158. Emilia

    Kivaa lomaa teille, kuulostaa kivalta ruotsin lomakin 🙂

  159. Nina

    Mukavaa lomaa!
    Olen mukana arvonnassa, vaaleanpunainen setti olisi ihana 💕

  160. Kata

    Mukana! Ja kivaa matkaa!

  161. Minna

    Mukana arvonnassa!! 🙂

  162. Janniina

    Ihanaa lomaa teille! Toivottavasti Emma tervehtyy nopsaan, vaikka ainakin kuvien perusteella on reipas pikku potilas! 😍 Meilläkin pienemmällä inhottava flunssakuume + hampaiden puhkomissäryt 🙁

  163. Outi

    Tänne kelpaisi vaaleanpunainen setti esikoiselle 😊

  164. Mari

    Rentouttavaa lomaa !

  165. Jomppu

    Mukana 🙂

  166. V

    Osallistun:)

  167. Laurahoo

    Mukana kisassa ja rentouttavaa lomaa teille! 🙂

  168. Jenny

    Tottakai mukana kisassa 🤗
    Hieno päätös jättää lentäminen väliin! 💎

  169. Tiina

    Mukavaa lomaa teidän perheelle!mukana arvonnassa on 5.11 syntynyt pikkumies,päivän ikä erolla teidän Emmaan❤

  170. Noora

    Ihana Emma 😍
    Sininen setti meille!

  171. Laura

    Mukana arvonnassa!

  172. Mariem

    Im in! Hyvää lomaa, Ruotsi on kiva paikka 🙂

  173. Jenny

    Hauskaa lomaa ja mukana arvonnassa! 😍

  174. Iida

    Ihania vaatteita, mukana arvonnassa 🙂

  175. Jasmina

    Hyvä päätös 🙂 syksyllä voi olla vielä kivempi mennä etelään! Vaaleansinisenä ottaisin 🙂

  176. Sonja

    Ihana heppa-asu, toivottavasti osuu arpa kohdalle 🙂

  177. sara

    Mukana!! :=

  178. Tiia

    Voi harmi! Mutta itse olisin päätynyt aivan samaan ratkaisuun. Meillä on kotona 7 kk tyttö ja olen huomannut, että suunnitelmat voivat muuttua hetkessä. Ihanaa matkaa! Tukholma on myös kiva kaupunki, varsinkin näin keväällä. 😘

  179. Heidi

    Oikein nautinnollista ja aurinkoista lommaa teille 😊☉

  180. Veera

    Mukana arvonnassa, vaaleanpunaisena ottaisin.:)

  181. Anna

    Mukana arvonnadsa

  182. Helena 8

    Suloinen Emma! Hyvä päätös jättää lento väliin. Mukavaa kevättä teidän perheelle.

  183. Milla malinen

    Mukana kisassa 🙂

  184. Liisi

    Ihanaa lomaa❤ mukana arvonnassa!

  185. Elisa Elo

    Mukana arvonnassa 😊 Täällä myös Emman ikäinen poju💙

  186. Katruska

    Mukana arvonnassa! 😊

  187. Jenna

    Mukana arvonnassa! Ihanaa lomaa teille!

  188. Hilmaiida

    Mikä ihana likka ja niin Tuukan näköinen. Mieletön asenne teillä vaikka lämmin loma peruuntuikin. Tärkeintä on olla porukalla ja kasassa lomalla 🙂 Mukavaa lomaa!

  189. Jenna

    MUKAVaa lomaa teidän ihanalle perheelle.
    Vaaleanpuinainen setti olisi ihana meidänkin pikkuiselle.

  190. NoraP

    Mukaan,vaaleanpunainen setti olisi ihana!Tai sitten vaan kaikki näyttää niin syötävän söpöltä teidän neidin päällä😍Arvonnan kylkiäisenä vois ollakin tuo teidän napero😍😍

  191. Kintsu

    Ihanaa lomaa jokatapauksessa! Vaaleanpunainen setti tulisi meille 😊

  192. Mimosa

    Ihana lomaa teille! Olen arvonnassa mukana ja jos onki suosii valitsen vaaleanpunaisen värin. Olisi ihana ristiäislahja kesäksi 😍

  193. Roosa

    Hyvä lomaa teidän perheelle!
    Mukana arvonnassa, vaaleanpunainen olisi ihana!

  194. Satsa

    Vaaleansiniset olisi ihanat meidän pojalle…

  195. Pauliina

    Mukana arvonnassa 💙
    Ihanaa lomaa 😊

  196. Henna

    Mukana kisassa 🙂 Vaaleenpunanen setti tulisi meille tyttären 4kk lahjaksi 🙂

  197. Hellurei81

    Mukana arvonnassa.

  198. Riina M

    Oon löytäny sun blogin kun oon alannu seuraan enemmän kaikkia mamma ja liikunta-aiheisia juttuja oman lapsen syntymän jälkeen. Tuo vaaleenpunanen setti olis ylisöpö meidän pukku neidille 🙂

  199. Elina

    Mukana arvonnassa! Super söpöjä kuvia Emmasta!! 🙂

  200. Sone

    Hieno ratkaisu, kunnioitan! 🙂

  201. Mii

    Mukana arvonnassa! Vaaleanpunainen sopii ihanasti pienelle tytölle!😍

    Ihanaa lomaa!🤗

  202. Laura

    Rentouttavaa lomaa teille! Mukana myös arvonnassa, vaaleansininen setti olisi ihana. 🙂

  203. Anette arposuo

    Mukana arvonnassa 😍

  204. Riikka Sillanpää

    Ruotsi lomakohteena on hyvä valinta 😍Pikaista paranemista Emmalle ja hyvää lomaa 😎Vaaleanpunainen sopisi meille 😀

  205. Janita

    Hei Monna!
    Hyvää lomaa teidän perheelle 🙂
    Luen blogiasi säännöllisesti ja seuraan instaa mutta en ole koskaan kommentoinut.
    Asun itse Tukholmassa ja näin että hotellinne on aivan meidän lähellä. Toivottavasti tukholma hurmaa teidät 🙂 käykää katsomassa kirsikankukkia keskustassa ja junibacken museo on kiva lapsille, en tiedä onko teidän prinsessa vielä liian pieni.
    Halusin vain sanoa että kiitos ihanasta blogista, tätä on ilo lukea <3

  206. Mia

    Voi vitsi, Emma on kyllä noin suloinen! Meillä kotona 4 kk tyttövauva joten mukana arvonnassa ollaan, ihanat vaatteet <3

  207. IinA

    Ehtii vielä mukaan! 😊 Loma on aina loma, vaikka vähän lähempänäkin. Vähemmän harmittaa matkakohteen vaihto, kuin että tytölle tulisi matkustamisesta inhottavaa. Rentouttavaa lomaa!

  208. Sanna

    Hauskaa lomaa! <3 Me pähkäilemme täällä että minne suuntaisimme tänä vuonna lomalle (kolme lasta: 4kk, 5v ja 6v)! Lapset ovat kylpyläloman kannalla, joten ehkä me vietämme lomalle suomessa tai kenties viron puolella kylpylässä? Ja noista ihanista vaatteista! Meille sopiai tuo vaaleanpunainen <3

  209. Eeva-Mari

    Mukavaa lomaa teidän perheelle.
    Jos arpaonni suosii, niin vaaleanpunainen setti tulisi 4 kk tytölleni käyttöön. 😊

  210. Soile

    Mukana ihanassa arvonnassa. Jos arpaonni suosii niin vaaleanpunaista tyttärelleni.

  211. Jenni K.

    Ihana setti, mukana! Mutta värivalinta olisi kyllä vaikeaa, jos voitto osuisi kohdalle…

  212. Aino

    Mukana😊

  213. Linda

    olen mielelläni mukana arvonnassa. vaaleansininen olisi hyvä paketti pojalleni.

  214. Jenna

    Mukana kisassa! 😍 Ja mukavaa reissua teidän perheelle😊☀️

  215. Kirppuliina

    Mukana jos ehtii!

  216. Maisu

    Hyvä ratkaisu varmaan reissukohteen vaihtaminen, stressittömämpään 🙂 Kreikka tosiaan pysyy syksyynkin, kuten sanoit. Mukana arvonnassa

  217. Nina

    Mukana kisassa! Mukavaa lomaa ja on tuo teidän tyttö vaan niin söpö!<3

  218. Jenna

    Voi että, tuollainen paketti vaaleansinisenä meidän pikku vauhtihirmulle 😍 Mukavaa lomaa Ruotsissa ja Kreetalle sitten myöhemmin 🙂

  219. Marjanna

    Viisas päätös jättää lentomatkustaminen toiseen kertaan. Itse lensin lyhyen lennon flunssaisena sillä seurauksella, että molemmat tärykalvot puhkesivat. Mukavaa lomaa teille!

  220. Anniina

    Mukana. Vaalean sininen. Hyvää lomaa!!

  221. Henu

    Arvontaan! 🙂 meidän kuopus kun kulkee lähes kaiken aikaa 2v vanhemman siskon perintövaatteissa. Pinkkiä siis 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *