Monna
Monna

Liikunnan ilo

Kiitos kannustavista kommenteista torstaiseen motivaatiopuutepostaukseen!! 🙂
Eilen olikin jo parempi motivaatio! Mutta huomasin/tajusin taas kerran sen, että kun laji on sellainen mistä pitää, niin treenaaminen on kivaa eikä huomaa edes treenaavansa. 
Eilen käytiin pyörillä Nurmeksen keskustassa. Tästä mökiltä sinne matkaa on 19km, ihan perille asti ei jaksettu polkea (tai mä en jaksanu), koska istuinluut oli jotenkin todella arat. Jalat ja kunto muuten ois antanut vielä lisää aikaa, mutta istuinluut ei antaneet periksi. Siispä Tokmannin kassan kautta huippuhyvä istuinpehmusviritelmä valmiiksi ja takaisin kohti mökkiä.
Hahaha! 😀  Joo, onneks toi ei näkyny tuolta. 😉 Matkaa kokonaisuudessaan tuli 32km. Eli 16km per suunta. Ihan älyttömän lämmin ilma oli ja ois ollu ihana polkea vielä enemmän, mutta periksi se oli annettava pepun vuoksi. 😉 Taidanpa käydä ostamassa uuden, pehmeämmän satulan ens viikolla.


Hyvän lenkin jälkeen mökille anopin hirvikeiton ääreen. Maistui oikein hyvältä ja lisäenergian saannin jälkeen lähdinkin appiukkoni kanssa pellolle tekemään heinätöitä.
En oo koskaan aiemmin seivästänyt heinää, mutta pakkohan sitäkin oli kokeilla! 😀 Kivaa oli, auringonpaisteessa tuli vaan tosissaan hiki siinäkin hommassa. (ois varmaan tullut siis ilman aurinkoakin hiki)

Nyt ois kotimatka edessä ja kohta sitten täyspaluu arkeen. Onneksi vielä 4 päivää lomaa!
On ollut kyllä niin ihana loma kokonaisuudessaan!!  ♥ Ihania ystäviä, perheen kesken oleilua (mikä on parasta), reissailua, loikoilua, aurinkoa ja treeniäkin. On levännyt ja ihana olo!! 🙂


Onko teillä ollut kivaa loma-aikaa? Vai onko loma vielä edessä? Entä ootteko te koskaan seivästäny heinää? ;D
Tässä loppuun vielä hauska ilmoitus Nurmeksen Tokmannin ilmoitustaululta: (pojilla on asenne kohillaan)

Ihanaa ja hauskaa viikonlopun jatkoa! 🙂

Kommentit (6)

  1. Mokkis

    Itsellänihän melki 2kk loma tulee pian päätökseen.. 😀 Toivon todella, että viimeinen näin pitkä loma moneen moneen vuoteen, hehe. :p Onneksi oon osannut nauttia ainakin lopussa, vaikka alku meni työttömyys stressaamiseen. Nyt ainakin jaksaa istua koulun penkillä, treenata ja tehdä töitä kun se rumba alkaa n. viikon päästä!

    • Monna

      Ihanaa, että oot osannu ottaa ilon irti ainakin nyt loppuvaiheessa! :)Mullakin tässä ihan lähiaikoina pieni työttömyyspätkä ja vaikka kuinka ystävät ja läheiset kehotti ottamaan rennosti ja ”loman” kannalta, niin kyllä se työttömyys vähän tais ahdistaa..Tsemppiä koulun penkille ja treeneihin! 🙂

  2. Janika

    Ääk, mäki haluisin kokeilla tota seivästämistä! 🙂 On varmaan raskasta hommaa? Mutta oli varmaan ylpee olo kun sai tollasen kokonaisen heinäseipään kokoon!

    • Monna

      Hahaa! 😀 Se oli ihan super hauskaa ja kyllä juu myös raskasta! Mä olin niin ylpeenä ekasta heinäseipäästä, että tekasin toisen putkeen. 😀 Appiukko naureskeli, että tietää kenet pyytää ens kesänä heinähommiin. 😉

  3. iinu

    Ihania kesäkuvia! 🙂 Täällä kanssa yks heinää seivästänyt! Vaikka oonkin ihan kaupunkilaistyttö niin meidän lähellä on navetta/kotieläintila, jossa nuoret saa käydä viettämässä aikaa navetta hommissa ja eläimiä hoitaen. Aikanaan on tullut myös heinätöitä kokeiltua! ;)Opiskelijana ei ole ihan niin selkeää loman käsitettä kun niitä lomanpätkiä aina tulee sinne tänne.. se arki on niin erilaista. Nyt kesällä on paiskittu töitä, muutama pidennetty viikonloppu on pidetty ja ennen koulunalkua viikko lomaa, jei! :)Ja että mä sain aamunaurut tosta pesusienivirityksestä, haha! 😀

    • Monna

      Hahaha! 😀 Joo eikö ollu hyvä tuo pesusieniviritys?! 😀 :DIhan mahtavaa, että on tollasia paikkoja jossa voi kuka vaan mennä kokeilemaan vähän heinätöitä sun muuta!Nautihan lomaviikosta nyt sitten ennen koulunalkua!! <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *