Monna
Monna

Lapsiasiaa..

Ajattelin ensin, että pyydän jo heti kättelyssä anteeksi jos tällä kirjoituksella käyn sorkkimaan jollekin täysin pyhää asiaa. Mutta sitten ajattelin, että en. Tämä on mun kirjoitukseni aiheesta, joka on puhuttanut ja mietityttänyt muutaman vuoden ajan. Joka edelleen mietityttää, enkä tiedä onko siihen olemassa oikeaa vastausta, luultavasti ei.

***

Lapset – nuo elämän tarkoitus, suola ja sokeri. Vaiko sittenkään?

Mulla ei ole koskaan ollut erityisemmin mitään vauvakuumetta.
Oon aina kyllä tykännyt lapsista paljon. Mulla on kummipoika ja omien nuorempien serkkujeni lapsenlikkana ja seurana oon ollut paljon. Myös kaverien ja ystävien lapset on kaikki ihania. Vedin aikoinaan lasten uimakouluja ja rakastin pitää niitä, koska lapset ovat todella aitoja. Osaan olla lasten kanssa luontevasti ja on kiva välillä heittäytyä ”lapsen tasolle” leikkimään ja olemaan.
Silti en koskaan ole tuntenut varsinaista vauvakuumetta, ainoastaan koiravauvakuumetta. 😉

Ystävät, perhe, tuttavat, asiakkaat, koulukaverit, työkaverit ja jopa tuntemattomat tulevat kysymään, että no
koskas teille tulee lapsia?

Mielestäni kysymys on erittäin erittäin henkilökohtainen, eikä kenenkään tulisi olettaa kaikkien edes hankkivan lapsia. Entä jos jollain pariskunnalla olosuhteet ei anna periksi lapsen saamiselle – joko geneettiset tai sitten lakisääteiset olosuhteet. Tai mitä jos elelee sinkkuna ja tulee painetta siitä, että pitäisi löytää sopiva kumppani – ihan jo sen vuoksi kun tässä pikkuhiljaa tuo biologinen kello tikittelee… Miltä tuntuu tällaisesta ihmisisestä se, että tietyn iän tai naimisiinmenon jälkeen aletaan tivaamaan koska koska koska?

Mitä jos päättääkin olla hankkimatta lapsia? Haluaa elää ilman niitä? Sitten on itsekäs. Oikeastiko?! Miten ihmeessä joku voi väittää niin?
Se on ihan älyvapaata hommaa. Jos joku toinen haluaa lapsia saa hän haluta, mutta jos joku toinen ei halua lapsia saa hän olla haluamatta – eikä kumpikaan ole itsekäs.

Kyse on niin jumalattoman isosta asiasta, että kenellään toisella ei saisi olla oikeutta puuttua siihen. Ei kukaan äiti saisi halveksua sellaista naista, josta ei koskaan tule äitiä. Ei kukaan äiti saisi sanoa, että sinä et tiedä elämän tarkoitusta kun sinulla ei ole lapsia. Ei kukaan äiti saisi väittää, että vasta lapsien saamisen jälkeen tietää mitä elämä ja rakkaus on.
Miksi lapsettomat olisivat huonompiarvoisia tai juurikin niitä itsekkäitä? Miksi he eivät voisi tietää mitä rakkaus tai onnellisuus tai elämä on?

Miksi lapsien saamisesta on tehty normi? Tai sanotaanko niin, että miksi se yhä on normi? Ennen muinoin se on ollut suvun jatkamista. Lapsien saaminen ja suvun jatkaminen kuului olennaisena osana avioliittoon. Osalle se tarkoitti myös työvoimaa pellolle tai muihin kotitöihin. Mutta entä nykyään? Maailma rupeaa olemaan jo ylikansoitettu, eikä kukaan enää hanki lapsia sen vuoksi, että tulisi rahaa perheeseen (ainakaan hyvinvointivaltioissa) tai poika sitten jatkaisi tätä meidän tilan pyörittämistä.

Mitä jos lapseton ihminen sanoisikin, että on itsekästä hankkia lapsia jo täynnä olevaan maailmaan? Sekös vasta suututtaisi. Mutta he joilla on lapsia, he saavat kyllä nimitellä ja halveksua heitä joilla lapsia ei ole.

***

Juttelin kerran erään tuttavani kanssa lapsiasiasta. Hän miehensä kanssa on myös saanut kuulla jo vuositolkulla, että koskas teille tulee lapsia? No mitenkäs nyt kun olette jo tuon ikäisiäkin?
Sanoin hänelle silloin, että tuollainen utelu on aivan järjettömän epäkohteliasta. Eihän kukaan puolituttu, tai läheinenkään mene kyselemään toiselta vaikkapa hänen seksielämästään. No mitenkäs teillä nyt tuo seksi sujuu? Montako kertaa viikossa? Onko miehelläsi kuinka iso kalu? Mitenkäs tuo suihinotto? Entä kuinkas teillä nyt sujuu seksi kun olette jo tuon ikäisiäkin?

Eikö kuulostakin hassulta? Tai ainakin hyvin tökeröltä?

***

Tiedän, että vaikkapa oma äitini tai anoppini ei tarkoita kyselemisellä mitään pahaa. Eikä sitä kyselyä toisaalta ole enää ollut. Mutta se, että vuosien mittaan joka paikasta ja suunnasta tulee kyselyä ja ystäväpariskunnat vieressä saavat lapsia – se luo paineita ja se jollain tapaa meinaa ohjata omiakin mielipiteitä. Haluanko minä lapsia sen takia, että haluan äidiksi? Vai haluanko lapsia sen vuoksi, että äitini ja anoppini saavat olla isoäitejä? Hankinko lapsia siksi, että kaikilla muillakin on? Onko se väärin jos ei halua lapsia? Vai haluaako niitä sittenkin? Mitä jos nyt ei hanki lapsia, kaduttaako se joskus? Jos olosuhteet eivät ole suoneet lapsia, pitäisikö siihen asiaan vain tyytyä? Entä jos laki ei anna periksi saada lapsia? Mitä jos ei ole kumppania kenen kanssa hankkia sitä lasta?

Voiko elämästä nauttia täysin rinnoin ilman lasta? Voiko olla epäitsekäs lapseton? IMG_8500

Kommentit (76)

  1. Annika

    Hyvä ja pohtiva kirjoitus, Monna! Oon täysin samaa mieltä, että on täysin tahditonta kysellä juurikin noita kysymyksiä, että no millos se teille se vauva tulee, kyllä kannattais nuorena tehdä jne. Näin lapsettomuudesta kärsineenä se tuntuu lähinnä märältä rätiltä vasten kasvoja. Joo niitä tosiaan vaan tehdään kun alkaa siltä tuntua. Ihmiset on niiin urpoja välillä! Ymmärrän myös sun puolta tässä asiassa, ei varmasti ole mukavaa olla perustelemassa asiaa ihan sama kenelle, että kun ei tiedä haluaako lapsia. Se ei tasan kuulu kenellekään miten kukakin elämänsä elää! Eikä se todellakaan tee susta itsekästä ihmistä jos et halua lasta, todellakaan! Susta saa jo ihan tän blogn kautta sellasen kuvan, että oot epäitsekäs, ihana ja aito ihminen 🙂 Elämä voi olla täyttä vaikkei siihen elämään kuuluisi lapsia. Henkilökohtaisesti en tiedä miten mulle olisi elämässä käynyt jos en olisi lasta saanut (nyt onnellinen 4-vuotiaan äiti joka odottaa perheeseen jo toista ihmettä syksyllä saapuvaksi <3) Mä olen aina halunnut lapsia ja sellainen luojan kiitos meille suotiin… Uskon, etten olisi edes tässä parisuhteessa jos emme olis lapsia saaneet, niin vaikeaa oli se lapsettomuusaika. Mutta nyt en voisi onnellisempi olla! Ja tämä ei tietenkään tarkoita etteikö onni voisi olla myös sellaisella joka ei lasta halua tai voi saada. Jatka Monna samaan malliin, ja koita kestää ne kaikki ajattelemattomat kommentit! Pysy aina tuollaisena kuin oot <3 Ihanaa kesää!

  2. merja

    Hieno kirjoitus!tätä asiaa olen itsekin pohtinut pitkään,olen samanikäinen ja pari suhteessa. Meillä on myös koira ja koemme,että Se riittää meille Meille miehen kanssa asia on selvä,että emme tule hankkimaan omia lapsia ja jos joku asiasta kysyy,sanomme suoraan kuinka asia on ja olen tainnut itse asiassa kerran tokaista,kun asiaa on kysytty todella tökeröön tapaan,että mitäs Se itse asiassa sinulle kuuluu En koe olevani itsekäs,vaikka en tee lapsia. En vihaa lapsia,itsekin olen ohjannut lasten uimakerhoja ja meillä on monta kummilasta joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Uskon,että asiaa ei ole ollut helppo nostaa esille,mutta pointsit rohkeudesta

    • Jenny

      Hyvä ja rohkea kirjoitus jälleen kerran! Sulla on hieno kyky nostaa kissa pöydälle. Itsekin olen kieltämättä miettinyt tuttavapariskuntien lapsiasioita. Jotenkin sitä miettii että onko joku vapaaehtoisesti lapseton, vai onko yritetty monta vuotta. Kun itselläni on pari lasta, niin ehkä sitä sitten miettii että ois ehkä helpompi jutella lapsettoman ihmisen seurassa, kun tietää että onko se suurikin suru olla lapsetonna, vai ihan oma valinta. Vaikka ihan hölmöähän tuollaisia on kelailla.

      Se mitä tulee siihen vapaaehtoisesti lapsettomuuten, niin en kyllä ajattele että ihminen joka ei haaveile lapsista olis ollenkaan itsekäs. Ennemminkin ajattelen että on aidosti tyytyväinen elämäänsä ja tietää mitä haluaa. Nostan hattua. Lasten saamisen jälkeen oma aika kutistuu ihan minimiin, ja elämä muuttuu aivan toisenlaiseksi. Rikasta se saattaa edelleen olla, mutta eri syistä. Elämä on aika lyhyt ja ainutkertainen, joten ei ole yhtään hölmöä miettiä, että miten sen haluaa elää. Ei ole itsekästä toteuttaa haaveitaan jos siitä ei kukaan muu kärsi.

      Huomasin aikoinaan että oli aika alkaa yrittää lapsia, kun joka kerta kun joku ystävä tai tuttu kertoi olevansa raskaana, tuntui niin suuri kateuden pistos että melkein alkoi itkettää. Ja yleensä en tunne kateutta vaan iloa toisten puolesta.

      En ole katunut lasten hankintaa, ja aika harva vanhempi varmaan katuukaan. Sitä olen kyllä monesti miettinyt että minkälaiseen maailmaan lapseni saatoinkaan. Välillä tunnen itseni jopa itsekkääksi, koska sain omia lapsia. He syntyivät hyväosaiseksi maailmaan jossa niin monet muut kärsivät äärimmäisessä köyhyydessä. Näin jälkikäteen mietittynä olisi ollut järkevämpää miettiä vielä kaksi kertaa, ja vaikka sitten adoptoida.

    • Emmi

      Kiitos Monnalle tekstistä. Komppaan Jennyä, ajattelen tismalleen samoin (itselläni 2 lasta). Todellakin Arvostan tietoisesti lapsettomia ihmisiä. Heillä on selvä käsitys elämästään ja tavoitteistaan. Hyvää kesää Monna!

  3. P.

    Hyvä teksti! Mä en itse aio hankkia lapsia. Mä en pidä niistä ja ne ei pidä musta. Ja se on ihan fine. Lisäksi, en ole äitimateriaalia (en ole henkisesti ihan terve), eikä tää maailma kaipaa yhtään enempää populaa. Tällä pallolla on ihmisiä ihan tarpeeksi.
    Se mikä tosiaan tuntuu oudolta ja jopa naurattaa, on se, että mua pidetään jotenkin friikkinä ja outona tämän takia. Muut saa tehdä mitä tykkää, hankkia lapsia vaikka 6 eri miehen kanssa ja se on fine, mutta auta armias kun tulee puheeksi että mä en aijo yhtään kakaraa tähän maailmaan pullauttaa (ja perustelut päälle), niin se aiheuttaa yleensä hirveän sanaharkan ja pahoja katseita 😀 En ymmärrä. Jokaisen pitäisi saada elää niinkuin haluaa. Hurraa lapsettomuus, mä nautin elämästäni täysin rinnoin ilman niitä (kakaroita). 🙂 Ja jos joku nyt veti takia herneenpalon nenään, niin voi voi. This is our way of life and we shall enjoy it just the way it is 😉

  4. Ruu

    Tää juttu on kuin suoraan mun kynästä, paitsi että en ole pitänyt uimakoulua :D. Ihanaa, että kirjoitat aiheesta, vaikka varmasti herättää ristiriitaa.

    Yksi syistä, joka usein pomppaa esiin, tuntuu olevan myös se, että kuka pitää huolta sitten kun itse on vanhus, jos itsellä ei ole jälkikasvua. Tavallaan ihan varteenotettava pointti. Yksinäisen vanhuksen tulevaisuus olisi hurja. Mutta toisaalta on niitä yksinäisiä pilvin pimein niidenkin joukossa, joilla lapsia on.

    Kuitenkin, riippumatta tästä vanhushoitokysymyksestä, mulla on aina ollut sellainen fiilis, että olis älyttömän mukavaa olla mummo! Eli vauvakuume on pysynyt poissa mutta mummokuume alkaa taatusti viimeistään viisikymppisenä :D!

    • Laura

      Mummo voi olla vaikkei omia lapsia olisikaan. Kirkot ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ainakin järjestää ”varamummo” palveluita 🙂

  5. Elina

    Hyvä aiheenavaus Monna – tästä meinaan puhutaan todella vähän! Tämä aihe on mielestäni siitä todella kummallinen, että jostain syystä ne joilla on lapsia tuntuvat olevan oikeutettuja puhumaan asiasta vaikka kuinka paljon ja todella suoraan, mutta auta armias jos lapseton sanookin aiheeseen jotain kipakkaa takaisin, niin siinä on taivas auki. Mä kuulen harva se päivä kommentteja, miten saan kuulemma olla onnellinen kun ehdin vielä pitää huolta itsestäni kun ei ole lapsia, mutta samaan hengenvetoon todetaan että hiljalleen ne kannattaisi tehdä jos aikoo – ja kummatkin kommentit ovat vielä tulleet ihmisiltä, joita en edes hyvin tunne. Miten voi olla oikeasti, että tuollaisia kommentteja on ihan ok heitellä, mutta sitten jos minä toteaisin että onneksi ei ole lapsia niin ehtii salille ja brunsseille niin voin olla varma, että hymy voisi vastapuolella hyytyä.

    Kiitoa siis jälleen kerran Monna, että nostit todella tärkeän mutta ei helpon asian pöydälle. Aurinkoa päivääsi

  6. Enni

    Kiitos tästä postauksesta! Täyttä asiaa! Itselläni ikää 26v ja parisuhteessa elän. Ympärillä ystävät alkavat perustamaan perheitä tai ainakin suunnittelevat jo kovasti. Eikä siinä mitään, osaan kyllä iloita heidän onnestaan ja viihdyn heidän lapsiensa kanssa. Ja he osaavat iloita minun puolestani, asioista jotka ovat minulle tärkeitä 🙂 mutta omia en ole ikinä halunnut, eikä fyysisesti ole luultavammin mahdollistakaan. Mutta kovasti olen ajatellut näitä asioita, että pitäisikö kuitenkin kun kaikki muutkin, mitä jos kukaan ei enää ymmärrä minun juttuja ja kaikki vaan pyörii perhe-elämän ympärillä. Kuka minusta pitää huolta kun olen vanha? Mutta toisaalta sehän vasta itsekästä onkin! Tehdä lapsi vain, että on sitten vanhana joku joka hoitaa!
    Vaikeita asioita, mutta pitäisi muistaa vain kuunnella itseään eikä antaa ympäristön vaikuttaa niin paljoa. Olla rohkeasti oma itsensä ja tehdä omat päätökset. Ihanaa kesän jatkoa sulle Monna!

  7. Ninnunna

    Rohkea aihevalinta ja hieno kirjoitus. Ainut mihin itse hieman kompuroin tekstissäsi, oli yleisesti käytetty termi ”hankkiminen” lapsia koskevissa asioissa. Lapsettomuudesta kärsiville tuo sana on kirosanoista seuraava. Kun vain voisikin hankkia.

    Itse keskivertoa myöhemmällä iällä äidiksi tulleena, voin kertoa omasta puolestani, että ihmiset puhuvat totta sanoessaan, että on paljon asioita, joita ei voi lapsettomana ymmärtää. Niin se on. Minäkin joka kovaan ääneen aina ihmettelin, ja toisinaan arvostelinkin, että miten niin en pysty ymmärtämään, jouduin pyörtämään puheeni oman lapsen saadessani. Pieni toi tullessaan järisyttävän määrän huolta ja vastuuta, mutta sitäkin suuremman määrän rakkautta, iloa ja onnea. Se on jotain mihin sitoudut lähtökohtaisesti päiviesi loppuun asti.

    Kaikesta huolimatta olemme samaa mieltä siitä, että asia on hyvin henkilökohtainen. Itsekkyydestä syyttäminen on mielestäni aiheetonta. Yhtälailla voisi ajatella, että haluaisi lapsia itsekkäistä syistä. Että saa jonkun, jonka elämään pystyy vaikuttamaan täydellisesti niin hyvässä kuin pahassa.

    Lopuksi vielä muistuttaisin, että vaikka Helsingissä lapsia ei tarvita enää ”tilaa jatkamaan”, niin Suomessa on paljon alueita, joissa edelleen toivotaan, että perillinen hyppäisi puikkoihin jatkamaan siitä, mihin vanhempien voimat loppuvat. 😉

    • Suvi

      ”voin kertoa omasta puolestani, että ihmiset puhuvat totta sanoessaan, että on paljon asioita, joita ei voi lapsettomana ymmärtää.”

      Mitä tällä yritetään sanoa? Miksi lapsettomana pitäisi niitä asioita ymmärtää? Ja miksi se pitää kertoa sille lapsettomalle?

  8. Ikiliikkuja-Hanna

    Eipä tulisi mieleenkään kommentoida toisten valintoja. Onko oikeesti noita kyselijöitä vielä…???
    Lapsenteko on jokaisen oma asia, eikä kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista toisten valintoihin. Ollaan onnellisia ja rakennetaan omannäköinen hyvä elämä, muiden mietteistä välittämättä.

    T: onnellinen äiti, joka oli onnellinen myös silloin, kun luuli ettei halua koskaan itselleen noita suloisia räkänokkia 🙂

    • Emmi

      Lisäksi täytyy vielä todeta, että hallituksen päätökset eivät ainakaan ”kehota” lasten tekoon. Päiväkotiryhmien koot suurenevat ja kaikki tuet pienenevät(en ole tuilla elelijä). Työntekoa vaikeutetaan, kun määräaikaisuus lisääntyy ja koeaikoja pidennetään. Naiset ja lapset, eli siten koko perhe tulee saamaan eniten rapaa niskaan. Koska elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja Suomi on täynnä fiksuja ihmisiä, tämä aiheuttaa sen, että kyllä perheenlisäys iässä olevat nuoret naiset ja miehet lyövät ”hanat kiinni”.

      Itsellä onneksi vakityöpaikka, eikä koskaan tullut mieleenkään jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Kaikki lomat ollaan miehen kanssa jaettu (isäkuukaudet, osittaiset hoitovapaat).

  9. Saija

    Hyvä kirjoitus, kiitos! Itse olen myös jo vuosia pohtinut näitä samoja kysymyksiä. Olen kolmenkympin jo ylittänyt, eikä vauvakuumetta kuulu eikä näy. Aiemmin pidin enemmänkin itsestään selvänä, että todennäköisesti en tule lapsia koskaan hankkimaan, ei vaan tuntunut mun jutulta. Ympäristön paine lasten hankintaan on vaan armottoman kova, ja saanut jopa tuntemaan itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi kun ei ole/en ole halunnut lapsia. Toisaalta se on saanut myös ajattelemaan, että onko järkevää jättää ”tilaisuus” käyttämättä, jos ei ole täysin varma? Ympäristön ja biologisen kellon paine ovat kasanneet omat paineet asian suhteen aika valtaviksi. Tämä on todella iso ja vaikea asia monille, kiitos että otit tämänkin näkökulman asiasta esille!

  10. äippä-14

    Voi kuinka tuttua. Ja kuinka muistan ärsyyntymisen tuohon tuttuun lausahdukseen ”et tiedä rakkaudesta tai elämän tarkoituksesta mitään ennen lapsia” HUOH! Väitän, yhden lapsen äitinä, että jokikinen vanhempi on edes kerran eläissään kadehtinu lapsettomia ihmisiä ja jopa miettinyt mielessään voi kunpa en olisi minäkään koskaan lapsia tehnyt. Eli olen tullut siihen lopputulemaan, että nämä tökeröt kommaukset ovat vain kateellisten panettelua! Ja ei, en väitä ettenkö rakastaisi lastani ja etteikö nuo edellä mainitut fiililset menisi nopeasti myös ohi. Mutta fakta on se, että ilman lapsia elämä on myös ihanaa, elämällä on tarkoitus, ja rakkaus roihuaa.. Ehkä joa hieman enemmän ;D mukavaa päivän jatkoa kaikille ja etenkin sinulle mahtava Monna!

  11. Umppu

    hyvä kirjoitus! Mitä sitä on kukaan sanomaan miten tässä maailmassa kuuluu elää 🙂 ei kaikki halua lapsia ja varsinkaan jos niihin ei ole valmis sitoutumaan niin silloin niitä ei missään tapauksessa kannata hankkia. Aina riittää niitä supermutseja joilla on sanansa sanottavana 🙂

    • Lene

      Tämä on kyllä sellainen aihe jolla helposti saattaa sitä muurahaispesää sohaista. Jostain syystä tosiaa vieläkin se lapsiperhe koetaan normiksi. Itse olen nyt 4-kymppinen, teini-iästä saman miehen kanssa parisuhteessa oleva nainen. Menimme kohta 16 vuotta sitten naimisiin. Silloin meiltä koko ajan kyseltiin, että milloinkas sitä perheenlisäystä. Olen sanonut jo parikymppisenä etten halua lapsia. Mieheni on ollut samaa mieltä. En ole oikein milloinkaan ollut pienten lasten kanssa paljon tekemisissä enkä ole itseäni kovin lapsirakkaaksi kokenut. Kun täytin 35 kävin itseni kanssa kovaa kamppailua, että pitäisikö minun kuitenkin haluta lapsia. Ja olenko huono tytär, kun en tuota vanhemmilleni isovanhemmuuden iloa.

      Olen kuitenkin saanut asian itseni kanssa käsiteltyä (sekä tietysti mieheni). Ja olen tullut siihen tulokseen, että jokaisen pitää elää omaa elämäänsä eikä toteuttaa muiden toiveita.
      Tiedän kyllä monen meidänkin tilannetta ihmetelleen mutta olemme mieheni kanssa onnellisia näin joten ihan sama.
      Tsemppiä kaikille lapsellisille ja lapsettomille, jokainen taaplaa tyylillään ☺️.

  12. Hanna

    Moi! Oon kyllä ihan samaa mieltä sun kanssa ja samassa tilanteessa myös. Koira riittää meidän avioliitossa oikein mainiosti. 🙂 On ihan käsittämätöntä miten ihmiset kokee asiakseen kysellä lastensaannista; puolitutut, työkaverit ja ihmiset, joille en muutenkaan omista asioistani niin juttele.

    Oon huomannut hyväksi tavaksi vastata vain että kaikki eivät voi saada lapsia, se yleensä herättää kysyjässä häpeäntunteita ja toivottavasti ymmärtää kysymyksen henkilökohtaisuuden. En tiedä voidaanko saada lapsia ylipäätään vai ei, mutta pelkästään meidän tuttavapiirissä on monen monta paria joilla on asian kanssa haasteita ja suru heidän puolesta on iso. Jos voin suojella heitä yhdeltä ylimääräiseltä kysymykseltä tällä tavoin, niin hyvä.

    Toisille kysyjille esitän vastakysymyksen, että milläs mallilla teidän ehkäisy on? Ootteko ollu ”silleen” viime aikoina ilman ehkäsyä, et jos haluisitte lapsia, niin voisit olla raskaana? Kerro, kerro! 😀 Yleensä kysely loppuu tähän. Loistava kahvipöytäkeskustelu, suosittelen lämpimästi. 😉

    Ja mitä itsekkyyden pohdiskeluun tulee, niin ketä kohtaan valitussa lapsettomuudessa ollaan itsekkäitä? Vanhempia, jotka menettävät mahdollisuuden isovanhemmuuteen? Yhteiskuntaa? En tunne ketään joka olisi hankkinut lapsia jotain muuta kuin itseään varten.

    Maailma on ihmisiä pullollaan, ei tänne välttämättä enää lisää tarvita, suotta siitä potea huonoa omaatuntoa. Jos joskus mieli muuttuu, tulee lapsesta varmasti rakastettu ja haluttu. Kaikki valinnat on yhtä hyviä ja kukin tekee sen oman valinnan niissä puitteissa joissa voi. Parasta on, että mahdollisuus itse päättää. <3

  13. Marianna

    Vapaaehtoisesti lapsettomia olemme mekin päättäneet olla. Toisinaan kun ihmiset kysyvät että koska lapsia tulee ja sanon ettei niitä tule, vastaus ei kelpaa vaan yleisin lause takaisin on ”no vielä te ehditte kun olette noin nuoria”. Ennen jaksoin perustella päätöksemme noille ihmisillä, mutta nykyään ei enää jaksa. Voi vain kysyä, että _miksi_ niitä sitten _pitäisi_ tehdä? Voi siinä vähän kysyjä hämmentyä 😀 En tosiaan pidä tätä päätöstä itsekkäänä, vaan fiksuna ratkaisuna meille. Harmi vaan kun vasektomiaakin joutuu suomessa mies odottamaan 30 ikävuoteen saakka..

  14. Johanna

    Hei! Vaikka minulla on lapsi ( ja sen hankkiminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, mietin pitkään onko minusta vanhemmaksi ja silti äitiyden rankkuus ja kokonaisvaltaisuus yllätti mutta lapseni on tällä hetkellä elämäni keskipiste ja kallisarvoisin asia) en mitenkään kykene ymmärtämään miten tämä kirjoitus voisi ketään loukata. Mielestäni kaikista epäitsekkäimpiä ihmisiä ovat ne jotka eivät hanki lapsia vain ulkoisten paineiden takia. En yhtään ymmärrä tätä itsekkyys/lapsettomuus teemaa koska asia on mielestäni ihan päinvastoin. Oman lapsen hankkiminen oli minullekin ihan puhtaasti itsekäs teko. Esim. Sijais tai tukivanhemmuutta voin pitää epäitsekkäänä tai sitä kun kummivanhemmat antavat aikaa kummilapsilleen. Itse työskentelen lasten kanssa ja minulla ei ole oikeutta arvostella kenenkään ratkaisuja mutta tuntuu siltä että monet ihmiset hankkivat lapsia mutta eivät ole valmiita uhraamaan aikaa lapsilleen. En nyt tarkoita etteikö äiti saisi harrastaa ( itsekin harrastan liikuntaa mutta koitan järjestää sen niin että se on mahdollisimman vähän pois lapseltani, en siis hengaa työpäivän jälkeen monta tuntia salilla minkä varmaan ilman lasta tekisin) tai että äidillä ei saisi olla muuta elämää kuin äitiys, mutta kaikkea ei vaan voi saada. Kaveripiirissäni on rohkeita ihmisiä joiden harrastukset ja elämäntapa vaan eivät ole ihanteelliset perheenlisäykselle ja he ovat tehneet päätöksen olla hankkimatta lapsia.

  15. Henna

    Hyvä kirjoitus! Itselläni on kaksi lasta, mutta en silti ikinä ole ajatellut, että kaikkien parien automaattisesti tulisi hankkia lapsia. Miksi ihmeessä? Parempi mun mielestä, jos itse tietää ja tunnistaa, ettei välttämättä omia halua. Mä en ollut varma, että saanko omia lapsia koskaan ja silloin miehen kanssa mietittiin, että jos lapsia ei tule niin sitten meillä varmaan tulee olemaan monta koiraa. 🙂 Lapsia kuitenkin siunaantui ja olen onnellinen heistä. Mun kahdella parhaalla ystävällä ei ole omia lapsia, eikä heille varmaan ikinä tulekaan. En näe tässä valinnassa mitään itsekästä, eikä ikinä ole tullut mieleen kysellä, että koskas teille tulee lapsia. Itse olen kokenut jo kyselyt kolmannesta lapsesta hieman tukalaksi, olemme melko varmoja kuitenkin, että lapsiluku on täynnä. Isoja asioita pohdittavaksi ja tässäkin asiassa jokainen valitsee oman polkunsa. 🙂

  16. Paula

    Asiaa! Mitä olet siitä mieltä, kun keskustelen aikuisten lasteni kanssa tästä asiasta. Vastaan ”minulle ei tarvitse tehdä ainuttakaan.”
    Olenko tökerö, ohjaileva, itsekäs äiti? Pohdin tätä usein. Olisiko parempi olla hiljaa. En haluaisi painostaa mihinkään suuntaan.

  17. marketta

    Monesti lapsettomia syytetään itsekkäiksi… Itse ajattelen, että on itsekästä hankkia(/tai saada…) lapsia, jos niitä ei halua.

  18. Hannele

    Täyttä asiaa! Itse olen vielä alle kolmekymmentä, joten varma en ole haluanko jossain vaiheessa lapsia vai en. Voi hyvinkin olla että en, sillä lapset eivät herätä minussa erityisen lämpimiä tunteita. Pidän kyllä muiden lapsista ja vietän heidän kanssaan mielellään aikaa mutta en usko että omaa tarvitsee saada… Ja se on ihan ok. En ole parisuhteessa, joten tietenkin tulevan kumppanin tulisi olla samaa mieltä asiasta koska kyllä jokaisella on oikeus hankkia lapsia tai olla hankkimatta 🙂

  19. Pirita

    Mua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään, haluaako joku hankkia lapsia vai ei. Siis suunnilleen yhtä paljon, kun että syökö leffan kans poppareita vai karkkia. Molempi hyvä 🙂 Lapsen tulo muuttaa elämän ihan totaalisesti, mutta tekeekö se siitä huonompaa tai parempaa kuin ennen – no, jostain joutuu luopumaan ja jotain saa tilalle. Semmoista se. Pysytään avoimin mielin toisiamme kohtaan <3

  20. na

    En ole koskaan halunnut lapsia. Tykkään omasta elämästäni just näin, enkä halua ketään sotkemaan omia kuvioitani. Nautin kun saan olla vapaa ja huoleton ja saan juoda aamuteeni kaikessa rauhassa. Pari vuotta sitten säikähdin kamalasti, kun menkat jäi pois pari kertaa peräkkäin. Tuolloin viimeistään tajusin, että lapset ei todellakaan ole mun juttu. Valitsisin mieluummin loppuelämän täydellisen selibaatin, kuin riskeeraisin mahdollisuudella joutua äidiksi.

    En jaksa loukkaantua lapsiuteluista. Vastaan ihan iloisesti, että ei kiitos, ei kiinnosta, en halua. Jos toinen osapuoli tämänkin jälkeen vielä jaksaa pitkäänkin vängätä ”kyllä se mieli vielä muuttuu”, ”kyllähän kaikki haluaa”, niin voi olla että saatan vähän ikävästi sanoa jotain takaisin.

    Eniten mua ärsyttää ne, jotka tekee omia oletuksiaan. Ne, jotka selän takana vielä jaksaa pähkäillä minun elämääni ja tehdä johtopäätöksiä ja pohdintoja ”kyllä ne varmasti on jo pitkään yrittäneet, mutta taitaa olla kova paikka kun pitää noin sanoa”. Miksi sinne äityliinikaaliin ei voi upota, että kaikki ei vaan kertakaikkiaan halua yhtään lasta?

  21. Tuikku

    Itse en näillä näkymin tule saamaan lapsia ja olen asian hyväksynyt. Neljäkymppiä pian ikää mittarissa ja lapsettomuushoidot eivät auttaneet, ne lopetettiin jo muutama vuosi sitten. En ole katkera vaan nautin nyt siitä että voimme miehen kanssa tehdä mitä haluamme. Edelleen kyllä ottaa päähän jos joku kyselee lapsista. Tuntuu niin hölmöltä alkaa omia intiimi asioita kertomaan ja menenkin aina ihan sanattomaksi vaikka olen hyvä puhumaan. Kaikesta muusta☺ Ja jos todella haluamme perhe-elämää jossa on lapsia mukana, voidaan pohtia sijaisvanhemmuutta. Se onnistuu vielä yli nelikymppisenä toisin kuin adoptio. Se on kyllä todella suuri vastuu mutta palkitsevaa varmasti jos voi samalla auttaa jotain toista perhettä vaikeassa elämäntilanteessa.
    Jos olette molemmat sitä mieltä että lapsia ei välttämättä kaivata, älkää antako muiden vaikuttaa siihen päätökseen. Vanhemmuutta ja hoivaviettiä voi toteuttaa vaikka vapaaehtoistyönä tai kummilasten kanssa jne.

  22. Allu

    Ollaan oltu miehen kanssa vuosia yhdessä, mutta lapsi-kyselyt räjähti käsiin kun mentiin naimisiin. Ja se mun vatsan tuijottelu oli ihan hirveää, kerran töissä työkaveri jopa taputteli mun vatsaa tietävän näköisenä, enkä todellakaan ollut raskaana! Sitten kun oltiin itse siihen valmiita että lapsi saa tulla (ei oltu ensin varmoja halutaanko lapsia), eipä alkanutkaan kuulumaan. Ja ne huomauttelut jatkui, kuulimpa anopiltakin että kai tiedä ettei raskaaksi niin vaan tullakaan kun ikää alkaa jo olla..No todellakin tiesin! Ei vaan haluttu kenellekään puhua meidän haluamisista/yrityksistä tms!
    Nyt meillä on 5kk ikäinen poika ja hänestä ollaan hyvin onnellisia. Valitettavasti hänen elämän alkunsa oli todella rankka, meinattiin hänet heti menettää. Kyllä oikeasti on sellaisia tunteita kokenut mitä ei koskaan ennen ole kokenut, varmasti tuo meidän rankka alku vielä on voimistanut näitä tunteita.
    Mekään ei ole silti saatu olla rauhassa lapsen saannin jälkeen, koska nyt kysellään milloin tulee toinen ja neuvotaan kuinka pian se toinen kannattaa tehdä! Raivostuttavaa! Mutta joo, pointti on se, että mun mielestä jokainen saa haluta/olla haluamatta lapsia ja muille ei asia kuulu, ellei siitä itse halua puhua. Me oltiin onnellisia ennen lasta kahdestaan ja onnellisia ollaan nytkin. 🙂

  23. Pepi

    Olen itse 32-vuotias lapseton parisuhteessa elävä nainen ja olen huomannut, että valitettavan usein tämä vastakkainasettelu johtuu siitä vanhasta kunnon tyytymättömyydestä omaa elämää kohtaan. Perhe- ja tuttavapiirissämme on paljon lapsettomia perheitä mutta kyllä sen niiden muutamien lapsellisten äänestä kuulee, että vaikka se oma lapsiperheen elämä olisi kuinka ihanaa niin onhan se ajatuksen tasolla tylsää, jos sitä vertaa esimerkiksi minun ja mieheni elämään. Asumme ja työskentelemme ulkomailla, tienaamme vähemmän kuin keskiverto suomalainen pari mutta luonnollisesti menomme ovat huomattavasti pienemmät kuin lapsiperheen, joten säännöllisten viikonloppureissujen lisäksi teemme kerran 1-2 kuukaudessa pidemmän lomamatkan, meillä on varaa hankintoihin silloin kun niitä tarvitaan tai silloin kun siltä tuntuu. Ymmärtäähän, että tämä hieman kirpaisee, jos itsellä on se tilanne, että vanhan pesukoneen rikkoutuessa rahat on lainattava vanhemmilta tai uusi on ostettava luotolla ja vuoden kohokohta on viikko Alanyassa.

    Isommassa mittakaavassa tämä lapsettomuuskeskustelu on tosin itselleni sellainen juttu, jonka olisi toivonut jäävän jonnekin 90-luvulle. Meitä on jo valmiiksi liikaa, olemme kuluttaneet maailman resurssit ja nykyisellä menolla juoksemme kohti maailmanloppua kuin päättömät kanat.

  24. PetraBettina

    Hyvä kirjoitus Monna! Sain itsekin vuosikaudet kuunnella lapsiuteluja, vaikka pidin niitä äärimmäisen henkilökohtaisina ja jotenkin loukkaavina kysymyksinä. En todella ikinä ymmärtänyt miten kuuluisi kenellekään parisuhteeni ulkopuoliselle näin henkilökohtainen asia. Sain myös kokea olevani ”lapsellisia” ystäviäni huonompi ihminen, vaikka kukaan ei sitä suoraan ääneen sanonutkaan. Mutta ainainen lasten hehkutus, ne sanat ettei elämästä tiedä mitään ennen lapsia, ne lauseet että lapsettomien elämä on helppoa ja huoletonta (ja itsekästä), urheilutavoitteiden aliarvioiminen ja kyselyt siitä, että joko nyt lopetat sen kisaamisen, toivat selkeästi ihmisten kannan esiin. Ja vaikka se vauvakuume sitten iskikin voimakkaammin kuin koskaan pystyin kuvittelemaankaan, niin ikinä en ole katunut sitä, että olen kuunnellut itseäni enkä muita (paitsi tietenkin puolisoani). Tämänhetkinen raskaus on itselle suuri onni, mutta se on myös tullut elämässäni täysin oikeaan aikaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että elämä voi olla hyvää ilman lapsiakin eikä asioita tarvitse tehdä vain siksi kun niin on tapana. On myös täysin älytöntä arvottaa ihmisiä sen suhteen onko heillä lapsia vai ei. Itseään voi pitää arvossa muutenkin kuin äitinä.

    http://petrabettina.blogspot.fi/

  25. vapaa

    Olen kolmekymppinen enkä ikinä ole potenut vauvakuumetta tai kaivannut perinteistä elämää avioliittoineen ja rivitaloineen. Olin todella tyytyväinen elämääni ennen vauvaa. Kuitenkin tulin sattumalta raskaaksi ja nyt olen äiti. Äidiksi tuleminen alkaa jo raskausaikana. Se muuttaa pikkuhiljaa ajatusmaailmaa ja se kasvattaa äitiyteen. Samalla kun saat lapsen synnyt ikään kuin uuteen elämään ja rooliin, joka on erilainen kun edellinen mutta silti yhtä tyydyttävä. Olen onnellinen että saan kokea tämän. En kaipaa vanhaa elämääni, mutta uskon, että jos en olisi vauvaa sattumalta saanut, niin olisin onnellinen lapsettomanakin.

  26. Mbea

    Olen samaa mieltä. Itse sain esikoiseni 24-vuotiaana, johon mennessä vain yksi henkilö ehti kysyä, että milloin ”teemme” avomieheni kanssa lapsia. Tämäkin ehkä siksi, että olimme silloin seurustelleet 6,5v, asuneet 5v avoliitossa ja kaksi koiraakin olimme jo perheeseemme ottaneet.

    Luin enne raskautta ja raskauden aikana paljon äitiblogeja ja selasin random äitien instagrameja (kyttääjä kun olen, hehe). Tämä sama fraasi, ”tiedät vasta oman lapsen saatuasi mitä rakkaus on” tuli vastaan ihan hirvittävän usein. Ei minun käsitykseni rakkaudesta ole oman lapsen synnyttyä muuttunut ollenkaan – olen rakastanut avomiestäni täysillä jo vuosia, suhteemme on meille täydellinen ja olemme kasvaneet yhteen, hioutuneet mahtavaksi tiimiksi, jonka osapuolet tukevat ja rakastavat toisiaan sanoinkuvaamattoman paljon. Rakastan lastani suuresti, kyllä, mutta tiesin jo etukäteen mitä rakkaus on. Siksi etenkin nyt äitinä ja avovaimona korvaani särähtää tuo toteamus, että todellisen rakkauden tuntee vasta lapsen myötä. En sitten tiedä millaiset parisuhteet on näillä äitihahmoilla, jotka eivät ole rakastaneet kunnolla ennen lapsensa syntymää. En tarkoita tätä ilkeällä tavalla toisten parisuhteita vähätellen, mutta se vaan on mielestäni mielenkiintoista.

    ”Elämälle tulee tarkoitus lapsen myötä”, ihanko totta? Äitinäkään oleminen ei ole muuttanut näkemystäni siitä, että elämä on huvittavalla tavalla oikeastaan aika hauskan turhaa. Eletään, tehdään asioita, rakastetaan, nautitaan, surraan ja niin edelleen. Mulla on aina ollut syitä elää, toki lapsen voin nyt ajatella olevan yksi syy enemmänkin, mutta myös lapsettomana minulla oli oma näkemykseni elämän tarkoituksesta, eikä se ole siitä muuttunut.

    Olen onnekas, kun vältyin kenties nyky-Suomen mittapuulla varhaisen äitiytymiseni takia näiltä ”koska teette lapsia? –kyselyiltä. Huh.

  27. Airi

    Hyvä kirjoitus. En ole koskaan ymmärtänyt mitenkä jonkun lasten saaminen tai lapsettomuus kenellekään ulkopuoliselle kuuluu. Itse olen kahden lapsen äiti ja olen molemmista kovin iloinen. Minulle asia on hyvä näin. Vaikka hämmästyinkin ja vähän loukkaannuinkin, kun toista odottessani anoppini sanoi keskustelleensa toisen henkiön ( joka itse on sairaanhoitaja ) kanssa siitä, että kyllä olisi jo aika hankkia toinen lapsi. Vaikka meillä olikin jo yksi lapsi ei missään ole tietääkseni luvattu, että silloin voi saada toisen jos haluaa. Lapsia saadaan ei tehdä. Ja kukaan ei ollut mielestäni sanonut, että haluaisimme useamman lapsen.

    Se haluaako lapsia on jokaisen oma asia. Ja jos ei halua ei ole välttämättä itsekäs tai lapsivihaaja. Itsekkäitä ihmisä löytyy varmasti molemmista porukoista. Lasten lukumäärä ei kerro siitä onko joku itsekäs. Ja niitäkin on jotka eivät lapsista erityisemmin pidä vaikka heillä on omiakin lapsia.

    Toivon kovasti, että ihmiset ymmärtäisivä kuinka henkilökohtaisesta asiata on kysymys. Ja sitten on vielä se, että kaikki eivät lapsia saa vaikka haluaisivat. Silloin utelu siitä onko raskaan tai koska aikoo olla raskaana tekee varmasti kipeää. Aisa ei muille kuulu. Päätös yritääkö saada lapsen on jokaisen oma ja henkilökohtainen asia. Ja niille jotka halusta huolimatta eivät lasta saa pitää antaa rauha asian suhteen eikä udella. Ihmiset kertovat tästäkin asiasta jos kokevat, että sen tiedon haluavat jakaa.

  28. K

    Hei Monna!

    Upea kirjoitus aiheesta, jota minäkin olen pohdiskellut jo pitkään. Elän omistusasunnossa avoliitossa ja ikääkin on kohta 30. Yhtälö, jonka mukaan minun pitäisi pian alkaa lisääntyä vai? Uteluihin olen kuitenkin jo saanut vastailla, yleensä enempi ja vähempi puolitutuille ihmisille. En ole päättänyt, että en missään nimessä halua koskaan lapsia, mutta en ainakaan vielä ole halunnut. Miehelläni on yksi lapsi ja se riittää minulle ainakin toistaiseksi. Menee ehkä syvälliseksi, mutta viimeksi oikein kunnolla suutuin aiheesta kun ystäväni avovaimo kuoli yllättäen alle kolmekymppisenä. Tapaus kosketti minuakin syvästi ja puhuin asiasta monien kanssa. Minulle tapausta kommentoitiin kuitenkin liian usein tyyliin: ”Kamalaa, mutta onneksi heillä ei ollut lapsia”. Ymmärrän kyllä pointin miten lapset olisivat jääneet kaipaamaan äitiään, mutta silti jäin pohtimaan eikö ihmisellä ole ihmisarvoa, jos hänellä ei ole lapsia. Ehkä omasta tilanteestani johtuen otin asian aika henkilökohtaisesti, mutta en haluaisi, että jos kuolisin ”nuorena”, kuolemani sivuutettaisiin olankohautuksella, koska minulla ei ollut lapsia. Vaikka tälläkään ihmisellä ei ollut lapsia, oli hän silti jonkun rakastettu, ystävä, lapsi ja sisko. Surullista, mutta kertoo ehkä asenteista vielä tänä päivänäkin. Itse haluan muille ihmisille hyvää ja toivon, että jos lapsia haluaa, niin niitä saisi. Olen onnellinen raskaana olevien ystävieni puolesta, mutta vastavuoroisesti toivoisin, että saisin itsekin muiden lapsettomien kanssa elää omannäköistä ja arvokasta elämää – vaikka ilman niitä lapsia. En varmasti koskaan täysin ymmärrä millaista elämä on äidin näkökulmasta, jos minulle ei lapsia siunaannu, mutta mielestäni erilaisuus on rikkautta ja elämässä tulee vastaan muitakin elämäntilanteita, joita ei ymmärrä täysin muut kuin samassa elämäntilanteessa olevat. Voin vain yrittää ymmärtää kaikkia tasapuolisesti.

    Aurinkoista kesää Monna.

  29. Sannas

    Todella hyvä aihe ja minusta todella tärkeä. Itsellä yksi lapsi, ja tuntuu että hyvin usein saa olla perustelemassa miksi ei tule toista lasta ja että on huono ihminen ja tekee lapselleen suurta vääryyttä kun ei ole sisaruksia. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä omat päätöksensä ilman muiden ihmisten uteluita…

  30. Nanna

    Vaikka itse olen suuren perheen äiti en ole ikinä voinut ymmärtää että joku kehtaa kysellä toisten lapsiasioista! Siis niin jokaisen oma asia haluaako lapsia vai ei ja mun mielestä todella tökeröä mennä kyselemään mitään noin hlökohtaista keneltäkään ja yleensä ne kyselijät on ventovieraita. Meiltäkin aikoinaan kyseltiin että koska meille tulee,nyt kysytään että ei kai enää…? Todella hyvä kirjoitus joka saisi tavoittaa suuren lukijakunnan;)

  31. S

    LOISTAVA KIRJOITUS. Olen itse vajaa kolmekymppisenä naisena pohtinut juurikin samoja kysymyksiä. Entä jos en haluakaan lasta? Voin kuvitella mieheni kanssa ihanan, täydellisen elämän ilman lapsia. Tiedän että äitini toivoo minun saavan lapsia, mutta onko se peruste jolla minun pitää päätöstä punnita. Onneksi ystäväpiirini lapsia saaneilta ei ole tullut näitä kommentteja ”et tiedä mistä jäät paitsi”. Sen sijaan vähemmän läheisiltä samassa porukassa tämän tapaisia kommentteja saa kuulla. Entä jos ei niitä lapsia pysty saamaan? Reilupeli kommentoida tuntemattomalle että ”voivoi etkö nyt ymmärrä mistä jäät paitsi, elämäsi on tietämättäsi tyhjää” aijjaahas. Onneksi omaa elämää koskevat päätökset saa tehdä omiin arvoihin perustuen. Tuntemattomat pitäkööt itsekkäänä 😉

  32. AH

    Olen päälle kolmekymppinen nainen enkä halua koskaan lapsia. En ole koskaan halunnut eikä se asia muutu tulevaisuudessakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö lapsista pitäisi – teenhän heidän kanssaan töitä ja pari kummilastakin löytyy,en vain itselleni niitä halua enkä koe että elämäni olisi jotenkin tyhjää tai ankeaa kaksin mieheni kanssa. Olen saanut kuulla että olen huono ihminen – vain sen takia että en ole äiti. Juttelimme joskus töissä työkavereiden kanssa lapsista. Yksi kertoi miten hän ei voi saada lapsia. Minä kerroin että minä en halua lapsia. Kolmas työkaverini kommentoi tähän että miten pahalta sanomani kuulostaa kun toinen ei voi saada lapsia vaikka niitä haluaisi. Jäin miettimään että miten se että minä tekisin lapsia, tekisi tämän lapsettoman olon yhtään paremmaksi. Ei mitenkään. Ja se että äidit saa arvostella lapsettomia mutta me lapsettomat emme äitejä – miten se on oikein? Eletään jo kuitenkin 2000-lukua niin luulis että jokainen saa elää elämäänsä valitsemallaan tavalla ilman että siitä syyllistetään. Elää elämäänsä olemalla onnellinen. Joko lasten kanssa tai ilman.

  33. Anonyymi

    Kiitos. Kiitos. Kiitos. Ei mulla muuta.

  34. riis

    Ihana ja aivan kertakaikkiaan mahtava kirjoitus !
    Itsellänikin koira- / eläinkuume on iskenyt useasti, muttei minkäänlainen vauvakuume.
    Monen moneen lapsiuteluun ollaan jouduttu vastaamaan ja nyt vasta noin 10 vuoden jälkeen ovat ilmeisesti ihmiset kyllästyneet utelemaan. Elämä vain on ihanaa näin, piste. 🙂

  35. Susanna

    Todella hyvä kirjoitus. Kolahti täysillä. Itse olen 33-vuotias ja ollut yhdessä nykyisen mieheni kanssa viitisen vuotta. Viimeisen vuoden verran olen pohtinut tosi paljon tätä aihetta. Vieläkään en ole varma, mihin suuntaan itse kallistun lapsiasiassa, mutta tämä ajatteluprosessi on tärkeä matka. Olen jo lapsena huolehtinut 3 nuoremmasta sisaruksestani vanhempieni tehdessä uraa yrittäjinä sekä harrastaessa aktiivisesti. Etenkin nuorin veljeni, minua melkein 10 vuotta nuorempi, on ollut minulle kuin oma lapsi huolineen päivineen. Edelleen kannan hänestä huolta, vaikka hän on omillaan ja aikuinen. Lisäksi minulle on teinistä lähtien uskottu tuttavaperheiden pieniä lapsia huolehdittaviksi. Omia koiria minulla on ollut 22-vuotiaasta, ja yhden osalta olen joutunut tekemään vaikean lopettamispäätöksen. Mielestäni tiedän, mitä rakkaus, vastuunkanto ja ikävä kyllä myös huoli ja suru ”heikommista” tarkoittavat. Olen silti kohdannut noita vähättelykommentteja, sillä en ole äiti.

  36. Sanni

    Amen!

    Itsekkääksi haukkuminen todellakin riittää! Lapsen hankintaan liittyviä syitä on monia ja niistä monet ihan poskettoman itsekkäitä: kuultuna mm. ”en halua olla vanhana yksin”. Lisäksi tämä ”kantsii hankkia lapset nuorena niin niistä pääsee ajoissa ’eroon’ ja voi nauttia elämästä vielä ennen eläkepäiviä”. Siis mitä??!!? Eikös siitä elämästä kannata nauttia ihan vaikka niinku nyt?

    Ei kiitos mukuloita tänne – läheisten lapset on ihania ja ihan ylirakkaita, mutta rakastan myös omaa elämääni just näin, kahden kauppana.

  37. Minna

    Hyvä kirjoitus. Tosi henkilökohtainen asia ja oma valinta. Ei tulisi arvostella ja udella. Eihän lapsettomatkaan kysele heiltä, joilla on lapsia, että ”no miksi te nyt lapsen teitte? Ette kai tee toista? Oliko vahinko?”…

    Mutta kyllä nykyäänkin vielä lapsia tehdään senkin takia, että olisi esim tilalle jatkaja 😉

    Itse olen aina halunnut lapsia ja haluan edelleen. Vielä ei ole sen aika, mutta toivottavasti joskus olen niin onnekas, että niin tapahtuu. Loukkaa/harmittaa kun jotkut kyselee, että ”joko sä oot paksuna?” En voi edes kuvitella miltä se tuntuu ihmisestä, joka ei voi saada lapsia tai ei halua lapsia.

  38. Sinnn

    Hieno kirjoitus!! 🙂

    mulle on ihan se ja sama haluaako joku lapsia vai ei,kukin tyylillään 🙂

    Itse en ymmärrä,miksi sitä pitää niin perkeleesti miettiä,että haluaako sen lapsen vai ei! 😀 en osaa kyllä yhtään selittää,mitä tarkoitan tällä kommentilla! Haha!!

    Se mukula ei tule silta ainakaan mitään viemään pois,päinvastoin!! Mulla on kaks lasta ja viikonloppuna he oli yötä mökillä ja mä mietin,että ”onpa hiljasta ja tylsää!!” 🙂 Niinpä!! Lapset tuo niin paljon iloa ja onnea elämään,että ei sitä edes usko ennen kun on kokenut !

    Mä suosittelen,että jos ei ole mitään ”oikeeta” syytä (esim. mielenterveydellisia,tmv ongelmia) niin pulla vaan uuniin!! Kaiken kivan lisäksi,mitä sulla jo on elämäSsä, saat vielä rutkasti lisää!! 🙂

    • Anon

      ”Mä suosittelen,että jos ei ole mitään ”oikeeta” syytä (esim. mielenterveydellisia,tmv ongelmia) niin pulla vaan uuniin!! Kaiken kivan lisäksi,mitä sulla jo on elämäSsä, saat vielä rutkasti lisää!!”

      Vaikka tämä onkin vanha kirjoitus ja vanha kommentti, niin törmäsin tähän vasta nyt ja haluaisin heittää pari ajatusta ilmoille 🙂

      Saanen huomauttaa, että vaikka sinä nautit täysin rinnoin äitinä olemisesta (mikä on aina ihana kuulla), niin on olemassa myös heitä, jotka katuvat lasten hankkimista. Tämän takia lapsen hankkimisen ei pitäisi olla kevyesti otettava asia, sehän muuttaa koko elämän ja ihmisen, eikö niin?

      Raskaudessa on omat riskinsä, entä riittääkö rahat lapsen elättämiseen, onko henkisesti siihen valmis, onko partneri siihen valmis? Tai ylipäätään, haluaako sitä? Kysymyksiä riittää ja kaikkiin ei tietenkään löydy vastausta. Mielestäni lapsia pitäisi hankkia vain silloin, kun sitä todella haluaa, eikä huvin vuoksi tai koska ”kaikki muutkin tekee niin”. On kuitenkin kyse toisen ihmisen elämästä. Valinta on vaikea ja sitä tulee harkita.

      ”Se mukula ei tule silta ainakaan mitään viemään pois,päinvastoin!!”

      Lapsi vie aikaa, rahaa ja voimia. Tottakai se myös antaa takaisin niille jotka siitä nauttivat.

      Haluan vielä tähän loppuun lisätä yleisesti: Parasta olisi, jos asiasta puhuttaisiin useammalta kannalta, eli esimerkiksi nuorille ei maalattaisi ainoastaan kultaista kuvaa vanhemmuudesta. Lapsissa/raskaudessa on omat riskinsä ja haasteensa, mutta myös iloa ja onnea (niille joille se sopii).

  39. vieras

    Lapsia ei tehdä niitä saadaan.
    Olen aina nauttinut suvusta ja isosta perheestä,mikään ei mene perheen edelle.minusta on ihanaa että tämä jatkuu omien lasten myötä.
    Toki hyväksyn että kaikki eivät halua jälkeläisiä mutta tunne että jonkinkainen tyhjiö heille jää elämään kun omat lapset puuttuvat.
    Ehkä ruuhkavuosina lasten puuttuminen ei tunnu kun on monta rautaa tulessa mutta kun vuodet karttuvat niin mieli voi muuttua.ja sitten onkin liian myöhäistä näitä tapauksia on lähipiirissä muutama ja se on ollut kova paikka..

  40. G

    Joku kirjoitti aiemmin että siihen kasvaa jo odotusaikana, juu ja ennakkoon et voi tietää millainen äiti susta tulee. Mutta sanoisin että viimeistään äitinä ja isänä maailma lakkaa pyörimästä ”sun ja meidän” ympärillä. Ja saatat katsoa sun lasta ja miettiä miten se kestää sen hetken kun itse kuolet, mitä kaikkea jätät jälkeesi. Ja ymmärtää myös mitä oma äitisi on kokenut ja tehnyt sun eteen; miksi ne lapset on niiiin rakkaita. Vanhempien aarteita❤️. Mulla on nyt jo vanhus koiruus ja tytärpuoli tuli kuvioihin ennen omia skidejä mutta ei niitä kyllä voi verrata siihen että maailmassa on joku sun lihaa ja verta. Lapset vaan tuo maailmaan 800% lisää.
    Täytyy vielä todeta että ennen kuin tapasin mieheni niin vauvat oli kyllä ehdoton ei. En edes halunnut ottaa syliin ja ne haisikin… Pahalle. Koiranpennut oli kyllä niiiiiin södejä.

  41. sari

    Hieno kirjoitus ja hieno esilletulo tärkeän asian puolesta! Kiitos siitä!
    Luin kirjoituksesi jo päivemmällä, mutta nyt joitakin tunteja sitä pohtineena päätin kommentoida.
    Itse olen lapseton johtuen useasta asiasta. Nuorena aina ajattelin, että minulla on perhe johon kuuluu useita omia lapsia, mutta elämä vie meitä välillä yllättävään suuntaan ja suunnitelmat/ajatukset muuttuvat. Itse olen täysin sinut asian suhteen. Tällä hetkellä myöskään en ole parisuhteessa joten olen säästynyt väsyttäviltä uteluilta.
    Työssäni olen tavannut lukuisia naisia, jotka syystä tai toisesta eivät saa/toivo/halua omia lapsia, toivoisin kovasti, että muu yhteiskunta arvoistaisi heitä sellaisina kuin he ovat. Lapset eivät meitä määritä vaan tekomme ja ajatuksemme.
    Toivon kaikille naisille elämäniloa ja -onnea lasten kanssa tai ilman lapsia.
    Sinulle Monna toivon kaikkea hyvää! Jatka samaan malliin! Mahtavaa kesää!

  42. miri

    Ihanaa! Muita samanmielisiä. Mä olen niin kyllästynyt siihen että saan koko ajan olla selittämässä juurta jaksain miksi en yksinkertaisesti halua lapsia. Ja vastapuoli suuttuu siitä…. Lähes poikkeuksetta . Tulee vastaan leimaus hirveäksi ihmiseksi ja ainaiset vähättelyt että no kyllä säkin mielesi muutat. En muuta. En ole koskaan halunnut lapsia. Ja 30-senä jos ei halua asiaan niin minkäänlaisia vieläkään pitäisi se alkaa ihmisille olla selvää etten näe tai koe syytä hankkia niitä. Ja mun mielestä ei kellään ole oikeutta sanoa jonkun toisen elämän valinnasta tai mielipiteestä että kyllä säkin muutut. Asialle löytyy pitkät ja perustellut syyt. Ei kellään ole oikeutta määritellä millainen elämä on hyvä ja oikea elämäntapa tai mitä kuuluu tehdä elämässä. Jos joku näin tekee silloin puhutaan taas tietynsoryin kapeakatseisesta näkemyksestä joka saattaa päällisinpuolin vaikuttaa avoimelle muttei oikeasti sitä ole vaan tuomitsee. Mutta nyt alan jo karata varsinaisesti aiheesta laajempaan ongelmaan.
    mutta ihanaa tietää ettei ole yksin. Naisissa vaan kuulemma tämä ”vapaaehtoisesti lapsettomuus” on kuulemma prosentuaalisesti todellakin mini-vähemmistö. Ja samanhenkisen elämänkumppaninkin etsintä on haastavaa sillä valitettavasti ”normi” suosii ydinperheitä.

  43. Anunuu

    Ja mikä lapsiluku sitten on se täydellinen? Kolmatta odottaessani kuulin monesti ”nauti nyt, kun tää on varmaan teidän viimeinen” ja synnytyssairaalassa vielä ollessani sain jopa viestin ”nyt putket poikki”. Oli ehkä tarkoitettu huumoriksi muttei oikees iskenyt..
    Ja tällä hetkellä tunnen itseni huonommaksi kuin ne perus yhden-kahden lapsen äidit, jotka paahtavat työn ja kodin välillä samalla kun itse rakastan olla hoitovapaalla. Ja koko ajan kysellään töihin paluusta niinkuin en olisi muka ikinä veroja maksellutkaan.
    Ja nyt jo jännittää, mikä reaktio on kun toivottavasti jossain vaiheessa vielä yhtä lasta.
    Eli lapsia pitää olla, mutta maksimissaan 2, koska muuten kuuluu monen mielestä johonkin luuseriluokkaan.

  44. Iina

    Asiallista pohdintaa. Itse IVF:n avulla onnistuneena muistan, kuinka tuohon henkilökohtaiseen kysymykseen ei ollut oikeaa vastausta. Jos vastasit ympäripyöreästi, niin asiaa ei jätetty rauhaan, mutta jos kerroit lapsettomuushoidoista, niin kysyjä alkoi vääntelehtiä vaivaantunein, ”too much information”-elkein. No mutta eihän nyt sellaista sovi huudella ympäriinsä, voi tulla kysyjälle vaikka epämukava olo.

    Ja ei se kysely toki yhteen lapseen lopu. Nyt sitä vasta kommenttia tuleekin, kuinka sisarukset on niiin tärkeitä, että ”ettehän te vaan kasvata lapsesta itsekästä ja yksinäistä!”.

  45. minä

    Hyvä kirjoitus, Monna!

    Edellä ollutta kommenttia vahvistaen… Kyselyt lapsensaamisesta eivät lopu yhteen. Aina riittää niitä, jotka kysyvät milloin tulee lisää lapsia. Jos on poikia, niin kysytään ”tytöntekoa” ja päinvastoin. On vielä niitäkin, jotka tytön saajalle sanovat ”olisitte tietenkin toivoneet poikaa, mutta…” . Luulen, että vastoin omaa tahtoaan lapsettomalle nämä kyselyt ovat raskaimpia, mutta kaikki ”lapsentekoiässä” olevat, varsinkin naiset, joutuvat näiden ikävien kyselyjen kohteeksi. Kyllä ne loppuu, kun 50 -vee tulee täyteen . Sitä odotellessa…

  46. P

    Hyvä kirjoitus haastavasta aiheesta! Itselleni aihe on ajankohtainen siinä mielessä, että olemme aivan äskettäin päättäneet puolisoni kanssa, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Tämä on minulle aivan valtava asia, koska elin yli 30 vuotta elämästäni 95 % varmana siitä, että en lapsia halua. Elämä kuitenkin meni eteenpäin, olen saanut puuhata ja touhuta ja kerätä elämyksiä. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani, että päätös on kohta hyvä jo tehdä, jos meinaa kokeilla onneaan. Olen joskus saanut lapsikyselyjäkin, mutta jotenkin en ole osannut niistä ahdistua, koska olen aina ollut varma siitä, että tiedän kyllä itse mitä haluan (olemme onneksi olleet kokoajan puolisoni kanssa samoilla linjoilla). Muiden kyselyt, utelut tai mielipiteet tai yleinen paine hankkia lapsia ”kun on jo tämän ikäinen” eivät ole onnistuneet vaikuttamaan minuun. Lähipiirissä on kuitenkin paljon lapsettomuutta ja ystävieni surua myötäeläessäni en koskaan kyselisi näistä asioista keneltäkään.

    Nyt elämme jännittävää aikaa ja ajattelen, että jos lapsia ei meille synnykään, olemme kuitenkin onnellisia kuten tähänkin asti. En usko, että lapset tekevät elämää autuaaksi vaan antavat elämään uusia ja erilaisia sävyjä, niin kauheita kuin kauniitakin. Meillä on koiria jo isompi liuta, mutta niiden hankkiminen ei omassa elämässäni liity mitenkään lapsiasioihin, vaan ovat enemmän harrastuskavereita.

    Toivon, ettet joudu enää kohtaamaan törppöjä kyselijöitä! Uskon kuitenkin, että tyytyväisyys omaan elämään ja hyvä itsetunto auttaa jättämään ajattelemattomat kyselyt omaan arvoonsa.

    Mukavaa kesää!

    • jonna

      ”P”:n kommentti…herätti ajatuksia… Niin toisinaan vauvan kaipuu voi jysähtää vasta myöhemmällä iällä, ja joskus jopa niin, kun juna ajoi jo aseman ohi. Tunnen muutaman naisen, jotka katuvat katkerasti kun eivät halunneetkaan lapsia ”ajallaan” (jolla tarkoitan hedelmällisessä iässä olevia). Eräskin nainen sanoi, että olisipa mukava kun oma lapsi tulisi kylään, tulisi lapsenlapsia jne. Toisinaan myös naisen ollessa miestä vanhempi, voidaan suhteen alkuaikana puhua yhteisestä päätöksestä jossa lapsia ei hankita – ei sitten ikinä! ..ja kuinkas ollakaan miehelle tuleekin +35:na tunne että lapsi olisikin elämässä oikeastaan hyvä asia…kipeitä ristiriitoja. Minulle on ollut selvää aina, että haluan perheen ja haluan myös urheilla ja käydä töissä, kyllä kaikkeen pystyy kun päättää, ja kuka päättää elämällään mitäkin. Onhan niitäkin, joille elämään ei mahdu yhdellä kertaa kuin yksi asia.

  47. kirsi

    Kiitos kirjoituksestasi!
    Minusta kenenkään lapsettomuus (ihan sama, mistä syystä) ei kuulu muille!
    Minä en pidä toisten lapsista lainkaan, sukulaisten lapsia siedän. Tai oikeastaan se ei edes ole niiden lasten vika, vaan kasvatustaidottomien vanhempien vika.

    Haluaisin tähän kertoa sen toisenkin puolen asiasta: Mitä se kenellekään kuuluu, montako lasta meillä on? Kenen oikeus on kolmannen lapsen kohdalla sanoa, että kai nuo nyt riittää? Neljännen lapsen kohdalla ihmiset alkoivat jo aika tökerösti huomautella maailman täyttämisestä, uskonnosta (olemme siis ihan luterilaisia 😀 ) ym.ym. Neljä lasta meillä on ja vieläkin haluaisin yhden, mutta tämä tietynlainen painostava ilmapiiri läheisten taholta varmaankin hyydyttää haaveet. Takana on myös neljä keskenmenoa, eli lapsia voisi tosiaankin olla enemmän.
    Suvaitsevaisuutta kuulutan siis myös tähän toiseen suuntaan!

    • Sara

      Jep suvaitsevaisuutta myös suurperheille. 🙂 Mutta niin myöskin lapsettomille. Minusta on todella törkeää udella milloin teille tulee lapsia. Jotkut ei voi saada lapsia ja mitä tahansa syitä voi olla. Hyvä ja silmiä avaava kirjoitus varmasti monelle!

  48. Emma

    Hienoa, että joku sanoo ja puhuu tästä asiasta ääneen! Oon jo ihan lapsesta saakka miettinyt noita kysymyksiä, ja toivon että joskus keksin niihin vastauksia! Tsemppiä Sinulle ja hyvää kesää! 🙂

  49. A

    Hyvä kirjoitus. Vanhat ”normit” on hyvä kyseenalaistaa.
    Mut toi kohta ei oikeen auennut, että vertasit suihinoton ja kalun koon kyselyä, vauvansaanti kyselyihin?

    • Monna

      Sillä halusin ylikorostaa sitä kuinka henkilökohtainen asia lapsiasia voi olla jollekin. Aika selvästi tämän pointin kyllä kirjoitin.

  50. Jenni

    KIITOS MONNA!!! Ensimmäinen blogikirjoitus ikinä(siis keneltäkään bloggaajalta), johon pystyn samaistumaan 100% ja olen NIIN iloinen että otit tämän asian esille!!! Itse pohdin juuri näitä asioita viimeksi tuossa äitienpäivänä, ja oli jo todella lähellä, etten julkaisut pientä”pohdiskeluani”facebookkiin, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä, sillä tiesin minkälainen paskamyrsky siitä seuraisi 🙁 Kirjoitin nuo ajatukset kuitenkin paperille ylös, ja haluan jakaa nyt ne teidän kanssa. Oma kantani on ehkä vielä kärkkäämpi kuin sinun tekstisi, mutta asian ytimessä olemme molemmat: ”Näin äitienpäivän ollessa ohi, on pakko tuoda yksi asia esille äitiydestä. Joka paikasta sai taas tänään lukea, miten äitiys on maailman hienoin asia, jota kukaan ei vaihtaisi pois, ja miten kaikki on vaan hienompaa kun on se lapsi. Itsehän olen tottakai maailman kiitollisin omasta äidistäni, tottakai, onhan hän minut tähän maailman synnyttänyt. Olen myös onnellinen ystävieni ja tuttavieni lapsista, oikein loistavia tapauksia kaikki. Mutta olen myös lopen kyllästynyt siihen, että kaikki olettaa, että ”kohta tekin” ja ”milloinkas teille”. Voin sanoa omalta kohdaltani, että lapset eivät ole ikinä olleet minun juttu, ja tässä kuitenkin 30 ikävuotta lähestytään, joten en usko, että jos tähän päivään mennessä en ole lapsista tykännyt sen suuremmin, niin tuskin asia tulee tästä ikinä muuttumaan. Mutta minä olen onnellinen tässä elämässä mitä olen päättänyt elää. Onko tosiaan niin, että ”jään jostain paitsi”tai että ”elämäni ei tule ikinä olemaan niin mahtavaa kun lapsen omaavalla on”? Voisin siteerata tähän yhden kappaleen sanoja; ”Vapaudel on hintansa, vain villisielu tietää sen”. Niin. En ikinä vaihtaisi vapauttani pois. Samalla tavalla kun minä olen onnellinen kaikkien lapsien ja heidän perheidensä puolesta, toivon, että minun valintani olla hankkimatta lapsia hyväksytään yhtälailla. Maailma on tällähetkellä niin paha paikka, että jos edes yksi ihminen jättää synnyttämättä viattoman lapsen tähän paskaan, niin uskon, ettei siitä ole haittaa kenellekkään. Peace” Tuossa siis suora kopio mietteistäni. Kiitos kun sain jakaa tämän ”oman tarinani”, ja kiitos vielä kerran mahtavasta tekstistä. On ihanaa huomata, että meitä ”näin” ajattelivia on myös muita <3

  51. Ellu

    KIITOS tästä kirjoituksesta.

    Minutkin on mm. illallispöydässä lähestulkoon suoraan haukuttu itsekkääksi ja kysyttä, että tiedänhän, että olen jo biologisesti parhaat vuoteni nähnyt. Ja henkilö ei tiennyt minusta ja taustoistani juuri mitään. Paitsi, että olen kolmekymppinen, lapseton ja naimisissa. Kyllä näillä spekseillä monet odottavat, että pitäisi olla vähintään yksi oma lapsi.

  52. Raitsu

    Todella hyvä kirjoitus aiheesta, joka on omassakin mielessä pyörinyt paljon…Ja moneen asiaan itsekin törmännyt. Kiitos!

  53. hippaliinu

    Mielenkiintoinen avaus! Ja paljon ajatuksia ja tunteita herättävä, kuten kommenttikejusta voi päätellä.

    En yritäkään väittää, etteikö lasten saaminen (tai vapaaehtoinen lapsettomuus) olisi todella intiimi asia. Miksi se kuitenkin on myös yksilöä ympäröivän yhteisön asia? Syntyvyys ja sen säätely kiinnostaa kaikkialla maailmassa. Tässä maassa syntyvyyttä yritetään joten kuten pitää mallillaan vastapainona väestörakenteen epäedulliselle kehitykselle. Ne about 60 000 lasta, jotka vuosittain syntyvät, eivät kaikki kasva ”yhteiskunnallisesti tuottaviksi” yksilöiksi. On aika yksioikoinen johtopäätös, että vastapainona kolmansien maiden väestönkasvun ääripäälle olisi jotenkin eduksi täällä Suomessa vältellä perheen perustamista. Ilman mitään väestötietelijän pätevyyttä uskallan väittää, ettei ”pahaan maailmaan” lasten synnyttäminen täällä vaikuta millään tavoin esimerkiksi Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

    Ja tosiaan, toisella puolella palloa yritetään kaikin puolin edistää naisten oikeutta ehkäisyyn ja syntyvyyden säätelyyn. Pieni lapsiluku perheessä on taakan kevennys yhteisölle, joka ei muutoinkaan selviä jälkeläisten hoivaamisesta infektioiden, puutteellisen ravinnon ja kehnojen elinolojen vuoksi. Silti- kaikkialla maailmassa naisen merkitys sukupolvien ketjussa kiinnostaa.

    Suhde lasten saantiin kiinnostaa lähisukulaisia, työtovereita, asuinkunnan päättäjiä, jopa valtakunnan päättäjiä. Vanhemmuus ja lapsiluku on niin keskeinen yksilöä asemoiva tekijä, että se varmaankin kysytään kaikissa mahdollisissa virallisissa lomakkeissa, mitä tässä maassa riittää. Kun ihminen kertoo, kuka hän on, taitaa vanhemmuus olla ensimmäisen 3 mainitun asian listalla. Kaikissa elämänkulkua koskevissa teorioissa sen on nostettu keskeiseksi elämän rooliksi–> vastuu seuraavasta sukupolvesta. Ei tule oikein mieleen mitään paikkaa maailmassa, missä ei kysyttäisi ”onko sinulla lapsia”?

    Tällä yritin siis jotenkin laajentaa näkökulmaa siihen, miksi kyse ei ehkä ole vain ja ainoastaan yksilön yksityisasiasta.

    Lopuksi täytyy vielä mainita, että kunnioitan täysin kaikkia niitä aikuisia naisia (ja miehiä!), jotka valitsevat vanhemmuuden taakasta vapaan elämän. Se on arvokas elämä yhtä lailla. Ei ole olemassa mitään jatkumoa, jolle voitaisiin sijoittaa lapsettomat ja lapsia saaneet siten, että elämän merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus koskettaisi vain toista porukkaa.

    Pyrin parhaani mukaan välttämään äiti- korttiin vetoamista erilaisissa arjen tilanteissa. Silti huomaan usein sortuvani siihen ajatteluun, että ”toi ei voi tajuta, kun sillä ei ole lapsia”. Onneksi oman ajattelunsa laatua voi tarkkailla. On ihan normaalia, että äitinä sitä toisinaan kummeksuu ilman lapsia elävien kiireen tuntua. Miten voi olla kiire, kun ei ole ketään jaloissa/ sylissä/ vieressä vaatimassa ja tarvitsemassa? Mikä ihmeen kiire? 😀 Nämä ajatukset eivät ole totuuksia- ne ovat vain ajatuksia. Eikä niiden tehtävänä ole tuomita minua tai sitä lapsetonta ”vapaata sielua”, jonka kiirettä hämmästelen. Kuluneena kliseenä mainittakoon, että lapset kyllä muuttavat ihan kaiken. On elämä ennen lapsia, ja on tämä elämä. Raskas, rakas ja kaunis- sellainen, että sydän on täynnä.

  54. eppu

    Hyvä kirjoitus! Se ei kuulu kenellekään muulle, haluatko lapsia vai et! Mutta itselläni tuli mieleen 6 lapsen äitinä, että myöskään se ei kuulu kenellekään muille, vaikka sinulla olisi montakin lasta. Jos huolehdit heistä hyvin ja rakastat heitä, mitä varten jonkun pitää tulla arvostelemaan lasten lukumäärää!? Toivoisin enemmän suvaitsevaisuutta erilaisia perheitä kohtaan!

  55. Juge

    Myös mun mielestä nää lapsihommat on jokaisen oma valinta, eikä lapsettomuus tee ihmisestä itsekästä..Tietenkään! Ja varmasti elämä antaa hienoja kokemuksia ilmankin ja lässynlää..MUTTA! 😉 Se rakkaus, ja kiintymys omaan lapseen – sitä mä en ainakaan voi verrata mihinkään. Ihan erilaista se on kuin vaikka rakkaus sitä puolisoa kohtaan. Ihan erilaista kuin lemmikkielukkaa kohtaan vaikka olen syvästi rakastanut sekä ukkoa että hurttaa kumpaakin 😀 Mulla on kaksi lasta ; eka tuli ”vahingossa” ja toinen me tekemällä TEHTIIN! – Miks lapsenteosta ei joidenkin mielestä voi puhua tekemisenä kun sitähän se on jos homma päätetään ja toteutetaan ( ja hilirimpsis vielä onnistuu) :). Omia lapsiani rakastan maailman tappiin, mutta muutoin en lapsista erityisemmin tykkää :). Jokainen tyylillään. Hyvä kirjoitus ja näkökulma Monna!

  56. m

    ”On aika yksioikoinen johtopäätös, että vastapainona kolmansien maiden väestönkasvun ääripäälle olisi jotenkin eduksi täällä Suomessa vältellä perheen perustamista. Ilman mitään väestötietelijän pätevyyttä uskallan väittää, ettei ”pahaan maailmaan” lasten synnyttäminen täällä vaikuta millään tavoin esimerkiksi Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.”

    Tämähän ei ole totta. Jokainen länsimaalainen ihminen kuluttaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän, kuin mihin meillä on ihmiskuntana varaa.

  57. Tiina

    Ensimmäisenä pakko kommentoida että lapsia ei hankita vaan niitä saadaan 🙂 Itse olin monta vuotta sitä mieltä etten halua lapsia. Mutta mieli muuttui ja olen onnellinen, meillä on tällä hetkellä yksi lapsi ja toiveissa toinen. ja itse henk koht en osaisi kuvitella enää elämää ilman lasta. ja mielestäni on ehkä itsekästä ”hankkia” niitä lapsia, koska mulla on ainakin sellanen olo että ihanaa kun tulee olemaan oma(t) lapset sitten tukena ja turvana kun oon 85vee kun ei niistä 85 vee kavereista taida paljo avuks olla 😀 Ja tääki on oletus, eihän se oo sanottua että lapset tulee olemaan tukena ja turvana, kuka tietää mihin elämä vie mutta toivon ainakin erittäin itsekkäästi näin 🙂 Ja näin aikuisiällä olen oppinut oman perheen tärkeyden, kuinka perhe menee kaiken muun edelle. Ystävät on kivoja mutta kyllä se vaan on niin että se oma ydin perhe on kaikista tärkein ja arvokkain koko maailmassa, perhe on se joka kantaa läpi elämän. ystävät ja kaverit muuttuu matkan varrella. Mutta en väitä etteikö perhe voisi olla se kaksi aikuista 🙂

  58. Kuinka omistaunut voi olla yhdelle asialle (fitnekselle)? | Prime body

    […] ole haavena perheen perustaminen, mistä oli hyvä kirjoitus Monna treenaa blogissa, jonka voit luke TÄÄLTÄ  niin noilla touhuilla saatat viedä itseltäsi sen […]

  59. Taija

    Mielestäni taas kaltaisesi ihmisen pitäisi hankkia lapsia.

    Liikaa on niitä sairaita ja kipeitä, jotka lisääntyy lisääntymisen vuoksi, tai tyhmyyden.

  60. neitinisakas

    Kiitos kun kokosit minunkin ajatukseni sanoiksi. Jotenkin huojentavaa lukea että joku muu ajattelee samalla tavalla. Itse olen aloittamassa työt lastentarhanopettaja, olen sinkku enkä ole koskaan kokenut vauvakuumetta. Kummi saan olla kahdelle valloittavalle persoonalle ja olen valtavan ylpeä siitä kunniasta, mutta lapsia. Minulle? Ei kiitos. Aina olen puhunut adoptoimisesta ja se ehkä on se tapa jolla perheeni perustan tulevaisuudessa.
    Kiitos Moona.

  61. Ansku

    Kiitos! Samat ajatukset ja utelut täälläkin 🙂 ihana lukea että muillakin on samat pohdinnat omassa elämässä käynnissä. Varmasti kaikki tahollamme tehdään ajallamme oikeat ratkaisut 🙂

  62. Saga

    Emme ole toiveista huolimatta mieheni kanssa saaneet lapsia ja kaikki utelut ja hienovaraiset painostukset perheen perustamisesta koen henkilökohtaisina loukkauksina, vaikka kaikki uteliaat eivät sitä varmasti tarkoitakaan.. Mielestäni jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei lasten ”hankkiminen” ole mikään itsestäänselvyys kaikille. Ennen kuin seuraavan kerran työpaikalla yhtyy ”Kuka on seuraavana”- arvuutteluun, toivoisin jokaisen miettivän sitä, että tilanne voi olla monelle hyvinkin kipeä. Koska en ole kertonut lapsettomuudestamme esimerkiksi työpaikalla, minut on leimattu itsekkääksi ihmiseksi.. Minulle on mm. sanottu suoraan päin naamaa, ettei elämällä ole tarkoitusta jos ei ole lapsia..
    Jokainen perhe on erilainen ja ansaitsee samanlaisen arvostuksen. Perhe voi olla myös perhe, jossa ei syystä tai toisesta ole lapsia!

  63. Hanneli

    Mä oon taas vähän loukkaantunut kun kukaan ei ole kysellyt minulta lastenteosta 😀 olen kohta 30v ja puolison kanssa kolmisen vuotta yhdessä. Ehkä kukaan ei sitten usko meidän juttuun tai pitää meitä epävakaina? Tai sitten meillä on vaan fiksu ystäväpiiri kelle ei tarvii selitellä 🙂

  64. maria

    Pakko sanoa omat kaksi senttiäni aiheesta, jota on tullut paljon pohdiskeltua. Olen siis täsmälleen samassa jamassa, en halua lapsia, vielä kahdenkympin puolella (toki ensi vuonna napsahtaa 30 täyteen). Olen myös täti maailman kauneimmalle ja herttaisimmalle tyttölapselle.

    Psykologia väittää, että ihminen kokee tarvetta lisääntyä vasta kun pääsee kosketuksiin oman kuolevaisuutensa kanssa, kun alkaa pohtia, mitä jättää maailmaan sitten kun itse poistuu. Tämä tapahtuu vasta kun elämä on muuten ns. vähän rauhoittunut ja vakautunut, yleensä n. menopaussin tienoilla, jolloin alkaa tietysti olla hiukan liian myöhäistä. Tällähän sitä on tapana pelotella sitten meitä nuoria naisia – ”kantsii hei tehdä ennen kuin tuut liian vanhaksi, muuten alkaa kaduttaa”. En ymmärrä miksi katuisin. On olemassa asioita, joista joutuu tekemään päätöksensä ja itse kukin joutuu sitten elämään sen päätöksensä kanssa. Jos otat tatuoinnin, se on ikuisesti sinussa (ja ennen kuin joku tulee näsästelemään, niin laserpoisto ei välttämättä tuhoa koko tatuointia näkymättömiin). Jos teet lapsen, se on ikuisesti sinun lapsesi. Jos päätät olla ottamatta tatuointia tai lasta, sinulla ei koskaan niitä tule olemaan. Aikuinen on toivottavasti kykenevä tekemään nämä päätökset omalla kohdallaan ja jälkikäteen asia saattaa ehkä vilahtaa mielessä, mutta ei niihin takerruta – päätös tehtiin ja juna meni jo. Mitä sitä enää harmittelemaan.

    Tällä pohjalla on tietysti sitten vähän naiivia näin 29-vuotiaana väittää, etten koskaan tule haluamaan lapsia, mutta se rehellinen ja viaton tilani juuri nyt. Jos joskus käännän takkini, niin sitten niin käy. Ystävien ja omien perheenjäsenten lisääntyminen on aina tuonut mieleen tilan, että onpa jännittävä nähdä lapsen kasvua ja etenemistä, ehkä minullekin tulee nyt se vauvakuume. Mutta ei se vain ole tullut. Ja vaikka olen täti, ja rakastan sitä likkaa ja haluan suojella kaikelta pahalta, en koe että tarvitsen omaa. Joku täällä sanoi että välillä mielessä vilahtaa että ”ei tuo voi ymmärtää, sillä ei ole lasta” ja myönnän, että en tosiaankaan ymmärrä, enkä oikeastaan ainakaan vielä tarvitse sitä mystistä ”ymmärrystä”, jonka vanhemmuus tuo. Lapselliset tuntuvat pitävän lapsettomia vähän yksinkertaisina, mutta niin myös lapsettomat tuntuvat pitävän lapsellisia vähän yksinkertaisia. Mikä tämä ihmeellinen kuilu meidän välillä on?

    No niin, menipä vähän syvälliseksi ja pitkäksi juttu, mutta loppukaneettina: on ihanaa jos ne, jotka lapsia haluavat, myös niitä saavat! 🙂

  65. Lapsiasiaa osa 2 – Monna treenaa!

    […] noin vuosi sitten postauksen Lapsiasiaa. Moni teistä sen onkin lukenut ja sen perusteella perheenlisäys-uutinen olikin monelle teistä […]

  66. Luetuimmat ja kommentoiduimmat! – Monna treenaa!

    […] Lapsiasiaa […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *