Monna
Monna

Kehonkuva raskausaikana.

Samaan aikaan kun katselen ja tunnustelen kasvavaa mahaani ihastellen ja hymy huulilla, on myös yllättävää huomata miten kehonkuva raskausaikana omassa mielessä muuttuu.

Kun nyt katselen vaikka viime kesän kuvia, huomaan ajattelevani, että olenpas minä ollut timmissä kunnossa. Toki olin tyytyväinen itseeni myös silloin, mutta se miten näen nyt itseni ennen raskautta onkin ihannevartalo, mihin haluan tähdätä takaisin sitten taas pikkuhiljaa raskauden jälkeen.

IMG_2254

On tietysti lohdullista miettiä, että hei sehän olen minä. En tavoittele mitään yberiä, tavoittelen oman kroppani takaisin. Toki tiedän, että raskaus tulee muuttamaan kehoa. Mutta tiedän myös monien äitiystävieni kautta, että raskauskilot eivät ole asia, jotka jää ikuisiksi ajoiksi kiusaamaan.

En ajattele kroppaani raskauden jälkeen prioriteettina nro 1. Mutta se on kuitenkin työvälineeni ja haluan olla yhtä hyvässä kunnossa sitten ajan kanssa vauvan syntymän jälkeenkin, mitä olen ollut ennen raskautta. Mitä paremmassa kunnossa itse olen, sitä paremmin jaksan myös pienen taaperon perässä pomppia vuodesta toiseen. 😉 Ja tietysti, sitä paremmin pystyn tekemään työtäni.
kehonkuvaEn ajattele nyt tärkeimpänä asiana sitä, että kunhan saan pian takaisin timmin kroppani sitten synnytyksen jälkeen. Ajattelen tärkeimpänä asiana sitä, että raskaus sujuu hyvin ja sekä minä, että vauva voidaan hyvin synnytyksen jälkeen.

Kun katson nyt itseäni peilistä, näen jo selkeitä muutoksia kehossa. En pelkästään kasvavaa mahaa, vaan myös kasvavat rinnat, pyöristyneet kasvot ja löysemmät jalat. Haluan ehdottomasti alun pahoinvointien jälkeen taas treenata, mutta itseäni kuunnellen ja ylläpitävästi. Tiedän, että sitten synnytyksen jälkeen tulee jossain vaiheessa se aika, kun voin taas keskittyä kovempiin treeneihin ja tavoittelemaan sitä omaa timmimpää kroppaani takaisin. Mielestäni se ei ole huono asia ajatella. Eihän äitinä tarvitse omaa itseään unohtaa tai hävittää kokonaan kropastaan ja ulkonäöstään huolehtimisen halua.
P9300569Kun katson nyt peilikuvaani, pystynkö olemaan ylpeä kehostani? Pystyn. Mutta tämä asia on varmasti sellainen, mistä ei niin paljon puhuta. Tai sitä jotenkin paheksutaan. Että siitä kasvavasta mahasta pitäisi vain nähdä ruusunpunaisia ajatuksia, eikä yhtään miettiä pinnallisia kehonkuva-ajatuksia. Enemmän näen ja kuulen ajatuksia siitä, että voi kun on ikävä sitä isoa mahaa – kuin sitä, että raskaana oleva sanoisi ikävöivänsä sitä litteämpää mahaa.

Mielestäni se, että haluaa olla hyvässä kunnossa fyysisesti sitten myös pikkuvauvan äitinä ei ole millään tapaa pois lapselta. Tai siitä rakkaudesta pois, mitä lastaan kohtaan tuntee. Ei ne kumoa toisiaan. Kyllä vauvaa voi rakastaa 110% ja yli, vaikka haluaisikin hyvän fyysisen kunnon takaisin raskauden jälkeen.

Raskausviikot

***

Miten te olette nähneet oman muuttuvan kehonkuvanne raskausaikana? Onko se ollut pelkästään ihanuutta ja vaaleanpunaista unelmaa, vai onko oma venyvä ja paisuva vartalo hetkellisesti mietityttänyt?

Kommentit (36)

  1. Tyttölöinen

    En halua loukata, koska on maailman mahtavin juttu että olet raskaana.. mutta sinun blogin uskollisena lukijana toivoisin että ihan jokainen postaus tästä lähin ei liittyisi kuitenkaan siihen.. 🙂

    • Monna

      Haha! 😀 😀 No ei kaikki postaukset olekaan liittyneet raskauteen. 🙂 Mutta toki tämä tulee näkymään blogissani paljon, koska moni asia menee nyt tämän raskauden kautta.

  2. laurelin

    Tossa vaiheessa muutos on vielä niin pientä. Mitä pidemmälle menee, sitä hämmentävämpää muutos on. Keho muuttuu valtavasti. En todellakaan nauttinut lihomisesta ja muutoksista. Mulle nuo muutokset oli joka kerta hieman ahdistavia.
    Itsekin loin ennen raskauksia ja etenkin ennen ensimmäistä raskautta ja sen aikana mielikuvia ja toiveita siitä miten haluaisin asioiden olevan/ millaisiksi haluan niiden palaavan/ millaista elämä olisi sitten raskauden jälkeen. Loppujen lopuksi huomaa, että elämä kyllä jatkuu -myös se oma- mutta asiat saavat uudenlaiset mittasuhteet. Silloiset ajatukset tuntuvat vähän hölmöiltäkin, ei se raskausaika ole loppuelämä 🙂
    Se ei tarkoita sitä, etteikö saisi olla omia toiveita ja haaveita – päinvastoin. Antaa mennä omalla painollaan 🙂

    • Monna

      On se pientä, mutta kyllä se on silti isoa. Mulla on iltaisin maha ihan pallo ja kyllä se kehonkuva on jo muuttunut. Toki tulee muuttumaan vielä paljon enemmän. 🙂
      En oikeastaan luo mielikuvia siitä minkälaisiksi haluan asioiden palaavan raskauden jälkeen, tiedän todella monen asian muuttuvan elämässä. Lähes kaiken. Mutta kroppaani silti voin muokata takaisin timmiin. 🙂 Ja tiedän niin tekeväni, koska kuten kirjoitin – se on työkaluni.
      Ja toki asiat saavat varmasti uusia mittasuhteita, on saanut jo nyt. Monen asian merkitys on muuttunut.

  3. Nanna

    Minä nautin kasvavasta vatsasta vaikka hankaloittihan se joissain raskauksissa kulkemista kovien kipujen takia. Ajattelin että ehdin kyllä sittän raskauden jälkeen taas keskittyä kropan huoltoon. Odotusaika menee loppujen lopuksi niin äkkiä:) Tosin liikuin myös raskausaikana ja nautin siitä. Mä en voi käsittää että mulla on taas vauvakuume…meidän lapset piti jo olla tässä ja saattaa ollakin koska oma sairauteni ei välttämättä enää suostu raskauteen. Helmikuussa juuri meni kesken,taas…Mikä meni nyt jo ihan OT:ksi,anteeksi!!

    • Monna

      Niin se on kyllä totta, että nopeastihan tämä odotusaika menee. Huomenna on mullakin jo 4kk täynnä ja kohta vaan enää puolet jäljellä. 🙂
      Teillä onkin kyllä jo aika monta lasta! 😀 Mutta eihän se tietenkään vauvakuumetta poista, jos sellaista potee. 😉

  4. Jenni

    Hei ja valtavasti onnea raskaudesta! Se mitä sanoit vanhojen kuvien katselemisesta on ihan totta. Kuvissa näkee hoikan ja hyväkuntoisen naisen, joka ei kuitenkaan sellaisena välttämättä aina itseään pitänyt. Nyt kun kroppa on muuttunut, kuvia katselee ihaillen. Itse suhtauduin muuttuvaan kroppaa aluksi hieman huonommin, koska turvotus!!! Sen jälkeen kun vatsa alkoi pyöristymään, ihastuin siihen ja loppuraskaudesta olen kokenut ylpeyttä pallovatsaani kohtaan. Itselle ei ole tullut juurikaan ylimääräistä eikä ainakaan toistaiseksi alun turvotukset ole tulleet takaisin, joten toki sekin vaikuttaa asiaan. Uskon, et säkin olet super kaunis pyöreän vatsan kanssa!! 🙂

    • Monna

      Joo, se on jännä miten siten näkee eri tavalla asiat vasta vähän ajan päästä. Juurikin nämä vanhat kuvat on hyvä esimerkki.
      Uskon, etttä mulla myös tuo turvotus on aiheuttanut vähän ahdistusta välillä, mutta nyt kun pahin turvotus on poissa, niin peilikuva ja kasvava masu onkin aika kiva. 🙂

  5. -didi-

    Raskaus muutti kroppaa paljon, tuntui että vatsa pullahti heti ulos. Entinen timmi kroppa ei tuntunut enää omalta, ensimmäiset äitiyshousut hankin jo varhaisultran jälkeen viikolla 8 😀

    Olin ennen raskautta elämäni kunnossa, pidemmän aikaan olin ollut tyytyväinen kroppaani, olin tehnyt iso työn sekä kropan että ruokailun kuntoonsaattamisen kanssa. Kyllähän sitä vähän haikaili niiden kiinteämpien koipien ja tiukemman keskivartalon perään, mutta yllätin itseni ja sallin itselleni nuo kropan muutokset. Raskaus sujui pääasiallisesti ilman sen kummempia haikailuja entisen kunnon perään.

    Nyt synnytyksestä alkaa olla 11 kk aikaa, alan pikkuhiljaa saada omaa kroppaani takaisin, mutta kaiken rehellisyyden nimissä en ole 100% koko ajan panostanut kropan kuntoon saattamiseen, vaan tässä on ollut kaikkia muitakin projekteja. Nyt taas ehtii ja voi treenata, sitä voi tehdä pojan kanssa ja ilman, kuntosalin lapsiparkkia käytän ilman mitään huonoa omaatuntoa, siellä poika pääsee leikkimään ikätoverien kanssa, ja minä pääsen taas treenaamaan itseäni siihen kuntoon, että pystyn paremmin leikkiä poikani kanssa.

    On mulla sellainen tavoitekuva itsestäni, jossa olisi kiva joskus olla vielä, katsotaan ehtiikö tässä kesän aikana treenata itsensä samaan kuntoon, tavoite olisi saada kroppa kuntoon ennen seuraavaa raskautumista (siihen on vielä onneksi ihan hyvin aikaa).

    Tosi ihana seurailla sinun raskauttasi, toivottavasti vointi pysyy sellaisena, että pystyt työskennellä. Omalla kohdallahan 5 ensimmäistä kuukautta oli joka päivä pää kipeä, mutta urheilu auttoi, endorfiinit <3

    • Monna

      Kuulostaa tutulta tuo sinun fiiliksesi. 🙂
      Mutta ihana myös kuulla, että alle vuodessa synnytyksestä olet jo päässyt normaalikuntoosi.
      Olen varma, että sittenkin kun pikkuinen syntyy ei tavoitekuvat ole ne ensimmäiset asiat mielessä, mutta tuolla taustalla ne varmasti ainakin on vahvasti silti.

      Kiitos! <3 Mulla ei onneksi päänsärkyä ole useasti ollut, muutamia kertoja kyllä. Mutta pahoinvointi oli aika kovaa, onneksi sekin on jo ohi ja treenata jaksaa ja tekee oikein mieli päästä treenaamaan. 🙂

  6. Jennikki

    Itse toivon jälkeen päin, että olisin nauttinut ulkomuodostani enemmän raskaana. Alusta alkaen itkin kamalia, paisuvia jalkojani ja pyöristyvää naamaa. Vatsa ei minua niinkään häirinnyt, se oli loppuun asti aika pieni, mutta koko muu keho tuntui paisuvan valtavasti ja ajattelin koko ajan olevani pilalla loppu elämäni. Joka päivä päässä kuului ainakin kerran ääni ”olet läski,löysä ja laiska” kun raskaus väsytti enkä jaksanut into piukeana treenata 10h viikossa niin kuin joku muu instagramin mallimamma…

    Jos totta puhutaan niin olin koko ajan pienikokoinen ja keräsin turvotuksineen kiloja 10. Kaikki lähti nopeasti, ja HARMITTAA niin etten nauttinut raskaana olosta yhtään. En halua kokea raskautta uudestaan kovin pian tai montaa kertaa elämäni aikana, sillä se ahdistus omasta kehosta oli niin valtavaa. Toivon toki että jos/kun joskus toisen lapsen saamme, osaisin olla rennompi. Mutta saa nähdä, tunne siitä että olen nyt pilalla oli raskausaikana ja varsinkin alussa synnytyksen jälkeen niin voimakas, että kestää hetken korjata tuota mielikuvaa päästä pois.

    Nyt minulla on siis 9kk ikäinen ihana tytär ja en enää ahdistu omasta kropastani kuin satunnaisesti. En koe olevani pilalla, mutta kyllä rehellisesti kaipaan esimerkiksi rintojani ja arvetonta ihoani. Onneksi jäljet ajan kanssa tasaantuu ja tunteet laantuu, jospa tämä tästä. En halua näyttää tyttärelleni näin huonoa esimerkkiä oman kehon suhteen, vaan toivon, että hän kasvaa arvostamaan ja rakastamaan itseään ja kroppaansa…

    • Monna

      Voi kamala. 🙁 Olet kyllä käynyt kovan myrskyn tunnetasolla kroppasi kanssa. Ei ole mukavaa, jos ajattelee itsestään noin: löysä, laiska, läski. Eihän raskauden aikana voi tai edes tarvitse jaksaa treenata samoin kuin joku ”insta-fitness-mimmi”. 10h viikossa olisi aivan järjetön määrä!!

      Et ole missään tapauksessa pilalla. Onneksi et ajattele niin enää! Kaikkea hyvää pienen tytön kanssa. <3

  7. Karoliina

    Rehellisesti sanottuna mulle oli kyllä yllättävän hankalaa raskauden alussa se muuttuva keho ja painonnousu,joka tuntui olevan enemmän kuin olisi ”pitänyt” olla. Tottakai tärkeintä oli, että vauvalla oli kaikki hyvin ja luonnollisesti tiesi, että painoa tulee ehkä reilumminkin, mutta silti, ei se helppoa ollut. Mutta raskauden edetessä se helpotti ja ne muutokset hyväksyi sen ihanan asian edessä! ♡ Synnytyksen jälkeen raskauskilot eivät olleet mielessä, koska oli niin paljon muuta ajateltavaa, mutta kun vähitellen sitten pääsi liikkumaan niin olen kyllä kokenut liikunnan tosi tärkeäksi itselleni pikkuvauva-aikana niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt 6kk synnytyksestä alkaa kroppa tuntua jo omalta! 🙂 Ja mulla oli ihan sama vanhojen kuvien kanssa! Aurinkoista viikkoa!

    • Monna

      Ihana kuulla Karoliina sunkin fiiliksiä! 🙂 Varmasti meille paljon liikkuville ja hyvässä kunnossa oleville raskaus voi alussa olla muutuvan kehon kanssa outo juttu. Kun muutokset ovat niin selkeitä.
      Mutta juuri näin, synnytyksen jälkeen tuskin on ensimmäisenä asiana mielessä raskauskilot ja pikkuhiljaa ajan kanssa liikkuminen ja kaikki muu mukaan. <3 Aurinkoa sinnekin!

  8. Jutta

    Esikoiseni syntyi alkuvuodesta. Raskausvatsa oli minulle samaan aikaan rakas ja raskas. Välillä raskausaikana toivoin entistä vatsaani takaisin ihan vain siksi, että saisin itse kengännauhani sidottua tai aivan loppuraskaudesta koirani remmin napsautettua sujuvasti kiinni kaulapantaan. 😀 Toisaalta vatsani on aina ollut ulkonäöllisesti inhokkini, joten raskausaika salli vatsan näyttämisen ja sellaisten vaatteiden pitämisen, joissa vatsalla oli lupa näkyä. Vatsassa kasvavan vauvan helliminen mahan läpi oli ihanaa! Ja kuitenkin samaan aikaan vauva saattoi painaa virtsarakkoani niin, että lenkille lähtiessä piti vielä kolmas (toisinaan neljäskin) kerta käydä pissalla ennen kotiovesta poistumista. Mietin jo raskausaikana sitä, että tuleekohan raskausvatsaa ikävä sitten myöhemmin ja kyllähän sitä tuli. Nyt kuitenkin samaan aikaan raskausvatsaa ikävöidessäni toivon raskautta edeltänyttä vatsaani takaisin. Nämä kaikki tässä mainitsemani toiveet ja ajatukset taitavat olla toisensa poissulkevia ja silti ne kaikki ovat mahtuneet ajatuksiini yhtä aikaa: Niille kaikille on ollut lupa ja tilaa. 🙂 Ainoa asia, mikä harmittaa nyt jälkeenpäin, on se, että emme kuvanneet kasvavaa vatsaa juuri ollenkaan. Pidin sitä jotenkin nolona (koska en muutenkaan viihdy kameran edessä)… hm, olisinpa vain lakannut nolostelemasta.

    • Monna

      No mutta turha on harmitella jälkeenpäin, jos silloin nolostutti, silloin asia oli niin. Nyt voit ajan kanssa taas saavuttaa vatsan ennen raskautta ja ehkä vielä joku kerta uudestaan raskausmahan. Ja sitten ottaa niitä masukuvia oikein olan takaa! 🙂

  9. Satu

    Mun mielestä on täysin normaalia, että muuttuva keho aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia. Ne ajatukset tulee muuttumaan raskauden edetessä. Itse koin alkuraskaudesta kehon muutoksen todella vaikeana asiana. Asiaa ei auttanut yhtään se, että voin pahoin ensimmäiset kolme kuukautta ja entinen liikunnallinen elämä sai jäädä kun ei vaan pystynyt kun olo oli niin huono. Olon parantuessa pääsi taas liikkumaan kropan ehdoilla mutta omalla kohdalla tätäkään iloa ei pitkään kestänyt kun unettomuus ja siitä johtuva väsymys tuli riesaksi. 🙁 Nyt olen raskauden loppusuoralla ja odotan kovasti vauvan syntymää ja sitä että pääsen palauttelemaan kroppaani ja taas liikkumaan paremmin.

    On äärimmäisen hienoa että sisälläni kasvaa uusi elämä, mutta kehon muutoksesta ja fyysisestä olotilasta en voi sanoa nauttivani. Ristiriitaista ja pinnallista monen mielestä varmasti. Kaipaan suunnattomasti kevyempää ja energisempää oloa. Joku toinen voi tuntea olevansa elämänsä kunnossa raskausaikana, itse en sitä kokenut mutta ajattelen tämän olevan vain lyhyt vaihe. 🙂

    • Monna

      Näinhän se on, ei varmasti ole kovin montaa odottavaa äitiä jota ei muuttuva keho mietityttäisi edes jollain pienellä sortilla.

      Ihanan rehellisesti sanottu. Mulla yksi ystävä tunsi samoin, hän aina sanoikin ettei ymmärrä miten jotkut nauttivat niin kovasti raskausajasta. 😀 Kyllä minäkin ehkä kuitenkin enemmän odotan sitä lapsen syntymää kuin kasvavaa mahaa ja sen kanssa lyllertämistä. 😉

  10. Reetta

    Minulla oli samanlaisia ajatuksia raskauden aikana kuin sinulla. Muistan että alkuraskaus oli kaikista haastavinta oman kehon kuvan osalta, koska maha ei vielä selkeästi ollu vauvamaha vaan näytin vaan lihoneelta. Silloin oli itsellä kaikista haastavinta. Mutta sitten kun maha alkoi olemaan puolen välin jälkeen vauvamahan näköinen ei se enää niin ahistanut. Loppuraskaudesta maha oli jo sen verran tiellä ja raskas, että mietin ettei minulla kyllä koskaanan tule ikävä vauva mahaa, mutta kas kummaa nyt 8kk synnytyksestä on jo kova masu ikävä 😀
    Minäkin katselin raskausaikana kuvia ennen raskautta ja mietin että tuossa kunnossa haluan sitten raskauden jälkeen taas olla. Nyt olen jo melko samassa kunnossa, mutta vatsalihakset ovat vielä aika heikot verrattuna entiseen. Mutta näillä mennään ja pikkuhiljaa timminpää kroppaa kohti 🙂

    • Monna

      Joo alkuraskaudesta varmasti mullakin oli ne tylsimmät fiilikset omasta kehosta, juurikin tuo ”näytin lihonneelta” en raskaana olevalta sen aiheutti.
      Ajan kanssa on hyvä mennä eteenpäin sitten raskauden jälkeen. 🙂 Näin juuri. <3

  11. Kohta 11kk äiti

    Itsellä ulkonäkö-”ongelmat” alkoi vasta pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Olin todella hoikka raskausaikana, tuli vaan +6kg muutenkin hoikkaan varteen. Ylimääräisiä kiloja ei siis ollut, kaikki lähti synnytyksessä. Kroppa alkoi kuitenkin pehmentyä (hormonit, kasvanut nälkä, herkuttelut, vähentynyt aika liikkua, ajatus siitä että imetys kuluttaa sikana??) pari-kolme vk synnytyksen jälkeen ja siitä lähtien on ollu kamppailua ahdistuksen kanssa seuraavat 9kk. Mitään todellista paino-ongelmaa ei edes ole, olen samankokoinen kuin ennen raskautta, mutta meni siis korvien väliin tuo painontarkkailu. Jos vielä joskus raskaudun, aion kyllä kieltäytyä painon tarkkailusta. Se aiheutti vain ja ainoastaan turhaa stressiä itselle.//

    • Monna

      Voi eih. 🙁 Mutta onneksi nyt jo osaat nähdä tämän asian ja suhtautua siihen varmasti järjen kanssa. 🙂 Ajan kanssa se pehmeyskin kiinteytyy takaisin jos niin haluaa.. 🙂

  12. Iiris

    Hmm. Mä ajattelen että raskaus, synnytys ja imetys on se mihin naisen kroppa luotu. Niin se biologia toimii. Kroppaan kerääntyy rasvaa raskausaikana ja kaikilla ei ne kilot lähde helposti, itse olen vissiin joutunut tekemään valinnan imetyksen ja laihtumisen välillä ja tottakai valitsin imetyksen. Olen ollut raskaana/imettänyt tai molempia viimeiset 6 vuotta joten kroppa on aika pitkään ollut poikkeustilassa. Hormonitoiminta pitää jokasesta grammasta kiinni vaikka millä superdieetillä olisin. Raskauteen ja vauva-aikaan liittyy myös iso vastuu sekä itsestä, että vauvasta. Imetyshormonit, väsymys ja stressi on joskus melkoinen yhdistelmä. Päivä kerrallaan iloiten siitä ihanasta masussa kasvavasta rakkaasta ja sitten lapsen synnyttyä ihanasta pienokaisesta joka kasvaa ja kehittyy. Monesti esikoiseen liittyy kaikenlaisia ajatuksia ja olettamuksia, aika kehoitan seuraamaan omia tunteita! Tälleen isompien lasten kanssa kieltämättä jo hoikemmasta kropasta olisi etuakin, mutta vauva rakastaa maata masuröllykän päällä tissi suussa <3

    • Monna

      Niin, kai se naisen vartalo on biologisesti luotu juurikin raskaudelle, synnytykselle ja imetykselle. Mutta itse olen sitä mieltä, että se on luotu myös moneen moneen muuhun. 🙂
      Jokainen tyylilään. <3

  13. Amanda/Sillyblondie.com

    Moikka! Ensimmäistä kertaa sulle kommentoin kun alkaa elämäntilanteet olla tuttuja. Mulla nyt 10 kk pieni mies. Treenasin koko raskauden ajan, sykkeitä tarkkaillen. Ensin sain kuulla ”eikö tuo sun maha ollenkaan kasva”, lopuksi ”paljonko sä vielä meinaat kasvaa” En itse nähnyt sitä ison mahan ihanuutta. Tunsin, että kannoin jonkun muun kroppaa. Haluan ihan varmasti lisää lapsia, mutta itsekästä tai ei. Haluan ensin, että kroppani palautuu kunnolla. Olen nyt paremmassa kunnossa varmasti kuin ennen raskautta. Yhden lapsen kanssa voi treenata vaikka kuinka hyvin! Huoli pois, kohta huhkit taas salilla kovempaa kuin koskaan. Blogissani sillyblondie.com olen kirjoittanut paljon raskaudestani, synnytyksestä ja palautumisesta, sekä tietenkin näistä asioista yhdistettynä treeniin. Ihanaa odotusta!!!

    • Monna

      Itse asiassa tämän kirjoituksen jälkeen olen alkanut nähdä kasvavan mahan ihanuuden. 🙂 Ja tiedän, että sitten synnytyksen jälkeen huhkin taas salilla yhtä kovaa kuin ennen raskauttakin.
      Ihana on kuulla, että sinäkin olet jo jopa paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. 🙂
      Ja kiitos!

  14. Riikkahannela

    Kirjoituksesi oli ihan kuin omani 🙂 kirjoitin just omaan blogiini samasta aiheesta. (http://hannelakesakuntoon.vuodatus.net)
    Miten itsessään näkee aina muhkurat ja makkarat eikä osaa olla tyytyväinen? Nyt kun katson kuvia viime kesältä ja jopa kuvaa rv 5, kun otin heti lähtötilannekuvaa plussan jälkeen niin siis wau! Olisin todella tyytyväinen jos ja kun vielä pääsen siihen kuntoon sitten kun on sen aika! 🙂 miten sen nyt näkee ihan eri silmin. Mä kyllä nautin pallomahastani 🙂 hih <3 alkuun vähän ahdisti pelkkä turvotus kun ei ollut vielä kunnon vatsaa, mutta hyvin pienillä ahdistuksilla oon päässyt. Mä nautin nyt kun pahimmat olotilat on selätetty ja pallomahassa mukana kulkee kallein aarre <3 ylpeänä esittelen palloani. Kuitenkin vaatteet vaikuttaa paljon. Työvaatteet on inhottavat kun ei asetu yhtään tän mahan kanssa, omat mammavaatteet kivoja kun on oikean mallisia ja maha nätisti esillä 🙂 sitäpaitsi saa rauhassa pötseillä tän kesän miettimättä mitään pöhöjä ja turvotuksia, hauskaa! 😀 kiva seurata sun ajatuksia ja raskauden etenemistä 🙂

    • Monna

      Voi että. 🙁 Kyllä sitä pitäisi nähdä muutakin kuin muhkurat ja makkarat! Toki tulee niitä päiviä, myös itselläni, kunn se peilikuva ei olekaan ihan se paras kaveri. Mutta silti itseään ja omaa kroppaa pitäisi rakastaa. Vaikkakin kasvavan mahan kanssa. 😉
      Luin tuon postauksesi ja katsoin kuvat, rv5-kuvissa tosiaan ei sinulla edes ole mitään mahaa. 🙂
      Ja tuo kesähomma, se on muuten juurikin näin. Saa ihan rauhassa kulkea rantsussa ison mahan kanssa. 😀

  15. Suski

    Hei,
    Olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta, ei se ole vauvalta pois jos äiti liikkuu sen tunnin päivässä ilman vaavia/syö terveellisesti. Huomasin tekstistäsi pienen puolustelevan sävyn ja en ymmärrä missä kohtaa maailma on muttunut siihen, että äitien pitää puolustella sitä jos haluaa elää terveellisesti ja saada entisen kroppansa takaisin synnytyksen jälkeen. Kun lukee esim. iltasanomia ja joku julkkisnainen on nopeasti hyvässä kunnossa synnytyksen jälkeen ja ottaa sen tunnin päivässä itselleen, niin hänet haukutaan huonoksi äidiksi, tämä vaan on ajatusmalli, mikä ei mahdu omaan päähäni. Jaksan itsekkin oman lapseni kanssa paremmin kun ei ole 10 ekstrakiloa ja olen tyytyväinen itseeni 🙂

    Oikeen hyvää kevään jatkoa!

    • Monna

      Niin, en tavallaan kyllä halunnut puolustella vaan nimenomaan vähän niin kuin sanoa, että ei se ole puolusteltava asia. 🙂 Kuten sanoit, on hassua missä vaiheessa maailma on muuttunut siihen, että äitien pitää puolustella jos haluaa elää terveellisesti. 🙂
      Tuo ajatusmalli ei sovi minunkaan päähäni!

  16. titta

    Eka raskaus oli ihana, liikuin paljon, ei ollu vaivoja, synnytys oli tosi helppo ja olin jopa ihan hyvässä kunnossa ekana vauvavuotena. Jumpissa kävin jopa 5 krt/vko 🙂 Toinen raskaus seuraavana vuonna oli rankempi, maha oli melkeinpä räjähtämispisteessä varsinkin loppuajasta, siis niin iso. Oli myös pieniä mutta sitäkin kiusallisempia vaivoja. Toivoin ja vähän uskoinkin että toinen synnytys olisi helppo ja nopea mutta loppujen lopuksi synnytys kesti melkein 2 vrk 😀

    • Monna

      Ohoh. Aikamoinen ero raskauksilla ja synnytyksillä sinulla. Mutta kiva kuulla, että ekan kanssa kaikki sujui noin hyvin. 🙂

  17. Anni

    Onpa kiva lukea raskaudestasi, me kun etenemme omissamme aika lailla samaa tahtia 🙂

    Minä odotin kovasti, että vatsa alkaisi näkyä, muutoinkin kun aina iltaisin iskevän jäätävän turvotuksen osalta. Nyt masu alkaa olla koko ajan isompana läsnä, ja tästä olen hyvin iloinen. Käytän mielelläni vatsaa korostavia vaatteita, olen kovin ylpeä siitä 🙂

    Samalla, vaikka odotin vatsan kasvua, ahdisti kuitenkin puntarin alati nouseva lukema. Ymmärrän, että se on normaalia, mutta samalla jossain määrin jännitin, ettei lukemat nouse liian isoiksi oman jaksamisen kannalta. Saliharjoittelu on nyt jo vähentynyt kovasti, mutta lenkkeily on edelleen iso osa arkea. Lenkkeilyssä tosin harmittaa se, että tahti on nyt jo hidastunut, ja alaselkä tulee pidemmillä lenkeillä kipeäksi. Mutta oman voinnin mukaan mennään, vaikka seura joutuisikin sitten hieman hidastamaan athtiaan 🙂

    Innolla odotan vatsan kasvua ja peilailen ihanaa kumpua usein, se on minulle selkeä merkki, että vauva kasvaa ja ainakin siinä mielessä voi hyvin. Silti pystyn täysin allekirjoittamaan kirjoituksesi, että synnytettyäni toivon jollain aikavälillä saavuttavani entiset mittani, ja mieluummin enemmänkin. Se ei tarkoita sitä, että odotan muutoksen tapahtuvan lähikuukausien aikana, tai että kuntoilisin äitiyden unohtaen. Enemmänkin ajattelen, että kun voin hyvin, henkisesti ja fyysisesti, jaksan paremmin pikkuisen kanssa, ja samalla saan aina silloin tällöin omaa aikaa.

    Ihanaa odotusaikaa sinulle!

    • Monna

      Minäkin olen alkanut käyttää vatsaa korostavia, ihonmyötäisiä paitoja taas. 🙂 Se on hauskaa!
      Itseäni ei tuo puntarin lukema oikeastaan (ainakaan vielä) ahdista. Se kun vain on fakta, että paino nousee raskauden aikana. 🙂
      Lenkkeilyssä kannattaakin tahtia hidastaa, ei ole mitään syytä pinkoa nyt yhtä kovaa kuin ennen raskautta. Sen jälkeen taas voit mennä kovaa. 🙂

      Ja onhan tosiaan tuo mahan kasvu selkeä merkki, että vauva kasvaa ja kaikki menee kuten pitää. <3 Henkinen hyvinvointi on todellakin tärkeä osa raskauden aikana. Sanotaan sitä niin, että stressi heijastuu sikiöönkin.

      Ihanaa odotusaikaa myös sinulle!

  18. Elina

    Mua kiinnostais saada tietää miten treenailet raskausaikana? Täällä mennään ensiraskaudessa suurinpiirtein samoilla viikoilla jos kuvat on sulla tuoreita… Huomaa nyt jo kuinka tehot on vähentynyt ja kropan muutokset vaikeuttaa liikkumista. Tällaista toivoisin siis. Ja paljon onnea raskaudestasi! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *