Monna
Monna

Ensimmäinen uhma!

OMG! Nyt se taitaa alkaa; ensimmäinen uhmaikä! Vaikka meiän pienellä murulla on aina ollut kova tahto, on nyt muutaman päivän ajan tahto ollut entistäkin kovempi. Mun on pakko sanoa, että kyllä uhmakkaan taaperon tempaukset pistää välillä oikeasti pinnan kireälle. Onko se ihan ok, jos menettää joskus malttinsa? Onko sitä ihan kurjaakin kurjempi vanhempi, jos korottaa ääntään kun muuten ei mene asia perille? Miten hallita omia hermoja ja selittää kaksivuotiaalle ”järjellä” asioita?

Nää on varmaan asioita, joita aika moni vanhempi miettii. Mä ainakin. Mietin melkein koko maanantaipäivän, kun aamulla hermostuin hampaiden pesuhommissa. Vielä viime viikolla saatiin pestä hampaat ihan normaalisti, ensin pupulta ja sitten Emmalta. 😉 Mutta pari päivää tämä pikkuneiti on pistänyt suun suppuun ja huutanut vain, että ”ITTE”. Kun maanantaina sitten kolmatta kertaa (aamukiireessä) yritin lempeästi ehdottaa hampaiden pesua ja joka kerta se päättyi huutoon, karkuun juoksemiseen ja lopulta itkuun, menetin hermon ja sanoin kovaa, että se on sellainen juttu, että sun hampaat tippuu kohta suusta jos niitä ei pestä.

No eihän Emma sitä ymmärtänyt, katsoi vaan mua ja sanoi joo – ippuu. Huoh.. 🙁 No tuosta aamuisesta mulle jäi inhottava olo koko päiväksi, miksi mun piti korottaa ääntä ja jäikö Emmalle nyt traumat siitä ja inhooko se mua nyt ja tuleeko siitä nyt yhtäkkiä isin tyttö pelkästään, koska isi on kiltimpi..

Tuohon maanantain aamutunnelmiin vaikutti ehkä myös se, että Emma heräsi su-ma välisenä yönä klo 05, eikä enää suostunut takaisin unille. Hän vain nousi kerta toisensa jälkeen ylös sängystä, huusi mulle TOIS (pois) ja pyysi isiä paikalle. Loppujen lopuksi pikkuneiti nukahti meiän väliin (ekaa kertaa ikinä) ja nukuttiin iloisesti koko porukka ”pommiin”. Ei oltu laitettu mitään herätystä, koska normaalisti Emma herää seiskan maissa ja se on just passeli aika myös päiväkotipäivinä.

Mä muistan, että luin joskus raskaana ollessani sellaisen artikkelin, jossa kerrottiin miten toimia uhmaikäisen lapsen kanssa. Siinä sanottiin mm., että pitää mennä lapsen tasolle (siis ihan fyysisesti, mennä esim. kyykkyyn) ja yrittää keskustella lapsen kanssa mikä vetää mielen niin maahan. Kysellä harmituksen syitä ja yrittää kertoa järjellä, että: tänään ei ole karkkipäivä, mutta ymmärrän toki harmituksesi ja parin päivän päästä saat karkkia. Tai, että: miksi sinua harmittaa tämä hampaiden pesu? Tiedäthän, että hampaiden puhtaus on iso osa terveyttä?

Se kuulosti silloin tosi loogiselta ja fiksulta. Mietinkin, että noin teen sitten oman lapseni kanssa. Mutta annas olla, kun se tilanne on päällä ja vielä kaiken lisäksi kaksivuotiaan kanssa, joka ei välttämättä vielä IHAN kaikkea puhetta ja keskustelua ymmärrä. You know…

Toki suurimmaksi osaksi Emma kuuntelee ja tottelee kyllä, enkä tietysti joka kerta korota ääntä tai hermostu. Mutta kyllä te tiedätte nämä jutut! Mitä ajatuksia ne herättää teissä? Tuleeko siitä huono omatunto, jos korottaa ääntään lapselle? Tai tuntuuko se tyhmältä jälkikäteen, että pinna palaa ihan pikkuisten lasten kanssa?

***

Äiti vain,

 

Kommentit (16)

  1. Tuuli

    Voisiko olla uusi hammas tulossa? Ehkä arka suu?

    • -Katri-

      Tää mullekin tuli mieleen, sen uhman lisäksi.
      Ja äh, kaikki korottaa joskus ääntään ja jokainen silti tietää, miten tyhmää ja hyödytöntä se on. Rakkautta ja rajoja. 😊

    • Monna

      Ehkä.. mutta kun mun mielestä Emmalle on puhjennut jo kaikki hampaat. 😀 Mutta mene ja tiedä! 😉

  2. Mimmi

    Kuulostaa niin tutulta, meillä vähän vanhempi likka. Et oo tosiaan huono äiti jos joskus pinna palaa, se on ihan normaalia ainakin mun mielestä. Hyvä lapsenkin nähdä et joskus aikuinenkin hermostuu ja suuttuu, toki sitä voi sitten suuttumuksen mentyä ohi selittää lapselle. Mäkin oon suutuspäissäni sanonut ja uhannut välillä vaikka millä, vaikka yritän muuten olla ymmärtäväinen, keskusteleva ja lasta kuunteleva äiti.

    Meillä toimii esim. hampaidenpesutilanteissa ja muissa vastaavissa, että antaa lapsen vaikuttaa johonkin itse. Sanon vaikka että hampaat pestään, mutta saat valita pestäänkö vessassa vai keittiön tuolilla/sohvalla. Usein tuosta sitten innostuu ja menee valitsemaan paikan. Hyvin monesti myös käytetään laskemista, eli ”äiti laskee nyt viiteen, jos et oo tullu syliin pesemään hampaita niin sitten äiti hakee sut syliin ja ne pestään”. Tai että ”lasken nyt viiteen ja valitset iltasatukirjan, tai sitten menet nukkumaan ilman sadun lukemista”. Välttämättä tosta laskemisesta ei edes sanota mitään rangaistusta, mutta jo pelkkä laskeminen aiheuttaa sen että tyttö tottelee. Meillä ei jäähyjä tms oo koskaan ollu käytössä. Toki sitten asiat myös selitetään miks hampaat pestään jne, mutta se pelkästään harvoin uhmikselle riittää.

    Tsemppiä, ne omat tavat löytyy varmasti ajan kanssa!

    • Maria

      Meillä toimii myös tämä laskeminen. Kolmeen lasketaan ja sitten asia tehdään. Tätä konstia käytetään vain ”äärimmäisessä” tilanteessa. Esim tänään 4v ei suostunut pyytämään anteeksi isoveljeltään anteeksi kun rikkoi lelun. (Oli aiemmin juteltu asiasta ja meinas itse että anteeksi olisi pyydettävä.)

  3. Emilai

    Voi Monna, et todellakaan ole huono äiti! Meillä on muutama päivä Emmaa vanhempi tyttö ja melkonen tahtojen taisto käydään millon mistäkin pakollisesta päivittäin, kuten juuri hampaan pesu tai tarhaan lähtiessä ulkovaatteiden pukeminen. Esikoinen on 4 v, ja olen kyllä eräänkin kerran malttini menettänyt ja sitten lähes itsekkin itkenyt kun on niin kaduttanut. Sitä olen sitten jälkeenpäin anteeksi pyytänyt ja selittänyt että äitikin menetti nyt malttinsa ja korotti teille ääntä vaikkei tietenkään niin saisi toimia mutta varsinkin väsyneenä se on toisinaan haasteellista😒tsemppiä!

  4. Memmu

    Meillä hampaiden pesu onnistuu Youtubesta kuuntelemalla Jordanin hammaslaulua. Ilman sitä iltaisin hampaiden pesu olisi pelkkää huutoitkua. Kannattaa kokeilla.

    • Monna

      Tätä suositteli mun yks ystäväkin! 🙂 Pitää testata!

  5. VSL

    Meidän poitsu on Emmaa muutaman päivän nuorempi ja juurikin tänä aamuna sain käyttää kaikki kikat, että sain hampaat pestyä. Tänä aamuna suu raottui kun leikittiin haita (youtube ’baby shark’) ja laulettiin. Ehkä sellasella pelleilyllä saa itsensä pidettyä hyvällä tuulella, ettei hermo mene niin helposti (aina välillä menee, sille ei voi mitään). Ja jos ei pelleilykään auta, niin sit ne hampaat pestään jotenkin joka tapauksessa…

  6. Annie

    Mua aina helpottaa se tieto, että lapsen hermosto on vielä keskeneräinen ja että sille on ihan fysiologinen syy, miksi se lapsi kiukuttelee. Mua auttaa myös se tieto, että lapsi tarvitsee tukea sen tunteiden käsittelemiseen, kun se ei yksinkertaisesti vielä kykene siihen itse. Jostain syystä tuo tieto auttaa mua kovasti olla ottamatta sitä kiukkua silloin henkilökohtaisesti! Tottakai se on ihan hemmetin vaikea olla aina rauhallinen viilipytty ja se on inhimillistä myös joskus itse hermostua ja huutaa. Kuitenkin tärkeämpää on näyttää lapselle, että on sallittua tuntea kaikkia tunteita, ei vain positiivisia, että turhautuminen ja kiukku kuuluvat ihmiselämään, ja joskus äidilläkin on niitä tunteita. Olennaista mun mielestä on se, että nämä tunteet eivät ollenkaan vähennä sitä rakkauden ja hyväksynnän määrää vaan pikkuinen on rakastettu kaikkine tunteineen ja puolineen ja kun äiti hyväksyy itsessään myös ne negatiiviset tunteet, lapsikin oppii hyväksymään myös itsensä. Pienet lapset eivät vielä pysty myöskään sanoittamaan omia tunteitaan tai välttämättä vastaamaan miksi kiukuttaa, silloin vanhempi voi vain todeta, että nyt sinua kiukuttaa koska (olet väsynyt, sinulla on nälkä, meillä on kiire ja ei ole aikaa tehdä kaikkea itse) ja että se kyllä menee ohi.

    Äitinä oleminen ei todellakaan ole helppoa ja siinä kyllä saa käsitellä omia tunteitaan ja tapojaan myös huolella – salliiko itselleen myös ne negatiiviset tunteet ja aktioituuko kenties omassa käytöksessä se pieni lapsi, joka myös haluaa kiukutella ja vastata samalla mitalla takaisin? Parhammillaan lapsen kasvattamisessa voi kuitenkin itse kasvaa ja löytää uusia tapoja olla, aikuistua ja ottaa vastuuta omasta käytöksestään ja tunteistaan, hyvässä sekä pahassa. Se on mun mielestä yksi palkitsevimmista asioista vanhemmuudessa!

  7. Pauliina

    Mun mielestä on tärkeää, että lapsi näkee kotona myös vanhempiensa välillä menettävän hermonsa! Se kertoo myös siitä, että nyt on ylitetty joku raja. Jos vanhempi vain uudestaan ja uudestaan selittää kärsivällisesti samat jutut, mutta perseily jatkuu edelleen, ei lapsi kyllä tajua, että nyt pitää todellakin totella asap. Räjähdyksen jälkeen voi sitten pyytää anteeksi ja jutella. Toki parempi olisi se, että maltti pysyy ja jatkuvasta pyllyilystä seuraa jotakin (kuten jälkkärin menetttäminen), mutta kyllä lapsen pitää saada kotona nähdä, että vanhemmatkin ovat ihmisiä. En ymmärrä, miksi tästä(kin) asiasta on tehty niin vaikea, että heti, kun vanhempi vähän korottaa ääntään, se on kovin tuomittavaa. Samalla lapsi näkee myös sen, ettei aikuisen maltin menettämisestä seuraa mitään katastrofia (jos siis sitä ei tee koko ajan), ja miten aikuinen hoitaa asian (eli vaikka halaa ja pyytää anteeksi), kun on tullut töpeksittyä. Ei lapsi opi käsittelemään kaikenlaisia, hankaliakin, tunteita, jos vanhempi on yli-ihminen! Tästä on hyvä esimerkki mun aviomies, jonka lapsuudenkodissa ei ole koskaan korotettu ääntä. Nyt hänen on sitten todella vaikea sietää parisuhteessa tai missään muissakaan yhteyksissä äänen korottamista sekä riitelyä ja negatiivisten / hankalien tunteiden esiintuomista. Että kyllä nyt meni vähän metsään tuo kasvatusmetodi.

  8. Aino

    Kuulostaa niin tutulta! Täällä neljä vuotias ja ens kuussa kaksi täyttävä. Harva se päivä tuntuu, että menettää itse malttinsa ja korottaa lapsille ääntä. Ja joka kerta sitä potee huonoa omaatuntoa, vaikka tietääki ettei lapsi siitä mitään traumoja saa. Ja vaikka joka kerta sitä pyytää anteeksi lapselta, että äiti nyt liian kovasti hermostu ja sano. Eikä lapsi sitä muista, mutta itselle se jää aina mieltä kalvamaan että miksi en laskenut vaikka siihen kuuluisaan kymmeneen. 😅

  9. Lara

    Kuulostaa niin tutulta.. täällä myös marraskuussa kaksi täyttävä neitokainen, jolla omaa tahtoa riittää ilman tätä uhmaakin, joka selkeästi nyt nostaa päätään. Esimerkiksi ennen niin hyvin syönyt tyttö nirsoilee, valikoi ja leikkii ruokien kanssa.. hampaiden pesun yhteydessä saattaa myös hyvinkin pysyä suu kiinni 😮 Tämän lisäksi heittäydytään monta kertaa päivässä mahalleen lattialle mököttämään kun asiat ei mene pikkuneidin mielen mukaan.. Huoh. On ne niin ihania mutta välillä pistävät kyllä meidät äidit koville 😀 Tsemppiä sinne! 💪🏻 Eikös ne aina sano että se on vain vaihe.. 😉

  10. Tinde

    Voimia! Ja kiitos jälkeen rehellisyydestä 😍

  11. Mie

    Muista vaan että rajat luovat lapselle turvaa. Huutaa ei tarvitse, käyttää vaan sopivan jämäkkää ääntä, että lapsi tietää, että olet tosissasi.

  12. Jutta

    Tämä kirjoitus ja kommentit oli lohdullista luettavaa. En ole yksin! ❤️ Meillä aamut 4-vuotiaan kanssa olleet helvetillisiä ; hän KARJUU suoraa huutoa n. 10 minuuttia putkeen, rimpuilee pukiessa ja riuhtoo vaatekappaleita päältään sitä mukaa kun saan puettua. Sulkee suunsa kun pitäisi harjata hampaat, heiluttaa päätään kun yrittää harjata hiukset.. Viimeksi tänään lensi ämpärillinen ärräpäitä ”pysy nyt perkele paikollas!” Rupea siinä sitten raivohullulle lapselle lepertelemään 😂 Aluksi sitä yritän toki, mutta ei sen nonstop-raivon takaa edes kuule mitään heleää lässytystä. Ei se oma huutokaan kyllä auta, mutta saapahan vitutuksen ulos siinä hetkessä kun on kova kiire duuniin ja kauhea pukemistaistelusoija päällä. Ja tietenkään isän vientiaamut ei ole tällaista taistelua ✌🏼Hän on se ”hyvä jätkä”. Päiväkotiin menee kaikesta huolimatta iloinen tyttö ja onneksi se raivo jää aina aamuisin kotiin. On tää vaan saatana työmaa tää äitiyskin 😂😍

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *