Monna
Monna

Aistin, analysoin ja tunnen liikaa?

Mä olen kirjoittanut blogissa joskus siitä, että uskon olevani erityisherkkä. Jossain vaiheessa tuo käsite oli jotenkin ”huonossa valossa”, että sitä muka suurin piirtein jokainen analysoi olevan itsellään ja kaikki oli yhtäkkiä erityisherkkiä. Mun mielestä se on kuitenkin hassua jotenkin lytätä sitä, mitä joku tuntee. Erityisherkkyydestä on alettu puhumaan enemmän vasta muutamien vuosien aikana, mäkin olen siitä kuullut ekan kerran vasta joskus nelisen vuotta sitten. Varmaan moni muu mun lisäksi. Onko siis ihme jos jonkin asian tullessa kansan tietoisuuteen voikin moni löytää siitä jotain mikä tuntuu olevan osa omaa itseä?

Luin jostain, että erityisherkkiä ihmisiä on noin viidesosa kaikista ihmisistä. Erityisherkät kokee monesti siis olevansa vähän erilaisia ja joskus jopa ulkopuolisia. Tuon ulkopuolisuuden tunteen mäkin tunnistan. Välillä se tulee vahvemmin pintaan ja joskus vähemmän. Sanotaan, että erityisherkkä ihminen kokee kaiken voimakkaammin – ja unohtaa siinä samassa huolehtia itsestään. Myös tämän tunnistan tosi hyvin itsessäni.

Erityisherkkyys liittyy siis erityisen herkästi reagoivaan hermojärjestelmään. Tää tarkoittaa sitä, että erilaiset tunne- ja aistiärsykkeet eriyisherkkä ihminen kokee huomattavasti voimakkaammin, kuin ei-erityisherkkä. Kaikki herkät ei oo introvertteja tai ujoja, erityisherkkä voi olla myös ulospäinsuuntautunut ja tosi sosiaalinen. (kuten mä) Syvällisyys on yhdistävä piirre herkillä: meillä on taipumusta reagoida vahvemmin omiin ajatuksiin, tunteisiin ja havaita erilaisissa tilanteissa ja ihmisten kohtaamisissa laajemmin asioita ja vivahteita kuin vähemmän herkän ihmisen.

Erityisherkkä kuormittuu herkästi, jos hän joutuu elämään stressaavassa tilanteessa eikä saa riittävästi lepoa, yksinoloa ja hiljaisuutta. Erityisherkkä kaipaa tavallista enemmän omaa tilaa. Erityisherkkä saattaa kokea hyvin kuormittavana tilanteen, joka toisesta ei tunnu mitenkään erityiseltä vaan pikemminkin mukavan haastavana. Erityisherkkä kaipaa ympäristöltään ymmärrystä ja tukea.

Erityisherkkä ihminen voi olla hyvin luova ja älykäs, mutta ympäristö vaikuttaa häneen enemmän kuin muihin. Erityisherkkä ihminen aistii herkästi melun, tuoksut, kosteuden, lämmön, muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat. Erityisherkkä ihminen tarvitsee säännöllisesti yksinoloa. Erityisherkkä ihminen voi kokea suurta ahdistusta meluisassa ympäristössä. Erityisherkkä ihminen aistii tavallista paremmin toisten tunteita ja voi kuormittua niistä.

Lainaus: terve.fi

Mä niin allekirjoitan! Muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat! Mä tunnistan niin hyvin niitä muissa, toki myös itsessäni. Mä oon huomannut myös, että osaan tosi hyvin nähdä ihmisissä aitouden tai sitten sellaisen päälleliimatun ystävällisyyden tai positiivisuuden. Koska tunnistan ja aistin tällaisia juttuja niin herkästi, ajattelen myös monien muiden tunnistavan niitä mussa itsessäni. Se on yks syy, minkä vuoksi en osaa tai halua olla mitään muuta kuin sitä mitä oon oikeasti.

Joskus mä mietin, että tunnenko tai aistinko liikaa? Analysoinko liikaa omia ja toisten ajatuksia? Mutta sitten toisaalta, en osaa olla tekemättä sitä. En voi kieltää itteäni ajattelemasta tai tuntemasta. Mun perhe ja lähimmät ihmiset tietää mun olevan herkkä. Joskus se tosin unohtuu esim. Tuukalta. 😉 Tiedän ettei se tarkoita sillä mitään pahaa, mutta kun Tuukka taas itse ei oo herkkä, voi moni juttu tulla edelleen (kohta kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen) yllätyksenä.

Erityisherkät ihmiset ei oo kaikki mitenkään tasan samanlaisia. Kaikki ei koe aistiherkkyyttä äänissä, hajuissa, majuissa, siitä miltä joku vaate tuntuu ihoa vasten. Kaikki ei aisti samalla tavalla tunnetiloja tai toisten ääneen sanomattomia asioita. Jonkun hermojärjestelmä voi olla erityisen erityisen herkkä ja jonkun toisen himpun vähemmän erityisen herkkä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Mä en esim. oo mitenkään kamalan herkkä mauille. Mutta hajuille ja äänille oon. Varsinkin äänille. Mulla on sellainen juttu, että jos telkkari on päällä ja kotona sekä Emma, että Tuukka selittää jotain ja pahimmassa tapauksessa vielä tietokoneelta pauhaa jotain lastenlauluja – niin mulle tulee ihan pahaolo. Musta tuntuu sellaisessa tilanteessa, että hengitys on vaikeampaa ja ajastus menee pauselle. Mun on aina pakko sanoa välillä Tuukalle, että oota nyt on pakko laittaa joku väylä mutelle. Suljen telkkarin ja pistän läppärin kannen alas ja sitten voin taas kuunnella, hengittää ja keskittyä.

Muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat mä aistin tosi vahvasti. Pelkkä katse tai sen välttely kertoo paljon, kehonkieli kertoo paljon. Mä nään ihmisten silmistä tosi paljon. Myös se miten ihminen seisoo mun lähellä, kertoo paljon. Jos mä aistin jonkun tunteen tai asian, jota ei sanota ääneen, en osaa olla hiljaa. Se asia jää painamaan mun mieltä ja sitten mä kysyn suoraan. Saatan laittaa jollekin ystävälle viestiä, että tietkö musta tuntuu nyt tältä... Suurin osa ystävistä ymmärtää ja kertoo, että joo – oli tässä yks juttu. Mutta on myös niitä, joille se mun suoruus on liikaa. Mä en taas sitten halua esittää kaiken olevan kunnossa, jos aistin jonkun olevan pielessä. Sen takia haluan aina mieluummin nostaa kissan pöydälle, vaikka se välillä vaikeeta onkin.

***

Joskus varmasti olis helpompi jos ei olis niin herkkä. Mutta toisaalta, mulle joskus on joku sanonut, että erityisherkät ihmiset kokee rikkaammin ja monipuolisemmin kaiken. Väheksymättä vähemmän herkkien ihmisten tunteita, näin se taitaa mennä. Vähemmän herkillä ihmisillä on varmasti helpompaa ja yksinkertaisempaa mm. monien tunnepuolen asioiden kanssa, mutta ehkä me herkemmät ihmiset sitten nähdään ne sateenkaareen kaikki mahdolliset värit ja vähän niitä mahdottomiakin. 😉

Kommentit (7)

  1. Anni

    Hienoa kun kirjoitit aiheesta! En ole laisinkaan yllättynyt kun kerrot miettiväsi erityisherkkyyttä itsessäsi, vaikkemme tunnekaan toisiamme. Ehkä joistain vivahteista olen sen saattanut aistiakin, tai lukea rivien välistä. Täällä myös erittäin ekstrovertti erityisherkkä! En siis ole laisinkaan sellainen eteerisenä vaelteleva hauras ansarikukkanen, jollaisen kuvan ainakin itse olin aiemmin erityisherkistä ihmisistä saanut. Päinvastoin, olen oikein reipas ja ulospäinsuuntautunut, rohkea ja sanavalmis erityisherkkä. Tarvitsen paljon omaa aikaa, tai samankaltaisten seuraa. Kuormitun suunnattomasti äänisaasteesta, hajuista ja tuntemuksista, sanomattomista sanoista ja purkautumattomista riidoista esimerkiksi työpaikalla. Jos nyt en ihan ovenkahvaan tarratessa jo tunne mikä fiilis siellä tänään onkaan niin melko lailla heti kynnyksellä. Teeskentelyä en siis siedä, koska näen sen läpi. Viihdyn erittäin hyvin nykyisessä työssäni kuljetusalalla, koska kuljetettava tavara on hiljaa ja energiatonta 😀 En ehkä jaksaisi enää olla tiiviissä työyhteisössä, jossa niin hyvässä kuin pahassakin kaikki tunteet vellovat ympäriinsä ja niihin kaikkiin pitää tällaisen eritysherkän jollain tavalla suhtautua. Jos vietän maailman hauskimman illan tosi kivassa seurassa, niin silti seuraava yö tai päivä menee siihen kuinka käyn kaikki ilmeet, eleet ja sanomattomat asiat läpi, kaikki piiloviestit ja äänenpainot. Poden tavallaan krapulaa erittäin sosiaalisten tapahtumien jälkeen, enkä missään nimessä voi viettää silloin mitään rentoa yhdessäoloa kenenkään muun kanssa. Silloin pitää saada olla ypöyksin! Toisaalta joskus oikein kaipaan ihmiskontakteja, ja silloin sydänystävät ja perhe on kultaakin kalliimpaa!

    Olen kovasti miettinyt erityisherkkyyden vaikutusta urheilemiseen. Kerroin valmentajalleni tästä ominaisuudesta, jotta vältyttäisiin minua ennen kovastikin vaivanneelta hermostolliselta ylikuormittumiselta, joka saattaa vähän vaania puskissa vaikka treeniohjelma paperilla näyttäisikin maltilliselta. Kuitenkin uskon että ns. erkkarityypeillä se kokonaiskuormitus nousee välillä turhan suureksi juuri tämän jatkuvan varuillaanolon ja havainnoinnin myötä, ja se on hyvä ottaa huomioon treenatessa. Ei voi vain tuijottaa kalenteria ja treeniohjelmaa ja tehdä hampaat irvessä päivän treeniä jos takana on ollut pitkä ja kuormittava päivä tai (uskallan väittää että erkkareille tyypillinen) unettomuusjakso. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta eritysherkällä kaikki on todella KAIKKI.
    Eritysherkkyys on ehdottomasti voimavara ja rikkaus. Sen taakse ei saa piiloutua ja hokea ”mutkumullaontää,” niinkuin välillä näkee tehtävän. Kuten Pentti Saarikoski sanoi, ”jokaisella on tämänsä.” Erityisherkkyys on jokaisella omanlaisensa, ja hyvä niin. Me ollaan hienoja ihmisiä kaikkine näine vivahteinemme. Tosi kiva kun kirjoitit tästä! <3

  2. Outi Karita

    Niin tunnistan tästä tekstistä itsenikin ❤
    Luin pari vuotta sitten Janna Satrin kirjan Sisäinen lepatus – herkän ihmisen tietokirja ja kirjoitin siitä postauksenkin. Tosi hyvä kirja, jota voin suositella ja tossa postauksessa on lainauksia tuosta kirjasta, näin vinkkinä, käyppä tsekkaamassa, luulen että moni osuu myös suhun 😘
    http://outikarita.fitfashion.fi/2016/08/24/kirja-loysin-itseni/

  3. Mimosa88

    Itse olen myös erityisherkkä. Välillä kärsin siitä, välillä nautin. Enimmäkseen kärsin. Minä olen se, joka meidän perheessä häiriintyy öihin pienimmästäkin äänestä. Lapsi oli pakko siirtää omaan huoneeseen 6kk iässä, koska en vain saanut hänen kanssaan nukuttua, joka ikinen tuhina tai töhinä herätti ja aamuisin olin tosi väsynyt.
    Aistin ihmisten tunnetilat herkästi. Myös laitan kaverille viestiä perään, että oliks tässä jotain kun tuli sellainen tunne.. Töissä tämä on erittäin rasittavaa, alan herkästi miettimään esim. ”miks toi katsoi tuolla tavalla just tuossa kohtaa, sanoinko jotain hassusti”. Saatan pohtia asiaa parikin päivää, joka on aika kuluttavaa.

    Ärsyynnyn myös, jos joku ei osaa käyttäytyä. Eräällä stand up -keikalla keskittymiseni meni siihen, kun eräs katsoja kommentoi KOKOAJAN jotain, en osaa blokata yhtään näitä ääniä ja nauttia siitä hetkestä.

    Itse olen melko ujo uudessa seurassa ja melko vähäeleinenkin, en tiedä tuleeko se sitten juuri sieltä, etten halua minua kenenkään skannaavan.. Räiskyvä on sisimpäni, tutussa porukassa sitä olenkin.

  4. Eveliina

    Moikka! Itse tutustuin erityisherkkyyteen oman vanhemman lapseni (nyt 6v.) myötä. Erityisherkkiä ollaan jo syntymästä asti, joten kannattaa pitää mielessä myös se, että oma lapsi saattaa olla erityisherkkä. Itseäni auttoi ainakin paljon tämän asian tiedostaminen, ja luettuani Elaine Aronin kirjan Erityisherkkä lapsi, ymmärrän lastani paljon paremmin ja osaan suhtautua erilaisiin vaikeisiin tilanteisiin järkevämmin. Meillä erityisherkkyys on näyttäytynyt mm. vaikeutena sopeutua uusiin paikkoihin ja tilanteisiin (esim. esikoulu, harrastukset). Erityisherkkä lapsi tarvitsee aikaa tarkkailla ympäristöä ennen kuin kokee sen turvalliseksi ja voi rentoutua. Myös erikoisia pelkoja on esiintynyt meillä, esim. näytönsäästäjät :-). Haastavaksi tämän minun osaltani tekee se, että minä tietysti aistin herkästi kaikki lapseni tunnetilat, mikä toisaalta on tietysti hyväkin asia. Mutta välillä olisi mukava, ettei huomaisi ihan kaikkea 😉

  5. Rosa

    Suosittelen Elaine Aronin Erityisherkkä lapsi ja erityisherkkä ihminen – kirjoja. Erityisherkkyys on vahvuus jos sen haluaa nähdä niin. Elämä erityisherkkänä on välillå raskasta mutta herkkyys myös antaa paljon. Tsemppiä ja kiitos kivasta blogista. Terveisin erityisherkän lapsen erityisherkkä äiti

  6. Janita

    Tunnistan itsessäni myös paljon näitä piirteitä. Erityisen vahvasti tunnen ihmisten tunnetilat ja eleet. Koen että olen aika hyvä. Ihmistuntija. Olen aina tiennyt olevani herkkä mutta muutama kuukausi sitten sain asiakkaalta positiivista palautetta ja samassa yhteydessä hän kertoi minulla olevan sensitiivistä herkkyyttä. Tämä sai minut ajattelemaan asiaa enemmän ja juuri sellainenhan olen. Ennen häpesin olla herkkä, nykyään olen ymmärtänyt että sen voi kääntää vahvuudeksi.

  7. Sanna

    Välikommenttina heitän, että jos epäilee lapsen olevan erityisen herkkä esimerkiksi erilaisille aistiärsykkeille tai huomaa lapsen olevan kovin ns. äärestä viereen erilaisissa tilanteissa niin olisi hyvä käydä sensoriseen integraatioon perehtyneen toimintaterapeutin arviossa. Joskus vanhemmat tulkitsevat erityisen herkästi reagoivan lapsen oirehdinnan ns. erityisherkkyydeksi jonka kerrotaan samalla tavalla olevan hermostollinen ominaisuus, mutta jos kyse on si-pulmista niihin on mahdollista saada terapiaa ja näin helpottaa lasta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *