Monna
Monna

Aamupala

Mulla on jotkut tällaiset ”tunnustuspäivät” menossa.. 😀 Ensin kerroin, että joo minäkin löysäilen aina välillä ja syön karkkiakin silloin tällöin. Sitten kerroin, että venyttelen tosi huonosti ja nyt meinaan kertoa, että aamupala on ollu mulle aika vaikea juttu aina.

IMG_6815

Ihan lapsesta asti mulle on ollut vaikeinta syödä aamulla.
Väsyttäis vielä ja ei oo nälkä millään heti kun herää. Mutta nyt oon opetellut parin vuoden aikana tätäkin asiaa. Kuten niin monessa muussakin asiassa, tässäkin toimii toistaminen. Pikku hiljaa siitä tulee tapa.

Mun aamupala on pääsääntöisesti sellainen missä on proteiinia ja hiilareita. Kupillinen tai kaksi kahvia, vettä johon puristan sitruunasta puristan mehua ja d-vitamiinia ja spiruliinaa.

20150309_083655

Mä syön vähän säännöstellen soijajugurttia. En halua syödä sitä päivittäin, koska siitä on niin paljon ristiriitaisia tutkimuksia. Mutta koska en omassa elimistössäni oo huomannut mitään oireita soijasta, syön sitä aina silloin tällöin.

Aamuina joina syön soijajugurttia lisään sen joukkoon raakakaakaojauhetta, heraproteiini isolaattia, chia-siemeniä, macaa ja msm:ää. Joskus ripottelen päälle vielä hiukan pinjansiemeniä.
Maca-jauhe on loistava adaptogeeni ja raakakaakao energisoi ja sisältää paljon antioksidantteja ja mm. magnesiumia. Macaa kutsutaan myös luonnon omaksi viagraksi. 😉
Mä oon nyt lisännyt molempia näitä ja lisäks spirulinaa jokaiseen aamuun. Ja oikeasti energiatason eron huomaa. Varsinkin keskipäivällä mulla on energiaa enemmän kuin siinä pienessä kylässä. 😀

IMG_20150311_091753

Niinä aamuina kun en syö tuota jugurttihässäkkää, syön usein riisikakkuja ja itsetekemääni avokadotahnaa.
Ja nyt tulee kaikkien aikojen kamalin paljastus; syön myös silloin tällöin metwurstia! 😀 😀 Mä oon löytänyt yhden tosi hyvän merkin, joka valmistaa suhteellisen vähärasvaista metwurstia. Ja nam, se on hyvää.
Riisikakkujen kanssa teen monesti smoothien, johon laitan myöskin ainakin macaa, proteiinijauhetta, chia-siemeniä ja raakakaakaota. Välillä sekaan laitan kauramaitoa, välillä mantelimaitoa ja välillä ihan vaan vettä. Niin ja usein myös yhden bananaanin.

Leipä on jäänyt lähes kokonaan pois. Ensin jätin ruisleivät ja muut täysjyväleivät pois, koska ne aiheutti mulle kipuja mahaan. Sitten söin jonkin aikaa kauraleipää aina silloin tällöin aamu- tai iltapalaksi. Ja nyt meillä ei oo kotona ollut leipää enää pariin kuukauteen.
Appiukko luuli syövänsä stryroksia, kun tarjosin hänelle ja veljelleni eilen aamupalaksi riisikakkuja. 😀

***

Mutta siis näin minä koostan aamupalani.
Mitä te tykkäätte syödä aamupalaksi?

IMG_6811

Kommentit (14)

  1. sara

    Mä muistan kans ala-asteella ja yläasteellakin vielä ehkä aamupalan olleen sellainen juttu, että en sitä innolla odottanut.. 😀 Jos söin jotain, niin söin ruisleivän puolikkaan pelkällä oivariinilla. 😀 On siitä ajat muuttunu! Nykyään melkein jo herääään nälkäisenä?! Joskus yölläkin nälkä (se toki kertoo varmaan, et edellisenä päivänä tullut syötyä liian vähän). Mutta tosiaan aamulla maistuu kaurapuuro+marjat tai ite tehty sämpylä juustolla ja salaatilla ja paprikalla (nam).. Harvemmin ehkä jogurtti? En tiiä miks.. se on enemmän mun iltapala 😀 Ehkä kahvin kanssa ei vaan jotenkin mun makuun sovi jogurtti. Ehkä joskus leivän lisänä vähän niinkuin jälkkäriksi 😀 Joskus vois kokeilla kyllä munakasta, mut ehkä viikonloppu aamuna. Sitä ei tee mieli 7.00 aamulla. 😀 Mulla menee muutenkin vähän sen mukaan, et miten joudun heräämään. Jos herään 7.00 syön yleensä puuroa ja jos sitten vasta 9-10 aikaan niin yleensä leivän+ hedelmä/ vähän jogurttia.

    • Monna

      Haha! 😀 Joo, kuulostaa jotenkin tutulta tuo ruisleipä ja oivariini. 😉
      Mullakin tulee nykyään välillä noita oloja, että yöllä herään siihen kun on nälkä. Ja toi on kyllä totta, että se mihin aikaan herää vaikuttaa aamiaisen sisältöön.

  2. Anni

    Itse olen ollut siinä suhteessa onnekas, että aamupala on aina maistunut 🙂 Tällä hetkellä syön joka aamu puuroa valkuaisella, raejuustolla, chia-siemenillä ja banaanilla. Yli vuoden pysynyt aamupalapöydässäni eikä kyllästymistä näy 😀 Ja meetvurstikin on kyllä hyvää 😛

    http://anninchoosetoshine.blogspot.fi/?m=1

    • Monna

      Se on kyllä mahtavaa, että aamupala on kunnossa. 🙂 Siitä päivä lähtee niin eri tavalla sitten liikkeelle.

  3. Miina

    Noihin riisikakkuihin voi jäädä koukkuun… 😀 Minä syön useimmiten munakkaan aamupalaksi. Helppo tehdä eikä maku inhota edes aamulla, olen nimittäin myös vähän huono aamupalan syöjä mutta nykyään tiedostan että se vain on pakko syödä että jaksaa… Miedot smoothiet on hyviä kans, mutta jaksan värkätä niitä vain vapaina aamuina tai silloin kun on paljon aikaa. Jos vinkit kiinnostaa niin kokeilepa Le Pain des Fleurs -tattarinäkkäreitä, niin ihania että muuta leipää tai riisikakkuja et sitten enää tarvikaan, eikä appiukkokaan enää valita… 😉 😉

    • Monna

      Hahaa! 😀 Joo, niihin voi kyllä jäädä koukkuun.
      Munakas on hyvä aamupala. Mä tykkään kanssa.
      Pitää kyllä kokeilla noita tattarinäkkäreitä, kuulostaa hyviltä! 🙂

  4. emma

    Just söin luonnonjugua, myslillä, siemenillä ja puolukalla. 🙂 kevyt ja nopea aamupala. 🙂

    • Monna

      Namnam! 🙂 Nopea aamupala on muuten hyvä juttu! Mä en ainakaan jaksa aamuisin käyttää siihen kauheasti aikaa.

  5. Riikka

    Kaurapuuroa banaanilla tai rahkajogurttia banaanilla tai ananaksella ja molempiin saatan sekaan heittää parit mulperin- ja gojimarjat! 🙂 täällä päässä kanssa kyllä riisikakut on vaihtoehtona.

    • Monna

      Hyviä vaihtiksia! 🙂

  6. Tytti Ruutiainen

    Kun tottuu kunnon aamupalaan, on nykyään jo kaamea nälkä heti kun herää 🙂
    Ite syön reilun smoothien, jonka teen yleensä mantelimaitoon. Pinaattia, banaania, jotain protskua, chiaa.. Nam.
    Ootteko tehny jo siemennäkkärii? Voi luoja mikä maku ja vatsa tykkää! Sen kanssa kalkkunaleikettä ja muna 🙂
    Pari kuppia kahvia ja johan jaksaa!

    • Monna

      Joo näinhän se vähän menee. Aamunälkään oppii. 🙂
      Vitsit, toi siemennäkkäri pitää kyllä nyt ottaa tekolistalle joku päivä!!

  7. Aada

    Monta vuotta söin puuroa mutta se piti jotenkin tosi huonosti nälkää.. Nyt oon mennyt jo pitemmän aikaa kahdella ruispalalla johon tulee päälle margariinia, sulatejuustoa ja kinkkuviipale. Lisäksi joku hedelmä vähän vaihdellen sen mukaan mitä tekee mieli tai mitä sattuu kaapista löytymään. Ihan ensimmäiseksi juon ison mukin vettä johon puristan sitruunamehua. Niin ja otan purkista kalkkitabletin, omega-3:sta, monivitamiinia ja maitohappobakteerin. Bongasin tuon sitruunaveden jotain blogista ja vaikka en oo mitään älyttömän mullistavaa muutosta huomannut niin siitä on tullut tapa. Ja kuppi kahvia maidolla tietty.

    • Monna

      Puuro on kyllä valitettavasti vähän sellainen, että se ei yksinään pidä nälkää kun on vain hiilaria. Sinne sekaan kun laittaa vaikka jotain raejuustoa tms.,niin pitää paremmin.
      Sitruunavesi on mullakin joka aamu listalla. 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *