Metallisydän
Metallisydän

Treenien kuningas – raskas jalkatreeni!

On treenejä ja sitten on TREENEJÄ, raskaiden liikkeiden jalkatreeni kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan.
Treenaaminen on hienoa touhua, pääsee antamaan kaikkensa ja ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Jokaisessa treenissä on omat hienot juttunsa, repivä pumppi rintalihaksissa tai hauiksissa on mahtava tunne ja jotain kieron hienoa on myös siinä kun käsi ei nouse loppuun tehdyn olkapäätreenin jälkeen. Jotenkin kuitenkin kaikkein hienointa on raskailla painoilla tehtävä jalkatreeni – ja siihen aiheeseen paneudutaan tällä kertaa hieman enemmän.

jalkatreeni

Raskas jalkatreeni

En ole mitenkään erityisen lahjakas bodailussa, mutta jos mahdollista, vielä vähemmän minulla on lahjoja voimailuun. Silti raskaat perusliikkeet ovat aina jotenkin kiehtoneet minua. Kyykkytangon alla raudan painon tuntee jotenkin todella konkreettisesti niskassaan ja sen joko saa puserrettua ylös tai sitten ei, välimalleja ei ole. Sama koskee maastavetoa, jos tanko ei nouse, se ei nouse ja sillä selvä.
Tällä kertaa lähdettiin taas pitkästä aikaa kokeilemaan hiukan raskaampien painojen liikuttelua jalkatreenin merkeissä.

Kyykky

Homma lähti alkuun kyykyllä. Vuosi sitten tein oman kyykkyennätykseni ja aika pian sen jälkeen loukkasin lonkkani. Sen jälkeen ei ole ennätysrautoja kolisteltu eikä isommin kyykätty muutenkaan. Tälläkään kertaa en painomäärissä noussut lähellekään ennätysrautoja, mutta kyllä ne lämmittelysarjojen jälkeiset kolmoset ja kakkoset aika mukavilta tuntui silti.

Maastaveto

Maastavedossa jouduin jättämään jo sovitun salikisan tammikuussa väliin lääkärin määräyksestä. ei sieltä voittoa olisi irronnut vaikka kunnossa olisin ollutkin, sen verran tuloksen ystäväni Tomi paukautti tauluun, mutta olisi se mukava ollut päästä kokeilemaan sitä omaa rajaa ihan kisan merkeissäkin. Tällä kertaa tein maastavedon vielä hieman varvaisesti, mutta sen verran hyvältä tuntui että eiköhän tässä aleta hivuttaa tulosta ylöspäin ja lyödä Tomille luu kurkkuun loppuvuodesta…

Etukyykky

Etukyykky ei koskaan ole ollut varsinaisia vahvuuksiani, jotenkin en tunne sen suoritusasentoa hyväksi. Silti siinäkin liikkeessä on samaa hienoutta kuin takakyykyssä. Etukyykky on brutaali ja anteeksi antamaton liike, jossa suorituksen tekniikka on isossa roolissa. Jos tanko ei ole tukevasti tai selkä riittävän tiukkana, asento antaa periksi, mutta kun kaikki palaset loksahtaa paikalleen, on liike tuhottoman tehokas etureisien kehittäjä.

Suorin jaloin maastaveto

Mikään muu liike ei saa yhtä muikean repivää tunnetta takareisiin kuin SJMV. Se ei ole mukava liike tehdä, mutta eipä sen kuulu ollakaan. Tehokas se on joka tapauksessa. Tämän neljän raskaan jalkatreeniliikkeen viimeisenä liikkeenä se on juuri oikeassa paikassaan, repimässä viimeisetkin tehot irti takareisistä ennen kuin päästään istahtamaan alas ja hörppimään ansaittua palkkaria.

Palkkari maistuu hyvältä jokaisen treenin jälkeen, mutta kyllä se maistuu ylivoimaisesti parhaalta raskaan jalkatreenin jälkeen.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.