Sarin after diet -pizza

Sarin kisoista on kulunut jo kuukauden verran ja ruokavaliokin on jo jonkin verran normalisoitunut dieettiruokavalioon nähden. Ollaan käyty hampurilaisella ja syöty pullaa ja karkkia, joskin järkevissä mittasuhteissa kuitenkin. Eilen oli pizzan aika…

Sarin after diet -pizza

Joskus muinoin kivikaudella me tehtiin aina pizzapohja itse. Nyt on kuitenkin jo pitkään päästetty itsemme helpommalla ja turvauduttu pakasteesta löytyviin valmispohjiin. Ne on hyviä ja vaivattomia.

Meistä ei kumpikaan isommin tykkää mistään tomaattisurvoksista tai sen erikoisemmista sörsseleistä ja pizzassakin käytetään ihan vanhaa kunnon ketsuppia, mutta sitä sitten laitetaankin hiukan runsaammin.

Voisi hyvin kuvitella, että pitkän ja puuduttavan fitness-dieetin jälkeen Sari haluaisi tunkea pizzaansa kaikkea sitä mikä dieetillä oli kiellettyä, kebablihaa, meetwurstia, kinkkua ja vaikka mitä… Ja pöh, Sari on siitä erikoinen tyyppi, että se tykkää tonnikalasta, siis ihan oikeastikin eikä vaan fitnessdieetillä. Siispä Sarin after diet -pizzan pääasiallinen täyte oli tonnikalaa (vedessä).

Niin sanottuina lisätäytteinä Sari lisäsi after diet -pizzaansa tuoreita herkkusieniä, ananasta ja ripauksen aurajuustoa. Näistäkin täytteistä tuo aurajuusto on ainoa sellainen hieman enemmän epäfitness-raaka-aine. Jos ei tietäisi Sarin tykkäävän juuri noista raakaaineista ihan oikeasti, voisi helposti kuvitella että dieettimoodi olisi edelleen jäänyt jossakin määrin ainakin alitajuisesti päälle.

Sitten vaan hiukan normaalia juustoraastetta päälle ja koko komeus uuniin.

Eli koosteena raaka-aineet:

1 kpl valmispohja
Sopivasti ketsuppia
1 prk tonnikalaa (paloina vedessä)
½ prk ananasta
3 kpl tuoreita herkkusieniä
Hieman Aurajuustoa
Hieman juustoraastetta

Valmistusaika 15 minuuttia (josta 10 minuuttia uunissa 225 asteessa)

Ravintosisältö:

Riittävästi proteiinia
Sopivasti Hiilihydraattia
Vähänlaisesti rasvaa

P.S. Sarin Tommy Jeans hupparimekkosysteemi löytyy TÄÄLTÄ

House of Brandonissa on menossa kampanja, jossa koodilla HOB15 saat 15 euroa shoppailurahaa ostaessasi yli 60 eurolla! TÄSTÄ pääset hyödyntämään edun!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *