Ruokaa…

Eilen oli dieetin jälkeen ensimmäinen päivä kun söin kiinteää ruokaa. Lähes neljän viikon pussikeittokuuri oli ohi. Ihan hyvä, sillä torstai-aamuna oli hyvin liki etten olisi saanut kanakeittoa alas. Reilulla määrällä Pepsi Maxia huuhdeltuna se kuitenkin laski.

Kaksi yötä olin nähnyt unta ruuista joita nyt pääsin syömään. Jotta muutos ei olisi liian kova, aloitin aamun totuttuun tapaan kalakeittopussilla, mutta tällä kertaa pilkoin keiton sekaan 100 grammaa savustettua merilohta.

Ja kyllä se olikin hyvää! Keitto muuttui täysin. Toki edelleen maistui sama perusmaku, mutta kun mukana oli oikeaa kalaa, voi sitä jo sanoa ruuaksi.

Aamupalan jälkeen suuntasin salille ja treenin jälkeen join dieetillä tutuksi tulleen heraisolaatti-palkkarin. Tästä päivästä eteenpäin siirrynkin Anabolic Overdrive 2:een.

Treenaamasta suuntasin suoraan töihin. Töissä odottelin vesi kielellä että tulisi aika syödä seuraavan kerran, olihan seuraavana vuorossa päivän eniten odottamani ateria, kanasalaatti.

Kyllä siinä edellisenä iltana kuola valui kun kanaa paistelin ja salaattia pilkoin. Salaatissa siis kurkkua, paprikaa, jääsalaattia, punasipulia, 200 g kanaa ja kananmuna sekä reilusti salaatinkastiketta.

Voi että kun parin ensimmäisen haarukallisen jälkeen melkein tippa tuli silmäkulmaan, niin hyvää se oli. En ole ennen arvostanut syömistä elämän nautinnoista kovin korkealle, mutta nyt kyllä ruuan arvostus nousi. Nautin tuosta salaatista aivan suunnattoman paljon.

Seuraavana oli vuorossa tuttu suklaa-vadelma smoothie. Illalla töiden jälkeen söin kotona toisen annoksen kalakeittoa ja kalaa.

Jäljellä oli vielä toinen pitkään odottamani herkku. Iltapalaksi nimittäin söin banaani-toffee Proteiini Puddingin.

 

Siinä oli päivän ruokailut, edessä oli enää seuraavan päivän ruokien valmistus, nyt ei syödä enää pussikeittoja…

Kommentit (8)
  1. Hienoa metallisydän ja nyt se on ohi :)Voin vain kuvitella tunteen syödä ”oikeaa” ruokaa 4 viikon keittokuurin jälkeen.Odotan innolla sun InBodyn tuloksia

  2. Metallisydän
    19.3.2011, 13:08

    Kyllähän tuo oikea ruoka ihan hyvälle maistuu :)InBody jännittää kovasti…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *