Pari lisäravinnetta testissä

TÄÄLLÄ on aiempi kirjoitukseni tärkeimmistä lisäravinteista. Tuotteet ovat vaihtuneet, mutta perusajatus on pysynyt samana. Koko ajan käytössä on vitamiinien ja kalaöljyn lisäksi palkkari, lisäproteiini, kreatiini ja glutamiini. Niiden lisäksi kokeilen koko ajan erilaisia tuotteita josko löytyisi jotain josta saisi edes pientä lisähyötyä tähän loputtomaan ja toivottomalta tuntuvaan lihasten kasvatukseen. Jotkut testatuista tuotteista paljastuvat toimiviksi ja jäävät käyttöön, jotkut jäävät hyödyttöminä pois käytöstä. Miten kävi tällä kertaa…?

Tilasin tuossa jokin aika sitten nettifoorumeilla kehuttua treenilaturia, Jack3dia. Nyt sitä on testailtu reilun viikon verran ja jotain voi jo sanoa sen toimivuudesta minun kohdallani.

Olin pari viikkoa käyttämättä mitään treenilaturia ennen Jack3din käyttöönottamista jotta vaikutus olisi selvä. Ensimmäisenä testipäivänä otin yhden mittalusikallisen ja odotin jotakin aivan mieletöntä buustia treeniin. Mitään erityistä en kuitenkaan huomannut. Ei treenin aikana nyt mitenkään väsyttänyt, mutta minkäänlaista erityistä energialatausta ei yksi mitallinen Jack3dia tuonut.

Seuraavalla kerralla latasinkin sitten laturiksi kaksi mitallista. Edelleenkään ei mitään vaikutusta. Olen jo kokeillut kolmekin mittalusikallista mutta sekään ei tuonut sellaista latausta mitä olin Jack3dilta odottanut. Parempaakin treenilaturia olen käyttänyt.

Toisena ”uutena” lisäravinteena otin käyttöön Beta Alaniinin. Uutena sitaateissa siksi, että olen joskus aikaisemmin käyttänyt Beta Alaniinia kapseleina, nyt kuitenkin kyseessä on jauhe.

Ensimmäisinä päivinä käytin Beta Alaniinia purkin kyljessä olevan annostuksen mukaan, vajaan kaksi grammaa kerrallaan. Mitään vaikutusta en siitäkään huomannut, ei edes kihelmöintiä iholla jota olen Beta Alaniinin kuullut aiheuttavan.

Pari päivää vetelin tuolla suositellulla annostuksella kunnes päätin kokeilla reilumpaa annosta. Kippasin laturin sekaan kolminkertaisen annoksen (n. 5 g) Beta Alaniinia ja lähdin salille. Salin portaita noustessa alkoi korvalehtiä kihelmöidä, salin ovella kihelmöi huulia ja salilla käsiä. Hienoa!

Nyt olen lisäillyt vielä hivenen annostusta ja saanut kihelmöinnin leviämään muuallekin, mukava tunne kun kyykätessä pakarat kihelmöi 🙂 Nyt vetelen noin 10 gramman päiväannoksen Beta Alaniinia treenipäivinä jaettuna laturiin ja palkkariin. Hitostako minä tiedän onko sillä tuon kihelmöinnin lisäksi mitään muuta vaikutusta, mutta kihelmöinti ainakin on mahtavaa 🙂

Kolmas tällä hetkellä laturiin lisäämäni aine on Sitrulliinimalaatti.

Sen ainakin pitäisi lisätä pumppia lihaksissa ja niin se tuntuu tekevänkin. Melkeinpä treenattavasta lihaksesta riippumatta on pumppi ja tuntuma treenattavassa lihaksessa ollut hyvä.

Nämä kolme lisäravinnetta muodostavat tällä hetkellä treenilaturini. Ihan hyvin olen jaksanut treenata eikä treenatessa ole energia loppunut kesken. Tietynlainen energialataus jää kuitenkin puuttumaan, mitä laturilta kaipaan. Loppuyhteenvetona sanottakoon että Beta Alaniini ja Sitrulliinimalaatti pysyvät jatkossakin lisäravinnevalikoimassani, mutta täydellisen treenilaturin etsintä jatkuu edelleen 🙂

Jack3din tilasin Fitnesstukusta, Beta Alaniini on EBN-verkkokaupasta (tällä hetkellä loppu) ja Sitrulliinimalaatti Astmista. Astmissa on myynnissä Beta alaniini + Sitrulliinimalaatti paketti, kannattaa testata! TÄSTÄ suoraan tuohon pakettitarjoukseen.

Kommentit (12)
  1. Maailman Vahvin Nalle
    29.4.2011, 08:12

    Sitruliini ja B-alaniini muistaakseni toimivat molemman maitohapon puskurina. Jos sitä ihmeboostia kaipaa, niin guarana, tauriini, kofeiini, pseuroefedriini/efedriini, glugoosi ym. piristävät taitavat olla silloin ne parhaat vaihtoehdot toimiakseen kimpassa maitohappopuskureiden kanssa.B-alaniinia tulee myös itse otettua ennen treenejä.. Paha vain, jos sattuu joku este tulemaan juuri kun on lähdössä salille.. Sitä pistelyä ei treenaamatta kestä Erkkikään 😀

  2. Metallisydän
    29.4.2011, 10:07

    Juu en sitä boostia noista sitrulliinista ja beta alaniinista haekaan, vaan sitä kuvittelin saavani tuosta Jack3dista. Kofeiinitabletit ovat edelleen parhaiten toimiva boosteri 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *