Metallisydän
Metallisydän

Mitäs me lomalaiset? – Juttua Kreetalta vol. 1

Useimmiten sanonta ”Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen” pitää aika hyvin paikkansa. Siltä pohjalta mekin lähdettiin alkuvuodesta, kun päätettiin varata matka Kreikkaan kesäloman loppupuolelle… No hellettä riitti sitten Suomessakin tänä kesänä ihan riittämiin, jopa siinä määrin että lämpö alkoi jo kyllästyttääkin (sitä en tosin suostu julkisesti myöntämään). Silti me oltiin ihan innoissamme lähdössä yhdessä lomalle, Kreetalle missä me oltiin Sarin kanssa häämatkalla kaksi vuotta sitten.

lomalaiset

Toista kertaa Kreetalla

Meidän häämatka Kreetalla kaksi vuotta sitten oli todella onnistunut ja siitä jäi mahtavat muistot. Viime vuoden matka Rodokselle oli myös ihan onnistunut, mutta kun tämän kesän matkaa lähdettiin miettimään, oli paikka ihan selvä, me haluttiin Emilian kanssa uudelleen Kreetalle. Viimeksi oltiin Plataniaksessa, tällä kertaa matka suuntautui hiukan Palataniaksen ulkopuolelle, Geraniin.

Menomatka

Me lähdettiin lauantaina Porista kohti Helsinki-Vantaata jo hyvissä ajoin aamulla, vietiin auto Airparkiin ja saatiin sieltä kuljetus terminaalille. Palatessa soitetaan heille ja he hakevat terminaalilta ja vievät taas autolle. Aika kätevää.
Lentokentällä ihmeteltiin mihin meidän laukut katosi, hiukan jännitettiin turvatarkastusta ja lopulta päästiin lentokoneeseen ja matkalle kohti etelää 🙂

Me oltiin varattu etukäteen matkanjärjestäjältä bussikyyti hotellille, ajateltiin sen olevan kätevämpi tapa kuin taksi. No eipäs ollutkaan, noin puolen tunnin matkaan meni aikaa tuolla Apollomatkojen bussilla melkein kaksi tuntia kun jostain käsittämättömästä syystä se pyöri ympäri Haniaa melkein tunnin ennen kuin ensimmäinenkään matkustaja jäi pois kyydistä. Viivästys aiheutti sen, että suurin osa lomalaisista ei enää ehtinyt saada ruokaa hotellillaan. No seuraavallaille kerralla osataan valita se taksi 🙂

Mitäs me lomalaiset

Seuraavasta aamusta alkoi meidän etelänloma kun suoraan aamupalalta suunnattiin uima-altaille pulikoimaan ja nauttimaan auringosta. Te, jotka tuskailitte Suomessa 30 asteen helteessä, voin kertoa että se 30 asteen helle tuntuu Kreikassa ihan erilaiselta, varsinkin uima-altaalla 🙂

Auringonlasku

Illalla käveltiin meren rantaan katsomaan melkein myrskyävää merta ja auringonlaskua. Oli muuten aika mielettömän kaunista kun aallot löivät pauhuten rantaan auringon laskiessa.

Samalla päästiin todistamaan aika ainutlaatuista tapahtumaa, uhanalaisen pienen merikilpikonnan ensimmäistä matkaa mereen heti kuoriuduttuaan.

Toinen päivä vietettiin lähes kokonaisuudessaan uidessa, poskiessa ja leikkiessä auringosta samala nauttien. Illalla käytiin verestämässä muistoja Plataniaksen kauppakojuissa ja ostettiin samalla hiukan lisää vesileluja tulevia päiviä varten 🙂

To be continued…

Tänään lähdetään Haniaan shoppailemaanja loppuviikosta suunnataan Gramvousan linnakesaarelle ja Baloksen laguuniin. Saa nähdä, me lomalaiset saatetaan keksiä vielä vaikka mitä muutakin kivaa uima-altaalla pulikoinnin lisäksi 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.