Millaisessa Suomessa lapseni saa kasvaa?

Minun lapsuuteni ja nuoruuteni Suomessa oli turvallista. Lapset uskalsivat leikkiä ulkona ja naiset saivat kulkea rauhassa ilman ahdistelua. Koiraa uskalsi ulkoiluttaa pimeällä ja väkijoukoissa oli turvallista. Terrorismia oli vain elokuvissa ja niissäkin John McClane pelasti tilanteen ja veti terroristeja kuonoon. Ei ollut väkijoukkoon ajavia kuorma-autoja eikä itsemurhapommittajia, ei ollut veitsenheiluttajia tai pyssymiehiä. Toisin on nyt. Suomi ei ole enää se sama Suomi kuin omassa lapsuudessani.

Pelolle ei saa antaa valtaa. Mutta entä jos pelko ottaa vallan?
Omasta mielestäni tässä tämänhetkisessä tilanteessa pelko on luonnollinen tunne. Olisi aivan typerää olla tuntematta pelkoa. Viattomia ihmisiä tapetaan kadulla keskellä päivää. Ei sellaista voi tapahtua minun Suomessani. Vai voiko?
Jossain päin maailmaa on sodittu aina. Sota on aina kamala ja pelottava asia, mutta sodat ovat kuitenkin olleet niin kaukana, että ne on ollut helppo siirtää ajatuksista syrjään, olla pelkäämättä. Kun ensimmäiset viimeaikaisista terrori-iskuista tapahtuivat Euroopassa, nousi mieleen pelko, voisiko niin tapahtua täällä, meillä Suomessa. Pelko oli jälleen helppo haudata, ei meillä sellaista tapahdu, Suomi on turvallinen maa. Ruotsin kuorma-auto väkijoukkoon sai taas pelkäämään, nyt terroriteko tapahtui naapurimaassamme, jonka olemme tottuneet pitämään lähes yhtä turvallisena kuin oman Suomemme. Edelleen pelko haudattiin, vaikkakin suuremmissa ”toritapahtumissa” alettiin nähdä betoniporsaita tai muita esteitä estämässä väkijoukkoon ajamisen autolla. Eilen Turussa mies puukotti ihmisiä kuoliaaksi keskellä päivää. Emme voi enää ummistaa silmiämme. Terrorismi on täällä, meidän Suomessamme.

Oman lapsuuteni Suomi oli turvallinen. Sitä Suomea ei enää ole. Millaisessa Suomessa oma lapseni joutuu kasvamaan?
Lapsena sotaa miettiessäni äiti kertoi, että sodassa pahat miehet tappelevat keskenään ja että sota on jossain kaukana, ei meillä Suomessa. Äiti vakuutti ettei minun tarvitse sotaa pelätä.
Enää sota ei ole kaukana kuten omassa lapsuudessani, sota on täällä terrorismin muodossa. Miten selitän lapselleni miksi joku tappaa viattomia ihmisiä, naisia, lapsia, miehiä? Äkkiarvaamatta, missä tahansa, torilla, konsertissa, kadulla. Täällä, meidän ennen niin turvallisessa Suomessamme. Miten selitän ettei tarvitse pelätä, jos itseänikin pelottaa?

Kommentit (26)
  1. Hold your horses
    19.8.2017, 08:57

    Nyt oon kyllä pettynyt. Pitäiskö Jari kuitenkin odottaa, että juttu tutkitaan kunnolla, ennenkuin aletaan puhua terrorismista? Ainakin minun näkemällä videolla ihmiset huutaa ”varo, varokaa!”, ei suinkaan allahin nimeä. En siis todellakaan vähättele tapahtumia enkä niiden traagisuutta, vaan peräänkuulutan sitä että annettaisiinko kuitenkin nyt poliisin tehdä työnsä ja maltettaisiin vielä näitä spekulaatioita? Ei ole kenenkään etu että mahdollisesti täysin väärin tietojen perusteella vedetään johtopäätöksiä siitä, mikä tragedian taustalla on. Vasta pari vuotta sitten kotipaikkakunnallani Oulussa poliisi etsi miestä, joka oli hyökännyt kirveen kanssa ihmisten kimppuun – vain noin kilometrin päässä kotoani. Tällöinkin vedeltiin monenlaisia johtopäätöksiä, joista lopulta monetkaan eivät olleet paikkaansapitäviä. Pelko on luonnollista, ja kyllä minuakin pelottaa – ainahan se herättää vahvoja tunteita, kun jotain tapahtuu lähellä ”omaa tonttia”. Silti kehottaisin kyllä olemaan julkaisematta huhupuheita suhteellisen laajasti luettavassa blogissa. Keskityttäisiinkö nyt vain myötäelämään uhrien ja omaisten tuskaa ja odotettaisiin virallisia tietoja tapahtumasta ennen johtopäätöksiin hyppäämistä.

    1. Metallisydän
      19.8.2017, 09:20

      On tässä tragediassa taustalla mitä tahansa, toimii se varmasti herätyksenä monille tahoille. Herätyksenä siitä, että emme ole enää pumpulissa täällä lintukodossamme.

    2. Metallisydän
      19.8.2017, 12:54

      Tällä hetkellä Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina.

    3. Niin tutkitaan. Missään vaiheessa en väittänytkään, etteikö terrosismin mahdollisuutta olisi – pointti oli, että odotetaan ensin faktat ja keskustellaan sitten. Speculation only ever gets you so far.

  2. Hyvästi lintukoto
    19.8.2017, 09:33

    Arvostan että kirjoitit tästä aiheesta! Jo pidemmän aikaa kansaa on yritetty suojella asialta ”hyssyttelemällä”, vaikka tapahtumien kulku on ollut ennustettavissa. Nyt täytyy vain toivoa, että yhä useampi avaisi suunsa. Ei kyse välttämättä aina ole pelosta, vaan itsesuojelusta.

    1. Metallisydän
      19.8.2017, 13:03

      Joskus on vaan tartuttava myös aiheisiin, joiden tietää aiheuttavan mielipiteitä suuntaan ja toiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *