Metallisydän
Metallisydän

Metallisydän blogi lopettaa

Näin huhtikuun alussa on sopiva aika kertoa tästä mielessä jo jonkin aikaa muhineesta päätöksestä. On aika lopettaa blogin kirjoittaminen.

lopettaa

Metallisydän blogin ensimmäisestä tekstistä on kohta kulunut yhdeksän vuotta. Näiden yhdeksän vuoden varrelle on mahtunut jos jonkinlaista. Tällä hetkellä blogi elää vahvaa uutta nousukauttaan, kävijämäärät kasvavat kuukausi kuukaudelta, nimmareita pyydetään kaduilla ja menestystä tulee erilaisilla TOP 10 listoilla. Syynä ei siis ole suosion väheneminen, mutta ei myöskään kirjoittamiseen kyllästyminen, päin vastoin, palo kirjoittamiseen on valtava.
Syynä lopettamiseen on tilan antaminen muille bloggaajille. Blogien lukijoita on Suomen kokoisessa maassa rajallinen määrä eikä lukijoita yksinkertaisesti riitä kaikille. Korviini on kantautunut jonkin verran muiden bloggaajien puheita ja onpa joku uskaltautunut sanomaan asiasta suoraan päin naamaakin. Ei ole muiden mielestä reilua että rajusti kilpaillussa Suomen treeniblogien joukossa on yksi ylitse muiden, yksi joka rohmuaa muilta lukijat, yksi bloggaaja jonka tekstien lukemisen jälkeen muiden blogit eivät jaksa enää kiinnostaa. On siis aika laittaa läppärin kansi kiinni ja antaa tilaa muille.

Päätöksen tehtyäni olo on tyyni ja rauhallinen. On tietyllä tavalla jännä tunne kun aikaa jää enemmän esimerkiksi kalastukseen ja puutöihin. Tämän illan olen kuitenkin päättänyt pyhittää sillin syömiseen ja kuraveden juomiseen. Hyvää aprillipäivää!

Kommentit (6)

  1. miranda

    Hitsi kun säikähdin! Hyvä pila 😂

  2. tytteli

    Huh! Minä niin jo ehdin mieleni pahoittaa 😀

  3. Anku

    Haista paska! Kyllä jätin sydän lyönnin välistä 😀

  4. Virpi

    No juu! Huh, melkein meni täydestä =D

  5. Jaakko

    No huhhuh! Ei saateri, että oli hyvä pila 😀

  6. Nimetön

    Apua, mie luulin oikeasti!! Piti tulla vielä jälkeenpäin kattomaan, että mitä kommentteja tää on saanu ku niin ”omahyväisesti” kirjoitettu. Ja sit vasta tajusin. Tyhmä olo, mutta hauska läppä.. Onneksi aprillipila 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.