Kotisalilla treenivuorossa rinta, selkä ja hauis!

Aiemminkin olen aina treenannut osan treeneistäni omalla kotisalilla, lähinnä ajankäytön vuoksi. Koko ajan olen kehittänyt kotisalia eteenpäin kattavammaksi ja varustellummaksi. Missään vaiheessa en ole osannut aavistaakaan, että jossakin vaiheessa tuo kotisalin rakentelu osoittautuisi niin hyväksi ratkaisuksi kuin se nyt tämän kevään aikana on osoittautunut. Nyt viimeisen reilun kahden kuukauden ajan on tullut treenattua vain ja ainoastaan kotisalilla. Jonkinlaista soveltamista se on toki vaatinut, mutta kyllä on saanut olla todella tyytyväinen sellaisista treenipuitteista omassa autotallissa. Tällä kertaa kotisalilla treenivuorossa oli rinta, selkä ja hauis.

Kotisalilla treenivuorossa rinta, selkä ja hauis!

Rintatreeni on ollut aikalailla varovaista tässä jo pidemmän aikaa rintalihaksen repeydyttyä osittain irti viime syksynä. Olen kuitenkin saanut rintalihasta kuntoutettua siinä määrin, että rintatreeni onnistuu tietyissä rajoissa. Ihan en uskalla lähteä käsipainopunnerrusta tekemään ainakaan isommilla painoilla ja rutistusliikkeetkin saavat aikaan tietynlaisen repivän tunteen, joten rintatreenirajoittuu lähinnä vinopenkkipunnerrukseen. Siinä olen kuitenkin päässyt nostamaan käytettävää painomäärää ihan kiitettävästi, mikä luo uskoa siihen, että vielä jonakin päivänä rinta kestää ihan kovanluokan treeniä.

Selkätreenissä tein tällä kertaa kaksi eri liikettä taljassa. Ensin ylätaljassa lapiokahvalla raskaita maksimissaan kymmenen toiston sarjoja.

Ja toisena liikkeenä alataljasoutua seisten, tai mikä tämän liikkeen nimi sitten ikinä onkaan… Tässä liikkeessä ei isoja painoja voi käyttää, vaan painomäärä on pidettävä hillittynä jo ihan tasapainon säilyttämisen vuoksi. Samalla kuitenkin tuntuma selässä on todella hyvä.

Selkäliikkeiden päälle tein tällä kertaa kaksi erillistä liikettä hauikselle. Hauis on toinen hieman haastava treenattava, sillä muutama viikko sen jälkeen kun rintalihas oli revennyt syksyllä, repesi oikean käden hauis osittain irti. Hauis on kuitenkin kuntoutunut todella hyvin, eikä se enää oikeastaan juurikaan vaivaa ja voimatasotkin ovat hauiksessa lähes samoissa kuin ennen loukkaantumista. Silti loukkaantuminen edelleen kummittelee hiukan takaraivossa ja hauistreeni tulee tehtyä hieman varovaisemmin kuin aiemmin.

Tällä kertaa ensin istuen tehtäviä hauiskääntöjä käsipainoilla.

Ja toisena liikkeenä seisten tehtäviä hauiskääntöjä tangolla. Viimeisen sarjan tein pudotussarjana.

Tällaisia ovat treenini kotisalilla. Aiemmat postaukset olkapää- ja ojentajatreenistä löytyy TÄÄLTÄ ja jalkatreenistä TÄÄLTÄ.

Kommentit (1)
  1. Moi,
    tuota alasoutua seisten oli pakko kokeilla, toimi ihan hyvin puolapuilla ja vastuskuminauhallakin. Lopussa kun väsähtää niin lipsahtaa helposti työ epäkkäille. Mutta uusi liikevariaato omiin treeneihin. Kiitos siitä 👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *