Kotikuntosalin laajennus!

Jos on tätä meikäläisen blogia seurannut, on varmasti tietoinen autotallissamme sijaitsevasta kotikuntosalista, Metallisydän Gymistä. Vaikka itse sanonkin, se on kohtalaisen hyvin varusteltu kotisaliksi, sieltä löytyy Smith-laitteet ja ylä-alataljat ja tuhottomasti käsipainoja ja painolevyjä ja vaikka mitä muuta. Jotain sieltä kuitenkin on puuttunut ja siksi olen jo reilun vuoden ajan pyöritellyt mielessäni suunnitelmaa tuon kotikuntosalin laajentamisesta…

Kotikuntosalin laajennus

Se, miksi laajennusta en ole aikaisemmin tehnyt, ja miksi jo kertaalleen hautasin ihan kokonaan tuon haaveen, johtuu siitä ettei kyse ole ihan pienestä ja yksinkertaisesta hommasta. Aikoinaan kotikuntosalia rakentaessani jaoin meidän autotallin väliseinällä puoliksi, toisesta puolesta tuli kuntosali toisen puolen säilyessä varastotilana. Silloin aikoinaan eristin kuntosalipuolen katon ja väliseinän ja hankin patterin seinään varastopuolen pysyessä kylmänä tilana. Kotikuntosalin laajentamiseksi väliseinää olisi siirrettävä ja haasteeksi muodostui nosto-ovi, jonka moottorin pitäisi mahtua olemaan katossa ja luonnollisesti myös katon nousemaan ylös…

No tässä kun on vuoden verran haaveillut laajentamisesta, on siihen luonnollisesti keksinyt myös keinot. Nyt oli aika tarttua toimeen!

Vaihe 1 – Seinä nurin ja uusi tilalle

Homma lähti luonnollisesti liikkeelle vanhan väliseinän purkamisella. Se ei ollut hankala homma, olinhan itse sen rakentanut ja tehnyt luonnollisesti hyvää työtä. Ruuvit auki ja levy kerrallaan ulos, samoin villat seinien sisältä.

Seuraavaksi lähdettiin rakentamaan uutta väliseinää. Siinäkään ei sen kummempaa haastetta ollut, tolpat pystyyn ja kiinni kattorakenteisiin…

Vaihe 2 – Katon madaltaminen

Jotta nosto-oven moottori mahtui olemaan paikallaan ja ovi nousemaan, oli laajenusosan kattoa madallettava. Seuraavaksi siis rakennettiin madallusosan väliseinä jotakuinkin edellisen seinän kohdalle.

Sitten levytettiin seinät ja katto ja laitettiin eristevillat paikoilleen.

Vaihe 3 – Maalia seinään

Seuraavaksi oli maalisudin ja -telan vuoro. Jo aikoja sitten Metallisydän Gymin värimaailmaksi valikoitui musta-punainen ja sama linja piti edelleen. Madallusosan seinä maalattiin siis samalla punaisella kuin alkuperäinen siirretty seinä.

Vaihe 4 – Lattia

Koko Metallisydän Gymin lattia on alunperin betonia. Sen päälle olen asentanut painonnostopaikalle 40 mm paksut umpikumiset painonnostoalustat. Muu osa betonilattiasta on päällystetty 40 mm paksulla filmivanerilla ja koko komeuden päällä on kuminen kuntosalimatto. Samalla tavalla rakennettiin siis myös laajennusosan lattia.

Nuo GoFitness Megastoresta tilaamani 40 mm paksut kumiset painonnostoalustat on oikeasti todella kätevät, painoja voi pudotella juuri niin kuin itse haluaa. Ne kestävät vaikka minkälaisen crossfit-tyylisen painojen heittelyn.

Kun palapeli oli saatu valmiiksi, leikattiin päälle sopivan kokoinen palanen kumista kuntosalimattoa, senkin tilasin GoFitness Megastoresta.

Laajennus on valmis

Tällaisella operaatiolla saatiin noin 12 neliön kotikuntosalista noin 16 neliön kotikuntosali. Varastotila vastaavasti pieneni jotakuinkin samassa suhteessa, mutta kaipa se ruohonleikkuri voi yhtä hyvin olla aina ulkona?

Viikonloppuna esittelen teille pääasiallisen syyn laajennukselle, pysykäähän kanavalla!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *