Kestäisitkö sinä tätä?

”Kuvittele, että tulet töihin ja heti ensimmäisenä työkaverisi haukkuu paitaasi. Parin minuutin päästä toinen työkaverisi ilmoittaa ettei halua olla lähelläsi koska sinulla on finnejä. Kolmas heittää sinua kengällä päähän ihan vain huvin vuoksi.

Käytävällä kuulet ihmisten puhuvan sinusta ilkeästi.

Päivällä kokouksessa sanot yhden sanan väärin ja kaikki alkavat nauraa ja pilkata.

Sinut työnnetään seinään matkalla ruokalaan. Työkaverisi uhkaa, että pitää käydä ostamassa suklaalevy tai tulee turpiin.

Tyhmä, outo, ruma ja idiootti kuuluvat jokapäiväiseen sanavarastoon työpaikallasi. Kehuminen ja kannustaminen ovat harvinaista. Pomokin on sitä mieltä, että olette työntekijöinä harvinaisen hankalia.

Menisitkö innolla joka päivä töihin?

Tällaista on useimmilla koululaisilla melkein joka päivä. Tätä tekevät kaikenlaiset lapset, myös rikkaiden perheiden lapset, menestyvät ja kympin oppilaat. Myös ne, jotka käyttäytyvät kotona hienosti. Teidän aikuisten vastuulla on kasvattaa lapsillenne käytöstapoja. Sanat voivat satuttaa pahasti ja viiltää syvälle.”

Tämän sosiaalisessa mediassa laajalti levinneen tekstin kirjoitti 12-vuotias koululainen ja se julkaistiin alunperin muutama vuosi sitten Lapin Kansa -lehdessä.

B_4Ix0QWwAA3Gce

Niin, kestäisitkö?

Lasten maailma on äärettömän raadollinen. Lapsi ei vielä ymmärrä millaisia vaurioita saattaa ilkeillä sanoillaan, teoillaan ja kiusaamisellaan aiheuttaa. Sen opettaminen on meidän aikuisten tehtävä, meidän pitää kasvattaa lapsiamme, opettaa lapsille käytöstavat ja se, miten voi toimia ja miten ei. Aivan liian usein törmätään sanoihin ”Ei meidän Keijo-Kyllikki…” Mutta kyllä, se kotona aina niin kauniisti käyttäytyvä Keijo-Kyllikki saattaa hyvin osallistua koulussa kiusaamiseen, ihan jo senkin takia että ei joudu itse kiusatuksi.

Kun lapsesi kertoo sinulle kiusaamisesta, ota se vakavasti. Älä missään  nimessä vähättele jos oma lapsesi kertoo häntä kiusattavan koulussa, se ei mene ohi, se ei helpota. Asiaan on puututtava ja se on tehtävä aikuislähtöisesti. Älä tyydy laittamaan opettajalle viestiä, vaan mene keskustelemaan opettajan kanssa henkilökohtaisesti, sellaista on paljon hankalampi ohittaa kiireeseen vedoten. Äläkä saata lastasi tukalaan tilanteeseen, kertomaan opettajalle tai jopa kiusaajalleen ja tämän vanhemmille kiusaamisesta. Lapsesi on kertonut sen sinulle, omalle isälleen tai äidilleen, luottaen siihen että sinä teet asialle jotain. On ihan eri asia kertoa sitä vaikkapa opettajalle.

Puutu tilanteeseen myös vaikka oma lapsesi ei olisi se kiusattu, älä sulje silmiäsi. Voi olla että tämä kiusattu lapsi ei uskalla kertoa kiusaamisesta vanhemmilleen, voi olla ettei hänellä ole ketään joka puuttuisi tilanteeseen. Opettaja ei näe kaikkialle, mutta muut lapset näkevät. Jos oma lapsesi kertoo kiusaamisesta koulussa, välitä viesti eteenpäin.

Ja jos kuulet oman lapsesi olevan kiusaaja, älä vähättele asiaa, vaan puutu myös siihen. Kasvata lastasi, opeta oikean ja väärän ero, se on yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Meillä vanhemmilla on valtava vastuu, kannetaan se oikein, tehdään parhaamme että kaikki lapset voisivat mennä turvallisin mielin kouluun aamuisin.

Kommentit (2)
  1. Hyvä kirjoitus, mutta. Kouluilla on vastuu siitä, mitä niiden seinien sisällä tai koulun pihalla tapahtuu. Mikäli Keijo-Kyllikin vanhemmille ei edes kerrota, että lapsi kiusaa koulussa, niin paha siihen on kotona puuttua. Jos välitunneilla ei ole valvontaa tai niin kuin eräs pikkupoika asian ilmaisi, ei ne v**un valvojat välitä.

    Ja kun olen tässä muutamien juttujen kanssa ollut tekemisissä, niin jos aloitettaisiin se kiusaamiseen puuttuminen opettajista. Opettajien harjoittama koulukiusaaminen on Suomessa tabu. Siitä ei puhuta. Sitä ei ole olemassa. Tuo 12-vuotias on maininnut tämänkin, mutta ilmeisesti blogin kirjoittajan sisälukutaito ei riittänyt, että olisi moisen pikkuasian huomannut.

  2. Kyllä joka viikko pitää lapselle tehdä selväksi kuinka voi saada pahaa aikaan loukkaa alla pienellä, vähältä tuntuvilla sanoilla toista kohtaan. Kysyä ”miltä se tuntuu, kun sulle sanotaan… ”
    On hyvä kysellä asiallisesti lapselta, onko koulussa negatiivisia asioita tapahtunut, kannustaa käytöksellään kertomaan todellisen tilanteen, ei vain sen minkä isät ja äidit haluavat kuulla. Monesti ei omaa lasta kyseenalaisteta ja lapsi saattaa” olla aallonharjana”perheessä ja saada tahtonsa läpi kaikessa. Kuinka näille voi koskaan myöhemmin opettaa oikeaa ja väärää, kun opitut tavat tahtovat jäädä lopun elämän tavoiksi.
    Voisin puhua aiheesta vaikka ja kuinka koska olen ollut sekä kiusaaja että kiusattu. Katunut todella paljon ja häpeän tunne tulee edelleen 35v jälkeenkin. Olen tietenkin pyytänyt anteeksi kiusatuilta, mutta eipä se mitään siihen kouluaikaan auta. Toki parempi kuin ei sanoisi anteeksi lainkaan.
    Opettakaa hyvät vanhemmat lapsillenne kiusaamisen vääryys jo esikoulusta lähtien..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *