Jalkatreeni kotisalilla

Tässä on nyt tullut treenattua kotisalilla jo useamman viikon ajan, ihan siitä asti kun ensimmäiset suositukset pysytellä poissa kuntosaleilta tulivat voimaan. Treenit ei ihan hirveästi eroa ”oikealla kuntosalilla” tehtävistä, mitä nyt joitakin laitteilla tehtäviä liikkeitä joutuu hiukan korvaamaan muilla. Viikko sitten esittelin olkapää/ojentaja-treenini, tällä kertaa esittelyssä on eilinen jalkatreeni.

Jalkatreeni kotisalilla

Jalkatreenissä kotisalilla kaipaan reiden ojennus- ja koukistuslaitetta. Niillä aloitan yleensä jalkatreenini, mutta kotisalilla ei sellaisia ole… Siksipä jalkatreeni alkoi tällä kertaa suoraan perinteisellä kyykyllä. Pikuhiljaa painomäärää ylöspäin sarja kerrallaan. Lämmittelysarjojen jälkeen tein neljä noin kymmenen toiston tiukempaa sarjaa.

Kokonaisvaltaisen kyykyn jälkeen siirryin etureisille eristettävään liikkeeseen. Noin vuosi sitten tilasin GoFitness Megastoresta kotisalilleni Barbarian Linen Hack/jalkaprässilaitteen ja se on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Tällä kertaa siis Hackia kolme polttavaa sarjaa.

Seuraavana oli vuorossa eristävä liike takareisille. Kun ei kerran reiden koukistukseen tarkoitettua laitetta löydy, rakentelin korvaavan liikkeen siirtämällä penkin taljalaitteen eteen ja sitomalla alataljan nilkkaani kiinni. Hitto että olikin hyvä liike ja osui suoraan maaliinsa. Huomenna kävely on varmasti hankalaa. Ainoa ärsyttävä puoli liikkeessä oli aina siirrellä nilkkalenkkiä jalasta toiseen. Seuraava hankinta onkin toinen nilkkalenkki.

Treenin varsinaiset liikkeet oli siinä, lopuksi viimeistelin poltteen reisissä tekemällä tietynlaista etukyykkyvariaatiota ilman lisäpainoa. Asetin Smith-laitteen tangon sopivalle korkeudelle, tartuin käsillä siitä kiinni ja vein jalkatrerät tangon alle. Pieni noja taaksepäin ja yhtämittaista kyykkyliikettä ilman pysähtymisiä kunnes reisissä polttaa niin paljon että on pakko lopettaa.

Siinä tämänkertainen jalkatreeni, mitenkäs teidän treenit luistaa?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *