Metallisydän
Metallisydän

Bloggaajan sairasloma?

Tällä viikolla on blogi ollut aika hiljainen, eikä some-aktiivisuudella voi sen enempää kehua. Kyseessä on niinkin yksinkertainen juttu, että olen ollut sairaana. Nyt alkaa kuitenkin jo elämä voittaa. Sen on pakko, sillä pää ei kestä enää yhtään paikallaan makaamista.

sairasloma

Bloggaajan sairasloma

En ollut sen vakavammin sairaana, kuin ihan normaalissa flunssakuumeessa. Se verotti voimavaroja kuitenkin sen verran, että juuri mitään muuta ei jaksanut tehdä, kuin maata sängyssä tai sohvalla. Kerran otin läppärin syliin ja yritin kirjoittaa jotain, mutta ei siitä mitään tullut, pää oli yksinkertaisesti ihan liian tyhjä. Kirjoittamisen sijaan sitten julkaisin yhden (sen ainoan) valmiina olleen blogitekstin salitunareista. (Siinä on muuten huumorin verhoamana ihan oikeaa asiaakin, käy lukemassa jos et vielä ole käynyt!)
Sosiaalinen mediakin sai olla ihan rauhassa, ei tullut selfieitä sen enempää salilta kuin sängyn pohjaltakaan, ei nasevia yhteiskuntakriittisiä kannanottoja tai lempeitä aforismeja. En yksinkertaisesti jaksanut miettiä mitä julkaisisin Facebookissa tai Instagramin storyssa, en edes ottaa yhtä ainoaa kuvaa mihinkään. Olo oli jotenkin ihan puhki ja päätin pitää tuon pari päivää sairaslomaa ihan kaikista blogitouhuista.

Homma on kuitenkin valitettavasti niin, että bloggaamisessa ei tunneta sellaista asiaa kuin sairasloma. Sitä joko julkaistaan postauksia tai ei julkaista, otetaan niitä kuvia tai ei oteta. Ei lukijoita, saati satunnaisia blogissakävijöitä kiinnosta, miksi postauksia ei tule jos niitä ei tule.
Tällä kertaa poissoloni ei kestänyt kuin pari päivää, mutta toisin oli pari vuotta sitten kun sairastettiin koko perhe Influenssa. Silloin ei yksinkertaisesti olisi edes pystynyt ottamaan puhelinta käteen, saati sitten läppäriä. Toisaalta olisi ehkä ollut mielenkiintoista nähdä millainen postaus olisi syntynyt 40 asteen kuumeessa… Sama oli tilanne noro-viruksen iskiessä, silloinkaan ei paljon kyennyt blogipostauksia miettimään.

Täältä tullaan taas!

Nyt on tuo nuhakuume selätetty ja tuttu energisyys on taas palaamassa. Enää en malta maata paikallani, vaan hommat on saatava rullaamaan. Viikonlopulle onkin kehitteillä vaikka mitä kivaa touhua ja tohinaa. Saa nähdä mitä kaikkea ehditään puuhaamaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille ja pitäkäähän itsenne terveinä!
Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.