Metallisydän
Metallisydän

Arkea staffipennun silmin

Terve taas, mä olen Rocky, kaksi ja puoli kuukautta vanha staffipentu. Mä olen asunut mun uudessa perheessä nyt kolmen viikon ajan ja musta tuntuu että mä oon tainnut saada tän perheen arjen aikalailla sekaisin… Mä ajattelin kertoa teille nyt hiukan meidän perheen arjesta näin staffipennun näkökulmasta.

staffipennun

Aamulla varhain…

Mä olen vähän sellanen aamuvirkku, että mä tykkään herätä aika aikasin leikkimään. Noi muut ei oikein oo kauheen innokkaita leikkimään vielä siihen aikaan ja usein mä saankin seurakseni sen jota kutsutaan isiksi. Ei siitäkään kauheesti leikkiseuraa ole, se tulee lähinnä nuokkumaan mun seuraks lattialle. Mun mielestä onkin aika hauskaa miten se sätkähtää hereille aina kun mä puren sitä varpaaseen. Ja sit kun aamu alkaa valkenemaan, musta on kiva käpertyä nukkumaan. Saanpa nukkua rauhassa kun ne tyypit lähtee töihin, kouluun ja päiväkotiin…

Pissaa ja kakkaa

Sillon kun mä olin pieni, tai siis oonhan mä vieläkin aika pieni, mutta siis sillon kun mä olin vielä pienempi, mä pissasin aika usein sisälle ja aina mua toruttiin ja vietiin ulos. Ihan niinkuin mä nyt olisin heti uudelleen pissannu, mähän just pissasin sisälle… No kyllähän mä siitä nyt tietysti sitten tajusin että ne haluaa mun pissaavan ulos, eikä sisälle ja aika hyvin mä siinä nykyisin onnistunkin. Aina sillon tällön pääsee silti vieläkin pissa sisälle, mut ihan vaan sen takia kun mulla on niin kivaa, enkä mä sitten aina ehdi kertoa että mun tarvis päästä ulos.

Kerran kun mä olin yksin kotona, multa tuli kakka sisälle ja mä ihan vahingossa astuin siihen, aika montakin kertaa. Oli se hauskaa kun ne ihmiset tuli kotiin ja mä juoksentelin tervehtimässä kaikkia. Niillä ei tainnu silti olla kauheen hauskaa, normaalin lepertelyn ja mun kanssa leikkimisen sijaan ne vaan alko luutaamaan lattioita. Ihme tyyppejä.

Naru kaulaan

Tässä viimeisen viikon aikana se tyyppi millä ei oo lainkaan turkkia päässä on alkanu laittaa mulle sellasta narua kaulaan ja viemään ulos tutun ja turvallisen kotipihan ulkopuolelle. Mä en oikein siitä narusta tykkää, mutta kun se tuntuu sille tyypille olevan niin tärkeetä, ni mä oon päättäny kulkea aika kiltisti sen narun päässä. Aina joskus mun on silti ihan pakko vähän ottaa sitä suuhuni ja pureskella, enkä mä ihan aina haluais mennä siihen suuntaan mihin se haluais mun menevän…

Se toinen karvaturri

Tähän meidän uusperheeseen kuuluu mun ja noiden ihmisten lisäksi sellanen karvaturri, minkä kanssa mä yritän kovasti leikkiä. Se ei kuitenkaan oikein tykkää leikkiä mun kanssa, se ei ilmeisesti oikein tykkää siitä että mä pureskelen sitä mun superterävillä hampaillani ja se lähinnä juoksee mua pakoon. Odottakoon vaan, ei mee kauaa kun mä pääsen sen perässä sohvalle…

Paljon leikkimistä

Vaikka se karvaturri ei oikein tykkää mun kanssa leikkiä, noi mun ihmiset kyllä tykkää. Musta onkin tosi kiva että mulla on noin paljon erilaisia leikkikavereita ja jokanen niistä leikkii mun kanssa hiukan eri tavalla. Sitä pikkusta kovaäänistä tyttöä ei saa purra lainkaan, mutta se tykkää heittää mulle palloa tai juosta mua karkuun. Se pitkäturkkinen nainen ei tykkää yhtään kun mä tartun kiinni sen villatakin helmaan tai villasukkiin, mutta kyllä mä silti tartun. Sen karvattoman miehen kanssa taas voi leikkiä hiukan rajummin, se jaksaa telmiä ja pyöritellä mua lattialla eikä se suutu kauheesti jos mä välillä vähän haukkaan sen sormesta. Ja ne kaks poikaa leikkii kans mun kanssa ja halailee ja silittelee tosi paljon. Niitten naamoja on kiva suukotella, mutta kyllä mä yleensä hiukan sitten kokeilen hampaitani niitten neniinkin…

Tää on oikeesti aika kiva koti ja on mulla aika mahtava perhekin. Kyllä ne vielä oppii tavoille kun mä tarpeeksi niitä koulutan…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.