Metallisydän
Metallisydän

Kuukausi: heinäkuu 2018

Kuntosali omalla kotipihalla?

Aurinko paistaa ja hiki virtaa. Viisaat meteorologit osaavat kertoa, että Suomen ylle on jämähtänyt hellekupoli, mikä tarkoittaa ettei helleaalto lopu ihan pian. Aika mahtavaa, ihan kuin olisi koko ajan etelässä! Mikä olisikaan tällaisella kelillä hienompaa…

  • 0

Karmarock 2018

Karmarock on festarina ihan omaa luokkaansa. Se ei ole suurin, se ei ole kaunein, eikä siellä ole esiintynyt Antti Tuisku, ainakaan vielä. Sen sijaan Karmarock on lämminhenkinen ja yleisöystävällinen ja siellä esiintyy Maj Karma, ainakin…

  • 0

Helpotusta helteeseen? – Viisi oikeasti toimivaa vinkkiä!

Helle sen kun jatkuu ja lämpömittarin lukemat heiluvat jatkuvasti siellä kolmenkymmenen paikkeilla, niin ulkona kuin sisälläkin. Ilmatointilaitteiden myyjät elävät elämänsä kesää ja ihan tavalliset tuulettimet on loppuneet kaupoista jo aikoja sitten. Viilennystä helteeseen haetaan keinolla millä…

  • 0

Hikinen yläkropan treeni kotisalilla

Nyt kun hellettä riittää, olen hiukan muokannut treeniohjelmaani. Ensinnäkin olen sovittanut sitä liikkeiltään paremmin omalle kotisalille sopivaksi ja toiseksi tiivistänyt treeniohjelmani kaksijakoiseksi ainakin joksikin aikaa. Kun on lämmin, treeni kulkee ja tuntuu että lihakset palautuvat…

  • 0

Lohilo-proteiinijäätelöt testissä vol.3

Helteet sen kun jatkuu ja jäätelöä tekee mieli. Se ei ole tänä kesänä kuitenkaan ollenkaan niin suuri ongelma kuin aiempina kesinä, nyt kun kauppojen jäätelöaltaista löytyy terveellisempikin vaihtoehto, proteiinijäätelö. Proteiinilla höystettyjä fitness-versioita erinäisistä herkuista on…

  • 2

Suomalaisyritys heivaa urheilijoiden krampit historiaan!

Raahelainen urheiluravinneyritys Dominus Nutrition Oy laajentaa suosittua tuotelinjastoaan uudelle, paljon toivotulle alueelle. Yhtiö julkaisee elokuussa seuraavan huippuunsa kehitetyn tuotteensa, joka on nesteytysjuoma nimeltä FIRMITAS. FIRMITAS nesteytysjuoma REFECTIO™ -palautusjuomastaan tunnetuksi tulleen Dominus Nutritionin yhteistyö Oulun Kärppien…

  • 0

Viisi yötä Karmaan on, laskin aivan itse eilen…

No olenhan mä niitä öitä laskeskellut aika monta kertaa aikaisemminkin tässä kesän aikana, mutta nyt kun Karmarockiin on aikaa enää alle viikko, on aika alkaa hehkuttaa sitä! KARMAROCK ensi lauantaina Harjavallassa!!! Mitä on Karmarock? Karmarock…

  • 1

Treenaaminen helteellä – Mitä pitää ottaa huomioon?

Nyt kun tätä hellejaksoa on kestänyt jo pidemmän aikaa, alkaa viimeisilläkin kuntosaleilla olla enemmän tai vähemmän tuskallisen kuuma. Kun hiki alkaa vuotaa kasvoille jo treenitossujen nauhoja solmiessa, saattaa monilla motivaatio treenaamiseen olla aika vähissä ja…

  • 0

Suomen kesä parhaimmillaan

Kesä on nyt täällä ja vaikka lomaa ei ihan vielä olekaan, me lähdettiin viime perjantaina meidän ensimmäiselle pienimuotoiselle kesälomareissulle. Ensimmäinen kohde oli Naantalin Muumimaailma (josta juttua TÄÄLLÄ), mistä matka jatkui rankkasateen saattelemana kohti kesämökkiä, savusaunaa…

  • 0

Pienimuotoinen kesälomareissu osa 1 – Muumimaailma

Meidän varsinainen kesälomamatka odottaa lähitulevaisuudessa, mutta me päätettiin sitä odotellessa tehdä viikonloppuna pienimuotoinen harjoittelureissu. Perjantai-aamuna pakattiin auto ja otettiin suunnaksi Naantali ja Muumimaailma… Muumimaailma Me ollaan parina talvena käyty Muumimaailman taikatalvessa ja ne on olleet…

  • 0