Metallisydän
Metallisydän

Kuukausi: kesäkuu 2013

Suoraa puhetta valmentamisesta

Edellisen kirjoitukseni innoittamana CBB-kisaaja Pekka ”Pekkis” Tyrylahti kirjoitti omaan blogiinsa ajatuksiaan joita kirjoitukseni herätti. Monissa asioissa olemme Pekkiksen kanssa samoilla linjoilla, mutta silti halusin vielä hieman täydentää edellistä kirjoitustani. Itsekin olen koko treeniurani teenannut omatoimisesti…

  • 3

Suoraa puhetta laihduttamisesta

Olen saanut tässä viimeaikoina muutaman sähköpostin joissa on kyselty apua laihduttamiseen. Homma on aloitettu innokkaasti jollakin GoFatGo-ohjelmalla tai muulla muodissa olevalla kaikkien yhteisellä diettiohjelmalla. Homma ei kuitenkaan ole toiminut halutulla tavalla ja nyt tarvittaisiin apua….

  • 7

Rentoutumista ja luonnon rauhaa

Juhannus on takana ja vihdoin saan aikaiseksi kirjoitella siitä hieman tännekin. Ei, syynä ei ole pitkittynyt krapula tai päälle jäänyt ryyppyputki, ehei, Juhannusta vietettiin rauhallisesti rentoutuen mökillä. Oli ihanaa sulkea nettiyhteydet pariksi päiväksi ja ottaa…

  • 2

Pikainen taljapumppitreeni selälle

Aina ei ole aikaa treenata pitkän kaavan mukaan ja muutenkin aina välillä on mukava vaihteen vuoksi tehdä hieman erilaista treeniä. Tällä kertaa aikataulu oli tosiaan hiukan tiukka ja päädyttiinkin tekemään selälle pumppitreeni pelkkiä taljaliikkeitä apuna…

  • 2

Pientä pintaremonttia

Remontoiminen on asia joka saattaa saada aikaan niin negatiivisia kuin positiivisiakin viboja. Kukaan ei varmaankaan hihku innosta jos joutuu tekemään remonttia vaikkapa vesivahingon takia. Jos taas päättää remontoida ihan vaan omaksi ilokseen, on homma mielekästä…

  • 0

Leuanveto ja sen rajattomat mahdollisuudet

Jos jalkatreenin kulmakivi on kyykky ja ”the rintalihasliike” on penkkipunnerrus, niin selkätreenin kuningasliike on kyllä leuanveto. Leukoja voi kuitenkin vetää niin monella eri tavalla että jo pelkkää vetotapaa vaihtelemalla saa selkätreeniin roppakaupalla vaihtelua. Suosituin tapa…

  • 0

Metallisydän testaa: Turkki

Aiemmin on testattu tankotanssit, seinäkiipeilyt sun muut ihmehömpötykset, nyt on kyseessä hieman erilainen testi, nyt nimittäin testasin millaista on lomailla Turkissa 🙂 Koskaan en ollut aiemmin Turkissa käynyt, kokemukseni koostui lähinnä parista koti-Suomessa syödystä kebabista….

  • 6

Naminami jauhoja

Huomasin tässä jokin aika sitten että lisäravinnekaappiin oli ilmestynyt tyhjiä kohtia. Se tarkoittaa sitä, että paniikki alkaa hiipiä Metallisydämen takaraivoon… Mitä jos jauhot loppuvat maailmasta? Pakko oli siis tilata niitä tärkeimpiä lisää, täyttää tyhjät kohdat…

  • 10

Nyt saatana kyykätään!

Aina silloin tällöin pitää tankoon lastata rautaa ja kokeilla rajojaan, saako sen tangon ylös vai ei. Tällä kertaa kokeiluvuorossa oli kyykky. Ensin tietysti muutamia lämittelysarjoja ja sitten asiaan. Ensimmäinen kokeilu sujui ihan hyvin, rauta oli…

  • 8