Metallisydän
Metallisydän

Kuukausi: tammikuu 2013

Django Unchained

Vuonna 1995 näin Pulp Fictionin ensimmäisen kerran ja se teki 15-vuotiaaseen Metallisydämeen lähtemättömän vaikutuksen. Sittemmin olen katsonut Pulp Fictionin ainakin parikymmentä kertaa ja edelleen se on ehdottomasti paras näkemäni elokuva, ja tulee varmasti aina olemaan….

  • 4

Vitamiinia…

Kun treenataan kovaa ja viedään keho usein sen äärirajoille, on tärkeää pitää huolta siitä että keho saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet kehittyäkseen ja pysyäkseen terveenä. Kaiken perusta on luonnollisesti tasapainoinen, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Sitä kannattaa…

  • 2

Shokkia kropalle

Annoin tuossa viikko sitten keholle pienen shokin, tein kahtena peräkkäisenä päivänä kaksi kovaa treeniä, eli yhteensä neljä kovaa treeniä kahdessa päivässä. Ensin maanantaina treenasin aamulla rinnan ja iltapäivällä jalat. Sitten tiistaina aamulla selän ja vatsan…

  • 2

Uutta tyyliä metsästämässä

Se on sellainen juttu, että aina välillä on hyvä hiukan hakea pukeutumiseen uusia tuulia. Välttämättä ei tarvitse uudistaa koko vaatekaappia, vaan jo pelkillä asusteilla saa mukavasti uutta ilmettä pukeutumiseen. Näin talvella helppo tapa on uusien…

  • 39

Haastattelussa Jouni Virtamo

Metallisydämen haastattelussa oli viimekerralla mm. Ecko-vaatteiden maahantuoja Ville Rekola. Juttu kiinnosti sen verran monia, että päätin jatkaa haastattelujen tekemistä. Tällä kertaa Metallisydämen piinapenkkiin joutuu Jouni Virtamo. Terve, kukas sinä olet? Jouni Virtamo, JT Media Oy:n…

  • 12

Maastaveto

Pyrin tällä hetkellä treenaamaan jalat kahteen kertaan treenikierron aikana. Toinen treeni koostuu pääasiassa raskaista perusliikkeistä ja siinä pyrin pitämään sarjat kohtalaisen lyhyinä. Toisessa treenissä sarjat ovat hieman pidempiä, se sisältää enemmän eristäviä liikkeitä ja siinä…

  • 18

Mun elämä

Jotkin uskonnot lupaavat ikuista elämää tuonpuoleisessa, jotkin taas että synnytään uudelleen vaikka koppakuoriaisena. Minä uskon että meillä on jokaisella vain tämä yksi elämä. Siksi minusta onkin tärkeää käyttää se hyvin. Mutta mitä se tarkoittaa? Milloin…

  • 1

Treenien loppurutistukset

Usein tulee kirjoiteltua treenijuttuihin niistä pääliikkeistä, otettua kuvaa vinopenkistä tai videota pystypunnerruksesta. Hypätään tälläkertaa pääliikkeitten yli ja kurkataan sinne treenin loppuun. No jos ei nyt ihan niin loppuun… Ehe ehe 😉 Kun lihakset on vedetty…

  • 6

Haastattelussa Ville Rekola

Muutama vuosi sitten kukaan Suomessa ei ollut kuullutkaan sellaisesta vaatemerkistä kuin Ecko. Pikkuhiljaa noita sarvikuonopaitoja alkoi ilmestyä erityisesti kuntosalilla ja kamppailusaleilla viihtyvien ihmisten päälle. Nyt lähes kaikki tietävät kyseisen vaatemerkin eikä Eckon vaatteisiin voi olla…

  • 9

Lisää kehityksen seurantaa

Tuohon edelliseen kuntotsekkaus-kirjoitukseen tuli ilahduttavan paljon kommentteja. Osan mielestä kehitystä on tullut ja osa taas oli sitä mieltä että kunto jauhaa paikoillaan. Kaikki kommentit ovat aina tervetulleita ja haluankin kiittää kaikkia kommentoijia (metalli)sydämellisesti. Kuntoseurantakuvat kuuluvat…

  • 26