Tuntuuko elämäsi monimutkaiselta? 3 vinkkiä käyttöön

Elämä on oikeastaan yksinkertaista, mutta me teemme siitä ehdoin tahdoin monimutkaista.”

Kiinalainen filosofi Confucius on ollut jo monta tuhatta vuotta sitten oikeassa. Hänen toteamuksensa pitää edelleen paikkaansa. Vai olenko ainoa, jota modernin elämän jokapäiväinen meno uuvuttaa ja jokseenkin ahdistaakin? Veikkaukseni on, että en ole.

Me elämme hyvin monipuolista elämää. Tämä pätee aika lailla kaikille elämän osa-alueille, mutta miksi sitten ihmisten henkinen pahoinvointi on vain ollut noususuuntainen? Ehkä me sillä monipuolisuudella ja valtavilla määrillä eri valintoja teemmekin elämästä vain monimutkaista

Monimutkaisuus = Stressi

Olen ollut jo vuosia kiinnostunut minimaalisemmasta/askeettisemmasta elämästä. Tästä todistaa blogiteksti vuodelta 2014. MS-tautiin sairastumisesta  joudun pakkotilanteeseen pääsin tilanteeseen, missä elämää on pitänyt laittaa uuteen järjestykseen. Se oli hyvä stoppi. MS-tautiin sairastuminen on ollut monella tavalla “onni onnettomuudessa”. Tajusin ja havahdun edelleen kerta toisensa jälkeen siihen, etta olen tehnyt omasta elämästäni monimutkaista. Monimutkaisesta elämästä seuraa usein stressiä, joka omalla kohdallani oli yksi sairauden laukaiseva tekijä. MS-taudin tuoman pakon vuoksi on tullut hirvittävä kaipuu mahdollissimman yksinkertaiseen elämään. Yksinkertaisuus säästää kallisarvoisia voimavaroja, jotka usein meinaavat loppua kesken.

 

Hippihöppelön unelmaa

Unelmaelämäni olisi asua rastatukkaisena hippihöppelönä “keskellä ei mitään” omavaraustaloudessa. Täytyy kuitenkin kohdata muutamat tosiasiat: päänahkani vaatii tiheää hiustenpesua eli ei rastoille, tuskin pysyisin hengissä omavaraustalouden voimin kovin pitkään ja kyllä tarvitsen jossain määrin sitä vilskettä sekä ääntäkin elämääni. Voisinko päästä jonnekkin sopivaan keskikohtaan tämän unelmani kanssa? Miten elämästään voisi tehdä mahdollisimman yksinkertaisen helpoilla muutoksilla? Muutostenkaan ei tarvitse olla monimutkaisia!

Jaan 3 vinkkiä, joihin itse olen tällä hetkellä paneutumassa tavoitteena hieman yksinkertaisempi elämä:

Minimalismi

Sanana en pidä minimalismista, koska se herättää mielikuvan sisustustrendistä, jossa vallitsee tarkat säännöt. Pidän enemmän termistä tarkoituksenmukaisuus. Oli termi nyt se tai minimalismi, omistamiaan tavaroita kannattaa vähentää – jättää se, millä on todella jokin tarkoitus. Itse en kyennyt Konmarin lyhyen ajan sisällä tehtävään tavaroiden karsimiseen vaan olen tehnyt sitä säännöllisesti viime vuoden ajan. On mukava huomata, että mitä enemmän tavaroitaan poistaa, sitä helpommalta se tuntuu ja jokaisella kerralla tavaroiden karsimismäärä kasvaa. Miksi minimalismista on hyötyä? Valinnan edessä vaihtoehtojen määrä kodin sisällä vähenee, joka tekee jo elämästä hieman yksinkertaisempaa. Kodin järjestäminen ja siivoaminen helpottuu. Tällöin kallisarvoisia voimavaroja ei mene hukkaan.

Seuraamisen lopettaminen

Trendit, mainokset, sosiaalinen media, uutiset… Usein emme huomaa, kuinka paljon ulkoisia vaikutuksia imemme itseemme päivän aikana. Riippuu paljon omasta herkkyydestämme, kuinka paljon ja miten ne meihin vaikuttavat. Minuun ne vaikuttavat paljon. En esimerkiksi seuraa enää uutisia, koska niillä on negatiivinen vaikutus omaan hyvinvointiini. Uutisten seuraamattomuus ei ole maailman tilan ja tapahtumien kieltämistä, mutta monet tapahtumat ovat joko minusta riippumattomia: en pysty tekemään asialle mitään tai minun pyrkimykseni eivät vaikuttaisi kuitenkaan asioiden kulkuun.

 

Kyseenalaistaminen

Kuinka usein me oikeasti kyseenalaistamme asioita yksilöinä? Kyseenalaistamme usein asioita, joita muutkin kyseenalaistavat, mutta kuinka usein teemme omia johtopäätöksiä tai vaivaudumme itse selvittämään asioiden taustaa.  Kuinka usein me PYSÄHDYMME miettimään, mitkä asiat tai KETKÄ vaikuttavat meidän jokapäiväiseen toimintaamme tai valintoihimme. Elämästä tulee huomattavasti yksinkertaisempaa (joka on hyvä asia), kun valintojen takana olemme vain me omien arvojemme kanssa.

Millaisia ajatuksia vinkkini herättävät sinussa?

**********

p.s. Tässä vielä viime postauksen suklaakakun resepti, kun sitä kysyttiin:

  • 2 munaa
  • 420 ml jauhoja
  • 180 ml kaakaojauhetta
  • 1 ½ teelusikallista soodaa
  • 1 ½ teelusikallista leivinjauhetta
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • 2 teelusikallista vaniljasokeria
  • 480 ml sokeria
  • 120 ml öljyä
  • 240 ml maitoa
  • 240 ml kuumaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskeneen, tee kulhoon keskellä “tila”, johon laitat loput ainesosat. Sekoita 2 minuuttia. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Paista 180 C 35-40 minuuttia. Huom, kakun tulee olla keskeltä hieman kosteahko.

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä

 

hyvinvointi mieli onnellisuus stressi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *