Pienen budjetin reissu Lontooseen

pienen budjetin reissu Lontoosee

Puolisoni suku asuu Englannissa ja olimme sukuloimassa siellä heinäkuussa. Päätimme tällä reissulla tehdä myös parin päivän reissun Lontooseen, koska lapsemme eivat ole vielä käyneet siellä. Matkustamme pienellä budjetilla, joten Lontoossa vierailukin piti olla mahdollisimman edullinen. Millainen pienen budjetin reissu Lontooseen oli?

Koska olimme muutenkin Englannissa, en laskenut lentojen hintoja Lontoon reissun budjettiin. Lontoo on melko kallis kaupunki. Jos Lontoossa on tullut käytyä useasti tai siellä on asunut, löytää sieltä varmasti halvempia diilejä, kuin mitä turusteille tarjotaan.  Itse olen käynyt Lontoossa Englannissa asuessani kymmenkunta kertaa, useinmiten keikkoja katsomassa tai Camdenissa shoppailemassa.

Lontoossa kuuluisien turistikohteiden lippumaksuihin saa nopeasti kulumaan pienen omaisuuden. Pienellä budjetilla matkustaessa täytyy olla hieman luova. Ilmaista nähtävää kaupungista löytyy kuitenkin paljon. Kun päätimme käydä heinäkuun Englannin reissullamme myös Lontoossa, sovimme, että käytämme rahaa vain syömiseen, metrolla liikkumiseen ja yöpymiseen. Päätöksemme pysyi (lukuunottamatta muutaman jääkaappimagneetin ostamista).

Lontoossa majoittuminen

Olen majoittunut aiemmin Lontoossa hyvin eritasoisissa hotelleissa. Yleensä valintakriteerinä on ollut sijainti ja hinta (eli halpa). “Hyvää ei saa halvalla” pätee majoittumisen suhteen – yhdessä edullisessa Bed & Breakfast puljussa minun 164 cm pituinen kroppa oli liian pitkä sänkyyni. Itse en ole majoituksen suhteen kuitenkaan kovin nöpönuuka, mutta puolisollani on muutamia karmivia kokemuksia Lontoon halvoista hotelleista (epämääräisiä tahroja huoneessa ja “puhtaissa” vuodevaatteissa), että hän halusi varsinkin nyt lasten kanssa matkustettaessa majoittua tuttuun hotelliketjuun. Halvemmallakin olisi saanut yösijan, mutta tasosta ei olisi ollut takuuta.

Valitsimme Premier Inn- ketjun hotellin Tower Hill-aseman läheltä. Majoittuminen neljältä hengeltä maksoi 140 puntaa. Hotelli oli erittäin siisti, rauhallisella alueella, sekä hyvä vastine rahoille ja sopivan kävelymatkan päässä metroasemasta.

Majoittauduimme lasten kanssa todella tilavassa perhehuoneessa niin sanotulla hiljaisellaa käytävällä. Lapset ja heidän mahdolliset aikaiset nukkumaanmenoajat oli näin otettu huomioon. Valitettavasti joku perhe ei välittänyt käytävällä olevista kylteistä hiljaisuuden suhteen, vaan heräsimme puolisoni kanssa aamukahdelta käytävältä tuleviin metelöintiin naapurihuoneen lasten juostessa käytävillä äänekkäästi ja paukutellesaanovia (miksi lapset olivat siihen aikaan hereillä, en tiedä).

Premierin Inn-ketjulla on kuitenkin hyvien yöunien takuu. Koska meillä ei ollut metelin vuoksi hyviä unia,(joka loppui pian sen jälkeen kun kävimme huomauttamassa tästä hotellin työntekijöille), saimme rahat hotelliyöstä takaisin.

Aamupala ei kuulunut yön hintaan, joten kävimme syömässä tien toisella puolella olevassa Wetherspoon-pubissa aamupalan. Budjettimatkailijoille voin muutenkin suositella ruokapaikaksi Wetherspoon-ketjun edullisia, mutta maittavia ruokia. Menulta löytyy myös laaja valikoima lasten aterioita.

 

Lontoossa pienellä budjetilla

Lontoossa liikkuminen

Lontoossa kannattaa kulkea metrolla. Lapsille jo itse metrolla liikkuminen oli elämys ja nähtävyys. Jos Lontoo ei ole tuttu kaupunki, voi  metrolla suunnistaminen tuntua ensialkuun sekavalta. Lontoon metrokartta on kuitenkin helppokäyttöinen. Jos Lontoossa haluaa nähdä paljon lyhyessä ajassa, suosittelen katsomaan nähtävyyksien lähellä olevat metroasemat valmiiksi ja hieman suunnittelemaan, missä järjestyksessä ne kannattaa käydä katsomassa.

Lapset matkustavat 10 ikävuoteen asti ilmaisesti ilmaiseksi maksavan aikuisen kanssa. Yhden päivän metrolippu maksoi yhdeltä aikuiselta noin 13 puntaa. Varsin lyhyen vierailun vuoksi päivälippu oli helpoin ja edullisin vaihtoehto meille. Lippuihinkin kannattaa tutustua ennen matkaa, koska esimerkiksi Oyster-kortin voi ostaa jo valmiiksi ennen matkaa.  Toiseksi päiväksi ostimme yksisuuntaisen matkan Tower Hill-asemalta Westminsteriin, josta eteenpäin liikuimme jalan.

Ensimmäinen päivä pienen budjetin reissulla

Saavuimme linja-autolla Bristolista Victorian asemalle, josta ostimme päivän metrolipun. Victorian asemalta suuntasimme British Museumiin. Olimme puntaroineet Luonnonhistoriallisen (National History) museon ja British museon välillä ja päädyimme jälkimmäiseen laajan muumiokokoelman vuoksi. British museota tituleerataan myös yhdeksi maailman parhaimmaksi museoksi ja sitä se kyllä olikin! Sisäänpääsymaksua museoon ei ole. Kuopuksellamme oli estolääkkeestä huolimatta matkapahoinvointia Lontoon menomatkalla. Se ja hellekeli vaikuttivat siihen, että emme kiertäneet kovin monia osastoja museosta. Muumiot tuli kuitenkin nähtyä.

Lontoossa pienellä budjetilla

Museosta meidän oli tarkoitus mennä katsomaan monissa elokuvissa vilahtavaa Piccadilly Circusta sekä Trafalgar Squarea, sekä käydä Lego- ja M&M-liikkeissä. Kuopuksella oli kuitenkin sen verran huono olo, että päätimme mennä hotellille levähtämään ja  menimme lähipubissa syödyn päivällisen jälkeen aikaisin nukkumaan. Tämän vuoksi Piccadilly Circus ja Trafalgar Square jäi näkemättä.

Lontoossa pienellä budjetillaLontoossa pienellä budjetilla

Toinen päivä Lontoossa pienellä budjetilla

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa hotellin lähellä sijaitsevan Tower Hill-sillan. Sen sillan, jota kutsutaan usein Lontoon sillaksi. Varsinaista Lontoon sillan nimeä kantava silta on kuitenkin eri silta kuin tunnettu maamerkki London Towerin vieressä.

Lontoossa pienellä budjetillaLontoossa pienellä budjetilla

Tower Bridgen jälkeen menimme metrolla Westminsteriin. Big Ben (joka valitettavasti oli korjauksen kohteena), Parlamenttitalo ja Westminster Abbey-kirkko tuli ihasteltua ulkopuolelta. Westminsteristä kävelimme Buckinghamin palatsiin katsomaan vartijoiden vuoronvaihtoseremoniaa. Ajatuksena meillä oli käydä vielä katsastamassa Harrodsin eri osastoja, mutta kuopuksella oli alkanut nyt kurkku kipeutyä ja nenä vuotaa, joten päätimme vaihtaa suunnitellun Bristoliin paluun aiemmaksi. Harmittavaa, mutta oikea päätös. Helle hemmotteli myös vähän turhan kovaa.

Lontoossa pienellä budjetillaLontoossa pienellä budjetilla

Lontoo on nykyään itselle turhan iso ja kiireinen kaupunki. Lasten kanssa siellä kulkeminen ei ole haastavaa, mutta tuskin lähden sinne enää. Ne kuuluisat nähtävyydet, joissa emme käyneet pienen budjettimme ja matkan mutkien vuoksi, voivat lapset itse käydä katsomassa vanhempana. Aikaisemmilta reissulta Lontooseen kuitenkin suosittelen maksullisista turistikohteista London Dungeonissa ja London Towerissa käyntiä. Vaikka Lontoossa saa kulutettua sisäänpääsymaksuihin paljon rahaa, voi siellä kuitenkin viettää ikimuistoisia turisipäiviä pienelläkin budjetilla.

Elämää MS-taudin kanssa

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiin tästä

***************

Muita postauksia Englannista:

Viimeisen parin viikon aikana olen… (eli joulu Englannissa)

Blast from the past eli 5 asuntoa 4 vuoden aikana

Mitä, jos olisin sairastunut MS-tautiin Englanissa asuessani?

hyvinvointi onnellisuus perhe
Kommentit (1)
  1. Kirsi ( buenzliburg.ch/ontheroadagain )
    1.8.2019, 23:26

    Kiitos vinkeistä! Taidamme testata joku kerta lasten kanssa reissatessa… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *