Mutka matkaan

 

Inspiroiva teksti

 

 

Sanooko maksa poks…

Tänään on taas päivä, jolloin tympäisee. Hieman hermostuttaakin. Tänään olisi ollut vuorossa kuukausittainen MS-lääke (Tysabri) infuusio, jota edeltävästi käyn pari päivää aiemmin aina verikokeissa. Maksa-arvoni on vuoden alkupuolelta asti sahannut normaalien rajojen yläpuolella. Aivan niin kuin tähän tarvitaan jotain lisää…Viime kuussa ne olivat lähteneet laskuun ja nyt ne olivat taas hypänneet ylös – mitä itse Kannasta kävin katsomassa niitä, ovat ne nyt korkeammalla kuin koskaan. Sen vuoksi matkaan tulee muutama mutka ja lääkkeen saanti siirtyy. Marraskuun puolessa välissä maksa-arvot olivattäysin normaalit ja nyt ei. Mikä syynä…

Sain tammikuun lopussa korkeakortisonihoidon. Kortisoni saattaa nostaa maksa-arvoja ja varmaan nostikin. Nykyinen MS-lääkityksen vakavana haittavaikutuksena on maksavaurio (vaikka niitä ei tunneta kovin montaa tapausta) eli tämäkin lääke saattaa nostaa maksa-arvoja. Alkoholia olen jounut alle desin kahteen otteeseen viimeisen 3,5 vuoden aikana eli sekään ei selitä tilannetta. Parasetamolista olen pysynyt kaukana kun maksa-arvoissa näkyi nousua. Maksassa varmaan on jonkin verran rasvoittumista, mutta en tiedä onko se syynä maksa-arvojen sahaamiseen ja nyt suht’ nopeaan nousuun…

 

Tätä tällä viikolla, ensi viikolla jotain muuta…

No, tämän päivän infuusio siirtyy ainakin viikolla. Ensi viikolla otetaan lisää verikokeita ja tällä viikolla vielä ultrataan maksa. Kerroin jo aiemmassa postauksessa hirvittävästä huimauksesta. Viime kuukausien aikana huomaan, että ajattelun vaikeudet ovat lisääntyneet ja mukaan on tullut sanahakuisuutta. Uusien oireiden vuoksi tälle viikkoa on luvassa myös magneettikuvausputkessa makaaminen.

Näissä hetkissä huomaan, kuinka tiukilla se oma henkinen jaksaminen on. Voimavarat ovat tämän tautivihulaisen kanssa kovalla kulutuksella jokainen päivä, ettei tarvita paljon, että kaikki tuntuu taas toivottomalta. Kuten tänään. Näissä hetkissä toisaalta huomaan, kuinka paljon omaan mielentilaan pystyy vaikuttamaan. Yksi hengenveto kerrallaan (ja kirjoittaminen sekä asiasta puhuminen auttaa. Olen kiitollinen tukiverkostostani).

 

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Voi ei! Paljon tsemppiä ❤️

    1. mariaisstrong
      4.5.2018, 20:57

      Kiitos 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *