Lue tämä, jos tavoitteiden saavuttaminen tuntuu vaikealta

Mietin, että alkaisin kirjoittaa taas, kun olisin saanut elämäni järjestykseen. Elämänsähän saa järjestykseen muutamassa hassussa kuukaudessa, eikö? Varsinkin, kun sitä on sotkenut elänyt  melkein neljänkymmenen vuoden ajan. Jos kirjoittaisin vasta sitten, kun tunnen elämäni olevan järjestyksessä, saisi seuraavan postausta odottaa hamaan tulevaisuuteen saakka. Minulla on visio, millaista haluaisin elämäni olevan. Kokonaisvaltainen elämäntapamuutos (tuo termi saa jo ihokarvat nousemaan pystyyn) ja tavoitteet on asetettu, mutta miksi tavoitteiden saavuttaminen tuntuu vaikealta? Miksi se näyttää olevan kaikille muille paljon helpompaa?

Jos olet lukenut pidemmän aikaa jo blogiani, olet saattanut törmätä moneen kriisiä, identiteettiä ja ikävää oloa käsittelevää postaukseen. Toukokuussa 2017 samaani MS-tautidiagnoosi oli toisaalta kuin purkupallo, joka hajoitti heikkorakenteisen elämäni. Toisaalta se oli myös se uupumunut ja kaikin puoli kiero työnjohtaja uudelleenrakentamisessa.

Minä olen haavoilla

Havahduin tämän syksyn aikana aiempaa vahvemmin, että minun on otettava nyt toiminnallisia askelia elämässäni saadakseni sen kokonaisvaltaisesti parempaan kuntoon. Fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia olentoja kun olemme, pitää kaikkiin osa-alueisiin kiinnittää huomiota. En sanoisi elämäni olevan sarja huonoja päätöksiä ja epäonnistumisia. Ei lainkaan. Elämä on kaikin puolin ihanaa, mutta olen huomannut olevani aika haavoilla. Sisällä nakertava tunne vaatii muutosta huonoista tavoista parempaa kohti.

Tämä havaintoni vain vahvistui kun aloitin tauon sosiaalisesta mediasta. Tiesin viettäväni siellä aivan liikaa aikaa.  Aina kun päivässä tuli edes se muutaman minuutin tauko, hetki, jolloin ei ollut mitään tehtävää, otin puhelimen käteeni. Muiden kuvien katsominen tuntui innoittavalta. Se tuntui myös tavalta tuntea itsensä sosiaaliseksi kun olin neljän seinän sisällä. Kun olin pitänyt Instagramin maailmasta muutaman viikon taukoa, huomasin ahdistavan tunteen hiipineen rintaani. Tätä hieman ihmeteltyäni ja pohdiskeltuani, huomasin, että minua ei ahdistanut sometauon vuoksi. Minua ahdisti asiat, jotka olin piilottanut sen alle. Päivässä tuli nyt taukoja, jolloin jouduin kohtamaan elämää sen sijaan, että piilouduin kuvien katselemiseen.

Tavoitteiden saavuttaminen on haastavaa

Tavoitteiden saavuttaminen on minusta tuntunut aina ylitsepääsemättömän haastavalta. Kaikki muut tuntuvat niissä onnistuvan ja minä en. Lopputulosten näkeminen harvoin innostaa minua muutokseen, vaikka tiedän muutoksen tekevän hyvää minulle. Loppuun hiotun tuloksen esittely ohjeineen ei minua juurikaan inspiroi. Se kauhistuttaa, koska itsellä taustalla on sarja epäonnistuneita tavoitteita ja pitkään jatkunutta paikoillaan junnaamista. Kun itse lähden tavoittelemaan lopputulosta,  kompuroin ja usein. Otan takapakkia ja kokeilen neljää eri keinoa lopputuloksen saavuttamiseen, ennen kuin saavutan jotain, mikä on vähän “sinne päin”. Onnistumisen ilon sijaan lannistun. Ymmärsitkö, mitä ajan takaa? Otetaan konkreettisena esimerkkinä vaikka laihduttaminen.

Meistä jokainen näkee ainakin pari kertaa päivässä laihdutuksesta jotain uutisointia, kuvamateriaalia tai mainontaa. Usein se on ” Jorma laihdutti 20 kiloa – katso ennen ja jälkeen kuvat”. Jormasta kerrotaan, että hän vaihtoi perunaruoat salaattiin ja alkoi lenkkeilemään 4 kertaa viikossa. Jorma salli kuitenkin itselleen yhtenä herkuttelupäivänä pari palaa tummaa suklaata. Minäkin haluan laiduttaa 20 kiloa ja olla yhtä hyvinvoivan näköinen kuin Jorma.

Niin kuin Jorma, vaihdan perunat aterioilla salaattiin ja lisää ruokavaliooni vielä hieman enemmän kasviksia. Päätän aloittaa lenkkeilyn ja sallin itselleni vain yhden päivän, jolloin syön pari palaa 80% tummaa suklaata. Kunnes… itsehillintäni antaa periksi ystävän syntymäpäivillä muutaman päivän päästä. Ja viikonloppuna. Palaan takaisin valtavaa itsehillintää vaativaan ohjelmaani ja retkahdan rankan työpäivän jälkeen ahtamaan rasiallisen joulukonvehteja naamaani. Jorma tuskin oli niin tehnyt. Jorma oli pystynyt pitämään päätöksensä. Olihan Jorma kisailijana Suurin Pudottaja- kisassakin. Jorma rules!

Otetaan toiseksi esimerkiksi Mirkka, joka kärsii kovasta stressistä. Mirkasta kerrotaan, että hän sai stressin hallintaan harjoittamalla mindfullnessia. Joka päivä. Ainakin 20 minuuttia. Nyt Mirkka on rauhallinen ja hänen seesteisyyttään ei mikään heilauta. Mirkka on uusi ihminen. Kokeilen mindfullness- nauhoitteita netistä. Vielä viikon jälkeen ajatukseni poukkoilevat sinne tänne. Rauhoitun pariksi minuutiksi ja sitten huomaan ajattelevani viikonlopun ruokaostoksia ja koulun myyjäisiin leipomista. Mirkka tuskin teki niin. Mirkka sai stressinsä hallintaan ja helposti. Minulle Mindfullness ei selvästi toimi ja stressi on tullut jäädäkseen.

Sosiaalinen media on lopputulosten luvattu maa. Missä on matka päämäärään? Epäonnistumiset? Väärät valinnat? Niistä ei puhuta. Ne pidetään piilossa.

Haastava matka tavoiteesta päämäärään

Jutut ihmisten elintapamuutoksista harvoin kertovat niitä kaikkia notkahduksia ja taaksepäin otettavia askelia, joita Jorma ja Mirkkakin ovat käyneet läpi. Meidän muutoksemme ovat hyvin harvoin suora linja tavoitteesta saavutukseen. Sen verran minäkin tiedän. Jutuissa harvoin kuuluu läpi se epätoivo, jonka Mirkka ja Jorma tunsivat välillä ja sen viikon, jolloin molemmat luovuttivat. Jutut harvoin kertovat epäonnistumisista – juuri niistä asioista, jotka tekevät meistä inhimillisiä ihmisiä yli-ihmisten sijaan. Tästä palaamme sosiaaliseen mediaan. Se kun on lopputulosten luvattu maa. Se on täynnä niin sanotuksi inspiraatioksi kutsuttua materiaalia ja onnistumisia. Entä itse matka päämäärään? Epäonnistumiset? Väärät valinnat. Niistä ei puhuta. Niitä ei näytetä. Ne pidetään piilossa. Minulla ainakin niitä epäonnistumisia riittää elämässä huomattavasti enemmän kuin upeita onnistumisia ja lopputuloksia.

Epäonnistumiset ja väärät valinnat eivät ole paha asia. Ne ovat sitä, josta meidän elämämme suurimmilta osin muodostuu. Ne muistuttavat omista epäkohdistamme ja epätäydellisyydestämme, jotka ovat nykyaikamme kirosanoja. MS-tauti on koko ajan korostanut omaa vajavaisuuttani ja se on juuri ollut itselle tiukka paikka. Perfektionistinen luonteeni on luonut sisäistä ristiriitaa entisestään.

Jos tavoitteiden saavuttaminen tuntuu vaikealta, et ole yksin!

Päätin jatkaa blogin kirjoittamista. Haluan kirjoitaa matkastani tavoitteisiini. Kohti visiotani. Kirjoitan epäonnistumisistani. Vääristä valinnoistani. Sekamelskastani. Asioista, jotka tekevät minusta ihmisen. Inspiroivan lopputuloksen sijaan haluan tarjota totta. En visuaalista tai sanallista pakopaikkaa muille omista vastoinkäymisistä, vaan vertaistukea. Haluan tarjota esimerkkiä, kuinka niissä kaurapuuron, nakkikeiton, väsymyksen, ketutuksen ja epätoivonkin värittämissä päivistä voi silti löytää kiitollisuuden ja sisäisen soturinsa. Sisäisen soturin, joka kulkee kohti tavoitteita notkahdellen ja rähmälleen kaatuen.

Käy lukemassa sunnuntaina, millaisia tavoitteita olen asettanut itselleni ja millaisien askelien kautta lähden niitä tavoittelemaan.

Elämää MS-taudin kanssa

sairaudet ms-tauti elamantapa
Kommentit (2)
  1. Tosi hyvä kirjoitus! Tuo “lopputulosten luvattu maa” on niin totta. Sunnuntaihin!

    1. mariaisstrong
      23.11.2019, 09:20

      Kiitos ☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *