Lantionpohjan lihasten vahvistaminen Perfect PFE-laitteen avulla

Kaupallinen yhteistyö: LC Finland

Perfect PFE virtsankarkailun hoidossa ja ehkäisemisessä

TENS- laite eli transkutaaninen hermostimulaatio on varmasti monelle tuttu kivunhoitomenetelmänä. Kuinka monelle laite on tuttu lihasten aktivoinnissa? Olen käyttänyt TENS-laitetta molemmissa synntyksissä kivunlievityksenä ja nyt olen saanut blogiyhteistyönä LC Finland OY:n kautta TENS-laitteen lihasten aktivointiin ja tarkemmin vielä lantionpohjanlihasten aktivointiin. Laite on Perefct PFE. Perfect PFE auttaa vahvistamaan lantionpohjan lihaksia ja hoitaa virtsankarkailua. Tätä laitetta voin suositella lämpimästi kaikille.

Tärkeä, mutta unohdettu lihasryhmä

Lantionpohjan lihasten harjoittelua mainostetaan useimmiten “tiukan alapään” saavuttamisella, josta kumppanikin kiittää makuuhuoneessa. Toki lantionpohjan lihasten harjoitukset vaikuttavat myös nautintoon. Lantionpohjan lihakset ovat kuitenkin paljon enemmän. Ne ovat tärkeä lihasryhmä, jonka epäilen jäävän monelta unhoon treenikohteena ainakin siihen saakka, kun virtsa alkaa lirahtaa ponnisteluissa. Käsi ylös, kuinka moni tekee lantionpohjan lihasten harjoitteita säännöllisesti? Miehet myös! Lantionpohjan lihasten harjoittelu on teillekin tärkeää.

Minä joudun tässä kysymyksessä jättämään käteni alas, koska olen laiminlyönyt säännöllistä lantionpohjan lihasten treenin. Nyt ylipainon, kahden alatiesynnytyksen ja MS-tautiin sairastumisen jälkeen olen alkanut huomata, että nyt on aika ottaa lantionpohjan lihasten treenaaminen tosissaan. Yskiminen täytyy tehdä varovaisemmin ja ristiä jalat jos nauraa kunnon mahanaurut. Olen yrittänyt skarpata aina välillä lantionpohjan lihastreenissä tuloksetta, mutta Perfect PFE-laite on auttanut siihen, että treenauksesta on tullut säännöllistä ja helppoa.

Perfect PFE virtsankarkailun hoidossa ja ehkäisemisessä

Miksi lantionpohjan lihaksia pitää treenata ja miksi muu liikunta ei korvaa niiden treeniä?

Lantionpohjan lihakset ovat nimensä mukaisesti lantion pohja, riippukeinua/kulhoa muistuttava lihaskerron, jotka tukevat suolistoa, virtsarakkoa, virtsaputkea ja kohtua. Ne auttavat tukemaan vatsan ja lantion alueen elimiä ja tukevat selkärankaa vatsa- ja selkälihasten kanssa. Kyseessä on erittäin tärkeä lihaksisto. Niiden tärkeydestä huolimatta veikkaan, että lantionpohjan lihasten ylläpitäminen on monella muullakin vain satunnainen lihasharjoitus silloin tällöin, kuten minulla. Säännöllinen, lyhytkin harjoitus auttaa lantionpohjan lihasten ylläpitoon.

Muuten aktiivinen liikkuminen ei tarkoita automaattisesti, että lantionpohjan lihakset ovat kunnossa. Liian kovat urheilusuoritukset voivat sen aiheuttaa lantionpohjan lihasten yliaktiivisuutta ja kireyttä.  Jos lihakset kärsivät jo valmiiksi toimintahäiriöstä, ne toimivat todennäköisesti väärin myös liikuntaa harrastaessa. Lantionpohjan lihasten treenauksessa niiden jännittämisen lisäksi yhtä tarkeä osa on myös niiden rentouttaminen – ja sekin saattaa olla vaikeaa, jos lantionpohjan lihakset ovat itselle outo juttu.

Perfect PFE virtsankarkailun hoidossa ja ehkäisemisessä

Vaietut virtsavaivat (ja muut alapäänasiat)

Joka viidennellä työikäisellä ja lähes joka kolmannella yli nelikymppinen naisella esiintyy virtsankarkailusta. Syynä taitaa olla usein raskaudet/ synnytykset, jotka aiheuttavat melkoista venytystä ja paukkumista lantionpohjan lihaksistoon. Heikot lantionpohjan lihakset eivät ole kuitenkaan vain synnyttäneiden naisten vaiva.

Vaikka lantionpohjan lihakset ja niiden harjoitelu useinmiten suunnataan naisille, niin miestenkin kannattaa treenata tuota tärkeää lihaksistoa. Lantionpohjan lihasten harjoittelu voi edistää myös miesten seksuaaliterveyttä, virtsavaivojen ehkäisyä/hoitoa unohtamatta.

Tyypillisiä lantionpohjan lihasten ongelmien tuntomerkkejä virtsakarkailun lisäksi ovat äkillinen virtsaamistarve ja vaikeus ehtiä vessaan ajoissa (stressi-inkontinenssi), tihentynyt virtsaamistarve, virtsaamis- ja ulostusvaikeudet, äkillinen virtsarakon tai suolen hallinnan menetys, tahaton pierujen ulospääsy, kipu yhdynnässä tai lantion alueella sekä laskeuma. MS-taudin myötä minulle on tullut virtsaamisvaikeuksia. Vaikka lantionpohjan lihasten harjoitus ei välttämättä juuri tähän vaivaa, saattaa ne ehkäistä tai vähentää tulevia mahdollisia vaivoja. Ongelmien ehkäisy on aina niiden hoitamista helpompaa.

 

Miksi käyttää Perfect PFE-laitetta lantionpohjan lihasten treenin lisäksi?

Tens Caren korkealaatuinen perfect PFE-laite  aktivoi lihaksia emätinelektrodin kautta välittyvällä hellävaraisella stimulaatiolla, joka harjoittaa lantionpohjan lihaksia ja auttaa saamaan nämä lihakset hallintaan. Perfect PFE-laitteen käyttö yhdistettynä lantionpohjan lihasten harjoituksiin auttaa hahmottamaan lantionpohjan lihasten toimintaa paremmin ja näin saamaan parhaan hyödyn harjoitteista. Lihasten sähköstimulaatio voi nopeuttaa hoito-ohjelman etenemistä.

Perfect PFE:n emätinelektrodin mukana mukana on myös biopalauteosoitin, joka antaa palautetta lantionpohjan harjoitteiden suorittamisesta – teetkö lantionpohjan lihasten harjoitusia oikein vai et. Erittäin hyödyllinen ominaisuus!

Perfect PFE- laitteessa on 5 eri ohjelmaa, erilaisten inkontinenssityyppien hoitoon (ponnistuinkontinenssi (varmaankin se yleisin), pakkoinkontinenssi ja sekamuotoinen inkontinenssi). Laitteessa on myös ohjelma treenattujen lantionpohjan lihasten ylläpitoon. Näin laitetta ei tarvitse jättää unholaan sen jälkeen kun lantionpohjan lihakset on saatu vahvistettua. Niin kuin muutkin lihakset, niitä täytyy ylläpitää jatkuvilla harjoitteilla. 

Perfect PFE-laitteessa on myös ohjelma kivunlievitykseen, joka soveltuu erinäisten lantionalueen kipujen hoitoon. Kivun taustalla olevia syyt on kuitenkin selvitettävä diagnoosilla ennen hoidon aloitusta.

Miten Perfect PFE- laite sitten toimii?

Perfect PFE mukana tulevat ohjeet ovat erittäin selkeät.  Perfect PFE:ssa olevat valmiit ohjelmat erilaisiin inkontinenssiongelmiin, lantionpohjan lihasten ylläpitoon tai kivunhoitoon helpottavat oikeanlaisen harjoitteen tekoa.

Laitteen sähköstimulaation on hellävarainen ja laiteessa on muistitoiminto, joka tarjoaa valmiiksi viimeksi käytetyn ohjelman. Ettei lantionpohjan lihakset ylirasitu harjoitteista, Perfect PFE-laitteessa on hoitoajastin. Painikkeet myös lukittuvat automaattisesti estäen tahattomat asetusten muutokset. Asetukset on helppo tarkistaa ja muuttaa suuresta LCD-näytöltä.

Perfect PFE-laitte tarjoaa 99 eri voimakkuustasoa. Voimakkuutta on helppo itse säätää. Voimakkuus ei saa kuitenkaan tehdä kipeää vaan sen tulee olla miellyttävällä tasolla.

Täytyy myöntää, että laitteen käyttö jännitti hieman. Minulla on aiempaa kokemusta TENS-laitteesta synntysten yhteydessä ja siinähän sähköstimulaatio on loppuakohden nupit kaakossa. Alapään limakalvo on alaselän ihoa herkempi ja siksi jännitin, miltä se tuntuisi. Stimulaatio tuntuu sähkön värinältä. Ei käy kipeää, mutta tuntuu siltä, että siitä välittyy lihaksistoon jotain.

Perfect PFE laitteen kanssa saa parhaat tulokset, kun käyttäjä jännittää lantionpohjan lihaksia samaan aikaan kun laite jännittää niitä ja ylläpitää lihassupistusta laitteen lepovaiheiden aikana.

Tulitikkuaski antamassa kuvaa emätinelektrodin koosta

 

Ennen harjoituksia virtsarakko tulee tyhjentää. Emätinelektrodi asetetaan paikallaan kuin tamponi. Siinä on molemmin puolin metallilevyt, joiden kautta sähköimpulssi välittyy. Tärkeää elekrodin laitossa on se, että metallilevyt tulevat sivuille, koska peräaukon lähellä olevien herkkien kudosten stimulointia kannattaa välttää. Elektrodin liukastamiseen tulee käyttää vesipohjaista liukastetta, joka yksinkertaisuudessaan voi olla vettä (testattu ja toimii). Harjoituksien päätteeksi elektrodin tulee puhdistaa joko alkoholittomilla puhdistuspyyhkeillä tai sen voi pestä miedolla saippuavedellä.

Entä miehet? Laitteeseen voi hankkia erikseen myös anaalielektrodin, jota voidaan käyttää virtsa- ja ulosteinkontinenssin hoitoon sekä miehillä että naisilla. Inkontinenssihoito toimii samalla tavalla kuin emätinelektrodilla annettava hoito. Limakalvojen erojen vuoksi stimulaatio kuitenkin tuntuu hieman vähemmän miellyttävältä kuin emättimen kautta.

Perfect PFE-laite ei sovellu raskaana oleville tai ensimmäisen kuuden viikon aikana alatiesynnytyksestä tai lantion alueen leikkauksen jälkeen. Virtsatietulehduksen tai hoitoalueen tulehdusten/ haavaumien aikana laitteen käyttöä tulee välttää. Jos tuntoaisti lantionpohjan alueella on puuttellinen, ei laite sovellu käytettäväksi, koska tällöin stimulaation voimakkuutta ei pysty arvioimaan oikein tai turvallisesti. Luethan kaikki käyttöohjeet ja vasta-aiheet myös laitteen käyttöohjeista/ tuotetta myyvän sivuston ohjeista.

Perfect PFE virtsankarkailun hoidossa ja ehkäisemisessä

Kannattaako laite hankkia?

Ehdottomasti! Koin olevani motivoituneempi harjoittamaan lantionpohjan lihaksia laitteen kanssa ja nämä kaksi yhdistettynä tehoavat. Huomasin itse lantionpohjan lihasten voimassa suurta eroa jo parin viikon harjoittelun jälkeen. Itsellä harjoittelu menee parhaiten televisioita katsellessa, mutta laite soveltuu laitteessa olevan klipsin ansiosta käyttöön myös jalkeilla ollessa. Sohvalla maatessa elektrodi ei tunnu epämiellyttävältä ja harjoitukset onnistuvat paremmin. Lantionpohjan lihaksia tulee nyt treenattua laitteen kanssa miltei päivittäin.

Lääkkeetön hoito on aina lääkkeellistä tai leikkausta vaativaa hoitoa parempi vaihtoehto. Perfect PFE tarjoaa turvallisen ja lääkkeettömän hoidon ilman sivuvaikutuksia. Lantionpohjan lihaksille kannattaa tarjota paras mahdollinen treeni, joka ehkäisee ja hoitaa niiden ongelmia. Virtsankarkailu ei sinänsä ole mikään normaali ikääntymisen merkki, vaan heikkojen lantionpohjan lihasten merkki. Kumppanille voisi vinkata vaikka näin helmikuun Valentiinuksen päivän lähestyessä tästä käytännöllisesta ja toimivasta lahjaideasta. LC Finlandi tarjoaa  myös muita lihasstimulaattoreita kivunlievityksestä kauneudenhoitoon.

Onko Perfect PFE tuttu laite?

**********

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä

 

 

sairaudet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *