Maria is Strong
Maria is Strong

Kun perhe hajoaa


Scroll down for the English translation for:”When family breaks down”.

Koko perhe kävelee maamiinoja varoen. Varotaan, ettei tilanne räjähdä. Siltä ainakin tuntuu useimpina päivinä. Toisaalta me kävellemme jollain tapaa munankolluorilla. Varotaan, ettei ”jotain” mene rikki.

Rikki on kuitenkin mennyt kaikki. Tavallaan koko elämä. Vaikka tukiverkko ja puoliso ovat pitäneet lapsille yllä sitä tärkeäksi puhuttua rutiinia, on äidin sairastuminen vaikuttanut heidänkin elämään. Luonnollisesti. Äiti nukkuu koko ajan. Äiti on sairaalassa. Lapsi tietää lastenohjelmista, ettei sairaalaan mennä jos ei ole hyvin sairaana. Sitähän äiti on, vaikka ei sitä edelleenkään itse sisäistä. 
Äiti on niin monella tapaa hajalla. Sisällä on niin valtavan paljon tunnemyrskyä. Vaikka sitä käsittelee, niin usein jää vellomaan paha olo. Se purkautuu. Puolisolle. Lapsille. Äiti ei jaksa komentaa ensin sievästi. Äiti karjuu. Äiti itkettää lapsia. Äidillä on sen jälkeen vielä pahempi olla. Tuntuu, että koko elämä on muruina käsissä. 
Olen huomannut, että olen monella tapaa perheen liima. No jokseenkin neuroottinen, sitkas, hieman vanhentunut halpaliima. Liima kuitenkin. Liima, joka ei tällä hetkellä pidä kasassa mitään. On helppoa sanoa, että nyt ainakin on pakko miehelle opetella ja nähdä mitä kaikkea minä ”joudun” tekemään. Helppoa ja ilkeää. Perheessä on ollut monella tapaa selvä työjako. Jos tilanne olisikin toisinpäin ja puolisi olisi sairaana, jäisi meillä koti rempalleen ja olisin hukassa. Niin kai puolisonikin on. Hukassa. Tämä on hänelle monella tapaa pelottavaa ja ahdistavaa. Miehet ja omista tunteista puhuminen tiedetään. Kattila, jossa painetta on liikaa, räjähtää. Kaksi räjähdysaltista saa aikaa joskus hallitsemattoman roihun.
Sairaus on kolauttanut egoani monella tapaa. Minun kroppa. Minun elämä. Eihän se oikeasti ole minun. Kaikki on lainassa. Yliloukkaantunut ego ei meinaa kestää nyt mitään ulkopuolelta tulevaa loukkausta. Ei yhtään lisää vastoinkäymistä, ei neuvoa, ei muiden hankalaa oloa. Se yrittää pitää minut koossa. Tämä on kipeää. Hirveän kipeää. Pienin askelein uskallan kuitenkin haavoittua lisää, koska tiedän, että sen haavoittuvuuden takana odottaa eheys. 
Elämään väliin mahtuu kuitenkin paljon myös naurua, ilon hetkiä, halauksia, anteeksipyyntöä ja monta kertaa päivässä ” I love you” and ” Rakastan sinua”. Jo vuosien saatossa nuo sanat ovat saaneet eri merkityksen. Nyt ne hioutuvat vielä enemmän. Rakkaus ei ole enää tunne. Se on ankkuri, johon voi tarttua kiinni silloin kun ympärillä ja sisällä myrskyää. Se pitää koko perheen pinnalla. Se kestää. Tämänkin ajan ja tulevan.
Blogissa voi vielä tämän viikon ajan osallistua mahtavaan arvontaa. Arvonta ja alekoodi ihanaan Dress Like Marie-liikkeen kanssa tehtyyn yhteistyöpostaukseen on tässä.
_______________________________________________________

The English translation: The whole family is walking on landmines. Being careful that the situation does not explode. At least that how it feels like on most days. On the other hand we walk on eggshells that this fragile life does not break.


This illness has broken down our family. Mummy is sleeping all time, unable to do things she usually would. She is often in the hospital and children know from children’s TV that you only go to hospital if it something serious. Mummy is broken in so many ways. Constant processing in her head, uncomfortable feelings and at some point they explodes out to the husband and children. I often feel I am just trying to hold crumbs of my life in my hands.


I have notice, that in many ways I am the glue in the family. My husband had to venture on to New territories in looking after our home and children. We always have had clear roles in our family. Yeah, at least now he has to see what and how much I usually do. Easy to say and nasty thing to say. I would be completely lost if tables were turned. I can imagine just how scary all of this is for him. And men and talking about their feelings is nonexistent. It’s more like a boiling pan that eventually explodes as do I and we make a fire – not in a good way.


This illness has been hard on my ego in many ways. My life, my body. That’s really not true. It is all just for a loan. Ego is fragile for any comments from anyone. It cannot take any other hardship, no advices or other people’s bad days. It is just trying to keep me in one piece. This is painful. Too painful. With small steps I can open up to vulnerable as I know behind hardships and vulnerability waits becoming whole again. 


Life still consists of laughter, moments of joy, cuddles, forgiveness and many ”I love you”s. As years have gone by the meaning of love has had a new meaning. Love is not  just the lovely feeling. It is the anchor which our family can hold onto when there are storms in- and outside. It keeps our amily from drowning. It holds now and in the days to come.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *