Kun ei enää vain jaksa

Eilen illalla piti taas vuodattaa muuan kyynel. Tympäisee ja suututtaa. MS-tauti on nyt ollut hyvällä jamalla. Jaksan jo puuhailla päivän aikana melko paljon. Jalat toimii melko ongelmitta useimpina päivinä. Välillä on tuntunut, että MS-tautidiagnoosi oli vain pahaa unta. Sitten tulee maanantai, keskiviikko ja perjantai. MS-lääkkeen pistopäivät.
Pistän kolmesti viikossa Copaxone-nimistä lääkettä ihon alle rasvakudokseen. Paikkoina reisi, vatsa, käsivarsi ja pakara. Pistoalueita tulee kierrättää ihon ja rasvakudo kestämisen vuoksi. Copaxonesta tulee aika ärhäköitäkin reaktioita iholle. Reiteen en ole enää suostunut pistämään, koska sinne pistäminen käy todella kipeästi. Tätä mieltä on moni muukin Copaxonea pistävä.
Itse neulanpisto ei juurikaan tunnu, mutta minulla se aiheuttaa muutama minuutti sen pistämisestä kirvelyä pistoalueelle ja noin 5 cm sen ympärille. Välillä, kuten eilen lääkkeen levitessä minulle tulee kovaa kirvelyä muualle. Pistin käsivarteen ja 5 minuuttia sen jälkeen, minulla oli aivan jär-kyt-tä-vät kivut yläselässä ja rinnalla. Joko kipukynnykseni on madaltunut tai kivut olivat vain niin kovat, että purskahdin itkuun. 

Viime perjantaina pistin vatsaan. Aiemmin se on ollut kaikista miellyttävin pistopaikka. Ihoreaktio on hyvin maltillinen ja kipu ei leviä kovin laajalle. Näin ei ollut tällä kertaa vaan pistopaikalle nousi paukama, seuraavana päivänä se oli mustelman ja ihoreaktion sekoitus. 3 päivää myöhemmin alue edelleen punoittaa hieman. Olen pistänyt tätä lääkettä kesäkuun lopusta saakka ja olen jo nyt kurkkuani myöten sitä. Miten ihmeessä tämän kanssa pystyy elämään vuosikausia? 

Suun kautta otettavat lääkkeet olisi ehkä helpompia. Lääkkeet ovat kuitenkin teratogeenisiä eli aiheuttavat sikiön epämuodostumia – vahinkoraskaus pitäisi lopettaa (ei kiitos). Näin kun parisuhteessa ollaan, niitä lääkkeitä käyttäessä pitäisi olla käytössä varma keino ehkäistä jälkikasvun tuloa. Niistä se helpoin, kaupasta ostettava keino ei kuulemma ole tarpeeksi luotettava. Itse kaikki lääkkeelliset tai lääkärin laittamat vieheet ja kapselit kokeilleena tiedän, että lisähormonit pistävät oman pönttöni sekaisin kontrolloimattomiin tunneheilahduksiin tai aiheuttavat muita sivuoireita. Ei kiitos siis sillekin. Nyt täytyy neurologin kanssa keskustella asiasta ja itse mietin jo kovasti sterilisaation mahdollisuutta. Saa nähdä…

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *